Näkijä Nina-Matilda Kuusisto sanoo, että parantajan voimat ovat moninkertaiset parantajan näköisessä tilassa. Minulla on taipumus parantaa, vaikka se on joidenkin mielestä egoistinen sana. Kun minulta poistetaan vapaus, lakkaan toimimasta.
Olen omaa tilaani puhdistellut, niin kotia kuin työpistettäni. Ymmärrän, että minulla on vielä tehtävää.
Ymmärrän kuitenkin, etten voi toista ihmistä parantaa – vain itseni. Kun parannan itsestäni osia, vedän uusia ihmisiä puoleeni tai vanhat suhteeni muuntuvat.
Löysin mielenkiintoisen sivuston : https://www.reuel.name/2021/09/22/musta-ja-valko-pimeys-ja-valo/#comments
Kun yritän olla todella valoisa – vedän pimeyttä puoleeni ja toisinpäin. Tämä oli hienosti kerrottu, sillä kun polkuni käynnistyi ja suruni nousi pintaan – vedin puoleeni valoisia ihmisiä. Kun yritin olla valoa, vedin pimeitä puolia pintaan.
Aikanaan lähdin henkiselle polulle isäni sairastuttua. Hänellä todettiin valtava kasvain keuhkoissa. Se oli itselleni voimakas pysäytys. Odotin kuopustani ja tarvitsin kipeästi vanhempieni tukea. Kaksoset olivat pieniä ja heidän kanssaan oli omat vaikeudet. Kun ymmärsin tuen olevan mennyt, minussa heräsi valtava kriisi. Kuka minä olen. Aloin hakea itsestäni kipua esiin. Kipua kaivaessa, nousi paljon asioita alitajunnastani joita oli vaikeaa katsoa silmiin, mutta sen tiesin ettei vaihtoehtoa ollut. Minä en tarkoita, että syöpää sairastavan isän olisi minua tuettava, vaan että tarvitsin tukea jota en enää saanut. Isä oli minun pilarini. Isän silmät kertoivat hänen haluavan pois kehostaan.
Tämä omien kipujen silmästä silmään katsominen opetti minua omasta asemasta elämässäni, rooleista missä olen ollut ja mitä vastaanottanut. Olen ollut onnekas miesrintamalla, mutta työrintamalla en.
Tutustuin molempiin sukulinjoihini. Mietin mikä johtui mistäkin. Miksi kannan pimeyttä mukanani.
Kun havahduin omille vahvuuksilleni, mietin miksi ne oli ollut piilossa. Miksi en tiennyt näistä kyvyistäni. Lopulta ymmärsin sen johtuvan ympäristöstäni. Paskan jauhamisesta ympärilläni. Jatkuva negatiivinen puhe, selän takana juoruilu ja muiden mollaaminen minun kuullen – sai minut häpeämään itseäni jo ennen kuin mitään olin edes yrittänyt. Syy miksi en yrittänyt oli muiden puheet. Paskan jauhamiseen on helppo osallistua. Siihen on helppo mennä mukaan, mutta vaikeaa irrottautua. Ja juuri siksi, siitä kannattaa irrottautua.
Minulle on helppo puhua. Minuun luotetaan niin paljon, että minulle monesti haukutaan ihmisiä, mutta myös puretaan tunteita. Tunteiden purkauksen hyväksyn, haukkumista en.
Minuun myös luotetaan niin, että päälleni saa kaataa muiden omat ongelmat tuputtaen ja syyllistäen, minua syyllistäen. Samoin minun kautta monesti peilataan omia kipuja olettaen minun olevan jotain. Siksi aina kun kuulen halveksintaa, pyrin vetäytymään tilanteesta pois.
Meillä on monia olettamuksia ja uskomuksia ihmisistä ja ihmisyydestä. Niin kauan kun emme osaa katsoa ihmistä edessämme aitona ja uutena ihmisenä, avoimena ja ilman ennakkoluuloja, niin kauan pyöritämme samoja tarinoita uudestaan ja uudestaan. Vedämme puoleemme myös samanlaisia ihmisiä. Lopulta emme ymmärrä, että uudet ihmiset saattavat juosta karkuun meitä, kun tuputamme kipumme heidän harteilleen. Aina löytyy empaatikko, joka on valmis kantamaan.
Miten löysin oman ääneni?
Irrottauduin muista. Eristäydyin, jotta tutustuisin omiin käytösmalleihini. Opettelin erottelemaan omat asiani muiden asioista. Ja nyt ymmärrän ja paljon.
Minua ei kasvatettu. Pidettiin vanhempana kuin olin, ei opetettu, mutta oletettin. Asioita ei milloinkaan kerrottu suoraan rauhallisella äänensävyllä – vaan ne "oksennettiin" päälleni kun oli aika. Kun ei enää jaksettu käytöstäni. Ja kun sanoin "te aina huudatte" – minulle naurettiin tai asiaa korostettiin, me ei todellakaan huudettu. Mutta herkkä tuntee kun asiaa ei sanota normaalisti. Koska reagoin, minulle ei kerrottu asioita. Minua "suojeltiin". Se ei valitettavasti ollut minun suojelua.
Kun ns. johtaja ei ota johtajan roolia – kasvattajan roolia, alaiset ja lapset ovat villejä. Rankkaa ymmärtää tämä. Mutta liian johtaja ei saa olla. Johtajalla ja kasvattajalla on aina toinen ääripää. Liian ankara ja ahdas tyyli. Niistä voi syntyä sama lopputulos. Rakkauden kautta, sanoi eräs viisas.
Elämässä on opeteltava erottelukykyä. Kun omaa herkän kehon ja ympärillä on voimakkaita, sinusta asioita ulos kaivavia persoonia. Herkkyyteni voi mennä ajan kanssa ääritilaan aiheuttaen migreenin.
Meidän maailmassa on kieroutta enemmän kuin arvaammekaan. Meidän jokaisen olisi kannettava vastuuta tietyistä asioista. Opeteltava sanomaan asioita rehellisesti ja rauhassa kun on sanottavaa.
Parantajan rooli voi olla vaikea, mutta ketään ei tarvitse pelastaa. Ketään ei voi pelastaa, joka ei sitä halua. Se on ollut itselleni melkoinen oppi. Empaatikko minussa on ollut vuosia pelastus tehtävässä, joka on ollut ns. turha. En ole voinut ottaa toisen pelastamisesta vastuuta.
Oma voima tulee ottaa takaisin itselle, kaikista tilanteista. Muuten tulee poltettua kynttilää molemmista päistä.
On hyvä hyväksyä omat pimeät puolet, sekä valoisat puolet. Kun näen toisen pimeää, kiitän. Sillä näin saan tutustua omaan pimeyteeni. Kun näen toisen valoa, kiitän – näin näen valon itsessäni.
Kiitos, kiitos, kiitos.
Maiju
