Arkistoista löydettyjä

Nyt kun olen vuosia piilotellut itseäni ja kirjoituksiani, niin tänne sitten vaan. Eikö? Tulkita voi miten vain, en muista enää alkuperäistä ajatusta kirjoitukselle. Luen sitä yhtä vieraana kuin sinäkin :

Seison edessäsi,

katsot minua silmilläsi - omalla maailmankuvallasi.

Pienessä hetkessä

 ajatukset vilisee mielessäsi - tehdessäsi oletuksia.

Sinäkin pelkäät.

Mitä jos minua lukiessa teet valinnan väärän ja joudut tilille.

Päätät olla päättämättä - minut jättäen hirteen löysään.

Päättäen silti puolestani, silmäsi sulkien huoleltani.

Jätät näkemättä. Et näe, vaikka katsot. 

Uskoudut huolistasi - huudat, halveksit, pyyhit suupielesi.

Tietämättä minun tunteistani.

Kova kuoresi edessäsi - jätän kaiken sanomatta,

sillä hyökkäykseltä itseäni suojelen.

Minä hiljaa vetäytyen. 

Hämmentyen,

kera omien oletuksieni, 

vetäydyn hiljaa pois luotasi.

Sinä suljet silmäsi, 

nähden vain virheeni.

Korostat niitä itsellesi, 

jotta sinun helpompi on edetä.

Olisinkin ollut taakkasi. 

Hyvä että menit.

Jättäen tyhjyyden sisimpääsi.

Et näe,

että hiljaa tein kaiken minkä pyysit, 

minä opin sen kaiken.

Mut et voi nähdä arvoani, 

sillä kalvo on sun silmissäsi.

Ja seuraava:

Elämä on, 

iloja, suruja, vahvoja tunteita. 

Yhteenkuuluvaisuutta ja erillisyyttä. 

Kamppailua onnesta ja menestyksestä. 

Kulta-arkusta, 

joka lopulta tuo lohdutuksen, 

vai tuoko? 

Tuoko mikään lopulta lohdutusta,

 jos jatkuvasti etsii jotain parempaa?

Elämä on monimutkaista; 

se arpoo satunnaisesti onnen rippeet;

 antaa toisille ja ottaa toisilta. 

Se vie turvan ja 

potkaisee perseelle yksin jaksamaan, 

taakkaansa kantamaan. 

Kuka meistä selviää, 

vailla iskuja ja kolhuja? 

Onko toinen toista parempi, 

vaiko kohtalon ivan polkemia jätöksiä,

kaikki me? 

Oli menneessä menestystä, 

tulevassako siis köyhyyttä?

Saisiko vielä kerran kokea jotain joka tuo onnea?

Vai oliko se tilaisuus jo menetetty?

En tuo elämään tähän sanoja kauniita, 

vaan rumaa ja tuskaa, 

joka maailmaani hallitsee. 

Kauniiksi muutan elämääni

askel askeleelta,

mutta ponnistelun tulokset

näyttää sirpaleilta.

Ethän kerro surujasi ja tuplaa niitä muille, 

sanotaan hiljaa mielessäin.

Miksen, 

onhan heilläkin valinta, 

poistaa minut sitten tieltä. 

Ja niinhän he tuntuisi tekevän. 

Höh, aika surullista. Vaikka itse sanonkin.

Maiju

 

Mikä saa minut kirjoittamaan? Haluan kirjoittaa -palo on kova!

 

Kirjoittaminen ruokkii kirjoittamista. En meinaa enää kunnolla muistaa blogin aloitusta, mutta jotain koronan alkua se oli. Siinä ajassa jaksoin vielä tsempata positiivisilla voimalauseilla ja onnistumisilla itseäni. Edelleen elämän asenteeni on hyvä - mieli on pysynyt positiivisen puolella, vaikka elämässä on ehtinyt olla jos jonkinlaista draamaa ja vaikeutta. 

Kun eräs ihana kirjailija sanoi minulle; "sinut täytyy saada onnelliseksi, että voit kirjoittaa", jäin todella miettimään mitä se tarkoittaa. Osaan hyvin reflektoida itseäni, mielestäni. Mutta osaanko torjua elämän nurjaa puolta? Onko elämäni koskaan tasaista ja helppoa? Ei. Olen nyt kuukauden ajan kirjoittanut käsin. Joku päivä enemmän ja toisena vähemmän, mutta se on aktivoinut taas kirjoittaja minääni. Kun joku on kiinnostunut kirjoittamisestani, kirjoittaminen käynnistyy. Kun kukaan ei ole, en kirjoita. Aika vaikeaa. Olen käyttänyt kirjoittamista terapiatyökaluna jo vuosia. Sanoittanut tunteitani. Mutta, edelleen haaveilen lukijoista. Lukijoita ei saa, jos kukaan ei löydä kirjoitusteni pariin. 

Toissapäiväisen asiakkaani myötä innostuin taas. Olen nyt lueskellut ahkerasti omia kirjoituksiani ja löysin niistä tällaisen, se on kirjoitettu ehkä 3 vuotta sitten. Ainakin jossain luki, että olen 38 vuotias. Nyt jo 41, hah:

29. 12

"Hän tietää että oikeudenmukaisuudella saavutetaan enemmän kuin epärehellisyydellä. Oikeudenmukaisuus on hitaampaa ja kestävempää, sillä rakennetaan kokonaisia kaupunkeja ja pidempiaikaista turvaa. Epärehellisyys on taas suora putki kohti nopeaa menestystä ja suurta kasvua. Tässä voi pää olla pyörällä ja luonne muuttua. On oltava varovainen. 

Miksi pitäisi kärsiä hitaasti?

Koska näkymättömyydessä tapahtuvat asiat ovat hitaita, ne integroituvat meihin ihmisiin taustalla, siellä johon ihmissilmä ei uloitu. Mutta nopea kasvu, jota on nähtävissä silmillä antaa silmille ruokaa ja egolle vallanhalua, tämä ruokkii heikkoa kasvua. Nopeasti ylös, mutta yhtä nopeasti voi tulla alaskin. Kärsivällisyyden hyve on asia jota ei voi saavuttaa kuin jokainen mieli erikseen. Ja siihen tarvitaan luottamusta, kärsivällisyyttä ja aikaa. Odottelua, pitkää odottelua. 

Ihminen, jokainen inhimillinen ihminen voi menettää itsestään palan egolleen, demoneilleen. Mitä kovempi on pyrkimys ja mitä suurempi on pelko, tuo elämä eteen valtavia myrskyjä, valtavia vastustavia voimia, joita ei voi hallita muuta kuin elämällä. Kuoleeko siihen, mitä jos kuolee ja menettääkin? 

Mitä jos ei kuole ja mitä jos ei menetä, uskallatko silloin elää?

Ihminen elää pelkonsa vankina ja unohtaa elää, unohtaa nauttia elämästään, sillä pelko voi olla hyvin hallitseva manipuloiva voima. Jos olet kasvanut pelossa, voi olla vaikeaa löytää luottamusta rakkauteen. Jos on valinnut pelon rakkauden sijasta… Se voi… Se voi tehdä hyvin paljon kipua. "

Tähän se tyssäsi. Aamuisin tai hyvinä hetkinä voi tulla palasia kirjoitusta, ihan jostain alitajunnan uumenista, joskus ne ehtii tallentaa, joskus ne jatkaa matkaansa ajatusavaruuteen. 

Nyt sain tämän talteen, enkä tiedä mitä sillä teen. Ehkä se tulee kirjaan, tai ehkä se vain jää tähän. En tiedä. Ei niillä kaikilla tuntuisi olevan kohtaloa. 

Välillä inspiraatio tulee saunassa, välillä se tulee autoa ajaessa, usein kuitenkin paikoissa joissa ei ole kirjoitusvälineitä tai kännykän sanelijaa. Lapseni loi minulle watsapp ryhmän, josta poistui itse. Siitä tuli oma kirjoituskanavani, aina kun en muista lehtiötä kantaa mukana. Onko se lehtiötä vai lehtiöö.. Hmm.. Näitä pohdin. Koska kouluaikojen äikän tunneista on ikuisuus, todellakin ikuisuus, en muista kaikkia oikeinkirjoituksia. Yli kaksikymmentä vuotta koulusta.

Joudun pohtimaan näitä yksin. Aivan varmasti omaan jonkinlaisen lukihäiriön ja keskittymisvaikeuden ja hitauden, mutta näitä piirteitä olen oppinut jo aika kivasti hallitsemaan. Joitain virheitä en vain kykene muistaa, kieliopin kannalta. Joskus en muista edes lapseni nimeä, kun syntyy ajatuslukko. 

Opin kuopukseni luokanopettajalta uuden sanan pari vuotta sitten - itsereflektointi. Siinä taidan olla aika hyvä ja oli muuten aika kiva huomata että pikku filosofi hoitaa meillä kuopuksen virkaa. Hän sai inspiraation hakata foliosta vasaralla palloa ja koska hän ei onnistunut, siihen jäi aina ”naarmu” joka halkaisee pallon, hän lopulta totesi: ” Täytyy myöntää oma häviö, etten voi saada siitä täydellistä. Toisaalta tämä muistuttaa vähän ihmisiä, ei täydellisiä, mutta silti heidät voi hyväksyä” 10 vee.

Haluan kirjoittaa -palo on kova! 

Mutta, pitääkö osata, opiskella -jotta voi kirjoittaa? Jotta voi ymmärtää kirjoittamista. Jotta osaa lauserakenteita. Jotta ei tekisi yhtään virheitä, jotta kukaan ei ärsyyntyisi. 

Koen tunteita, paljonkin. Aiemmin en niitä suostunut tuntea ja niiden esiinnousun jälkeen on kirjoittaja minussa herännyt ja lujaa. Juttu on kuitenkin se, etten kestä kaikenlaista kirjallisuutta. En ole oikein keksinyt mikä on se oma genreni, mikä on se mistä olen kiinnostunut. En tiedä. ehkei romaanini koskaan tule ulos, vaikka kovasti haluan. Voih kunpa löytäisin kustantajan. Mutta teenkö asian eteen mitään.. EN.. Sillä sen osalta olen ehkä vain lamaantunut. 

Tästä on aikaa ehkä 3 vuotta. Voi olla, että tämän jälkeen kirja lähti raakileena Otavalle ja tuli hylkynä takaisin, automaattiviestin kera.

Maiju

Tunteet

 Toisinaan tulee mietittyä, onko tunteet näin voimakkaita kaikilla? Vai onko se vain minulla. Sisälläni on valtava määrä tekstiä ja sanoja, mutta en saa purettua niitä ulos. Haluaisin kyllä. 

Innostuin asiakkaastani eilen niin paljon, että tänään kaivoin google drive kansiot auki, latasin kaikki kirjoittamani kirjan alut koneelleni ja aloin lukea niitä. Näin vuosien jälkeen. 

Minulla olisi ilmeisesti paljon asiaa ja varmasti kykyjäkin, mutta mikään ovi kirjoittamisen suhteen ei ole ollut auki. Nyt ihan kuin ovi olisi vähän raottunut. Samalla sieltä nousi vastareaktiona hirveä määrä tuskaa ja huolia, oman perheen ongelmia ja tunteita, pahaa mieltä. 

Minun elämässäni kun tuntuu aina olevan elämän ja kuoleman rajamailla olevia kysymyksiä. Isoja tunteita, suuria. Hätää ja pelkoa. En uskalla olla aina täysin aito, sillä se on myös hyvin kivuliasta. Minulle. 

Jotain on kuitenkin nyt tapahduttava, jotain hyvää täytyy tulla. On tultava. Opettajalta tuli viesti, että on tyttärestäni huolissaan, koska on apaattinen. Ihanaa, että on huolissaan, mutta silloin myös minun huoli kasvaa. Minulla on sisälläni jokin hirveä tunteiden linko, jokin iso trombi tai jopa hurrikaani, jossa pyörii erilaisia tunteita. Kun jokin jonkun sanominen aktivoi tuon hurrikkaanin, minun keho alkaa oireilla. Tänään oireeksi muodostui lähes astmakohtaus, jollaisia minulla ei ole ollut aikoihin. 

Samaan aikaan on monta asiaa, jotka sekoittavat tuota hurrikaania puoleen ja toiseen. Se pyyhkäisee kuin raivo sisuksistani. Kun minä synnyttelen tunteilleni sanoja, jotta voin kirjoittaa niitä –  tunteet tekevät sillä aikaa tuhojaan kehossani. Tunnen itseni ihan mielipuoleksi. Ulospäin se ei vain näy. Muut näkevät minut kilttinä ja herttaisena, voi kun se on niin kiva ja ihana. Sisälläni asuu vain pieni piru tai tulta syöksevä lohikäärme, jonka muut ihmiset saavat esiin. Sitten sammutan tulen ja hus pois, sellainen pieni tulenlieska taas sieltä ilmestyi ja minä painan sen piiloon. Pufff tuli sammui. 

Pullantuoksuinen äiti en ole, ehei. Olen äiti, jota nuorin lapseni ojentaa ja ehkä nolaakin luokassa, koska ei se saa mitään aikaiseksi. Nytkin se unohti kertoa, että on hammaslääkäri ja jalkapallopeli samaan aikaan.

Se äiti yrittää pitää itsensä hengissä, yrittää selvitä työvuoroista jotka ovat epäselviä, hoitaa lukuista sometilit (josta olen aivan varma, että algoritmi piilottaa osan), joukkueen valokuvaamiset, mihin selvästikään tytöt eivät halua osallistua. Ja kaikki tämä muu sekavuus. Miten saan nämä kaikki tallennettua... Huoh. Noh tällainen aivopieru. Ainakin sain vähän helpotusta olooni tällä kirjoituksella. 

Ja kuvani, rakastan valokuvien ottamista, mutta en tiedä mitä huomiota niilläkin haen. En jaksa uskoa, että ne kiinnostavat ihmisiä. Enkä minä tee kirjoittamista tai valokuvaamista vain itseni takia. Vaan muiden. Herranjestas. Kiittämätöntä puuhaa. hah. 

Maiju

Kirjoittaminen on vaikeaa? Onko se?

Kuulun siihen porukkaan, joka ei tunne sanastoja, sääntöjä eikä faktoja kirjoittamisesta, vaan kirjoittelen omaksi ilokseni. Kuitenkin tässä vuosien aikana olen harjoittanut kirjoittamista, niin oikein kuin väärinkin kirjoittamista. Samalla kuitenkin erilaisia sieltä täältä sääntöjä on jäänyt mieleen, jotka tarvittaessa nousevat alitajunnan lokeroista.

Kirjoittaja sokeutuu helposti omalle tekstilleen. Vaikka tänä päivänä puhutaan, että kirjoittaminen ja lukeminen on tilastojen mukaan katoavaa, niin se ei aina tarkoita sitä, että tämä olisi täysin totta. Ainakaan minun maailmassani. Mutta kaunokirjoituksen jäädessä pois opetussuunnitelmasta, on tullut ympäristöstäni huolta lasten kirjoittamisen kehitykselle. 

Muistan ala-asteella lukeneeni vain yhden kirjan ja se taisi olla kolmannella luokalla. Jotenkin sain luistettua lukemisesta. Inhosin sitä. Kirjoitin kuitenkin päiväkirjaani lähes päivittäin ja harjoittelin kirjoittamista. Olin kova raportoimaan ja pidin siitä kun työpaikoilla oli kirjoitettuja viestejä päivän tapahtumista seuraaville. 

Siihen aikaan olin tarkka oikeinkirjoituksesta ja huomasin heti, jos oli virheitä. 

Omat tyttäreni aloittivat kolmannella luokalla lukemaan lukudiplomeita, joita ei lopulta saatu kesälomallakaan luettua. Se oli meille rankkaa aikaa. Samaan aikaan luin ja kuulin vaatimuksia mitä pitäisi jo siinä ja tässä elämänvaiheessa osata, mutta me hakkasimme päätämme seinään lukemattomista kirjoista, joita lopulta me vanhemmat luimme. (Huom. emme oikeasti hakanneet).

 Lapset toki ovat eritasoisia, mutta kerropa se koulumaailmassa, jossa suoritetaan. Ristiriitaista oli se, että luimme heille joka ilta satuja ja he nukkuivat kirjapinot unileluinaan. Ei pehmoleluja vaan kirjoja, isot pinot. Saimme kuukausi sitten neurologilta selvityksen, että tyttärelläni on tarkkaavaisuushäiriö, lukihäiriö ja matematiikkavaikeus. Seuraavaksi ad/hd testeihin, kunhan on täyttänyt 18 vuotta. Tämä selvitys antaa selityksen vuosien taisteluihin koulumaailmassa. Hauskaa, että saimme vasta apua kun olimme päässeet pois peruskoulusta. (huom. siinä ei ole mitään hauskaa, yritin vain lisätä sanan huumorilla höystettynä).

Minulla on varmasti myös lukihäiriö, sillä  äidillänikin on ja varmasti on toisella tyttärelläni myös, he kun ovat mahdollisesti identtisiä. Se tuo oman vaikeutensa asioihin. 

Viimeisen lapsen kohdalla lukudiplomit alkoivat jo ensimmäisellä luokalla, mutta hän pärjäsi niissä hyvin. Olemme saaneet lukea myös hienoja tarinoita hänen kirjoittamanaan. Myös muutkin tyttäreni kirjoittavat hienoja tarinoita. Kuitenkin joka puolella toitotetaan, ettei voi kirjoittaa jos ei lue. Me luemme aika vähän romaaneja. Minä luen lähinnä tietokirjoja. Väsyin jopa iltasatujen lukemiseen. Sitten tuli satu cd:t. Onneksi. 

Se häiritsee minua, että lukemisesta ja kirjoittamisesta ajatellaan niin, sillä minäkin koen lukevani vähän, mutta kirjoitan erittäin paljon. Se häiritsee minua siksi, että kynnys on minulla suurempi ja se voi pitää oveni suljettuina. 

Voiko tässä maailman ajassa välttyä enää lukemiselta, sillä maailma on rakennettu tekstien päälle. Somen myötä. 

Somen myötä kirjoittamisen säännöt on kuitenkin alkanut rakoilla mielessä, sillä näppäily-virheitä tulee paljon, sekä tekstit muuntuu puhelimen/ laitteen asetusten mukaan. Tavallaan kaiken olisi pitänyt muuttua helpommaksi, mutta oletan kaiken muuttuneen vaikeammaksi. On tullut enemmän kilpailua. Haastavaksi on tullut myös kirjoittamisen harjoittamiseen tekoäly. Jos tekoäly oppii kirjoittamaan meidän puolesta ja ihmisiltä vähenee kirjoittaminen, mitä se tekee meidän aivoille?

Olen vanhanaikainen kirjoittaja. Tietokoneessani on oltava ihan normaali näppäimistö, jossa tunnen sormien alla milloin näppäin painuu pohjaan. Tykkään myös kirjoittaa käsin, sillä se rauhoittaa. 

 

Rakastan kirjoittaa ja miettiä miten asioita saa ilmaistua kirjoittamisen avulla. Olen todennut sen useimmiten hyvin vaikeaksi. Sillä kirjoituksille on paljon tulkitsijoita. 

Joskus koen äärimmäistä turhautumista elämää kohtaan. Vaikka kaiken tulisi mennä tietokone-aikana eteenpäin, ne ei silti mene. Tuntuu kuin maailma keikkuisi vaa'an päällä, kallistuen jompaan kumpaan ääripäähän. Mutta niin se kait on, sillä ihmisiä kun ollaan. Aina joku ohjaa kehitystä johonkin suuntaan, eikä voida tietää mitä kehitys tuo tullessaan. 

Olen miettinyt kirjoittajan haaveita työhön liittyen, mutta viekö tekoäly senkin mahdollisuuden? Kannattaako sitä lähteä tavoittelemaan? Olen käynyt pari viestinnän kurssia tämän vuoden aikana, mutta jos työtä lähden tavoittelemaan, niin kannattaako minun... ? Kävin ne kirjoittamisen kurssitkin, mutta joskus mietin, että oliko niistä iloa minulle.. 

Maiju

Pelottaako?

Kuva OpenClipart-Vectors Pixabaystä

 Oletko kohdannut pelkojasi, jotka ovat tuntuneet ylitsepääsemättömän vaikeilta? 

Joskus pelot ovat niin suuria, että niitä ei päästä edes tietoiseen mieleensä. Ne vain ohjaavat elämäämme meidän sitä tietämättä. 

Aloitin aikanaan henkisen kasvun todella rajujen koettelemusten myötä. Meille toki jokaiselle on omat mittarimme mikä on rankkaa ja mikä ei. 

Ei se, että vertailemme toisiimme omia kipujamme vaan se, että uskallamme kohdata omamme ja mennä eteenpäin. 

Minulla oli nuorena sosiaalisen paikan ahdistuksia, sekä esiintymispelko valtava. Pidin kotona verhot tiukasti kiinni, yritin liikkua vain pimeään aikaan ja välttelin massatapahtumia. 

Kun minusta tuli äiti, pelkäsin sosiaalisia tilanteita ja muita vanhempia. Lopulta elin melkoisessa negatiivisten tunteiden kierteessä, ja koska en voinut enää vältellä –  jouduin kohdata melkein kaikki tunteeni kerralla.

Kun katson taaksepäin elämääni mietin myös miten minulle puhuttiin. Koska olin epävarma, minulle puhuttiin hyökkäävästi, huutaen, käskyttäen, kiukutellen. Tämä muiden puhe sai minut entisestään epävarmaksi, en oikein tiennyt miten maailmassa pitää olla –  joten miellyttäminen astui kuvioihin. Aloin toimimaan päinvastoin. 

Opin paljon kommunikoinnista ja omista reagoinneistani. Ihmiset puhuvat meille eri tavoin. Ihmiset kohtelevat meitä eri tavoin ja vaikka kuinka yrittäisimme kohdella itsekin kaikkia samalla tavalla ja samanarvoisesti, se tuntuu silkalta mahdottomuudelta. Miksi? Koska ihmiset eivät ole koskaan samanlaisia. Aina kun on kyse ihmisistä, on kyse muuttujista. 

Siispä muuntautumiskykyisyys eli ns. kameleonttimaisuus ja neutraalius on melkoinen kyky, varsinkin jos joudut kohdata ns. mustavalkoisia ihmisiä. Mutta millainen sitten on mustavalkoinen ihminen? Onko se sellainen, jolle on olemassa vain yksi ainoa totuus? Onko se ihminen, jonka kanssa joutuu aina vääntää rautalangasta? Mitä jos sellainen ihminen ei ole oikeudenmukainen? 

Vaikka tuntuisi, että meitä ihmisiä voisi jaotella tiettyihin persoonallisuuspiirteisiin, ne ovat silti aina muuttuvia. 

Pelot ovat aina voimattomia, kun olemme ne kohdannut. Me emme voi verrata omia pelkojamme toisten pelkoihin, mutta joskus muiden peloista saa perspektiiviä omiinsa.

Joskus tuntuu, että on turta. Ei tunnu miltään ja sekään ei ole kiva tunne. Tuntuu kuin olisi liikaa ollut häsläystä ja härdelliä, ja on loputtoman väsynyt, ihan kaikkeen. Korona ja kaikenlainen muu on tuonut vaan oman mausteensa väsymykseen. 

Maiju

Suureellisuus vs. suuruus

 

Olen tehnyt nyt päätöksen ja meinaan lukea ihmeiden oppikurssin läpi. Odotan tämän tuovan ajatuksiini uusia näkökulmia ja se on jo tuonut. Paljon. Päätös, tuo suuren suuri sana. 

Ego on melkoinen syöpäläinen. Olen tämän viimeisen vuoden, ehkä ylikin ollut melkoisessa egon otteessa. Egoni on paljastanut minulle sinisilmäisyydestäni paljon. 

Jos mieli on egon pauloissa, se kuulee mitä se haluaa kuulla ja se kuulee miten se haluaa kuulla. Olen oppinut, että ihmiset puhuvat toisilleen miten sallitaan puhuvan. Rajattomuus on yhtä kuin ego. Mutta rajallisuus on myös yhtä kuin ego. 

Olen oppinut minusta, että painostus, sekoittaminen, epäselvät ohjeet ja tiukat kysymykset jotka tulevat epävarmalta kysyjältä saavat minun egon esiin. Koska epävarmuus näyttäytyy hyökkäämisenä. Ego aina hyökkää ja ego puhuu aina egolle. Kun minua kohtaan on hyökätty, se on käynnistänyt taistele ja pakene tilan, jota on ollut melkoinen työ selvitellä itseni kanssa. 

Minussa ja sinussa on molemmat, niin suuruus kuin suureellisuuskin, mutta ne eivät voi olla samanaikaisesti. Minä en voi olla suuri, jos olen suureellinen. Sillä suureellinen korostaa itseään. Se nostaa itseään ja muita jalustalle ja se laskeutuu myös hyvin pieneksi ja tekee muita satuttavia asioita. Sen puheen seasta kuuluu kateus, tuomitseminen, juoruilu jne.

Näistä puhutaan siis Ihmeiden oppikurssissa.

Mutta suuruus taas on nöyryyttä. Sillä ei ole mitään tarvetta korostaa itseään tai muita. 

Suureellisuuteen käsitän puheen, jossa kerrotaan mitä kaikkea olen ja mitä olen tehnyt tai saavuttanut. Olenko mitään jos en ole saavuttanut mitään? Ego tarvitsee titteleitä. Cv on ja työelämä on pelkkää egoa, nähtävästi. Siellä on ikäänkuin oltava egon pauloissa. Se kuka olet ei ehkä ole niin tärkeää, kuin se miten reipas ja aikaansaava olet. Mutta, on hyvä tietenkin ymmärtää, että työelämä on työtä, siellä osallistutaan työn tekemiseen. Mutta kuinka paljon siellä on kaikenlaista ylimääräistä ja ristiriitaista, tunteiden moskaa?

Muut ihmiset ikäänkuin määrittelevät myös sinut ja kertovat oletko tarpeellinen vai et. Sinun pitää oppia kehumaan itseäsi, todistamaan muille kuinka hyvä ja riittävä olet. Sinun on nojattava kehuihin ja tehtävä muille selväksi mitä kaikkea hyvää olet saanut aikaan. Sillä ilman niitä ego on pieni. Ego tarvitsee suureelliset puheet, jotta se on näkyvä. Pienenä sitä ei näe. 

Sen näkee esimerkiksi teinimäisestä käytöksestä. Sen puheessa korostuu minä, minä. Minä osaan ja muut satuttavat minua, muut eivät osaa kuin minä. 

Egon maailmaan uppoaa, koska sitä ei toisinaan edes ajattele, koska siihen kasvaa jo lapsuudesta. Se on täynnä uskomuksia ja tukahdutettuja tunteita. Ego pääsee näkyväksi vasta kun sen on ikäänkuin todistanut itselleen. Sitä ennen se elää omaa elämäänsä. Henkisessä kasvussa ihmiset jotka osuvat egoon tai nostavat oman egon esiin, ovat opettajia. Opettajat useimmiten saavat meidät raivon partaalle, voimattomaksi, kipumme pintaan. Meidän mieli joutuu melkoiseen kouluun. "Minä luulin olevani hyvä ihminen, mutta mitä tämä on?" Se kysyy itseltään. 

Työelämä tuntuisi olevan hyökkäyksiä hyökkäyksien perään, ego on työelämän valttikortti. Mutta miten löytäisin työn, jossa luovuus ja intohimo olisi vahvempi kuin hyökkäykset?

Olen ymmärtänyt omasta maailmastani paljon. Ja olen väsynyt egoon. Egoiluun, muiden tuomitsemiseen ja riittämättömyyden tunteeseen. Onko titteleillä oikeasti tässä elämässä mitään väliä? Olen yrittänyt niin kovasti päästä titteleiden luo, että olen jo uupunut. 

 Kärsivällisyys on hyve, mutta toisinaan mietin tämän maailman suljettuja ovia.

Isoin tunne minulla on oman empatiakykyni turtuminen. En tiedä enää mitä tuntea. Minun kohdalleni on kaadettu säkillinen elämän nurjaa puolta. Siitä voisi sanoa, että se on egoni joka tämän on tehnyt, mutta en oikeastaan enää tiedä. Elämä on aikamoinen sillisalaatti. Minä en tiedä mistään mitään. En tiedä miten työllistyä ja saada elanto. Minä olen nyt pieni ja haluan päästä tunteeseen, jossa egoni ei enää lyö minua. Egoni saa nyt luvan väistyä ja siihen otan avukseni ihmeiden oppikurssin. KKK. 

Miten toimit muiden kanssa

 

Jos haluat oppia tuntemaan itsesi, joka on edellytyksesi pärjätäksesi tässä maailmassa; Pohdi omaa käytöstäsi muiden seurassa. Jos olet vahvasti tunteva ja helposti ärsyyntyvä muista ihmisistä, ole tietoinen yhdestä kultaisesta perus säännöstä. Jos hyökkäät toista vastaan, et saa asiaasi menemään perille. 

Kommunikoinnissa on tärkeintä rauhallinen ja diplomaattinen neuvottelu. 

Joka kerran kun ärähdät, menetät ikäänkuin kasvojasi muiden seurassa. Koska me elämme ihmisinä ihmisten maailmassa, meidän täytyy mahtua tänne toistemme seuraan, vaikka muut meitä ärsyttäisikin. Ja niin ikävää kuin se onkin, emme voi muuttaa toisia ihmisiä. Voimme muuttaa vain omaa tapaamme reagoida ja omaa tapaamme kommunikoida. Jos olet kehollinen, eli reagoit vahvasti kehollasi, voit huomata kuinka hyökkäyksessä kehosi ikäänkuin jännittyy, niska ja hartiat jäykistyy ja sormet saattavat mennä nyrkkiin. Jos suututtaa, keskity hengitykseen, keuhkojen alueelle, rauhoita hengityksellä itsesi. Syvään sisään, vielä syvemmin ulos. Toista monta kertaa kunnes rauhotut. 

Mutta, tiedosta myös se, että jos et tunnista tapaasi hyökätä puheissasi –  kommunikointi puoleltasi on heikkoa ja ihmiset ympärilläsi eivät pysy seurassasi kovin pitkään. Tiedosta se, että jos hyökkäät sanoissasi edes vitsillä, se voi välittyä väärin, eikä sinulle kerrota sen jälkeen asioita. Hyökkääminen kääntyy siis itseään vastaan aina. 

Hyvässä kommunikoissa keskustelu lähentää, hyökkääminen erottaa. 

Asiakaspalvelussa, oli se asiakas tai asiakaspalvelija –  Kommunikointi on tärkeä yhdistäjä. Jos asiakas hyökkää, on asiakaspalvelijalla tärkeä rooli rauhoittaa. Mutta, ei saa asiakkaanakaan asettaa vastuuseen muita omista töppäyksistään. Eli jos asiakas syyttää omista mokistaan, ei silloin voi syntyä rauhaa. Hyvä kommunikaatio on aina väylä parantumiseen. 

Olin tilanteessa jossa istuin auton kyydissä hyvin haastavassa parkkeeraus tilanteessa. Aurinkoisena keväisenä päivänä parkkialueella oli muutamia kävelijöitä ja yhdellä seurueella oli iso koiran. Omistaja ei pitänyt koiraansa lähellään vaan antoi koiran pitkässä narussa vapaasti vaeltaa peruuttavan automme taakse. Kuskin silmät häiriintyi jo tästä. Koira oli onneksi iso. Pientä ei olisi nähnyt. Parkkipaikka oli muuttunut työmaa-alueeksi.

Seuraavaksi, auto peruutti poispäin sekavalta parkkialueelta, ja takaa tuli pyöräilijä yhtään katsomatta ympärilleen. Kun pyöräilijän tie ei ollut vapaa, hän näytti nyrkkiä ja raivosi. Kuski raivostui myös. Kuski oli hermostunut jo koirasta. Tässä oli niin monta tilannetta, jossa hyökkäys olisi vältetty. Jos jokainen olisi ollut nöyrä, koko tällaista sirkusta ei olisi tapahtunut. 

• Jos koiran ulkoiluttaja olisi ollut vastuullinen, hän olisi pitänyt koiran lähellään niin kauan, kun auto liikkuu.
•  Jos pyöräilijällä olisi ollut pelisilmää, hän ei olisi ajanut kahta sataa alueelle jossa on työmaakylttejä ja ruuhkaisan näköistä liikennettä. 
• Jos kuski olisi ollut rauhallinen jo valmiiksi (jota hän ei ollut), koko tilanne olisi mennyt hyvin vailla ärsyyntynyttä egoilua. 

Nämä ovat toki aina mielipidekysymyksiä, kun egot pörhöilee. Tästä toki voisi ajatella, että miksi se auto saa mennä ensin. 

Minä itse pidän autoa sen verran isona, että kävelijänä päästän sen menemään tuollaisessa tilanteessa. Pyöräilijänä taas, pitäisin omaa henkeäni arvokkaana, enkä ajaisi niin lujaa, jos näkisin että edessäni on työmaata. Mutta autoilijana tiedän, että isoa peltilaatikoa liikuttaessa missä on paljon erilaista huomioitavaa, mitä vain voi sattua, enkä ajaisi mielelläni minkään yli. 

Kenellekään ei sattunut mitään, mutta kaikille jäi varmasti ärsyyntynyt olo.

Ärsyyntynyt olo muista, kertoo ympäristölleen, että vain minä olen tärkeä ja asiat tehdään kuin minä haluan. Maailma pyörii minun ympärilläni. Mutta maailma ei pyöri koskaan yhden ihmisen ympärillä, vaikka ihminen näin luulisi. Tai ego näin luulee. 

Oma ego on hyvä tunnistaa. Jos haluaa hyvää kommunikointia ympäriltään. 

Ego on kuin vahva mielipide, johon sekoittuu ärtymystä. Minä, minä, minä. Jos kaikki ajattelevat vain itseään, on meillä hyvin itsekäs ja egoistinen maailma. Se on maailma, jossa minä en viihdy.

Maiju

Reiki

 

Kun vuonna 2010 sen aikainen työkaveri kertoi minulle reiki hoidosta, että sen avulla hänen rintasyöpä löydettiin –  sisälläni kännistyi täysin uusi tunne. Olin elänyt elämääni, kuin automaatti asetuksilla, jossa elämä tapahtuu minulle ja minulla ei ole siihen sananvaltaa. En juuri ymmärtänyt ajatella laatikon ulkopuolelle. Vain se todellisuus joka minulla oli oli totta. Minua ei kiinnostanut mikään, ei suorastaan yhtään mikään. Ympäristö jossa olin, oli hyvin ulkonäkökeskeinen ja tuomitseva. 

Jos voisin jälkiviisaana sanoa, olin egoni pauloissa ja mieleni oli ns. sairas. Se uskoi kaikkeen pahaan, se uskoi maailman olevan paha ja muuta vastaavaa. 

Reiki sai minut kiinnostumaan elämästä. Kävin reiki kurssin. Ensin ykkösen, sitten kakkosen ja lopulta sain viritykset kolmoseen, sekä karunaan. Reikit. 1 ja 2 kävimme perheeni kesken ja 2013 aloitimme ystävieni kanssa Kaija Juurikkalan oppien mukaisesti kehomatkojen opettelun. Siinä etänä tunnusteltiin ihmisen energioita. Sain sähköpostiosoitteita ja tein etänä tulkintoja. Ne osuivat melko hyvin oikein, tunnistin kipuja toisissa, joskus jopa vakavempiankin. En kirjoita tätä saadakseni tehdä sitä lisää. Se meinaan kävi todella raskaaksi, en osannut poistaa kipuja itsestäni. Päätin aloittaa intuitiivisen energiahoitajan koulutuksen. 

Oli vuosi 2013. Kurssin piti kestää vain vuoden ja osallistujia piti olla vähintään 6, mutta meidän kohdalla tapahtui paljon poikkeuksia. Meitä oli kolme ja se kesti 3 vuotta. Kehomatkat helpottuivat tämän kurssin myötä. Osasin päästää energioista irti. Moni jolle hoitoa tein, on jatkanut matkaansa jo toiselle puolelle. Käsittelin paljon kuolemaa noin 8 vuoden aikana, kohtasin paljon monisairaita. Se oli hyvin puhdistava ja elämää avaava vaihe. Ihmisyyttä ja egoakin avaava. Ego on veijari. Sitä on todella vaikeaa tunnistaa. Ja sen pauloihin on hyvin helppo syöksyä. 

Aloitin kosmetologikoulun 2014 ja olin unelmatyössäni. Tämä oli täydellinen työ oppia ihmisyydestä. Se oli minulle sydämen asia hoitaa ja tehdä toisille hyvää. Työpisteeni muuttuivat ja opin jatkuvasti lisää ja lopulta perustin tämän blogin (joka ei siis liity kauneudenhoitoon). 

Minun ajatus tälle blogille oli kirjoittaa kirjoittamisesta, mutta minä muutun koko ajan elämän myötä. Koko ajatus kosmetologin työssä oli itsetunto. Hyvä ja terve itsetunto. Oma itsetuntoni nousi terveen tasolle kohisten, mutta nyt olen pisteessä, että se on vähällä laskea. Olen siis uuden edessä. Tein päätöksen lopettaa kyseisessä hoitolassa jossa nyt olen, löysin uuden, joka kuitenkin vaihtaa omistajaa ja minulla on vain kesäkuuksi työtä, sitten ei mitään tietoa. En näe pidemmälle. Mutta en näe itseäni tällä alalla enää. Tie on kuljettu loppuun. Minun on hoidettava itseni nyt kuntoon. Kärsin migreeneistä, uskon sen johtuvan pitkäaikaisesta stressistä. 

 Uskoin omaan työhöni ja tulevaisuuteeni tällä alalla, mutta tämä ala on niin pienipalkattu, ettei riitä enää ajatus hoitaa muita. Töitä on myös ollut ihan liian vähän. Egoni huutaa pääni sisällä, se kärsii. Mutta olen päättänyt sen sivuuttaa. Uskon, että elämä järjestää minulle ihanan uuden alun. Se järjestää minulle hyvää. 

Kaikki mitä olen oppinut egosta, voin mielestäni unohtaa. Sillä ego ihan oikeasti vain hajottaa. 

Teenkö vielä reikiä ja energia- hoitoja? Elämä ei ole tuonut minulle rauhaa tehdä niitä niin, kuin mieli ajattelee; eli ihana ja kaunis zen tila ja ihmiset saavat hyvää, myös minä saan siitä hyvää. Ei niin tapahtunut. Tai saihan ne, minä myös, mutta silti olen kuin märkä rätti. 

Energiaa ei oikein minun maailmassani voi kaupallistaa. Kun siihen tulee raha väliin, minussa syntyy kipu. Jokin siis estää minua tekemästä sitä työkseni, siksi jätän sen niille jotka sitä voi tehdä työkseen. Onneksi heitä on paljon. Energia kuitenkin vaikuttaa kauttani minun kohtaamiin ihmisiin. Tunnen kun energia käynnistyy, vaikka en sitä niin sanotusti itse tee. Silloin hoitaminen on spontaania ja tarkoitettua, enkä siihen puutu. Voin hoitaa lopun elämääni ihmisiä, en tarvitse siihen työtä väliin. 

Mitä se reiki sitten on? Sitä kun ei voi nähdä. Reiki on rakkaus, on mielestäni kaikkein selkein sana kuvaamaan sitä. Reiki on kaikki, eikä silti mitään. 

Toiset kysyvät, miksi reiki tuo niin paljon vaikeuksia. Siksi, että oppisit mitä rakkaus todella on. Reiki on hiljainen ja nöyrä, kiitollinen tila, jota egomieli ei halua uskoa. Se kyseenalaistaa sen, mollaa ja hakee järjellistä selitystä siihen. Reiki vain on. Sen ei tarvitse kuin vain olla. Mieli joka on egon pauloissa on se joka kiemurtelee sen ympärillä ja yrittää torjua sen. Kun oppii tuntemaan mielen voiman, on jo hyvin selvillä itsestään ja selittämättömien tunteidensa kanssa sinut. 

Maiju

IOK

 

Oletko kuullut kirjasta Ihmeiden Oppikurssi? Se on kirja, joka kaikkien pitäisi lukea elämänsä aikana. Ei mikään kevyimmästä päästä oleva teos, mutta todella hyvä ja itselleni tarpeellinen tässä hetkessä. 

Vuosikymmen sitten kohtasin kasan vaikeuksia, joista lähdin etsimään hyvää tietä ulos. Ostin silloin kirjan intuitiolla verkkokaupasta, enkä suostunut myymään sitä vaikka siitä tuli paljon kyselyjä. Kirjasta on tehty paljon versioita, mutta tämä sininen kirja on alkuperäinen. Kirjan on tuottanut Foundation for inner peace. 

Tosiaan, viikko sitten aloitin lukemaan. Sanotaan, että asiat tapahtuvat oikealla hetkellä ja nyt koin sen hetken, tälle 10 senttiä paksulle lukukokemukselle. Sivunumeroja tässä ei ole, koska kirja on jaettu moneen osaan. Tarkkaa määrää en siis tiedä. Kirjassa on vuoden jokaiselle päivälle tehtävä, eli 365 tehtävää. 

Koen, että ihmeet alkoivat heti kun aloitin lukemaan. Tärkein sanoma joka kirjassa on, on Pyhä Henki ja ego, jotka molemmat ovat minussa ja sinussa. Jos tämän kirjan sanoman erottaa uskonnollisesta jeesus puheesta, "jeesus pelastaa" ja ottaa sen eri tavalla –  kirjasta saa paljon hyvää oivallusta. 

Koska oma egoni on ottanut viime aikoina paikkaansa turhankin kovaäänisesti, olen päättänyt sen muuntaa.

Oletko koskaan kuullut sanaa ego tai pohtinut mitä se tarkoittaa? Egosta usein puhutaan, että se on muissa olevaa törppöyttä. Mutta mitä, jos asia onkin niin, että näet törpöt, koska sinun ego kiinnittää niihin huomion? Ego on yhtä lailla heikko, kuin vahvakin. Pyhä Henki, eli sinussa oleva henki vain on. Sitä ei tarvitse arvottaa, se ei tee sinulle pahaa, ei näytä sinulle pahaa, eikä tee sinulle pahoja tekoja, vaan egosi tekee. Sinun tehtävä on tunnistaa se, jotta voit muuttua. 

Minulta on kysytty miten osaisin selittää tämän peiliteorian. Ja tässä on mielestäni sen ydin. Sinun on tunnistettava ensin oman egosi toiminta, ennen kuin voit ymmärtää sitä ja muuntaa sen mallia. 

Ego ei halua hyvää. Ego imartelee ja uskottelee, että saat hyvää. Pyhä Henki tuo rauhan tunteen. Minun egolleni uskon puheet ovat olleet melko vaikeita. Egoni on nähnyt ja kokenut niin paljon huonoa, että poisoppiminen on ollut vaikeaa. Mutta olen kokenut myös rauhan ja ihmeet. Olen siinä pisteessä elämääni, että ihmeet ovat tervetulleita. Se on kuitenkin tehtäväni, tehdä se valinta ja saada ego katoamaan omilla valinnoillani. 

Olen energiahoitamista opetellut vuodesta 2011 ja tämä on ollut matka, jota on joskus tehnyt taaksepäin ja taas eteenpäin, taaksepäin ja taas eteenpäin. Henkisessä kasvussa sanotaankin, että kolme askelta eteenpäin ja kaksi taaksepäin. Mikä on hyvä asia, menet aina eteenpäin. Tällainen kasvattaa sinua kärsivällisesti ja varmasti.  Ego ei tykkää hidastelusta. Ego haluaa kaiken heti ja nopeasti. 

Kiinnostuin noin 7 vuotta sitten korpeista. Otin korpin symboliksi itselleni. Sitten kun. Joka ikiseltä automatkalta etsin korppeja. En nähnyt. Joskus yhden. Kesämökillä meidän pihan puuhun ilmestyi joka elokuu noin kolmen vai neljän vuoden ajan korppi laulamaan. Mutta vain elokuussa. Yritin saada kuvaa linnusta. Vuosi sitten Kallion kirkon tornissa raakkui korppi ja sain ensimmäisen kuvani, onneksi oli kamera mukana jossa zoom. Korppihan enteilee vanhan kansan mukaan kuolemaa, mutta minä en siihen usko. Minulle edustaa näkymätöntä ja mystisyyttä. Kuitenkin kirjan mukaan symbolit ovat egon juttuja. Ja todella kun tätä kirjaa lähtee lukemaan se alkaa työstämään egoa ja näyttämään sitä itselle. 

Päästin kuitenkin irti. Kuvaaminen alkoi tuntua puurolta. Otin kirjan mukaan Rukalle ja luin automatkalla. Ensimmäisen 2 tunnin aikana olin nähnyt jo 6 korppia, koko viikon kestävän matkan aikana näin reilusti yli 20 korppia. Tämä oli minulle ihme. Olin käynyt Lapissa tämän 7 vuoden aikana jo pari kertaa aiemminkin, ajanut pitkiä matkoja Suomessa, en nähnyt. Nyt niitä oli paljon. Hyvää kuvaa, lähikuvaa en saanut. Mutta tämä on ihan ok. 

Olen siis päättänyt antaa nyt Ihmeiden Oppikurssin tehdä taikojaan elämässäni. Sain itseni äsken kiinni, omasta egostani. Otin maidon kaapista ja se tippui suorilta käsiltä kädestäni matolle ja läikkyi. Mitä olin alkamassa tekemään? Sättimään itseäni, mollaamaan. Mutta pysähdyin. Ajattelin, että ei, egoni tiputti sen, egoni myös haluaa, että oloni on kurja. Ei haittaa. Reikissä noudatetaan kiitoksen kolmea kertaa. Kiitos, että huomasin egoni, kiitos, kiitos, kiitos. 

Ainiin, yksi asia mitä egoni nauttii kohdallani, kirjoittaa virheitä ja saada silmäni sumenemaan niistä. Se sättii minua hiljaisesti, kuinka en osaa kirjoittaa ja kuinka nolo olen. Nyt vapaudun siitäkin. Egoni estää minua olemasta onnellinen. Onnellisuus on mielen tila. Vapauskin on mielen tila. Olen vapaa ja onnellinen. KKK

Maiju

Tein testin

Olet luova ideoija

---

Olet persoona, joka saa iloa ideoiden toteuttamisesta. Ideointi ja ideoiden toteuttaminen ilahduttaa sinua. Sisimmässäsi olet taiteilija. Et välitä vaikka kädet likaantuvat, vaan sytyt luovasta suunnittelusta. Läheisesi rakastavat elämänintoasi ja arvostavat kykyäsi inspiroitua arkipäiväisistä asioista. Sinulla on taito löytää kaikesta jotain kaunista. Asennoidut asioihin innokkaasti ja positiivisesti. 

Tässä olet hyvä:

Luovilla ihmisillä on kyky uudistaa itseään ja muuttaa negatiivisetkin kokemukset joksikin kauniiksi. Sinulla on rohkeus kysyä isoja kysymyksiä ja luoda ikimuistoisia hetkiä. Ihmiset ihailevat rehellisyyttäsi ja itsetietoisuuttasi.

Mahdolliset ongelmakohdat:

Päässäsi tapaa pyöriä monia asioita kerrallaan, joten sinun voi olla välillä vaikea keskittyä ja rauhoittua. Ylivoimaiset tunteet saattavat joskus halvaannuttaa, jolloin päätät olla tekemättä mitään. Omanarvontunteesi on usein yhteydessä työhösi, joten omana itsenä esiintyminen saattaa pelottaa. 

Menestykseen tarvitset: 

Käytä luovuuttasi rakentamaan itsellesi tärkeintä eli henkilöbrändiä. Kohtele sitä kuin arvokkainta taideteostasi, jota kastelet ja ravitset tulevaisuutta varten. 

Tämä oli todellakin osuva!

Testiin pääset täältä

https://futuremarja.involve.me/testaa-brandipersoonasi 

Aivot

Ylivirittyminen syy lamaantumiseen?

Minua on kiehtonut aivot ja niiden toiminta jo pitkään. Kiinnostukseni liittyy luonnollisesti itseeni ja siihen miten omani reagoivat. Mutta kuitenkin ne liittyvät pohjimmiltaan siihen miten voisin muita auttaa. 

Artikkelissa on hyvä kertomus miten keskustelupalstoja lukiessa aggressiot nousevat. Minulla on omaa kokemusta näistä tilanteista paljonkin, siksi en enää lue niitä. 

Tai miten olen viimeisen vuoden aikana ajautunut taistele tai pakene tilaan. Mitä kehossani tapahtuu? Mielenkiintoista on se, että viimeisen vuoden aikana minussa on herännyt samanlaisia selviytymis-taisteluita mitä minulla oli nuoruudessani. En tuntenut silloin turvaa. Eli en tunne sitä nytkään, vaikka se on tavallaan harhaa. 

Kehoni on ikäänkuin jatkuvasti virittynyt, enkä oikein kykene tuntea iloa, enkä surua. 

https://yle.fi/aihe/a/20-10001840 

Sain kummitädiltäni lahjaksi Polarin kellon joka näyttää unen tilani. Nyt kun kello on ollut kädessäni 2 viikkoa, nightly recharge on ollut joko heikkoa, tyydyttävää tai erittäin heikkoa. Vain pari todella hyvää yötä. Se tarkoittaa siis hermostoani. Jos hermostoni käy jatkuvasti kierroksilla, minun on kehitettävä silloin keinoja rentoutua. 

Jos hermostoni on ylivirittynyt, palautumista ei tapahdu. Tämä on mielestäni todella mielenkiintoista, sillä jos nyt oikein yhdistän palaset, niin minua ei innosta juuri mikään, hermostoni kun on jatkuvasti töissä.. Vaan olen kuin sellaisessa oudossa tilassa. Esimerkiksi valokuvaus ja kirjoittaminen on ollut yksi intohimon kohteista, nyt joudun todella tehdä työtä sen eteen, että kiinnostun. Samoin minua kiehtoo kaikki aivoihin ja ihmisen kommunikointiin liittyvä. Mutta ikäänkuin aivoni olisivat puuroa, enkä saa otetta. Minulla on erityisherkkyyttä. Voisiko tämä todella siis olla se ylivirittymisen tila?

Muistini on myös välillä hakusessa. En välttämättä muista mitä olen puhunut, sen tiedän johtuvan ylivirittymisestä. 

Mutta. Mikä tästä tekee mielenkiintoista, niin kukaan ulkopuolinen ei välttämättä tätä näe. Olen pienestä tytöstä asti ollut vähän turhankin taitava näyttelemään. Sillä tarkoitan –  "Minulla on kaikki hyvin" asennetta. 

Olen luonteeltani rauhallinen ja sovitteleva ja kaipaan ympärilleni rauhaa ja harmonisia suhteita. Mutta kun ylivirittyminen on päällä, niinkuin nyt –  asiat tuntuvat jopa tylsiltä ja yritän hakea actionia. Ihmeellistä. Samalla saatan jännittää tilanteita ja jopa lamaantua. Siksi varmaankin olen kokenut korkeanpaikan kammoa, vesipelkoa ja muita lamaannuttavia pelkoja ja kun olen omaan tahtiin ne kohdannut, olen ikäänkuin hakenut pelkojen voiman itselleni. Keho ikäänkuin haluaa actionia, mutta on niin virittynyt, että lamaantuu niiden edessä ja usein tämän lamaannuksen voi saada aikaan muiden painostus tai muiden painavat sanat. Siksi teen paljon työtä kommunikoinnin ja ihmissuhteiden eteen. Luon niistä mahdollisimman ystävällisiä ja positiivisia kokemuksia, koska kehoni virittyy liikaa negatiivisuudesta. Todella hämmentävää tutustua omiin reagointi tapoihini. 

Vasta kun tulet tietoiseksi itsestäsi ja omista käytösmalleista voit muuntaa alitajuntaasi. Eikö niin?

Nyt seuraavaksi yritän luoda mahdollisimman paljon palauttavaa tekemistä. 

Paine ei välttämättä liity aina muiden kommentointiin vaan se voi myös olla oma järjettömän suuri vaatimustasoni, jota voidaan kutsua myös perfektionismiksi ja kun tämä sisäinen oma vaatimukseni on kuin pingottunut lanka, silloin muiden kommentit ja äänenpainot voivat olla täyttä myrkkyä. Siksi yritän opettaa ihmisiä tuntemaan minua. 

"Minusta tuntuu tältä" .

Mutta koska en voi vaatia ihmisiltä täydellisyyttä, se olisi rankkaa heille, on omaa käytöstäni muutettava. 

Tottakai jos joku kertoo minulle minun ulkonäöstäni tai muusta olemukseeni liittyvästä, minun ei tarvitse heitä opettaa "minua sattui tämä kommenttisi".  Koska sellaisia tyyppejä en halua lähelleni. Tämän kirjoittaminen nosti jo karvani pystyyn. Koska olen virittynyt. Huoh.

Päivittäinen meditaatio on nyt otettava käyttöön. 

Sain tällaisen ohjeen muuvo valmentajalta:

Kun sinulla on stressiä, niin silloin olisi hyvä löytää polku, jolla illalla laukaiset stressin pois.

Tähän voisi käyttää esim:
1. tehtävälista, nämä asiat hoidan huomenna että ylihuomisesta tulee parempi
2. rentouttava kevyt venyttely, jolla kerrotaan keholle, että ei ole syytä olla huolissaan tässä hetkessä. Että nyt voi levätä ja "metsästetään" sitten huomenna

Kohti siis rauhaa ! 

Maiju

Vastakappaleet

 

 Tiesithän, että jos olet suuttunut toiselle ihmiselle ja näytät hänelle iloiselta ja avoimelta –  hän ei voi tietää sinun olevan vihainen. Ja jos et kerro henkilölle tunteistasi, teidän välille kasvaa iso muuri. Voitte lopulta alkaa hylkiä toisianne. Riitatilanne voi kasvaa, koska teidän väliin muodostuu näkymätön kuilu. 

Näin käy usein silloin, kun molemmat ovat ääripäissä toisistaan. Toinen on ikäänkuin yläpuolella ja toinen alapuolella. Se voi olla esimies ja alainen, mies ja nainen, ystävykset, kovaääninen ja hiljaisempi 

Vasta kommunikoinnin jälkeen tilanne voi muuttua. Kommunikointi onkin sitten taas vaikein laji ihmisyydessä. 

Jos altavastaaja jollain tavalla pelkää, hänen kynnys kertoa asiastaan on suuri. Hän ei pelkää vain henkilöä joka on edessä –  vaan pohjalla voi olla tunnetaakkaa omasta elämästä, joka ikäänkuin sekoittuu tunnemassaan ja sekavoittaa tunteita. 

Siksi olisi äärettömän tärkeää olla hienotunteinen ihmisten kanssa, moni kantaa hyvin vakaviakin traumoja sisällään ja silti he hymyilevät ja hoitavat asioitaan kunniakkaasti. Moni kantaa painavaa kivisäkkiä mukanaan ja jokin tilanne voi laukaista kivut. Niistä kun ei koskaan tiedä miten ne laukeavat. 

Tunneröyhtäilyt usein pahentaa kipuja. Mutta myöskään röyhtäilijällä ei ole mahdollisuutta kasvuun, jos hänelle ei kerrota. Siksi kommunikointi on tärkeää, niin tärkeää.

Maiju

Haluatko tulla toimeen ihmisten kanssa

Nämä hienot neuvot kannattaa pitää mielessä

1.  Pidä kielesi kurissa, älä sano kaikkea mitä sylki suuhusi tuo. Se miten sanot, on tärkeämpää kuin se mitä sanot
2. Käytä jokainen eteesi avautuva tilaisuus saada toiset tekemään oikein. Kiitä hyvästä suorituksesta
3. Ole kiinnostunut muista, heidän perheistään ja harrastuksistaan. Anna ihmisten tuntea sinun silmissäsi itsensä tärkeäksi henkilöksi
4. Ole iloisella mielellä. Älä anna kipujesi, huoliesi ja pettymystesi muodostua taakaksi ja rasitteeksi sinua ympäröiville ihmisille.
5. Pidä mielesi avoimena. Keskustele, älä kinastele. Voit olla eri mieltä olematta epämiellyttävä.
6. Anna hyvien puoliesi puhua puolestaan. Kieltäydy keskustelemasta jonkun toisen paheista. Katkaise huhuilta siivet. Juoruaminen on ajan väärinkäyttöä parhaimmillaan. 
7. Huomioi toisen tunteet. Toisen kustannukella nauraminen ja hänen nolaamisensa loukkaa syvästi ja pysyy kohteen mielessä pitkään
8. Ole kyselemättä liian innokkaasti sinulle kuuluvan kunnian perään. Tee parhaasi ja ole kärsivällinen. Unohda itsesi, ja anna toisen muistaa. Niin menestys maistuu paljon makeammalta

Christel Abbore

Löysin tämän kirjoituksen facebookista, se ei ole minun kirjoittama, mutta olen näistä samaa mieltä. 

Lue tätä, uudestaan ja uudestaan

Tämä ei ole minun kirjoittamani, mutta olin tallentanut sen itselleni. Niin kaunis teksti. Tätä täytyy lukea uudelleen ja uudelleen. Kuva on omani. 

 Kärsivällisyys vieraili luonani

ja se muistutti minua että hyvien asioiden toteutuminen vie aikaa ja että kaikki etenee hitaasti, mutta varmasti

Rauha vieraili luonani ja se muistutti minua että pysyisin rauhallisena elämän myrskyissä

riippumatta minua ympäröivästä kaaoksesta.

Toivo vieraili luonani

ja se muistutti minua että paremmat ajat ovat vielä edessäpäin

ja että ovat silloin ohjaamassa ja nostamassa minua ylöspäin.

Nöyryys vieraili luonani ja se muistutti minua että

en yritä pienentää itseäni ja tehdä itsestäni vähempää, mutta pyrin keskittymään palvelemaan maailmaa  kannustamalla ympärilläni olevia ihmisiä. 

Ystävällisyys vieraili luonani

ja se muistutti minua että

olisin vielä ystävällisempi, anteeksiantavaisempi ja myötätuntoisempi itselleni sekä muille ihmisille.

Luottamus vieraili luonani

ja se muistutti minua siitä etten piilota tai tukahduta omia lahjojani ja kykyjäni, mutta edustan sitä mikä tekee minusta oman itseni.

Keskittyminen vieraili luonani

ja se muistutti minua muiden ihmisten epävarmuudesta ja tuomitsevuudesta minua kohtaan ja että se ei ole minun ongelmani.

Ja minun pitäisi suunnata huomioni vain itseeni.

Vapaus vieraili luonani

ja se muistutti minua siitä

että kukaan ei arvostelisi omaa ajattelutapaani ja mielipiteitäni koska ne ovat omani.

Rakkaus vieraili luonani

ja se muistutti minua siitä

että minun ei tarvitse etsiä sitä ulkopuoleltani muilta ihmisiltä  koska

se on jo sisälläni

-Tahlia Hunter-

Löydä voimapaikkasi

 Vie henkesi sinne, missä sinulla on hyvä olla. Voit etsiä ja etsiä ja löytää juuri sinun oman paikkasi. Paikka ei ehkä ole täydellinen, mutta huomaat sen sisäisestä tilastasi missä on hyvä olla. Ahdistus on merkki, että jotain täytyy purkaa. 

Mutta, tässä ajassa mielenterveys on melkoisen koetuksella. Jos nyt ahdistaa, se tarkoittaa lepoaikaa. Sinä tarvitset lepoa. Levossa alitajuntasi vapauttaa vanhaa, anna sen hiljalleen nousta alitajunnastasi ja päästä irti. Sinulla on siihen lupa. Jos nousee syyllisyyttä, anna sen hiljalleen leijua pois. Me kannamme toisinaan syyllisyyttä asioista, joista ei tarvitse kantaa. 

Mikä olisikaan ihanempaa kuin olla vain ja nauttia olosta. Katsoa ympärilleen ja sanoa, on todella hyvä nyt. 

Meidän oma voimapaikka löytyy sydämestä. Toiselle voimapaikka voi ajatuksissa olla risuinen autenttinen metsä, toiselle bali tai jokin muu paratiisi. Vain itse tietää, mihin oma sydän kuljettaa. Sieltä löytyy myös oma voimanlähde. Sydän johdattaa vaikeuksienkin läpi löytämään oman itsensä. 

Intuitiolla on tapana johdattaa aivan omanlaiseen elämään. Matkalla kohtaa uusia ihmisiä, jotka kaikki antavat jotain meistä itsestämme koettavaksi. Uusien ihmisten lahja sinulle on tuntea sinut itsesi, sinun erilaisia toimintamekanismeja. Toiset tulevat sinua parantamaan ja lohduttamaan, toiset tulevat sinua satuttamaan. Kaikilla niillä tunteilla on tärkeä viesti omasta voimasta, mihin haluaa henkensä kuljettaa. Jos satuttajalla on vielä jotain opetettavaa, ei meinaa irti päästä millään, kunnes oppinsa on oivaltanut. 

Intuitio on vahva itsetunnon väline, joka joskus meitä pääsee myös huijaamaan. Siksi itseltään kannattaa aika ajoin kysyä, onko minun hyvä olla nyt. 

Maiju

Rajat, mitä ne tarkoittavat?

 Rajat ovat tie terveisiin ihmissuhteisiin.

Rajatomuus, sekavuus, hajottavuus voi olla hiljaista itsetunnon nakerrusta, jota ei välttämättä tule huomaamaan kuin vasta voimien loputtua. 

En nuorempana tiennyt mitä ovat rajat ihmissuhteissa. Nyt tiedän, että rajattomuus voi johtaa uupumukseen. Jos vanhempi ei aseta niitä, lapsi voi joutua kohtaamaan rajat aikuisena. Mutta on myös hyvä oppia olemaan toisinaan rajaton. Tasapaino tekee onnelliseksi. Liian tiukat rajat ja liian löysät rajat voi viedä samaan lopputulokseen. Ääripäihin. 

Oma rajattomuuteni johti selviytymään miellyttämällä. Luonteeni on kiltti ja kuunteleva, mutta ääripää tilani on toimia roskakorina huonosti käyttäytyville tunteiden oksentajille joilta rajat puuttuvat myös. 

Silloin hämmennyn ja aloitan tunteideni tukahduttamisen. Tämä ei koskaan kohdallani toimi. Eikä tällaiset ihmissuhteet yleensä jatku. 

Minä en arvosta ihmisiä, jotka kaatavat likasangon syyttömien päälle ilmaisemalla "minä nyt olen tällainen, enkä muutu". Se on vain oman energiani hukkaan heittoa. On jopa lohdullista sanoa, ettei kaikkien ihmisten kanssa tarvitse klikata.

Koska en nuorena uskaltanut laittaa rajoja, tukahdutin tunteitani ja purkasin niitä valittamalla tekemättä valittamisen aiheille kuitenkaan mitään. Lopulta elämä pysäytti melkoisen rajuilla tavoilla. 

Nämä ovat aiheita, joita ihmisen ei tarvitse pohtia kun elämässä menee hyvin ja lujaa ja ongelmat ovat tavallaan pieniä. Siinä vaiheessa, kun taas elämä kaataa kuraa niskaan –  on aika pohtia, kenties syvemmin elämäänsä.

Missä kulkevat terveet rajat? Hylätäänkö minut rajojen laittamisen jälkeen vai kenties saan ihan uuden alun terveempien ihmissuhteiden keskeltä?

Maailmassa on meinaan ihan järjetön määrä järkeviä ja rajansa tuntevia ystävällisiä ihmisiä. Niitä kohti siis 💛

Maiju

Informaatiotulva estää sisäisen äänen kuuntelun

 

Monta laitetta samaan aikaan käytössä, uusi sähköposti, uusi ohjelmisto, uusi työ, uusi aihe, monta somekanavaa, sekä päälle ihmiset ja mielipiteet. Uudet ihmiset ja uudet tavat. 

Keho on jonkin aikaa sekaisin kaiken informaatitulvan keskellä. Kun informaatiota tulee monesta suunnasta – voi olla vaikeaa selvittää itselleen mikä on tuo tärkein asia. Tee, tee, tee. Ole, ole ja ole. Sinun on oltava. Sinun on tehtävä. Älä tee noin. Eikä näin. Mutta noin. Mutta ei sekään onnistu. Jos tekisit sitten näin. 

Monta turhaakin kanavaa.

Oma ääni häiriintyy, kun kaikki mahdolliset kanavat työntää informaatiota. En ihmettele, että nykyihminen uupuu. Ole kaikille kaikkea. Ole läsnä. Ole aito. Ole sitä, ole tätä. Tee paljon, enemmän ja nopeampaa. 

Ethän tee näitä virheitä –  painotetaan. 

Ethän vain sano näin!

Etkai vain tehnyt näin? No eipä ihme ettet onnistu. 

Kun joku muu painottaa sinulle asioita mitä tehdä, oma sisäinen ääni häiriintyy. Kun paine on painostava – sydämen ääntä on vaikeaa kuulla. 

Kun kuuntelet sinua itseäsi ja poistat hälyn, voit olla jopa tehokkaampi. Mutta voit olla myös täysin itsellesi väärässä paikassakin. 

Meditaatio on itselleni ainoa rauhoittaja. Kävelyt. Laahustamien. Haahuilu. Kävellä ajattelematta mitään.

Erottele, mikä on sinun parhaaksesi. 

Ei mulla muuta tällä kertaa

Maiju