Kun aloin kirjoittamaan tätä blogia, minua jännitti. Ajattelin - ettei minulla ole mitään kerrottavaa. Nyt tuntuu, että sitä on liikaa. En vain aina tiedä, saanko sanoja ulos selkeänä mielestäni.
Kun aloitin - tekstiä syntyi kuin pikajunan kyydissä olevalla matkustajalla. Hölmö vertauskuva. Ei noin voi edes sanoa!
Tässä samalla, kun olen kirjoittanut - olen kuitenkin löytänyt kanavan purkaa itsestäni tulevaa tekstiä kauniimpaan muotoon mitä se oli aiemmin. Olin aiemmin katkera. Olin väsynyt, vihainen ja surullinen. En halua olla sellainen. Mutta yksinäisyys voi tuoda näitä tunteita esiin. Tai se, että maailma heijastaa sinulle vain kurjuutta.
Vuorovaikutus vaatii rakkautta. Vuorovaikutus vaatii lempeyttä. Se vaatii kunnioitusta. Jos kommunikoi niin, että neuvoo toista tekemään mitä itse tekisi käskien – voi olla, että vuorovaikutus katkeaa.
Olen pyrkinyt miettimään mistä riittämätön kommunikointi johtuu. Silloin, kun molemmat osapuolet ajattelevat asioita mielessään ja olettavat toisen ymmärtävän, mutta sanoina tulee suusta epäselvää tekstiä – katkee yhteys ja syntyy riita. Hyvässä kommunikoinnissa molemmat osapuolet toimivat aikuismaisesti. Ollaan selkeitä toiveissa ja se ilmaistaan suoraan. Huonossa kommunikoinnissa lähdetään syyttämään ja uhriutumaan.
Kysy itseltäsi kohdatessasi ihmisiä: Koenko, että olemme saman arvoisia? Jos olet intuitiivinen, ymmärrät kyllä kehosi erilaisista tuntemuksista missä mennään omassa henkisessä kehityksessäsi. Me olemme saman arvoisia me ihmiset. Meidän egot vaan luulee muuta. Me toisinaan asetamme itsemme joillekin tasoille ja siihen voimme vaikuttaa itse, mutta samoin muut asettavat meidät jollekin tasolle ja siihen meidän on vaikeampi vaikuttaa. Jos emme halua olla sitä mitä meistä oletetaan, meitä syytetään tai solvataan – voi vaarana olla miellyttämisen kierre.
Esimerkiksi oli aikakausi, kun minua syyllistettiin: "olet pelottava, olet ankara, olet kiusaaja". Tähän joku voisi sanoa, ettei se ole syyllistämistä, sinä syyllistyt. Mutta se on molempia. Olen opetellut näitä teemoja. Olet pelottava. Miksi? Laitoin rajat. Olet ankara. Miksi? Käskin siivoamaan jäljet ja käyttäytymään. Olet kiusaaja. Miksi? Nimittäjä oli kohdellut lähimmäistäni julmasti, kun suojelin – olin kiusaaja.
Kun asiat ei mene kuin halutaan – sorrutaan solvauksiin. Niihin joita tapahtuu hiekkalaatikolla. Aikuinen taantuu lapsen tasolle. Ja kun aikuinen taantuu lapsen tasolle, pystyykö hän myöntämään ja pyytämään anteeksi käytöstään, vai nouseeko siitä niin valtava häpeä, että hän vaikenee mielummin? Käyttääkö hän mielummin henkistä väkivaltaa, kuin nöyrtyy? Olen pohtinut feminiinisen ja maskuliinisen eroja myös kommunikoinnissa. Maskuliininen on suoraviivainen, jopa tuntua kylmältä, feminiininen pohtiva ja pehmeä ja lämmin. Maskuliininen työntövoima saa asioita eteenpäin, feminiininen tuo työntövoimaan pehmeyden.
Olen luonne, joka aika ajoin on saanut ihmiset raivostumaan silminnähden. Se sattuu todella paljon. Mutta, kun olen kestänyt nämä "muutamat" (sadat) sana-oksennukset – olen vahvistunut. Mistä se on johtunut, että ihmiset ovat raivostuneet? Meillä ei ole ollut sama suunta. Me olemme molemmat olettaneet.
Hyvä vuorovaikutus vaatii sen, että molemmat ovat samalla tietoisuuden tasolla.
Useinkin uudet ihmiset katsovat toisiaan omista maailmoistaan käsin. Ennakkoluulot voivat määritellä sen, mitä vastapuolesta ajattelee. Ikä, ulkonäkö, vaatetus, rotu jne. Jos karsisimme kaikki roolit joita olemme pukeneet yllemme, olisimme aitoja ja puhuisimme rehellisesti. Emme yrittäisi onkia tietoja toisesta kieroin keinoin tai käyttäisi valtaa alistaa toista. Olen aina ollut hiukan hölmö johtuen ehkä taustastani tai vain sinisilmäisestä luonteestani, että oletin ja luotin esimerkiksi opettajiin tai lääkäriin tai mihin tahansa titteliä kantavaan henkilöön, kunnes jokaikisen tittelin kantajan edustaja mustasi silmäni. Opettaja(t) oksensi sana oksennukset päälleni saaden minut itkemään, lääkäri(t) uhkasi mitä minulle tulee käymään jos en noudata hänen tahtoaan, esimies huusi ja kaatoi päälleni hänen omat huolensa ja mitä näitä nyt on.
Ymmärsin, ettei yksikään titteli tee parempaa ihmistä kenestäkään.
Mutta miksi puhun näin? Koska minä kasvoin tittelipuheessa, kuinka he ovat hiukan parempia kuin muut. Ja ikävä kyllä jotkut titteliä kantavat todella luulevat olevansa parempia. Mutta sanon sinulle, ei ole! Heillä on vain ihan hirveän heikko itsetunto ja saavat näin ylemmyyden tunnetta itselleen.
Joskus tällaiset ihmiset eivät tajua olevansa niitä ilmapiirin myrkyttäjiä ja heille toivon henkisiä oppiläksyjä, isolla kädellä.
Maan pinnalle palautusta.
Mutta, kolikossa on myös toinen puoli – AINA. On myös heitä, jotka asettavat itsensä altavastaajiksi. Arvottavat itsensä heikommiksi kuin ovat. Älä sorru siihenkään.
Oma heikkouteni on ollut – itseni alaspäin painaminen ja olen todella tehnyt työtä sen eteen, että olen keskitiellä, sillä se on terveellinen tie itsetunnolle.
Maiju
