Asioille on aikansa ja mietin – kuinka kauan tulee jatkaa, ilman vastakaikua? Kuinka kauan kannattaa puurtaa näkymättömänä? Sain kuulla eilen ikävän lauseen henkilöltä joka oli niin pahasti uupunut, että hänellä oli tajunta mennyt ja kuume noussut. Kun hän palasi päivystyksestä, muut hänen ympärillään olivat ihmeissään. "Emme ymmärtäneet, että tilanteesi on noin paha". Uupumus oli kestänyt vuosia.
Me emme näe ympärillemme, mutta emme näe myöskään meitä itseämme.
Me ihmiset totumme helposti vaikeuksiin ja meille on opetettu pärjäämisen olevan kunnian asia. Kun väsyttää, se sivuutetaan ja huiskautetaan olan kohahduksella ja hyppäämme kiireeseen, joka lopulta voi olla jopa hallitsematonta. Meille sanotaan vitsillä tai tosissaan kuinka laiskoja olemme tai kuinka teimme jotain viallista, ulkonäöstä huomautellaan tai käytöksestämme. Alamme ottaa ikäänkuin henkisiä iskuja vastaan.
Joskus on vain häkellyttävää miten ihmiset puhuvat toisilleen tai mitä saamme kuulla omasta itsestämme, ettei edes tiedä miten ajatella koko asiasta.
Me saatamme suorittaa elämää automaatiolla, emmekä edes tunne ja näe mitä ympärillämme tapahtuu.
Kun tulee tunne, että nyt riittää – alkaa tunteet virtaamaan, aistit avautumaan ja maailma näyttää erilaisen puolensa. Se voi olla kivuliastakin avautumista, jos aiemmin on kulkenut laput silmillä.
Mutta silmät kannattaa avata, pikku hiljaa. Maailmasta tulee syvempi, värit ovat kauniimpia, kokemukset ovat voimakaampia ja ilokin on suurempaa, kunhan on ensin kohdannut heikkouksiaan.
Kun elää automaatiossa, ei kohtaa hyvää eikä huonoa – suorittaa vain elämää.
Kun täällä pallolla elää – kannattaa elää. Mutta pakotettu tappaa inspiraation. Pakko täytyy aina tulla itsestä, intohimon tunteesta – ei muiden sanelemasta pakosta. Tee, tee, tee.
Kun pääsee omaan intohimoonsa käsiksi, pääsee omalle luovuuden tasolleen, polulle joka vie kohti itseä.
Joudun jatkuvasti muistutella itseäni, että elän niin, etten kadu. Teen valinnat niin, että katumus on helposti käsiteltävissä. Irti automaatiosta. Pois puolikuolleesta elämästä, jossa elämä on vain tasainen juna, joka ei pysähdy kuin pysäkeille.
Tommy Hellsten sanoo "se ei riitä, että selviytyy hengissä. Nyt on aika elää"
Maiju
