Kuva Gerd Altmann Pixabaystä
Tiedätkö ja tunnistatko miten puhut erilaisessa seurassa?
Muuttuuko persoonasi, kun paikalla on joku muu.
Huomaatko, että joskus kuuntelet puhetta, josta ymmärrät hänen laittaneen maskin kasvoilleen.
Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota mistä johtuu se, että meille tulee paha olo jonkun ihmisen seurassa. Ensin todella hyvä olo, sitten todella paha olo.
Samalla voin katsoa peiliin ja miettiä toiminko itse samoin. En voi tunnistaa itsessäni olevia piirteitä ja muokata niitä, jos en ymmärrä niitä.
"Maailman" muuttaminen lähtee aina oman itsensä muuttamisesta.
Meidän käytökseen vaikuttaa hyvin vahvasti :
💛Kasvatus
💛Perheen status
💛Onko sinulla sisaruksia
💛Mihin sisaruskatraassa kuulut (kuopus, keskimmäinen, esikoinen)
💛 Sosiaalinen kenttä, ympäristö mihin olemme kasvanut
💛Oman perheen tuki
💛Traumat
💛Onko rakkauden tarpeemme täytetty
💛Kuinka rehellinen on itselleen
💛Herkkyys
Tässä vain osa.
Meissä voi aktivoitua eri ihmisten seurassa eri triggereitä. Jokin käsittelemätön kipu aktivoituu vahvan tapahtuman seurauksena, jossa on joku henkilö osallisena. Voimme työntää tuon tunteen laukaisevan ihmisen pois elämästämme, mutta jos kipua ei ole hoidettu – tilanne odottaa edessämme jonkun toisen henkilön nahkapukuun verhoutuneena oppiläksynä. Auts. Tähän auttaa ainakin terapeuttinen energiahoito. Esimerkiksi www.oivallustenolohuone.fi
Minun taustani on, ettei lapsena sanoitettu kuin yksipuolisesti asioita. Vain negatiiviset tunteet sanoitettiin. Se oli kollektiivin tapa. Ihminen haluaa olla pohjimmiltaan hyvä, mutta se on vaikeaa jos saat kuulla olevasi jotain huonoa.
Äitini oli kotiäiti, hän hoiti erityislapsia ja samalla me olimme kotona. Hän oli kotona, mutta ei kotona minua varten. Minun kasvattaminen jäi. Olin näkymätön neljäs lapsi ja ikäerot olivat niin suuria, että ehkä kohdallani ei jaksettu enää. Minun roolini oli miellyttää. Kun aikanaan lähdin purkamaan tätä tunnetta, mitä miellyttäminen kohdallani tarkoittaa – siihen meni neljä päivää. Neljä päivää meni myöntää olevani miellyttäjä. Niin kipeää se tällaiselle kovanaamalle oli. En ollut kovanaama, luulin vain.
Minulla oli valtava rakkauden nälkä, rakkauden vajaus, enkä osannut sanoittaa sitä. Mutta tämä sanoitettiin huomionkipeäksi, en kestänyt sitä sanaa – turrutin nälkäni. Meidän aikana lapsuudessa kehu tarkoitti, että meistä tulee itserakkaita. Siksi ei kehuttu. Takerruin tavaraan. Koin, että ihminen joka osoitti minulle tavaran, rakastaa minua. Koska uskomus oli niin vahva, menin vielä aikuisena tästä sekaisin.
Isäni oli duunari, kova tekemään työtä. Mutta lapsilleen hän ei ollut läsnä. Hän ei osannut. Tuijotti kirjoja ja rakensi venettä. Teki pitkiä päiviä töissä. Nämä kaikki kuulostaa normaalilta elämiseltä. Lopulta isäni sairastui aivoinfarktiin ja jäi sairaseläkkeelle. Se sai hänet vihaiseksi, hänen persoona muuttui. 10 vuotta myöhemmin hän kuoli syöpään. Vanhempani kuitenkin tekivät parhaansa, sen ajan tapojen mukaan. Ei heitä voi syyttää mistään. Vaikka sitä kyllä yritin marttyyrin tunteissani. Syyttäminen tekee vain uhriksi. Ei kannata.
Koska koin, ettei minua kohtaan oltu aitoja lapsena, olen kyllästynyt rooleihin aikuisena. Olen väsynyt siihen, että ihminen jonka kanssa olen tekemisissä – piiloutuu jonkinlaisen maskin taakse. Varsinkin niissä tilanteissa missä satutetaan toista. Minua ei haittaa positiivinen maski, mutta sellainen maski, joka nolaa, mollaa, juoruaa, valehtelee, huutaa, käskyttää, nakittaa jne. En halua aktivoida itsessäni näitä piirteitä. Joten rajat on tehtävä tällaisessa seurassa.
Milloin ihminen sitten on aito mielestäni? Silloin, kun hänen ääni on rento. Silloin kun hän on kodin omaisessa ympäristössä. Hän ei nosta ääntään kun puhuu, hän ei säti. Hän ei mollaa, ei kiusaa. Hän pyytää, ei käskytä. On ystävällinen. Ihminen on kotona oma itsensä, mutta kodin ulkopuolella hän voi asettaa naamarin ylle. Hän piiloutuu kännykän taakse. Hän on oma itsensä kahden kesken, mutta kolmas henkilö kun on paikalla, alkaa roolisuoritus. Mutta jos ihminen saa olla kotona miten haluaa, puhua miten haluaa. Se on huolestuttavaa. Silloin hän on rajaton myös muualla. Satuttaa ja todennäköisesti tietämättä.
Ei ole tarvis olla täydellinen, mutta satuttaa ei saa.
Miten minä kasvoin: Koska näin ja tunsin naamioiden läpi, ymmärsin ettei minulle olla selkeitä ja rehellisiä. Minulle ei puhuttu asioiden oikeilla nimillä – peläten tunteitani. He suojelivat itseään minun tunteilta – kääntäen sen tietenkin minulle, että he suojelivat minua minun tunteiltani. Ja vielä jos mennään syvemmälle – he suojelivat itseään omilta tunteiltaan. Tunteet meinaan sattuu. Minusta kasvoi valehtelija. Valehtelin itselleni. Minulla on kaikki hyvin sanoin ja hymyilin. Vaikka olin juuri kohdannut henkistä väkivaltaa.
Roolien taakse kätkeytyy hymyilevä, naurava, surullinen, vihainen, voimakas, egoistinen jne. persoona.
Roolien purkaminen on täyttä työtä. Olla oma itsensä on vaikeinta mitä maailmassamme on. Sillä massa sanelee mikä on hyvä, ei yksilö. Lopulta kuitenkin yksilö voi saada paljon aikaan. Ilman rooleja. Siinä vaiheessa kun rooli/naamari on ollut liian kauan päällä ja uuvut, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tutustua siihen kuka olet.
En tiedä voiko millään muulla tavalla tutustua itseensä, kuin ottamalla oman naamion pois. Surullista, mutta yleistä – meidän on vaikeaa nähdä itseämme.
Mutta, on mielestäni väärin huomauttaa toisen henkilön persoonasta negatiivisesti. Sillä siitä vasta rooleja syntyy.
Maiju
