Kuulun siihen porukkaan, joka ei tunne sanastoja, sääntöjä eikä faktoja kirjoittamisesta, vaan kirjoittelen omaksi ilokseni. Kuitenkin tässä vuosien aikana olen harjoittanut kirjoittamista, niin oikein kuin väärinkin kirjoittamista. Samalla kuitenkin erilaisia sieltä täältä sääntöjä on jäänyt mieleen, jotka tarvittaessa nousevat alitajunnan lokeroista.
Kirjoittaja sokeutuu helposti omalle tekstilleen. Vaikka tänä päivänä puhutaan, että kirjoittaminen ja lukeminen on tilastojen mukaan katoavaa, niin se ei aina tarkoita sitä, että tämä olisi täysin totta. Ainakaan minun maailmassani. Mutta kaunokirjoituksen jäädessä pois opetussuunnitelmasta, on tullut ympäristöstäni huolta lasten kirjoittamisen kehitykselle.
Muistan ala-asteella lukeneeni vain yhden kirjan ja se taisi olla kolmannella luokalla. Jotenkin sain luistettua lukemisesta. Inhosin sitä. Kirjoitin kuitenkin päiväkirjaani lähes päivittäin ja harjoittelin kirjoittamista. Olin kova raportoimaan ja pidin siitä kun työpaikoilla oli kirjoitettuja viestejä päivän tapahtumista seuraaville.
Siihen aikaan olin tarkka oikeinkirjoituksesta ja huomasin heti, jos oli virheitä.
Omat tyttäreni aloittivat kolmannella luokalla lukemaan lukudiplomeita, joita ei lopulta saatu kesälomallakaan luettua. Se oli meille rankkaa aikaa. Samaan aikaan luin ja kuulin vaatimuksia mitä pitäisi jo siinä ja tässä elämänvaiheessa osata, mutta me hakkasimme päätämme seinään lukemattomista kirjoista, joita lopulta me vanhemmat luimme. (Huom. emme oikeasti hakanneet).
Lapset toki ovat eritasoisia, mutta kerropa se koulumaailmassa, jossa suoritetaan. Ristiriitaista oli se, että luimme heille joka ilta satuja ja he nukkuivat kirjapinot unileluinaan. Ei pehmoleluja vaan kirjoja, isot pinot. Saimme kuukausi sitten neurologilta selvityksen, että tyttärelläni on tarkkaavaisuushäiriö, lukihäiriö ja matematiikkavaikeus. Seuraavaksi ad/hd testeihin, kunhan on täyttänyt 18 vuotta. Tämä selvitys antaa selityksen vuosien taisteluihin koulumaailmassa. Hauskaa, että saimme vasta apua kun olimme päässeet pois peruskoulusta. (huom. siinä ei ole mitään hauskaa, yritin vain lisätä sanan huumorilla höystettynä).
Minulla on varmasti myös lukihäiriö, sillä äidillänikin on ja varmasti on toisella tyttärelläni myös, he kun ovat mahdollisesti identtisiä. Se tuo oman vaikeutensa asioihin.
Viimeisen lapsen kohdalla lukudiplomit alkoivat jo ensimmäisellä luokalla, mutta hän pärjäsi niissä hyvin. Olemme saaneet lukea myös hienoja tarinoita hänen kirjoittamanaan. Myös muutkin tyttäreni kirjoittavat hienoja tarinoita. Kuitenkin joka puolella toitotetaan, ettei voi kirjoittaa jos ei lue. Me luemme aika vähän romaaneja. Minä luen lähinnä tietokirjoja. Väsyin jopa iltasatujen lukemiseen. Sitten tuli satu cd:t. Onneksi.
Se häiritsee minua, että lukemisesta ja kirjoittamisesta ajatellaan niin, sillä minäkin koen lukevani vähän, mutta kirjoitan erittäin paljon. Se häiritsee minua siksi, että kynnys on minulla suurempi ja se voi pitää oveni suljettuina.
Voiko tässä maailman ajassa välttyä enää lukemiselta, sillä maailma on rakennettu tekstien päälle. Somen myötä.
Somen myötä kirjoittamisen säännöt on kuitenkin alkanut rakoilla mielessä, sillä näppäily-virheitä tulee paljon, sekä tekstit muuntuu puhelimen/ laitteen asetusten mukaan. Tavallaan kaiken olisi pitänyt muuttua helpommaksi, mutta oletan kaiken muuttuneen vaikeammaksi. On tullut enemmän kilpailua. Haastavaksi on tullut myös kirjoittamisen harjoittamiseen tekoäly. Jos tekoäly oppii kirjoittamaan meidän puolesta ja ihmisiltä vähenee kirjoittaminen, mitä se tekee meidän aivoille?
Olen vanhanaikainen kirjoittaja. Tietokoneessani on oltava ihan normaali näppäimistö, jossa tunnen sormien alla milloin näppäin painuu pohjaan. Tykkään myös kirjoittaa käsin, sillä se rauhoittaa.
Rakastan kirjoittaa ja miettiä miten asioita saa ilmaistua kirjoittamisen avulla. Olen todennut sen useimmiten hyvin vaikeaksi. Sillä kirjoituksille on paljon tulkitsijoita.
Joskus koen äärimmäistä turhautumista elämää kohtaan. Vaikka kaiken tulisi mennä tietokone-aikana eteenpäin, ne ei silti mene. Tuntuu kuin maailma keikkuisi vaa'an päällä, kallistuen jompaan kumpaan ääripäähän. Mutta niin se kait on, sillä ihmisiä kun ollaan. Aina joku ohjaa kehitystä johonkin suuntaan, eikä voida tietää mitä kehitys tuo tullessaan.
Olen miettinyt kirjoittajan haaveita työhön liittyen, mutta viekö tekoäly senkin mahdollisuuden? Kannattaako sitä lähteä tavoittelemaan? Olen käynyt pari viestinnän kurssia tämän vuoden aikana, mutta jos työtä lähden tavoittelemaan, niin kannattaako minun... ? Kävin ne kirjoittamisen kurssitkin, mutta joskus mietin, että oliko niistä iloa minulle..
Maiju
