Oletko kohdannut pelkojasi, jotka ovat tuntuneet ylitsepääsemättömän vaikeilta?
Joskus pelot ovat niin suuria, että niitä ei päästä edes tietoiseen mieleensä. Ne vain ohjaavat elämäämme meidän sitä tietämättä.
Aloitin aikanaan henkisen kasvun todella rajujen koettelemusten myötä. Meille toki jokaiselle on omat mittarimme mikä on rankkaa ja mikä ei.
Ei se, että vertailemme toisiimme omia kipujamme vaan se, että uskallamme kohdata omamme ja mennä eteenpäin.
Minulla oli nuorena sosiaalisen paikan ahdistuksia, sekä esiintymispelko valtava. Pidin kotona verhot tiukasti kiinni, yritin liikkua vain pimeään aikaan ja välttelin massatapahtumia.
Kun minusta tuli äiti, pelkäsin sosiaalisia tilanteita ja muita vanhempia. Lopulta elin melkoisessa negatiivisten tunteiden kierteessä, ja koska en voinut enää vältellä – jouduin kohdata melkein kaikki tunteeni kerralla.
Kun katson taaksepäin elämääni mietin myös miten minulle puhuttiin. Koska olin epävarma, minulle puhuttiin hyökkäävästi, huutaen, käskyttäen, kiukutellen. Tämä muiden puhe sai minut entisestään epävarmaksi, en oikein tiennyt miten maailmassa pitää olla – joten miellyttäminen astui kuvioihin. Aloin toimimaan päinvastoin.
Opin paljon kommunikoinnista ja omista reagoinneistani. Ihmiset puhuvat meille eri tavoin. Ihmiset kohtelevat meitä eri tavoin ja vaikka kuinka yrittäisimme kohdella itsekin kaikkia samalla tavalla ja samanarvoisesti, se tuntuu silkalta mahdottomuudelta. Miksi? Koska ihmiset eivät ole koskaan samanlaisia. Aina kun on kyse ihmisistä, on kyse muuttujista.
Siispä muuntautumiskykyisyys eli ns. kameleonttimaisuus ja neutraalius on melkoinen kyky, varsinkin jos joudut kohdata ns. mustavalkoisia ihmisiä. Mutta millainen sitten on mustavalkoinen ihminen? Onko se sellainen, jolle on olemassa vain yksi ainoa totuus? Onko se ihminen, jonka kanssa joutuu aina vääntää rautalangasta? Mitä jos sellainen ihminen ei ole oikeudenmukainen?
Vaikka tuntuisi, että meitä ihmisiä voisi jaotella tiettyihin persoonallisuuspiirteisiin, ne ovat silti aina muuttuvia.
Pelot ovat aina voimattomia, kun olemme ne kohdannut. Me emme voi verrata omia pelkojamme toisten pelkoihin, mutta joskus muiden peloista saa perspektiiviä omiinsa.
Joskus tuntuu, että on turta. Ei tunnu miltään ja sekään ei ole kiva tunne. Tuntuu kuin olisi liikaa ollut häsläystä ja härdelliä, ja on loputtoman väsynyt, ihan kaikkeen. Korona ja kaikenlainen muu on tuonut vaan oman mausteensa väsymykseen.
Maiju
