Kuva S. Hermann / F. Richter Pixabaystä
Tiedättekö sen tunteen, kun oma kriitisyys estää sinua tekemästä asioita joista pidät? Sinulla on suunnitelmia mielessäsi ja tiedät miten asiat kuuluisi olla. Saat ehkä kuulla valtavan määrän mielipiteitä, mitkä ovat oikeinkirjoitus säännöt tai miten somea pitää tehdä. Tai mihin tahansa muuhun asiaan jota hoidat. Saat monesta paikasta kuulla ehkä jopa liikaa kommentointia omasta tekemisestäsi.
Sensorisi on vähän niinkuin häiriintynyt.
Kieltoa, ehkä mollaamista. "Mitä oikein ajattelit" – kommentointia
Itselläni on kasvanut melko vahva itsetunto vuosien kirjoittamisesta ja tunteiden kohtaamisesta, mutta silti koen näitä alemmuuden tunteita.
Aloitin toukokuussa yrittäjänä ja olen kirjoittanut tähän blogiin maaliskuussa haaveilevani markkinoinnista. Aika nopeasti toiveeni toteutui, en vain arvannut sen menevän niin vauhdilla. Nyt olen siinä tilanteessa, jossa en saa ns. palkkaa jos en osaa markkinoida. Se aiheuttaa pienen paineen. Itseäni ei helpota se, että sain ihan ensimmäisestä julkaisusta kommentin "Ihan hirveä, mitä oikein ajattelit?Kamala postaus" Säikähdin kommenttia niin, että poistin sen julkaisun. Ja valahdin veteläksi. Toisessa suunnassa taas sanotaan, älä ota sitä niin vakavasti.
Minullahan ei ole markkinointi koulutusta, eikä kokemusta. Vain tuo viestinnän kurssi, joka ei ollut markkinointia.
Minun oma taustani on erittäin vaativa. Olen sisältäni, ehkä jopa lapsesta asti ollut erittäin ankara itselleni kaikessa minkä teen. Ja havahduin tähän vasta aikuisena. Yritin olla täydellinen äiti kokemattomana kaksosille, vailla minkäänlaista vertaistukea. Minulla oli vain kasa kommentointia jotka olivat hyvin painostavia, syyttäviä ja suorastaan mollaavia. Olen persoonana aina syvään päähän hyppäävä ja jonkin aikaa hörpin vettä keuhkot täyteen kunnes opin uimaan.
En kirjoita mitään hakeakseni minkäänlaista säälin tunnetta, vaan kirjoitan vertaistuki mielessä. Kuinka muuttaa oma elämä. Yes you can!
Nyt olen ottanut tavoitteekseni olla aito markkinoinnissa. Läpinäkyvä. Mutta vanhempien ihmisten vaativat puheet estävät minua. Edelleen. Et voi puhua noin, et voi olla sitä, etkä tätä. Tiedän niin monien käyvän samoja tunteita läpi, mutta en osaa tuoda itseäni esiin. Se on vaikeaa. Tiedän maailman käyvän nyt melkoista myllerrystä, voimattomuutta ja väsymystä läpi. Ego ei enää voi hallita. Ihmiset repeävät.
Maailma ei tarvitse enää yhtään mollajia, se ei tarvitse enää yhtään arvostelua, mustamaalaavia ihmisiä. Eikä valehtelijoita. Eikä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tätä tekevänsä. Sillä niin moni tekee tätä, mutta he eivät edes itse sitä ymmärrä.
Kun nämä sisäiset sensorit aktivoituvat, olisi vain tehtävä siitä huolimatta. Mennä tulta päin, eikä antaa ajatelulle valtaa. Eikä missään nimessä muiden puheille. He kun katsovat ihan eri suunnasta elämää kuin sinä. Ja se ei ole sinun suunta vaan heidän.
Ole parhain versio itsestäsi. Mutta älä ole kenenkään toisen versio hänestä.
Lopeta siis vertailu ja kilpailu!
Olinpa minä sekava.
Maiju
