Miksi haluan kirjoittaa? Koska haluan osaltani parantaa maailmaa. Minulla on omanlainen tapa nähdä maailma. Asiakastyössäni saan kuulla paljon erilaisia elämäntarinoita. Olen empaatikko ja erityisherkkyyttäkin löytyy. Huomasin myös, että kun elämäni oli todella raskasta – herkkyydet olivat tapissa. Mutta olin kasvanut jo hyvin raskaassa ilmapiirissä, joten en tiennyt sen olevan mitenkään epätavallista.
Me ihmiset olemme erilaisia, eikä meitä voi verrata toisiimme. Ulkopuolinen ei voi sanoa, että kyllä sinä kestät kun minäkin. Mutta jos itse ajattelen itsestäni, että minun on kestettävä kun tuokin – voin voimaantua. Kun toinen sanoo – voin lamaantua.
Olen lukenut paljonkin sanojen voimasta ja mitä ne aiheuttavat meidän hermostolle. Olen itse saanut tuta hyvin rumista sanoista ja kun sanon ääneen niitä minulle sanottuja sanoja ja yleisö tyrmää ne, tiedän mitä kehossani tapahtuu. Se menee hälyytystilaan.
Kirjoittaminen ja valokuvaaminen ovat voimaantumisen keinoja. Tiedän, ettei monilla ole kykyä eläytyä toisen kipuun, mutta toiset taas kantavat muiden kipuja. Haaveeni olisi osata kirjoittaa näistä tarinoita.
En haluaisi kirjoittaa mustista aiheista, mutta jostain syystä kuulen jatkuvasti ja koen sieltä suunnalta asioita. Pyrin aina parantamaan ympäristöäni, joten olisiko musta aihe sittenkin parantava aihe? valkoista sekoitettuna mustaan, tulee harmaata. Kun sekoittaa lisää valkoista, harmaa muuttuu vielä vaaleammaksi. Niin käy ihmiselle myös, kun hän parantuu. Voiko kirjoittaja parantaa?
Samalla yritän irrottaa itseäni vastuusta, mitä kannoin pienestä asti. En voi ottaa vastuuta lukijan tunteista.
Lapsena otin kannettavaksi kavereiden huolet, vaikeudet ja traumat. En ymmärtänyt kerääväni niillä itselleni samoja juttuja. Aikuisena opin irrottautumaan. Ja se tarkoitti sitä, että itsensä pitää tuntea.
Maiju
