Rajat

 

Henkinen ryöpytys. Mistä tiedän milloin rajani on ylitetty? Kun minun asioitani puhutaan selkäni takana ja painostetaan tekemään jotain. 

Kun minussa on jokin näkymätön pelko, mitä en ymmärrä ja sitä pusketaan ulkopuolelta –  menen lukkoon. Se kuka puskee, joutuu perääntyä. (Jos hänellä on oma lehmä ojassa odottaessa minusta jotain.) Sillä lopetan toimimasta täysin. Minulle on haitallista olla ihmisten lähellä, joilla on taipumusta muiden tuomitsemiseen. Ja mikä pahinta – minun tuomitsemiseen. Minun tekemiä virheitä ei saa puhua ääneen jälkikäteen minulle, sillä minäkään en tee sitä muille. Me tehdään virheitä meinaan jatkuvasti. Jos ei tehtäisi, ei opittaisi. Ja jos elämässäni on ihminen joka korostaa "Voivoi kun sä teit sen virheen silloin vuonna nakki ja perunankuori, niin nyt sulla on tällaista. " Se on tuhoavaa ja suorastaan vittumaista. En haluaisi kiroilla, mutta joskus on vaan pakko. 

Ystäväni Susanna Aarnikallio on kirjoittanut kirjan: Tunteiden mestariksi –  kohti sisäistä tasapainoa. 

Hän on puhunut minulle aiemmin dissosioitumisesta, mutta en ihan ymmärtänyt mitä se tarkoittaa. 

Kun avasin kirjan äsken, huomasin hänen puhuvan suullani. "Dissosioituminen tarkoittaa, että on osittain irrallaan itsestään. Mielen rakenteiden välille syntyy haitallisia katkoksia eli yhteys tunteiden, muistin, ajattelun, toiminnan ja identiteetin välillä katkeaa tilapäisesti tai pitkäaikaisesti. Dissosioitumisen syynä ovat käsittelemättömät traumat lapsuudesta"

Olen puhunut tässä blogissa, että lapsuuteni oli turvallinen, huolimatta vaikeista jutuista. Ei se ollut. Meillä ei puhuttu tunteista, pelkäsin huutoa, minun piti opetella lukemaan isäni reaktioita. Hän ei ollut väkivaltainen, mutta hän oli epätasapainoinen. Jos hänelle sanoi jostain, hän suuttui. Meillä ei vallinnut puhumisen kulttuuri ja minä en saanut olla oma itseni. Minua ei nähty. Minä selviydyin koko elämäni. Kun muutin pois kotoa 18 vuotiaana, jätettiin yksin selviytymään siitäkin. Se on ehkä normaalia monille, mutta omille lapsilleni se ei saa olla normaalia. 

Tällainen toimintamalli ruokkii kiusaamista. Meidän perheen sisällä kiusattiin. Tätä myös vähäteltiin.  

Kun minusta tuli äiti, jätettiin yksin selviytymään. Annettiin epämääräisiä neuvoja, mutta yksin piti pärjätä. Masennuin. Mieheni paransi minut, sen jälkeen koirani. Sain lepoaikaa, että pääsin ulos päänsisäisestä kaaoksesta. Kun aloin kasvamaan ja kasvattamaan lapsiani sisältäni nousi raivoa. Olisin tarvinut paljon apua, enemmän mitä sain. 

Olen yrittänyt luoda lapsilleni turvallista lapsuutta –  puhumisen kulttuuria, mutta en tiedä olenko toiminut oikein. Luulin, että olen. En kuitenkaan tiedä. Minä en tarvi keneltäkään neuvoja perheeni suhteen, keneltä en sitä pyydä. Itse asiassa jos saisin –  pinna palaisi. 

Olimme I love me – messuilla tyttärieni kanssa ja siellä oli ihana Afrikkalainen nainen kojussaan myymässä saippuoita. Olin törmännyt häneen jo hengen ja tiedon messuilla. Esittelin tyttäreni hänelle ja hän haastatteli lapsiani englanniksi. Kysyi kuka on lapsista pisimpään suihkussa. Nauroimme kaikki, tyttärieni osoitellessa sormia toisiaan kohtaan hänen kysessä kysymyksiä. Sitten hän kysyi "which one of you is the angry one, who yells a lot?" Kaikki tytöt osoitti minua ja nauroimme. Minusta on tullut kuin isäni. Huudan. Kun kasvatin lapsiani, olin niin epävarma ja sulkeutunut, en kestänyt ojennusta, enkä äitiyteni arvostelua, joten suljin ihmiset ulkopuolelleni. Minulta puuttui työ, joka piti minut sosiaalisuudessa kiinni. Se stressasi, sillä olen erittäin sosiaalinen. Kun palasin töihin lasteni ollessa pieniä, hajosin, sillä elämäämme tuli ongelmia. Työ ja lasten kasvatus – pitää heidät erossa ongelmista oli vaativaa ja täyttä työtä. Ymmärrystä en saanut. Ympärilläni on aina vähätelty. Oma mielenterveyteni on ollut koetuksella jo vuosia, sillä kannan ihmisiä. 

Olen pohjimmiltani ollut lapsi, joka ei uskaltanut rakastaa –  uskoin, että satutetaan jos rakastan. Ja tämä haava on avattu taas. 

Mieheni opetti minulle rakkauden, että voin rakastaa ilman pelkoa. En mene enää rikki. Kannan kuitenkin häntä harteillani. Kun mieheni pelkää, huolehtii raha-asioita tai töissä tulee ongelmia, alan parantaa häntä. Samalla menetän voimani. Kun minä repeän – mieheni ei kestä sitä. Joudun kannatella itseäni, ettei perheeni repeä. Näin koen. 

Mutta kun minulta vaaditaan jotain tai minua pyydetään olemaan jotain mitä en ole, pakotetaan tekemään jotain mitä en kykene, menen tilaan missä menetän muistini. 

Työelämä avaa haavani. 

Minulla on oma rytmi, oma tapani toimia. Mutta se ei riitä. Täytyy olla enemmän ja parempi. Täytyy tehdä sitä ja tätä, hyödyntää sitä ja tätä ja tuota. Olla sitä ja tätä ja miksi en pyydä apua? Pelkäänkö muita, olenko jotain. Onko rahat loppu. Olet ahne. Onko se ahne, miksi se ei tee jotain. Oletko tehnyt sitä ja tätä ja tuota. Miksi teet sitä ja tätä ja tuota. Tee näin, miksi teet näin? Älä ole niin täydellinen, oletko sinäkin sellainen kuin toi, miksi olet sellainen, no kun sekin on sellainen ja tällainen. 

Tee ja kun teen, miksi teet. Sama epäselvä kaava kuin lapsena. Turva puuttui, koska epätasapaino. Epämääräiset ohjeet, muuttuvat mielipiteet.. Hohhoijaa. 

Rajojani on nyt sörkitty, liian moneen otteeseen liian pienen ajan sisällä ja en tiedä miten toimia. Levitän kädet. 

Luin aivan mahtavan hyvän kirjoituksen, jonka lähteen unohdin: Muista aina pettää muiden odotukset, ettei sinun tarvitse pettää omia lupauksiasi!

Mitä rahaan ja työelämään tulee, sekä varmaan myös ihmissuhteisiin. Yksin me täällä ollaan. Pidä oma tilasi puhtaana ja pysy uskollisena itsellesi! 

Maiju

Kuinka paljon uskallat rakastaa?

 

Rakkaus on voima, joka parantaa, puhdistaa ja eheyttää. Rakkaus myös pelottaa. 

Ihminen naamioi rakkauden myös kipuun ja hyväksikäyttöön. Käyttää toisia hyväkseen rakkauden sanoin.

 Mutta kuinka paljon itseään on valmis rakastamaan, tekemään niin kuin oma sydän sanoo. Kuinka uskaltaa antaa itselleen hyvää, siitä huolimatta vaikka maailma ei sitä ulkopuolelta antaisi. 

Oletko kuullut vanhasta Hawaijilaisesta rukouksesta Ho'o'pono'ponosta?

Olen pahoillani

Anna minulle anteeksi

Rakastan sinua 

Kiitos

Tätä voi käyttää puhdistusrukouksena. Se on valtavan kaunis ja kohottava mantra, jonka voi kohdistaa mihin vain. Ihmissuhteisiin, omaan kehoon, verisuoniin, vatsaan, kaverisuhteisiin, menneisyyteen jne. 

Esimerkiksi: "Minulla on riitaa kaverini kanssa, enkä voi antaa hänelle anteeksi." Kohdista rukous teidän väleihin ja hoe mantraa. 

Sinulla on negatiivisia muistoja lapsuudesta –  kohdista tämä lapsuuteesi. Monia, monia kertoja. Käytä tätä mihin tahansa tilanteeseen, missä vain –  Sinun intuitio ohjaa. Luota siihen. 

Rakkaus ei ole meille kaikille samanlaista. Se muuttaa muotoaan ihmisen kasvun mukana, sen sekaan sekoittuu ripaus egoa, ihmisyyttä ja ulkopuolelta tulevaa ohjausta. Joskus rakkaus on himmeänä taustalla oleva, ohjaava valo kävellessämme mudassa ja roskassa. Kun tuntuu, ettei voimia löydy selviytyä ja kun tuntuu ettei kukaan auta –  rakkaus on mukana. Se on taustalla oleva voima, joka on väkevämpi kuin yksikään ego. Kun tuntuu, että maailma on palasina, pirstaleina –  rakkaus on opas. Se heijastaa pimeään huoneeseen valon heikoimmalla hetkellä. Kun ihmettelet miksi? Rakkaus vastaa. Se on ihmeellinen voima, joka löytyy meistä jokaisesta. 

Rakkauden täyteistä päivää sinulle!

Uskalla rakastaa.. Sinua! Sen myötä tulet rakastamaan ympäristöäsi. Kun et rakasta ympäristöäsi, rakasta silloin sinua. Kohdista rakkaus itseesi. Rakasta kipujasi, jotta käsityksesi ympäristöstä muuttuu. 

Maiju

Toivo

 

Mistä saa toivoa ja lohtua suurimman hädän keskellä? Jos tukiverkosto puuttuu? 

Itsestäsi. 

Tee sinusta itsestäsi paras kaverisi. Kirjoita itsellesi kirje. Kirjoita itsellesi viestejä. Kanavoi alitajuntaasi. Istu alas lempipaikallesi, ota kynä ja paperia. Vedä syvään henkeen pari kolme kertaa ja kirjoita sinulle. Mitä haluaisit sanoa sinulle. Entä pienelle sisäiselle lapselle. Sinulle lapsena. Kirjoita hänelle. Lohduta. 

Kun alat tuottaa tekstiä itsellesi, piilottele viestejäsi pitkin kotiasi. Jonain päivänä kun tarvitset viestiä –  löydät sen oikealla hetkellä. Sinä, itsesi paras ystävä kertoo sinulle viestillään mitä tulee tehdä. 

Maailma on siitä nurja ja kurja, että se voi heitellä meitä. Meiltä voi kadota tukiverkosto, yhteys muihin yllättäen. Silloin, me voimme turvautua vain itseemme. Kun kohtaa yksinäisyyden tunteita, joita ei kykene selittää muille –  sillä niitä ei itsekään tunne, voit olla itse itsesi tuki. 

Kun kohtaa surun, käsittämättömän ja pohjattoman surun, voi olla vaikeaa löytää toivoa. Voi olla vaikeaa ottaa vastaan hyvää. Vaikka muut kuinka lohduttaisi, voi kipu olla kovuudessa niin suuri, ettei pysty ottaa vastaan muilta lohtua. Tämä voi viedä yksinäisyyteen. Silloin paras kaverisi on sinä itse, sinulle. 

Kun kirjoitan tätä, minulla herää kipu. Minussa herää yksinäisyyden kipu, sillä olin yksin vuosia. Tarkoitan tällä, etten löytänyt yhteyttä muihin. Halusin ihmisiä lähelleni ja koin, että minut työnnettiin pois. Se teki minuun pienen kuoren. Selviytymisen keinoni on suojella sydäntäni kivulta. 

En ole nyt yksin. Minulla on paljon ympärilläni. Olen päässyt surussani pitkälle ja se on muuttunut haikeudeksi. 

Taustastani hiukan: menetin rytinällä läheisiä ja sukulaisia kuolemalle, myös kavereita kymmenen vuoden jaksossa. Kaverit katosivat, heille tuli omia juttuja elämässään, niinkuin tuli minullekin. Perhe. 

Iso ystäväpiirini kutistui hyvin pieneksi. Tämä jakso laittoi minut kohtaamaan omat varjoni, yksinäisyyteni ja kauhuni. Hain pala palalta itselleni valoa, rakkautta ja lohtua. (On minulla edelleen ystäviä ja paljon, mutta näin heitä liian harvoin)

Lopulta löysin nämä kauniit tunteet minusta itsestäni. Rakkauden. Toivon. Hyväksynnän ja aidon sisimpäni. Kuka minä olen. 

Nyt, kun olen nämä tunteet kohdannut, (en kuitenkaan selättänyt) –  voin kirjoittaa sinulle. Aiemmin kirjoitin vain ja ainoastaan itselleni. Jos sinä olet löytänyt tekstini, kiitän. Ja sanon, sinä tiedät sisimmässäsi mikä sinulle on parhaaksi. Kun kuorit sipulin kerroksia pinnalta pois, löydät sisältäsi sen oikean sinut, aidon ja upean tyypin. 

En sano, ettet nyt olisi hyvä tyyppi. Elämä vain tuntuu tekevän niin, että satuttamalla meitä keräämme ympärillemme suojamuureja, joista käytökseemme tulee satuttavaa, egoisistista ja uhoakin omaavaa persoonan piirrettä. Ehkä. Mistä minä mitään tietäisin. 

Olisi epäinhimillistä olla täydellinen ihminen tässä maailmassa. 

Maiju

Pelot

 

Kuva: Stefan Keller pixabaysta

Pelko on tunne, joka voi salpaa hengen. Se voi olla pieni tai iso tunne. Se voi olla huomaamaton, alitajuinenkin. Rohkeus ei ole sitä ettei pelkää –  vaan sitä, että tekee jotain pelosta huolimatta. Päänsisäiset möröt voivat lukkia mielen. Jalat. Kädet. Ei tee, eikä toimi, koska jonkinlainen pelko asettaa lukon sisimpään. 

Kohtaa pelkosi. 

Kun ollaan isoimpien pelkojen äärellä, voi olla vaikeaa selittää niitä muille. Muut saattavat nähdä sinut aina samalla tavalla, riippumatta siitä mitä itse olet asiasta mieltä. Kun jokin oma voimakas pelko lähestyy, se voi käynnistää itse-epäilijän, mieli selittelee ja työntää tuon pintaan nousevan tunteen takaisin piiloon, jos sitä ei ole valmis kohtaamaan. 

Hakeudu itsesi hyväksyvään seuraan, kun alat kipuja kohtaamaan. Pelot on helpompaa kohdata ymmärtäväisessä ilmapiirissä. 

Herkkyyteen kuuluu vastapuoli. Täysi tunteettomuus. Aika ajoin nämä kulkevat rinnakkain, mutta toisinaan vaaka kallistuu toiseen suuntaan. Sitten mylvitään taas voimakkaiden tunteiden äärellä hetki, kunnes taas elämä menee tasapainoisemmaksi. 

Peloista puhutaan, että niiden ollessa voimakkaimmilaan –  ihminen ei ole jalat maassa. 

Jos uskallat mennä kohti sitä mitä pelkäät, saat sen voiman itsellesi. Tämä on niin iso lause, että sitä on syytä kokeilla käytännössä.

Niin kauan kun pelot ovat päällä, ne hallitsevat meitä ja ympäristöä. On hyvä myös ymmärtää, etteivät kaikki ole valmiita peloistaan luopua. 

Kirjoittamisessa opetetaan kirjoittamaan siitä mitä pelkää. Kirjoita pahimmasta pelostasi. Kirjoita kuolemastasi. Hui. Moni sanoo. "Miksi altistaa itseään tunteelle?" 

Mutta, jos uskallat tuijottaa tuota inhottavaa tunnetta, saat sen voiman itsellesi. Se on vain tunne. Kaikki mikä on iljettävää, ällöttävää, pelottavaa tai kauhua aiheuttavaa –  on hyvä kohdata tunteena. Hakea oma voima sieltä takaisin. Pienin askelin. Ei haukata turhan suurta palaa, vaan pilkkoa se pieniin osiin. 

Rohkeutta matkallesi. Tulet vahvemmaksi henkisesti, viisaammaksi ja valoisammaksi, kohdatessasi pelkosi. 

Maiju

Roolit

 Kuva Gerd Altmann Pixabaystä 

Tiedätkö ja tunnistatko miten puhut erilaisessa seurassa? 

Muuttuuko persoonasi, kun paikalla on joku muu. 

Huomaatko, että joskus kuuntelet puhetta, josta ymmärrät hänen laittaneen maskin kasvoilleen. 

Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota mistä johtuu se, että meille tulee paha olo jonkun ihmisen seurassa. Ensin todella hyvä olo, sitten todella paha olo. 

Samalla voin katsoa peiliin ja miettiä toiminko itse samoin. En voi tunnistaa itsessäni olevia piirteitä ja muokata niitä, jos en ymmärrä niitä. 

"Maailman" muuttaminen lähtee aina oman itsensä muuttamisesta. 

Meidän käytökseen vaikuttaa hyvin vahvasti :

💛Kasvatus

💛Perheen status

💛Onko sinulla sisaruksia 

💛Mihin sisaruskatraassa kuulut (kuopus, keskimmäinen, esikoinen)

💛 Sosiaalinen kenttä, ympäristö mihin olemme kasvanut

💛Oman perheen tuki

💛Traumat

💛Onko rakkauden tarpeemme täytetty

💛Kuinka rehellinen on itselleen

💛Herkkyys

Tässä vain osa. 

Meissä voi aktivoitua eri ihmisten seurassa eri triggereitä. Jokin käsittelemätön kipu aktivoituu vahvan tapahtuman seurauksena, jossa on joku henkilö osallisena. Voimme työntää tuon tunteen laukaisevan ihmisen pois elämästämme, mutta jos kipua ei ole hoidettu – tilanne odottaa edessämme jonkun toisen henkilön nahkapukuun verhoutuneena oppiläksynä. Auts. Tähän auttaa ainakin  terapeuttinen energiahoito. Esimerkiksi www.oivallustenolohuone.fi

Minun taustani on, ettei lapsena sanoitettu kuin yksipuolisesti asioita. Vain negatiiviset tunteet sanoitettiin. Se oli kollektiivin tapa. Ihminen haluaa olla pohjimmiltaan hyvä, mutta se on vaikeaa jos saat kuulla olevasi jotain huonoa. 

 Äitini oli kotiäiti, hän hoiti erityislapsia ja samalla me olimme kotona. Hän oli kotona, mutta ei kotona minua varten. Minun kasvattaminen jäi. Olin näkymätön neljäs lapsi ja ikäerot olivat niin suuria, että ehkä kohdallani ei jaksettu enää. Minun roolini oli miellyttää. Kun aikanaan lähdin purkamaan tätä tunnetta, mitä miellyttäminen kohdallani tarkoittaa –  siihen meni neljä päivää. Neljä päivää meni myöntää olevani miellyttäjä. Niin kipeää se tällaiselle kovanaamalle oli. En ollut kovanaama, luulin vain.

Minulla oli valtava rakkauden nälkä, rakkauden vajaus, enkä osannut sanoittaa sitä. Mutta tämä sanoitettiin huomionkipeäksi, en kestänyt sitä sanaa –  turrutin nälkäni. Meidän aikana lapsuudessa kehu tarkoitti, että meistä tulee itserakkaita. Siksi ei kehuttu. Takerruin tavaraan. Koin, että ihminen joka osoitti minulle tavaran, rakastaa minua. Koska uskomus oli niin vahva, menin vielä aikuisena tästä sekaisin. 

Isäni oli duunari, kova tekemään työtä. Mutta lapsilleen hän ei ollut läsnä. Hän ei osannut. Tuijotti kirjoja  ja rakensi venettä. Teki pitkiä päiviä töissä. Nämä kaikki kuulostaa normaalilta elämiseltä. Lopulta isäni sairastui aivoinfarktiin ja jäi sairaseläkkeelle. Se sai hänet vihaiseksi, hänen persoona muuttui. 10 vuotta myöhemmin hän kuoli syöpään. Vanhempani kuitenkin tekivät parhaansa, sen ajan tapojen mukaan. Ei heitä voi syyttää mistään. Vaikka sitä kyllä yritin marttyyrin tunteissani. Syyttäminen tekee vain uhriksi. Ei kannata. 

Koska koin, ettei minua kohtaan oltu aitoja lapsena, olen kyllästynyt rooleihin aikuisena. Olen väsynyt siihen, että ihminen jonka kanssa olen tekemisissä –  piiloutuu jonkinlaisen maskin taakse. Varsinkin niissä tilanteissa missä satutetaan toista. Minua ei haittaa positiivinen maski, mutta sellainen maski, joka nolaa, mollaa, juoruaa, valehtelee, huutaa, käskyttää, nakittaa jne. En halua aktivoida itsessäni näitä piirteitä. Joten rajat on tehtävä tällaisessa seurassa.  

Milloin ihminen sitten on aito mielestäni? Silloin, kun hänen ääni on rento. Silloin kun hän on kodin omaisessa ympäristössä. Hän ei nosta ääntään kun puhuu, hän ei säti. Hän ei mollaa, ei kiusaa.  Hän pyytää, ei käskytä. On ystävällinen. Ihminen on kotona oma itsensä, mutta kodin ulkopuolella hän voi asettaa naamarin ylle. Hän piiloutuu kännykän taakse. Hän on oma itsensä kahden kesken, mutta kolmas henkilö kun on paikalla, alkaa roolisuoritus. Mutta jos ihminen saa olla kotona miten haluaa, puhua miten haluaa. Se on huolestuttavaa. Silloin hän on rajaton myös muualla. Satuttaa ja todennäköisesti tietämättä. 

Ei ole tarvis olla täydellinen, mutta satuttaa ei saa. 

Miten minä kasvoin: Koska näin ja tunsin naamioiden läpi, ymmärsin ettei minulle olla selkeitä ja rehellisiä. Minulle ei puhuttu asioiden oikeilla nimillä –  peläten tunteitani. He suojelivat itseään minun tunteilta –  kääntäen sen tietenkin minulle, että he suojelivat minua minun tunteiltani. Ja vielä jos mennään syvemmälle –  he suojelivat itseään omilta tunteiltaan. Tunteet meinaan sattuu. Minusta kasvoi valehtelija. Valehtelin itselleni. Minulla on kaikki hyvin sanoin ja hymyilin. Vaikka olin juuri kohdannut henkistä väkivaltaa. 

Roolien taakse kätkeytyy hymyilevä, naurava, surullinen, vihainen, voimakas, egoistinen jne. persoona. 

Roolien purkaminen on täyttä työtä. Olla oma itsensä on vaikeinta mitä maailmassamme on. Sillä massa sanelee mikä on hyvä, ei yksilö. Lopulta kuitenkin yksilö voi saada paljon aikaan. Ilman rooleja. Siinä vaiheessa kun rooli/naamari on ollut liian kauan päällä ja uuvut, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tutustua siihen kuka olet. 

En tiedä voiko millään muulla tavalla tutustua itseensä, kuin ottamalla oman naamion pois. Surullista, mutta yleistä –  meidän on vaikeaa nähdä itseämme. 

Mutta, on mielestäni väärin huomauttaa toisen henkilön persoonasta negatiivisesti. Sillä siitä vasta rooleja syntyy. 

Maiju

Itsekriittisyys – sisäisen sensorin vastustus

 

Kuva S. Hermann / F. Richter Pixabaystä 

Tiedättekö sen tunteen, kun oma kriitisyys estää sinua tekemästä asioita joista pidät? Sinulla on suunnitelmia mielessäsi ja tiedät miten asiat kuuluisi olla. Saat ehkä kuulla valtavan määrän mielipiteitä, mitkä ovat oikeinkirjoitus säännöt tai miten somea pitää tehdä. Tai mihin tahansa muuhun asiaan jota hoidat. Saat monesta paikasta kuulla ehkä jopa liikaa kommentointia omasta tekemisestäsi. 

Sensorisi on vähän niinkuin häiriintynyt. 

Kieltoa, ehkä mollaamista. "Mitä oikein ajattelit" – kommentointia

Itselläni on kasvanut melko vahva itsetunto vuosien kirjoittamisesta ja tunteiden kohtaamisesta, mutta silti koen näitä alemmuuden tunteita. 

Aloitin toukokuussa yrittäjänä ja olen kirjoittanut tähän blogiin maaliskuussa haaveilevani markkinoinnista. Aika nopeasti toiveeni toteutui, en vain arvannut sen menevän niin vauhdilla. Nyt olen siinä tilanteessa, jossa en saa ns. palkkaa jos en osaa markkinoida. Se aiheuttaa pienen paineen. Itseäni ei helpota se, että sain ihan ensimmäisestä julkaisusta kommentin "Ihan hirveä, mitä oikein ajattelit?Kamala postaus" Säikähdin kommenttia niin, että poistin sen julkaisun. Ja valahdin veteläksi. Toisessa suunnassa taas sanotaan, älä ota sitä niin vakavasti. 

Minullahan ei ole markkinointi koulutusta, eikä kokemusta. Vain tuo viestinnän kurssi, joka ei ollut markkinointia. 

Minun oma taustani on erittäin vaativa. Olen sisältäni, ehkä jopa lapsesta asti ollut erittäin ankara itselleni kaikessa minkä teen. Ja havahduin tähän vasta aikuisena. Yritin olla täydellinen äiti kokemattomana kaksosille, vailla minkäänlaista vertaistukea. Minulla oli vain kasa kommentointia jotka olivat hyvin painostavia, syyttäviä ja suorastaan mollaavia. Olen persoonana aina syvään päähän hyppäävä ja jonkin aikaa hörpin vettä keuhkot täyteen kunnes opin uimaan. 

En kirjoita mitään hakeakseni minkäänlaista säälin tunnetta, vaan kirjoitan vertaistuki mielessä. Kuinka muuttaa oma elämä. Yes you can!

Nyt olen ottanut tavoitteekseni olla aito markkinoinnissa. Läpinäkyvä. Mutta vanhempien ihmisten vaativat puheet estävät minua. Edelleen. Et voi puhua noin, et voi olla sitä, etkä tätä. Tiedän niin monien käyvän samoja tunteita läpi, mutta en osaa tuoda itseäni esiin. Se on vaikeaa. Tiedän maailman käyvän nyt melkoista myllerrystä, voimattomuutta ja väsymystä läpi. Ego ei enää voi hallita. Ihmiset repeävät. 

Maailma ei tarvitse enää yhtään mollajia, se ei tarvitse enää yhtään arvostelua, mustamaalaavia ihmisiä. Eikä valehtelijoita. Eikä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tätä tekevänsä. Sillä niin moni tekee tätä, mutta he eivät edes itse sitä ymmärrä. 

Kun nämä sisäiset sensorit aktivoituvat, olisi vain tehtävä siitä huolimatta. Mennä tulta päin, eikä antaa ajatelulle valtaa. Eikä missään nimessä muiden puheille. He kun katsovat ihan eri suunnasta elämää kuin sinä. Ja se ei ole sinun suunta vaan heidän. 

Ole parhain versio itsestäsi. Mutta älä ole kenenkään toisen versio hänestä. 

Lopeta siis vertailu ja kilpailu! 

Olinpa minä sekava.

Maiju

Mikä on lukkinut minut?

 Kuva Michaela Pixabaystä 

Olen ollut lukossa. Enkä ymmärrä miksi. En lepää, en meditoi. En tee mitään niitä ihania ja hyviä asioita, joita tein aiemmin. Nyt olen yrittäjänä, eikä ole asiakkaita. Minulla olisi aikaa kirjoittaa, aikaa tehdä vaikka mitä. Mutta en saa tehtyä. Mieheni kysyi eilen illalla, mikä minulla on. Olen kuin en olisi enää paikalla. Istut siihen nojatuoliin ja katoat johonkin. Et kuule enää meitä, tuijotat vain puhelinta. Se on merkki uupumuksesta. 

Eilen olin niin väsynyt, että teki jopa pahaa mennä töihin. Enkä ole kipeä. 

Mutta tunteita on niin paljon ilmassa, etten kykene. Olen saanut uusia ihmisiä elämääni ja he eivät tunne minua. Nyt ymmärrän, etten ehkä annakaan heidän tuntea. Olen meinaan ehtinyt aika pienessä ajassa kokea vanhojen jo käsiteltyjen asioiden palaamisen. Olen saanut ihmistyyppejä menneisyydestäni takas elämääni. Paljon. Mutta nämä ihmiset eivät ole syypäitä näihin tunteisiin, vaan se mikä minussa aktivoituu. Jokin vanha trauma. Minussa on usein käynnistynyt dissosiaatiohäiriö. Menetän muistini. Koko viime vuosi meni niin, että kärsin muistinmenetyksestä. Nyt pieni tilanne saa sen aktivoitumaan.

Mikä lukki aikanaan kirjoittamisen, romaanin suhteen? Liityin kirjoittajien ryhmään, jossa mielipiteitä jaettiin. Kuka saa olla ja mitä. "Kirjailijaksi saa nimittää itseään vasta kun on julkaissut kaksi kirjaa kustantajan kautta". Eteeni ilmestyi korkea muuri. Luovutin. Sillä koin olevani yksin kirjani kanssa ja sitä se kirjoittaminen on –  yksinäistä ja hidasta ja todella vaikeaa. 

Kun tein ensimmäisen markkinointitekstini ja kysyin mielipidettä, sain vahvan mielipiteen : Ihan hirveä! Kehoni tärisi ja sen seurauksena, menin lukkoon. Seuraava mielipide oli "Olit niin laiska, ettet tehnyt sitä markkinointia, siksi on nyt näin" (Tämä olisi pitänyt kohdistaa sanojalle itselleen) .Yksin näitäkin tein. 

Tässä on syitä omalle lukkiutumiselleni. Olen ankara itseäni kohtaan ja jos ympärillä on ankaria lauseita, käynnistyy oma ruoskani ja menen lukkoon. Enkä voi joka ihmistä opettaa, miten minulle puhutaan. En ole vihainen heille, vaan olen vihainen itselleni, että sallin tämän tapahtua. 

Toivon itselleni lempeyttä ja toivon ympäristöni muuttuvan lempeäksi myös. En jaksaisi enää olla ihmisten roskaämpäri, johon saa työntää sielunsa pimeimmät kivut olettaen, että kannan ne. Olen kyllästynyt siihen, ettei ihmiset tunne omia käytösmallejaan, vaan sallivat itselleen luvan olla ilkeitä ja sallivat itselleen luvan haukkua minulle muita. Tai minua. 

Miksi tällainen puhe lukkii minut? Olen yrittänyt selvittää tätä. Olen koko elämäni kuljettanut asioita sisälläni, enkä ilmaissut itseäni. Vaikka olin turvassa, en silti kokenut että minua kuunnellaan. Pidin itseni turvassa, en ilmaissut negatiivisia tunteita –  sillä koin uhkaa. Uhka oli mielestäni aika raakaa. Minua ei kehuttu, mutta toruttiin kyllä. Kasvatin siis suojamekanismin ylleni. 

En ole kaivanut vihaa itsestäni, sillä viha ja muiden roskat ovat laukaisseet minussa migreenin. Aina kun saan jonkun henkisen ryöpytyksen, minussa aktivoituu migreeni.  Haluaisin kirjoittaa pimeydestä ihmisissä. Pimeyttä on jokaisessa ihmisessä. Joka ikinen terve ihminen osaa olla julma, ajattelematon ja hän saattaa luottaa sokeasti, että saa kaataa toisen päälle huolensa. Kaataa, paino sanalla. Tunteiden purkaminen on eri asia. 

Itselläni on sellainen eriskummallinen piirre. Kannan ja kuuntelen huolia, otan vastaan ja tuen, mutta. Kun tämä henkilö jota olen tukenut, seuraavaksi kohdistaa vihansa minuun –  hämmennyn ensin, sitten nostan muurin eteeni. Tämä vastapuoli tämän seurauksena syyttää minua väärin kohtelusta, kiusaamisesta ja mitä näitä nyt on. Ja näitä on paljon. Olen vain väsynyt siihen, että heille täytyy jokaiselle selittää nämä piirteet. Kasvattaa heitä. Ei tarvitse, sanon minulle. 

Tarvitsen ympärilleni herkkiä, nauravaisia ja itsensä tuntevia ihmisiä. Ihmisiä, jotka tuovat hyvää tasaisesti. Onko se liikaa pyydetty? Vai onko se toisiaan niin, että täytyy itse kaivaa oma pimeys esiin, jotta saa hyviä ihmisiä lähelleen. En tarvitse ihmisiä, en minkään ikäpolven edustajia, jotka oksentavat omat roskansa toisten päälle. On aivan sama kuinka kurjaa heillä on, jokaisella meillä on kurjaa. 

Maiju

Pimeys vs. valo

 

Olen utelias tutkiskelija luonne. Olen pienestä tytöstä asti ollut empaattisuuteni kanssa parantamassa ympäristöäni. Kun muutimme lähiöstä toiseen lähiöön – sain koettavaksi melkoisen rankkoja teemoja käsiteltäväksi. Tiedostan näiden tunteiden ja kokemusten edelleen kulkevan pienen itseni mukana. Olen tutustunut tuhansiin ihmisiin elämässäni. Nyt työni kautta määrä on kasvanut. Erilaisia tarinoita, erilaisia kohtaloita. Ihmisten pimeys on erilaista kaikilla. Sellainen, joka ei ole kohdannut rankkoja asioita lapsuudessaan, ei ehkä ole kasvattanut paksua nahkaa. Mutta hänen ei ehkä tarvitse olla niin rajuissa kuvioissa aikuisenakaan. Tämä ei ole ilmaistu vertaillaakseen pahalla. Kun omasta lapsuudesta on kivut käymättä, mutta ne ovat aktivoitunut –  on myös vaikeaa kohdata tässä hetkessä vaikeita, samankaltaisia tilanteita.

Nyt tämä korona ja Ukrainan sota on nostanut käsittelyyn asioita, joita ei ole tarvinnut kohdata aiemmin. Meillä näkyy nuorisossa häiriö käyttäytymistä. Rikotaan paikkoja, kiusataan, jengiydytään. Ihan kuin omassa nuoruudessani. Surullista. Tiesin, että korona aiheuttaa mielenterveydelle isot ongelmat – mutta minkä sille olisi voinut? 

Me koemme elämän eri tavalla. Sinä näet maailman eri tavalla kun minä, mutta me käytämme yhteisiä sanoja ymmärtääksemme elämää ja ymmärtääksemme toisiamme. Ei ole mitenkään sattumaa, että luet tätä kirjoitusta juuri nyt. Tekstini voivat olla vaikeita niellä, etkä ehkä halua ottaa vastaan minun sanojani, koska sinulla on oma sanapankki, omat arvot ja omat ajatukset. Se ei silti tarkoita, että emme voisi puhua ja kommunikoida ja pitää toisistamme. Kun tunnistamme meissä asuvia tunteita, meissä asuvia sanoja, kipuja ja kaunojakin –  me ymmärrämme omaa tunnemaailmaamme. Silloin meidän voi olla helpompi kommunikoida. Sinä olet minä ja minä olen sinä. Siinä vaiheessa kun sinä yrität vakuuttaa minut sinun maailman oikeellisuudesta, me emme ehkä kohtaa. Tai minä yritän vakuuttaa sinua. Mutta siinä vaiheessa kun hyväksyt minun maailman ja minä hyväksyn sinun –  silloin kuljemme samaa tietä ja samaan suuntaan. Me emme ole ketään meistä maailman kansalaisista samanlaisia. Me emme voi olla. Se on mahdottomuus, mutta me voimme silti ymmärtää toisiamme. Eikö olekin ihmeellistä? 

Jos pimeys vallitsee, miten nostaa omaa valoaan ylös? 

Nuorena, en nähnyt hyvää juurikaan. Hyvä oli pientä ja piilotettua. Ihmiset kohtelivat toisiaan törkeästi. Aloitin itsestäni. Pidin ovia auki takana kulkevalle, tein pieniä hyviä tekoja. Valo lisääntyy lisäämällä sitä itse. Vihaista nuorisojoukkoa ei saa kuriin vihalla ja huudolla. Se on sama asia kuin heittäisit bensaa liekkeihin. He ovat jo vihaisia. 

Hyvä on niin paljon väkevämpi voima kuin paha, jos sen vain todella jokainen ymmärtäisi. 

Choose love, hate is heavy

Maiju

Parantaja

 

Näkijä Nina-Matilda Kuusisto sanoo, että parantajan voimat ovat moninkertaiset parantajan näköisessä tilassa. Minulla on taipumus parantaa, vaikka se on joidenkin mielestä egoistinen sana. Kun minulta poistetaan vapaus, lakkaan toimimasta. 

Olen omaa tilaani puhdistellut, niin kotia kuin työpistettäni. Ymmärrän, että minulla on vielä tehtävää. 

Ymmärrän kuitenkin, etten voi toista ihmistä parantaa –  vain itseni. Kun parannan itsestäni osia, vedän uusia ihmisiä puoleeni tai vanhat suhteeni muuntuvat. 

Löysin mielenkiintoisen sivuston : https://www.reuel.name/2021/09/22/musta-ja-valko-pimeys-ja-valo/#comments

Kun yritän olla todella valoisa –  vedän pimeyttä puoleeni ja toisinpäin. Tämä oli hienosti kerrottu, sillä kun polkuni käynnistyi ja suruni nousi pintaan –  vedin puoleeni valoisia ihmisiä. Kun yritin olla valoa, vedin pimeitä puolia pintaan. 

Aikanaan lähdin henkiselle polulle isäni sairastuttua. Hänellä todettiin valtava kasvain keuhkoissa. Se oli itselleni voimakas pysäytys. Odotin kuopustani ja tarvitsin kipeästi vanhempieni tukea. Kaksoset olivat pieniä ja heidän kanssaan oli omat vaikeudet. Kun ymmärsin tuen olevan mennyt, minussa heräsi valtava kriisi. Kuka minä olen. Aloin hakea itsestäni kipua esiin. Kipua kaivaessa, nousi paljon asioita alitajunnastani joita oli vaikeaa katsoa silmiin, mutta sen tiesin ettei vaihtoehtoa ollut. Minä en tarkoita, että syöpää sairastavan isän olisi minua tuettava, vaan että tarvitsin tukea jota en enää saanut. Isä oli minun pilarini. Isän silmät kertoivat hänen haluavan pois kehostaan. 

Tämä omien kipujen silmästä silmään katsominen opetti minua omasta asemasta elämässäni, rooleista missä olen ollut ja mitä vastaanottanut. Olen ollut onnekas miesrintamalla, mutta työrintamalla en. 

Tutustuin molempiin sukulinjoihini. Mietin mikä johtui mistäkin. Miksi kannan pimeyttä mukanani.

Kun havahduin omille vahvuuksilleni, mietin miksi ne oli ollut piilossa. Miksi en tiennyt näistä kyvyistäni. Lopulta ymmärsin sen johtuvan ympäristöstäni. Paskan jauhamisesta ympärilläni. Jatkuva negatiivinen puhe, selän takana juoruilu ja muiden mollaaminen minun kuullen –  sai minut häpeämään itseäni jo ennen kuin mitään olin edes yrittänyt. Syy miksi en yrittänyt oli muiden puheet. Paskan jauhamiseen on helppo osallistua. Siihen on helppo mennä mukaan, mutta vaikeaa irrottautua. Ja juuri siksi, siitä kannattaa irrottautua. 

Minulle on helppo puhua. Minuun luotetaan niin paljon, että minulle monesti haukutaan ihmisiä, mutta myös puretaan tunteita. Tunteiden purkauksen hyväksyn, haukkumista en. 

Minuun myös luotetaan niin, että päälleni saa kaataa muiden omat ongelmat tuputtaen ja syyllistäen, minua syyllistäen. Samoin minun kautta monesti peilataan omia kipuja olettaen minun olevan jotain. Siksi aina kun kuulen halveksintaa, pyrin vetäytymään tilanteesta pois. 

Meillä on monia olettamuksia ja uskomuksia ihmisistä ja ihmisyydestä. Niin kauan kun emme osaa katsoa ihmistä edessämme aitona ja uutena ihmisenä, avoimena ja ilman ennakkoluuloja, niin kauan pyöritämme samoja tarinoita uudestaan ja uudestaan. Vedämme puoleemme myös samanlaisia ihmisiä. Lopulta emme ymmärrä, että uudet ihmiset saattavat juosta karkuun meitä, kun tuputamme kipumme heidän harteilleen. Aina löytyy empaatikko, joka on valmis kantamaan. 

Miten löysin oman ääneni?

Irrottauduin muista. Eristäydyin, jotta tutustuisin omiin käytösmalleihini. Opettelin erottelemaan omat asiani muiden asioista. Ja nyt ymmärrän ja paljon. 

Minua ei kasvatettu. Pidettiin vanhempana kuin olin, ei opetettu, mutta oletettin. Asioita ei milloinkaan kerrottu suoraan rauhallisella äänensävyllä –  vaan ne "oksennettiin" päälleni kun oli aika. Kun ei enää jaksettu käytöstäni. Ja kun sanoin "te aina huudatte" –  minulle naurettiin tai asiaa korostettiin, me ei todellakaan huudettu. Mutta herkkä tuntee kun asiaa ei sanota normaalisti. Koska reagoin, minulle ei kerrottu asioita. Minua "suojeltiin". Se ei valitettavasti ollut minun suojelua. 

Kun ns. johtaja ei ota johtajan roolia –  kasvattajan roolia, alaiset ja lapset ovat villejä. Rankkaa ymmärtää tämä. Mutta liian johtaja ei saa olla. Johtajalla ja kasvattajalla on aina toinen ääripää. Liian ankara ja ahdas tyyli. Niistä voi syntyä sama lopputulos. Rakkauden kautta, sanoi eräs viisas. 

Elämässä on opeteltava erottelukykyä. Kun omaa herkän kehon ja ympärillä on voimakkaita, sinusta asioita ulos kaivavia persoonia. Herkkyyteni voi mennä ajan kanssa ääritilaan aiheuttaen migreenin. 

Meidän maailmassa on kieroutta enemmän kuin arvaammekaan. Meidän jokaisen olisi kannettava vastuuta tietyistä asioista. Opeteltava sanomaan asioita rehellisesti ja rauhassa kun on sanottavaa. 

Parantajan rooli voi olla vaikea, mutta ketään ei tarvitse pelastaa. Ketään ei voi pelastaa, joka ei sitä halua. Se on ollut itselleni melkoinen oppi. Empaatikko minussa on ollut vuosia pelastus tehtävässä, joka on ollut ns. turha. En ole voinut ottaa toisen pelastamisesta vastuuta. 

Oma voima tulee ottaa takaisin itselle, kaikista tilanteista. Muuten tulee poltettua kynttilää molemmista päistä.

On hyvä hyväksyä omat pimeät puolet, sekä valoisat puolet. Kun näen toisen pimeää, kiitän. Sillä näin saan tutustua omaan pimeyteeni. Kun näen toisen valoa, kiitän –  näin näen valon itsessäni. 

Kiitos, kiitos, kiitos. 

Maiju

Turvallisuuden tunne

 

Tunnetko olevasi turvassa? Tämä on kysymys, jonka äärelle on hyvä pysähtyä. Varsinkin nyt, kun maailmamme on ollut jo jonkin aikaa myllerryksessä. 

Lue itsellesi ääneen

Kaikki on hyvin

Kaikki on hyvin nyt

Luotan, että asiat menee hyvin

Luotan, että saan sen mikä minulle kuuluu

Mielellä on tapana kontrolloida, sillä se pelkää ja näkee uhkia

Pyydän mieltäni rauhoittumaan'

Sillä kaikki on hyvin

Tiedän olevani turvassa

Elämässäni asiat järjestyy ja 

kaikki asiat loksahtavat oikeille paikoilleen

Tämä on vain tunne, joka menee ohi

Minä luotan omaan itseeni

Olen turvassa

Maiju

Usko hyvään

 Kuva James Chan Pixabaystä 

Uskotko, että elämällä on sinulle hyvää annettavaa? Uskotko, että haavoista voi parantua? 

Uskotko, että sinä ansaitset hyvää ja onnellisuutta? Jos sydämen ympärillä on haavoja, voi olla vaikeaa uskoa hyvää. Jos haavat ovat syvällä, voi olla vaikeaa ottaa luokseen henkilöitä, jotka ovat onnellisia. Kun oma kipu on suuri, on vaikeaa nähdä onnellisia onnellisina. Kuva ihmisistä vääristyy, jos olemme hajalla. 

Elämäntarinat ovat kiehtovia, jos niitä pystyy ottamaan vastaan hämmentymättä. Jos niitä pystyy ottamaan vastaan menemättä liian voimakkailla tunteilla mukaan. 

Uskallatko tuntea ja uskallatko sanoittaa tunteitasi? Tiesitkö, että se jos jokin on badass hommaa? Mikään ei ole niin rohkeaa, kuin kohdata oma itse ja sielunsa sopimus. 

Tsemppiä siihen! You can do it!

Maiju

Kiukku tekee kipeää – vetää puoleensa myös häpeää

 

Kuinka sinulle puhutaan? Miten sinä triggeröidyt? Mitä otat vastaan? Minkä hyväksyt ja mitä vastaan taistelet? 

Olen kysellyt itseltäni kysymyksiä. Mitä elämääni hyväksyn? 

Minkälaisia ihmisiä, käytösmalleja? 

Moni tähän vastaa vahvastikin, ettei tällaisia asioita voi valita ja kaikki pitää hyväksyä sellaisena kuin he ovat ja muita vastalauseita. Mutta miksi kaikki pitäisi hyväksyä? Miksi omaan elämään pitäisi hyväksyä ihmisiä, jotka satuttavat. Kun kaiken hyväksyy, muuttuu sinisilmäiseksi. Sallii itseään satutettavan, eikä sitä edes itse ymmärrä. 

Henkisessä kasvussa puhutaan tasojen noususta, eli värähtelytaajuuksien noususta. Mitkä asiat nostavat vihaa, kiukkua ja katkeria tunteita? Alhaisia tunteita, mm häpeää, kateutta ja inhoa, pelkoa?

 Nämä tunteet laskevat värähtelyä. Kun tunteita on käsitellyt, päässyt sinuiksi –  värähtelytaajuudet muuntuu. Kun tunteet ovat neutraaleja, on helpompaa ottaa vastaan hyvää. 

Jos meillä on ympärillämme ihmisiä, jotka tuovat meille painolastia –  syyttävät, manipuloivat, käyttävät hyväksi –  meidän värähtelymme taso laskee. Ja kun me reagoimme, mutta emme kohtaa niitä, tunteet jäävät kehoon jumiin. Voimakkaat tunteet varastoituvat meidän kehoon. Ne pakkaantuvat alitajuntaamme ja muuttuvat ikäänkuin likasäkiksi. Sitten täytyy aloittaa siivoustyö. 

Tässä sisäisessä siivoustyössä ulkomaailmasta tulee peilimme. Ulkoinen heijastaa sisintämme. 

Kasvussa on usein pieni haaste –  tulee katsottua enemmän mitä muissa on vikana, kuin mitä itsessä on pielessä. "En minä, mutta ne muut". Niin kieroa kuin se onkin –  näet muissa sen, joka on sinussa itsessäsi. Ethän yritä parantaa siis muita, vaan paranna sinut. Muut muuttuvat silmissäsi, kun olet käsitellyt omat tunteesi. Tätä kutsutaan myös oman voiman takaisin ottamiseksi. 

Maiju

Vuorovaikutus ja tittelipuhe

Yksin vai yhdessä?

Kuva Subham Shome Pixabaystä

Huh miten vaikuttava kuva! Eikö olekin?

 

Kun aloin kirjoittamaan tätä blogia, minua jännitti. Ajattelin - ettei minulla ole mitään kerrottavaa. Nyt tuntuu, että sitä on liikaa. En vain aina tiedä, saanko sanoja ulos selkeänä mielestäni.

Kun aloitin - tekstiä syntyi kuin pikajunan kyydissä olevalla matkustajalla. Hölmö vertauskuva. Ei noin voi edes sanoa! 

Tässä samalla, kun olen kirjoittanut - olen kuitenkin löytänyt kanavan purkaa itsestäni tulevaa tekstiä kauniimpaan muotoon mitä se oli aiemmin. Olin aiemmin katkera. Olin väsynyt, vihainen ja surullinen. En halua olla sellainen. Mutta yksinäisyys voi tuoda näitä tunteita esiin. Tai se, että maailma heijastaa sinulle vain kurjuutta. 

Vuorovaikutus vaatii rakkautta. Vuorovaikutus vaatii lempeyttä. Se vaatii kunnioitusta. Jos kommunikoi niin, että neuvoo toista tekemään mitä itse tekisi käskien –  voi olla, että vuorovaikutus katkeaa. 

Olen pyrkinyt miettimään mistä riittämätön kommunikointi johtuu. Silloin, kun molemmat osapuolet ajattelevat asioita mielessään ja olettavat toisen ymmärtävän, mutta sanoina tulee suusta epäselvää tekstiä –  katkee yhteys ja syntyy riita.  Hyvässä kommunikoinnissa molemmat osapuolet toimivat aikuismaisesti. Ollaan selkeitä toiveissa ja se ilmaistaan suoraan. Huonossa kommunikoinnissa lähdetään syyttämään ja uhriutumaan. 

Kysy itseltäsi kohdatessasi ihmisiä: Koenko, että olemme saman arvoisia? Jos olet intuitiivinen, ymmärrät kyllä kehosi erilaisista tuntemuksista missä mennään omassa henkisessä kehityksessäsi. Me olemme saman arvoisia me ihmiset. Meidän egot vaan luulee muuta. Me toisinaan asetamme itsemme joillekin tasoille ja siihen voimme vaikuttaa itse, mutta samoin muut asettavat meidät jollekin tasolle ja siihen meidän on vaikeampi vaikuttaa. Jos emme halua olla sitä mitä meistä oletetaan, meitä syytetään tai solvataan –  voi vaarana olla miellyttämisen kierre. 

Esimerkiksi oli aikakausi, kun minua syyllistettiin: "olet pelottava, olet ankara, olet kiusaaja". Tähän joku voisi sanoa, ettei se ole syyllistämistä, sinä syyllistyt. Mutta se on molempia. Olen opetellut näitä teemoja. Olet pelottava. Miksi? Laitoin rajat. Olet ankara. Miksi? Käskin siivoamaan jäljet ja käyttäytymään. Olet kiusaaja. Miksi? Nimittäjä oli kohdellut lähimmäistäni julmasti, kun suojelin –  olin kiusaaja. 

Kun asiat ei mene kuin halutaan – sorrutaan solvauksiin. Niihin joita tapahtuu hiekkalaatikolla. Aikuinen taantuu lapsen tasolle. Ja kun aikuinen taantuu lapsen tasolle, pystyykö hän myöntämään ja pyytämään anteeksi käytöstään, vai nouseeko siitä niin valtava häpeä, että hän vaikenee mielummin?  Käyttääkö hän mielummin henkistä väkivaltaa, kuin nöyrtyy? Olen pohtinut feminiinisen ja maskuliinisen eroja myös kommunikoinnissa. Maskuliininen on suoraviivainen, jopa tuntua kylmältä, feminiininen pohtiva ja pehmeä ja lämmin. Maskuliininen työntövoima saa asioita eteenpäin, feminiininen tuo työntövoimaan pehmeyden. 

Olen luonne, joka aika ajoin on saanut ihmiset raivostumaan silminnähden. Se sattuu todella paljon. Mutta, kun olen kestänyt nämä "muutamat" (sadat) sana-oksennukset –  olen vahvistunut. Mistä se on johtunut, että ihmiset ovat raivostuneet? Meillä ei ole ollut sama suunta. Me olemme molemmat olettaneet.  

Hyvä vuorovaikutus vaatii sen, että molemmat ovat samalla tietoisuuden tasolla. 

Useinkin uudet ihmiset katsovat toisiaan omista maailmoistaan käsin. Ennakkoluulot voivat määritellä sen, mitä vastapuolesta ajattelee. Ikä, ulkonäkö, vaatetus, rotu jne. Jos karsisimme kaikki roolit joita olemme pukeneet yllemme, olisimme aitoja ja puhuisimme rehellisesti. Emme yrittäisi onkia tietoja toisesta kieroin keinoin tai käyttäisi valtaa alistaa toista. Olen aina ollut hiukan hölmö johtuen ehkä taustastani tai vain sinisilmäisestä luonteestani, että oletin ja luotin esimerkiksi opettajiin tai lääkäriin tai mihin tahansa titteliä kantavaan henkilöön, kunnes jokaikisen tittelin kantajan edustaja mustasi silmäni. Opettaja(t) oksensi sana oksennukset päälleni saaden minut itkemään, lääkäri(t) uhkasi mitä minulle tulee käymään jos en noudata hänen tahtoaan, esimies huusi ja kaatoi päälleni hänen omat huolensa ja mitä näitä nyt on. 

Ymmärsin, ettei yksikään titteli tee parempaa ihmistä kenestäkään. 

Mutta miksi puhun näin? Koska minä kasvoin tittelipuheessa, kuinka he ovat hiukan parempia kuin muut. Ja ikävä kyllä jotkut titteliä kantavat todella luulevat olevansa parempia. Mutta sanon sinulle, ei ole! Heillä on vain ihan hirveän heikko itsetunto ja saavat näin ylemmyyden tunnetta itselleen.

 Joskus tällaiset ihmiset eivät tajua olevansa niitä ilmapiirin myrkyttäjiä ja heille toivon henkisiä oppiläksyjä, isolla kädellä. 

Maan pinnalle palautusta. 

Mutta, kolikossa on myös toinen puoli  –  AINA. On myös heitä, jotka asettavat itsensä altavastaajiksi. Arvottavat itsensä heikommiksi kuin ovat. Älä sorru siihenkään. 

Oma heikkouteni on ollut –  itseni alaspäin painaminen ja olen todella tehnyt työtä sen eteen, että olen keskitiellä, sillä se on terveellinen tie itsetunnolle. 

Maiju

Energian välitys

 

Tunnetko koskaan tuttuuden tunnetta jonkun henkilön seurassa? Et osaa selittää sitä, etkä ymmärrä tuota tunnetta. Joskus tunne on hyvä ja joskus se on vahvaa epäilyä. Intuitio on silloin herännyt – jota myös kuudenneksi aistiksi kutsutaan. 

Kun intuitio alkaa heräillä uinuvasta luolastaan esiin – alkaa erilaisen maailman kokeminen. Joskus näet jonkun ihmisen hyvin negatiivisten silmälasien läpi, toisinaan ruusunpunaisten lasien kautta. Kun olet välittänyt tälle henkilölle energiahoidon, hän saattaa muuttua silmissäsi. Negatiivisesta persoonasta muuttuu rentoutunut, levollinen ja kiitollinen persoona. Sitä ennen hän saattoi olla kireä. Luotaan työntävä.

Energiahoidon maailma on näkymätön, piilossa oleva maailma, jota meidän järkemme ei pysty ymmärtämään –  ennen kuin se on sallinut näkymättömän tulla näkyväksi. 

Energiahoidon maailman myötä, voi saada itselleen uuden suunnan elämään työelämässä tai kotielämässä. Joka tapauksessa se saa meidät näkemään maailman eri tavalla. Se saa meidät näkemään myös itsemme eri tavalla. 

Kun on valmis oppimaan, löytyy opettaja. Opettaja auttaa sinua kohtaamaan sinussa olevia lukkoja. Energiahoidot ovat levinneet laajemmalle tässä somen aikana hyvin paljon. Jos olet kuullut erilaisista menetelmistä esimerkiksi reiki, intuitiivinen energiahoito –  löytyy näitä opettajia paljon. Menetelmiä on nykyään aika paljon, mutta muista en osaa kertoa kuin pintaa. 

Pyrkimys hyvään ja oman mielen puhdistaminen on kuitenkin hyvä lähtökohta. On hyvä tiedostaa energiamaailman myötä millainen on egon rooli omassa maailmassa. 

Kenelle se sopii?

Energiahoitoihin kannattaa osallistua vain terve mieli. Sillä kokemus voi olla rajukin. 

On myös henkilöitä, jotka eivät saa hoidoista mitään. Heidän mieli voi olla muurin takana, mutta järki onkin se joka ohjailee –  pitää tuntea ja nähdä. Energia kuitenkin toimii aina ja kun sitä oppii ymmärtämään, elämästä tulee jopa "helpompaa". Lainausmerkeissä helpompaa, koska mieli on se joka tekee asioista helppoa ja vaikeaa. Oman kokemukseni mukaan. 

Se voi ilmentyä unimaailmassa erilaisina hämmentävinäkin unina, se voi tuoda alitajunnastamme pintaan asioita, joita emme ymmärrä. Me kaikki välitämme energiaa. Mutta energiamaailmassa ja intuition maailmassa, oppii lukemaan informaatiota ympärillämme. Joskus sitä kykenee aistia asioita, joita muut eivät aisti. Toisinaan näkee roolien taakse, joita ihmiset ylläpitää. Meidän maailma on rakennettu roolien päälle, naamiot asetetaan ylle kun mennään uusiin tilanteisiin. Toiset menevät huumorilla, toiset vakavuudella. Me voimme puhua samoista asioista tai samoilla sanoilla, mutta kun itseään lähtee tutkimaan, on hyvä hyvä palauttaa itsensä aina omalle polulle. Joskus voi viivähtää jonkun toisen saappaissa, mutta sieltä on hyvä astua ulos ja löytää ne ihan omat saappaat. 

Olen käynyt intuitiivisen energian hoitajan koulutuksen ja reiki 1 ja reiki 2 kurssit, sekä saanut etä vihkimyksinä reiki 3 ja karunan. Minä en näitä titteleitä tuo esiin, kuin vain pohjana sille mitä tiedän. Ne ovat tuoneet minun sisimmästäni esiin asioita, joista en tiennyt. Minulla on myös muita titteleitä tähän näkymättömään maailmaan liittyen, mutta en tee näitä työkseni vaan olen käyttänyt näitä itseapuun, sekä tarvitsevien hyväksi, joten tämä maailma on ikäänkuin oma turvasatamani. 

Maiju

Itsetunto

 

Kun tyttäreni aloittivat päiväkodin, sieltä kysyttiin toiveitamme suhteessa henkilökuntaan. Oli vain yksi toive: vahvistetaan lasten itsetuntoa. Päiväkodissa oli vaihtuvuutta jatkuvasti henkilökunnassa ja koin vaatimukset joskus melko kovinakin. Sain näpeilleni monesti, milloin mistäkin aiheesta. Meillä oli pitkä kotimatka ja olin päättänyt kävellä matkan kotiin vaunujen kanssa. Noin 45 minuuttia kävelyä. Samalla rauhotuin itsekin ja irtauduin työstäni. Elettiin 2000-luvun alkua eli nollaria.

Oli huhtikuu, kun päiväkodista esitettiin toive, joka muuttui mielestäni painostamiseksi – vaipoista pitäisi nyt luopua. Oli kurakeli, meillä ei ollut vaihtohaalareita niin paljon, että olisin niitä voinut vaihdella niin usein. Eikä rahaa ostaa niitä. Yhden lapsen kohdalla tarvitaan yksi vaihtohaalari, mutta näiden tyttöjen kanssa määrä piti melkein nelinkertaistaa. 

Minun järkeni sanoi, ettei kylmällä kuraisella kevätsäällä luovuta vaipoista vaan kesällä. Ammattilainen oli eri mieltä. Lopulta minuun vedottiin lauseella: Se on haitallista lapsen itsetunnolle, jos he käyttävät vaippoja siirtyessään isojen puolelle syksyllä. Ikää ei ollut edes 3 vuotta silloin. Isojen puolella oltiin kolmevuotiaasta ylöspäin. Hämmennyin silloin tästä aiheesta. 

Haluan tähän sanoa, että huono itsetunto tuossa iässä syntyy aikuisista. Ei muista lapsista. Jos lapsi haukkuu toista rumaksi, aikuinen on se joka reagoi asiaan ja näyttää esimerkkiä. Jos aikuinen ei käsitele asiaa lapsen kanssa, se jää kehoon jumiin. Siitä alkaa tuo kierre. Näin olen oppinut, toki en sano sen olevan näin yksiselitteistä kaikkien kohdalla. Minä olen myös ollut se vanhempi joka reagoi. En tiedä voiko kukaan meistä ihmisistä välttyä haukkumiselta. Siirrämme myös omia traumoja lapsiimme.

Kun kesäkuu vaihtui ja loma alkoi, me luovuimme vaipoista. Seuraava asia oli rattaat, niistä on luovuttava. Itsetunnon takia. Lapsia aletaan kiusaamaan, jos he istuvat vielä rattaissa –  sanottiin päiväkodissa.  He olivat 3 vuotiaita ja meillä oli tosiaan tuo 45 minuutin kävely kotiin. Ammattilainen pyysi minua vaihtamaan kävelyn bussilla matkustamiseen. Ja ensimmäisenä ajattelin, mistä rahat lippuun. Voiko hän pyytää minulta tällaista? Toki voi, mutta minun ei tarvitse suostua. En suostunut. 

Se oli minulle myös rankkaa, sillä kärsin sosiaalisen paikan kammosta siihen aikaan. En muista mitä teimme vaunujen suhteen. 

Tyttäreni olivat pelokkaita, helposti muiden ohjailtavia ja keskittymisvaikeuksilla maustettuja. He olivat vieraskoreita ja näyttivät luonnollisesti minulle kaiken turhautumisen ja kiukun. Päiväkotiaika oli rankkaa, sillä hyvä itsetunto rakentuu mielestäni lämmöllä, ei sillä missä maailmassa nyt olin. Sääntöjen ja kieltojen maailmassa, "kerran sanominen täytyy riittää. " Just. In your dreams! 

Samaan aikaan äitiyteeni iskettiin veitsi taukohuoneessa työpaikalla, suoraan rintaan. Työkaverini sanoi halveksivalla äänensävyllä: "Minä en ymmärrä äitejä, jotka palaavat töihin kun lapset ovat puolitoista vuotiaita. Minä olin 5 vuotta kotona ja se oli täysin oikea päätös".  No kivat sinulle. En pystynyt sanoa hänelle mitään. Ei ollut voimia. 

Lisämausteena tähän kaikkeen oli sairastelukierre. Niin meidän lapset, kuin päiväkodin aikuiset olivat jatkuvasti sairaana. Oletan tämän olevan ainakin osittain siitä johtuvaa, että talo oli homeessa ja se purettiin kun tyttäreni menivät kouluun. 

En kerro kuinka rajua voi olla kaksosten kasvattaminen, joilla on erityistarpeita. Mutta kerron, etten juuri kokenut yhteyttä moniinkaan ulkopuolisiin. Vaan käskyttämistä ja ulkopuolisen silmin arvottamista. 

Pyysin itsetuntoon apua, sillä itselläni ei sellaista ollut. Luotin ulkopuolisiin tässä asiassa. Minulla ei ollut ympärilläni juuri tukea kaksosuuteen liittyen. Mutta silloin tällöin sain yksittäisiä lauseita mitä kannattaa tehdä. Muutimme ennen kuin koulu alkoi. Olin saanut neuvon kaksosten äidiltä: lapset eri luokille. Kun koulu alkoi, lapset menivät eri luokille. Se oli myös alueella koettu toimivaksi. Molempien luokalla oli vähintään kolmet kaksoset. Toisella oli neljät. 

Lapset pääsivät tukiopetukseen heti, sillä eskarin opettaja oli tehnyt heistä pedagogisen lauselman. Toisen lapsen tuen tarve oli kovempi kuin toisen. Läksymäärä oli valtava. Ekalla luokalla 3 sivua tehtäviä ja opettajan vaihtuessa ( jo toinen opettaja ekalla luokalla) vetosi: On lapsen itsetunnolle haitallista jos hän ei pysy muiden perässä. Me teimme läksyjä koulun jälkeen kolme tuntia. Olimme aivan sekaisin kuin seinäkellot. Lopulta lähetin vihan katkuisen viestin opettajalle: "Kumpi on haitallisempaa lapsen itsetunnolle, se että hän pysyy muiden perässä vai se, että äiti raivoaa hänelle väsymyksestä. Minä kun en osaa opettaa. "

Seinäkelloista aiheeseen. Kellopelko. Lapseni oppivat lopulta kellon vasta viidennellä luokalla. 

Tuli kaverihuolia, mielestäni jo melko rankkoja seitsemän vuotiaalle. Dominoiva kaveri, joka käänsi siskot toisiaan vastaan, keinoja oli: sanallinen, lyönti, tukistaminen ja kuristaminen. Ja minä, omat traumani pintaan saanut äiti, vailla tukea. Olin pulassa. Vähättely. "Ei se mitään ole, lapset nyt ovat tuollaisia." Mutta tiesin, että tilanteesta on päästävä eroon. Pääsimme, hetkellisesti. 

Ensimmäisestä luokasta viidenteen, kaikki meni hyvin. Kunnes palasin työelämään yrittäjänä, silloin koimme rajut ajat. 

Viidennellä vaihtui toisen lapsemme opettaja, joka halusi minut palaveriin. Hän nosti hartiat ylös ja tiukkana valmiina laittamaan minut äitinä ojennukseen, kun lapseni on häiriöksi hänelle. Repesin itkuun ja sen seurauksena haimme hänelle erityistuen. 

Samaan aikaan toinen kaksosista oli kovaa vauhtia menossa kovis jengiin. Kaverien painostus oli kova varastamiseen, tupakan polttoon, viinan juontiin. Sanoin lapsilleni haistavani tupakan jopa varpaan päästä, jos alkavat polttamaan – vastaus oli ettei uskalla kieltäytyä. Käyttäkää äitiä syynä. Vastasin. 

Kuudennella alkoi viinan juominen, ei viinin vaan viinan ja ihon viiltely. En tiedä joiko lapseni. Opettaja otti yhteyttä ja kertoi lapseni viiltelystä. "halusin kokeilla, kun muutkin teki niin". Muoti– ilmiö.

"Kaadetaan viinapullo novelle pulloon, kukaan ei tajua sen olevan viinaa." Sanoi kaveri. Ja meidän tytöt olivat viinanhuuruisten kavereiden oksennussäkkejä. Kännisen haukkumisen kohteita. Nice. Ole tässä sitten myötätuntoinen aikuinen. 

Tässä oli vain murto-osa tarinaamme. Kun siirryimme yläasteelle, kielsin tämän kyseisen kaverin seuran, joka oli osallisena kaikissa näissä tapahtumissa. Soitin hänen äidilleen ja kerroin näistä. Sen seurauksena lasteni yläaste oli vaikea. Kerroin rehtorille missä mennään ja jouduin jokaisen opettajan kanssa käydä keskustelut asiasta, niin erityistuesta kuin muista vaikeuksista. Lopulta lapsillani ei ollut kavereita. Heillä oli onneksi toisensa, mutta se ei luonnollisesti helpottanut, koska oli muutenkin vaikeaa. Yhdeksännellä luokalla tyttäreni alkoi saada paniikkikohtauksia ja syy löytyi lopulta kaverista. Hän oli kaksi kertaa lyönyt tyttöäni. Koska lapseni on todella herkkä, häntä ei ehkä otettu niin vakavasti. Uhkasin rikosilmoituksella ja se vasta sai asian loppumaan. Koska tämä tapahtui koulun ajalla, se oli koulun asia myös. 

Tuli oppivelvollisuus pakko. Mutta tyttäreni numerot eivät riittäneet mihinkään kouluun. Kaikista vaihtoehdoista tuli hylky. Tämä tiputti meidät suohon. Ja kyllä minä äitinä olin syvällä myös. Toinen pääsi kouluun ja iloittiin, toinen jäi ulkopuolelle –  surtiin. 

Minä elin mustassa suossa äitinä heidän kanssa. En kokenut saavani riittävää tukea itsekään. Sillä yhteyteni muihin oli heikkoa ja koska tarvitsin muiden apua. No joo, en ollut mustassa suossa. Tämä nyt on vain tällaista draaman hakua. Mutta otti päähän, todella! 

Minä kirjoitin itselleni uuden tarinan. 

Minulla oli kokemusta tällaisesta omasta lapsuudestani. Olen itse vapaan kasvatuksen lapsi. Olin viimeinen, neljäs lapsi. Kasvatin itse itseni aikuisena. Mieheni kasvatti minut myös. 

Aloitin vuonna 2013 energiahoitajan kurssin. Lapset olivat silloin pieniä. Kävin paljon energiahoitajilla ja muutin pikku hiljaa omaa ajatusmaailmaani. Ymmärsin minussa olevan niin paljon kipua ja vihaa, ettei näillä keinoilla kasva hyvää itsetuntoa.

 Se maailma joka on todellinen ja joka on nyt levinnyt laajemmalle –  se ei muutu kielloilla ja käskyillä. En voi sanoa miten se muuttuu. Muuta kuin lämmöllä ja rakkaudella. 

Niillä rakennetaan parempi maailma. Käskyt ja kovat kiellot, ankaruus –  vain tuntuisi lietsovan tätä. Kaikki se mitä minun nuoruus edustaa –  hajottaa tämän maailman. On aika avata silmät sille, että lapsi tarvitsee rajoja, rakkautta ja nähdyksi tulemista. 

Olen oppinut, että kuka vain voi sanoa ulkopuoleltani minusta ja minulle mitä vain –  vailla kokemusta ja tietämistä. Mutta kukaan ei tiedä mikä minun perheelle on parhaaksi. 

Mielipiteet vanhemmuudesta, heiltä joilla ei ole vanhemman titteliä on myrkkyä minunlaisille vanhemmille. Kaikki vailla kokemusta olevat painostavat neuvot ovat myrkkyä. Kun saimme kolmannen lapsen, emme kysyneet neuvoa keneltäkään, emmekä ottaneet vastaan neuvoja. 

Meillä on mennyt hyvin ja lapsellamme on terve itsetunto. Kaksosilla alkaa pikku hiljaa mennä hyvin. 

Ja faktoista eläville haluan kertoa, että faktat kertovat osan totuudesta. Voimme lukea tilastoja miten elämä menee, mutta tilastoilla ei rakenneta hyvää itsetuntoa vaan kokemuksella ja elämisellä. En tiedä, voi olla ettei meillä ole hyvää itsetuntoa –  voiko sellaista edes täysin rakentaa tähän maailmaan? Mutta hyvä perhe meillä on –  onnellinen. 

Maiju

Pelko tarinoiden loppumisesta

 Kuva Monoar Rahman Rony Pixabaystä 

Kirjoittamisen jumi voi syntyä mistä vain. Kynät on teroitettu valmiiksi. Aamusivuvihko edessä. Eikä mitään synny. 

Olen analysoinut omaa jumiani. Kirjoittaisin mielelläni ihania ja kauniita rakkaustarinoita, mutta mieleni tuntuisi olevan lukossa. Uskon jumini syntyneen työelämästä ja rutiinien puutteesta. Kirjoittamisen on oltava rutiininomaista. Sitä täytyy tehdä säännöllisesti. Mutta arki ja arjen haasteet voivat viedä kanavan syrjään. Ehkä odottamaan taas oikeaa hetkeä. 

Toiveeni ja haluni eivät aina vastaa tekemisiäni, tietenkään. Mutta niin ihana olisi löytää taas se kirjoittaja minussa, tai edes se valokuvaaja joka näki kaiken ympärillään ihmeellisenä, kuin uutena. 

Haahuilin koiran kanssa metsässä, katselin kaatumisesta revenneitä kantoja joihin oli kasvanut sammalkerros pintaan. Kuvittelin mielessäni sammaleen sekaan asukkaita, hahmoja. Tonttuja, peikkoja ja muita satuolentoja. Valokuvasin erilaisia ilmiöitä. Aarnimetsä on inspiroiva, sillä ensin ihminen minussa kiukuteli sen sotkuisuudesta, kuinka risut ja puut olivat sikin sokin. Metsä näytti kaaokselta. Kun olin egoni työntänyt syrjään, tuli esiin tuoksuja. Puut narisivat ympärilläni, linnut sirkuttivat. Vuoden ajat vaihtuivat, kuljin samaa metsää vuodesta toiseen. Tutustuin siihen. Siitä on tullut niin tuttu ja turvallinen, ettei siinä ehkä ole enää mitään ihmeellistä, ellen vaihda näkökulmaa. 

Kuva Dorothe Pixabaystä 

Olin oikeastaan hiukan pelännyt metsää. Lapsena asuimme metsän vieressä ja sieltä kerrottiin ikäviä juttuja ja koin itsekin kaikenlaisia kauhutarinoita. Joskus tosin mielikuvituksessani.

Nyt olin taas metsän vieressä ja makuhuoneen ikkuna taas metsää kohti. Tällä kertaa en pelännyt. Metsä kyllä pelotteli. Ja ihmiset pelotteli. Mitä kaikkea kamalaa siellä voi sattua. Kohtasin pelkoni. Pelkäsin enemmän, koska pohjalla oli jo lapsena istutettu pelko.

Kun olen jutellut monien kirjoittamista harrastavan kanssa, moni on sanonut –  kuinka ei ole mitään kerrottavaa. Tylsää elämää vain. Mutta jos katsotaan joitain suomalaisia leffoja, niin monikin on aika yksinkertaisia. Tylsiäkin. Kaikilla on kerrottavaa. Ihan varmasti. Monilla on kieltoja ja esteitä. "Enhän minä, ei minulla". Olen tainnut itsekin luoda esteen. Pelon, etten tule nähdyksi. Ja se on totta. En tule ja olen hyväksynyt sen. Vai olenko?

Harhailen aika ajoin mielikuvituksen ja todellisuuden väliä. Moni joka tekee tätä samaa, tiedostaa sen tarkoituksen. Joskus mielikuvitus näkyy todellisuudessa, onnellisina sattumina, upeina kohtaamisina ja silloin hämmästelee kaiken olevaisuutta. 

Ihminen pelkää tylsyyttä. Se on itselleni painajainen. Kun olen tuijottanut tylsyyttä, koko keho ahdistuksesta täristen –  tulee tylsyyden seasta useinkin jotain kaunista esiin. Mieleni ei sitä voi kontrolloida, sillä intuitiivinen mielikuvitusmaailma on egon ja mielen kontrollin ulottumattomissa. Mutta rohkeus kohdata ja jakaa, on myös melkoinen oppikoulu. 

Maiju

Ajatukset ja tunteet

 Ajatukset ja niiden ääneen sanominen

Joku sanoi joskus minulle: "Et ole ajatuksesi, et ole tunteesi". 

Olin tällöin väsynyt, itkuinen ja vihainenkin. 

Ajatuksia ja tunteita risteilee meidän ympärillä. Huonoina päivinä niitä risteilee paljon ja eri vahvuuksilla. Kun huonoja päiviä on, on hyvä olla kiinnittymättä tunteeseen tai ajatuksiin. 

Joskus tulee sanottua kaiken mitä ajattelee –  ääneen. Silloin ei välttämättä tule huomioineeksi, että kuulija voi tarttua niihin ja muokata niistä oman käsityksensä. Jos ajatukset liittyvät käskyttelyyn, pelotteluun tai huoliin –  tulee siirrettyä vain omat tunne taakat muiden kannettavaksi. Kyseessä on silloin tunteen siirto. 

Sain hienon ja kamalan opetuksen. Tyttäreni kanssa riidellessä, hän sanoi minun vertaavan häntä kaksos siskoonsa. En ottanut tuota ajatusta vastaan suoralta kädeltä, koska en nähnyt asiaa samoin. Mutta samana päivänä minulle puhuttiin näin : Hienoa, että olet noin oma-aloitteinen, koska ei ne muut "haukkuma sana" mitään tuollaista ole koskaan tehnyt. Tämä tuntui aika raskaalta. Minua kehuttiin ja toisia haukuttiin. Eli verrattiin. Tämä on myrkyllisen kommunikoinnin kulmakivi. Tällaisilla lauseilla saadaan edistettyä huonoa itsetuntoa ja luotua myrkyllistä ilmapiiriä. Ja näin, sanoja saa huomion pois itsestään. Hänen omiin heikkouksiin ei silloin kiinnitetä huomiota. Tai niin hän luulee. 

Aikanaan minua kehuttiin muiden kustannuksella. Olet kivempi kuin tuo koska.. 

Ihmiset harvoin ovat pahan tahtoisia, mutta monikaan ei tajua omien puheiden seurauksia. Esimerkiksi viaton juoruilu, voi muuttua mustamaalaamiseksi. Tai vertailu, nostaa toisen heikkoudet esiin ja laskee itsetuntoa. 

Usein puhutaan, että nainen on naiselle susi. Olen pyrkinyt tätä ajatusta pehmentämään kohdaltani, sillä elin aikanaan maskuliinisessa ympäristössä, jossa naisellisuus oli uhka. Kaikki naisiin ja kauneuteen liittyvä, piti piilottaa. Nyt olen kauneudenhoitoalalla. Hassua. Siellä tehtäväni on nimenomaan nostaa naisten itsetuntoa kohti naisellisuutta. 

Mikään ei ole kauniimpaa kuin kauniisti itsensä kantava nainen. 

Jos ympäristössä ei tajua roolejaan, voi ilmapiiri olla myrkyllinen. Ja mitä elämästä olen oppinut, niitä harvoin tiedetään. Harva on niin kehittynyt henkisesti, että hän tajuaisi roolinsa, mitä hän viestittää ympäristölleen. Se on vaikeaa. 

Yhden asian kanssa olen ehdoton. Esimerkiksi toisen ammattitaidon arvosteleminen kuuluu ala-arvoisiin käytösmalleihin. Ammattitaitoon voidaan luokitella myös äitiys tai mikä tahansa rooli, oli kyseessä sitten opiskelija tai mikä tahansa muu. 

Kun me lähdemme arvostelemaan tai arvioimaan pyytämättä toisen kykyä toimia - me altistamme ympäristömme pahan puhumisen kulttuurille. Jos tästä nousee riitojen kierre, voi aloittaja ymmärtää tämän silloin niin, että vastapuoli ei vain kestä kritiikkiä. Mutta tämä ei ole näin. Jos minä arvostelen toisen tapaa, nostan silloin itseni tai minun egoni nostaa itseni toisen yläpuolelle. Olen muka parempi kuin hän. Se ei todellakaan tee minusta parempaa, vaan lähinnä heikon itsetunnossani. Siksi tällaiset asiat on hyvä tiedostaa. Tällaiseen kun lähtee, se ei ole osoitus vahvasta ammattitaidosta, vaan epävarmasta ammattitaidosta. 

Meitä ohjailee alitajuiset käytösmallit ja juuri siksi tänä päivänä on tärkeää kunnioitus. Toisen kunnioitus. 

Et ole ajatuksesi, etkä ole tunteesi. Mutta ympärillämme leijuu erilaisia egoistisia käytösmalleja, haitallisia ja myrkyllisiä juoru-kerhoja ja jos emme pidä varaamme, saatamme tipahtaa suden suuhun, eikä lopputulos ole mitään muuta kuin huono. Tavallaan se tuo meitä yhteen, kun meillä on yhteinen vihollinen. Voimme purkaa suuttumuksemme siihen, eikä toisiimme, mutta tästäkin kannattaa päästä yli ja pyrkiä siitä pois. Sillä, se ei vie itsetuntoamme ainakaan hyvään suuntaan. Vaan heikkoon suuntaan. Hyvä itsetunto ei tarkoita vahvaa persoonaa. Joka on silminnähtävästi vahva. Hyvä ja terve itsetunto kunnioittaa muita. Kunnioitukseen ei sisälly muiden manipulointi. Nonih, tulipas taas jyrkkä kirjoitus. 

Maiju

Kirjoittaminen on elämäntapa

  

Kuva Patrik Houštecký Pixabaystä

 Kirjoittaminen on osa minua. Ihan kuin se kuuluisi rakenteeseeni. Mitenhän tämän sanoisi. Olen ollut pienestä tytöstä asti päiväkirja kirjoittaja. Sain ensimmäisen päiväkirjani 9 vuotiaana. Kirjeitä olen kirjoittanut niin pitkään kuin muistan. Mikä on ihanaa,  kaksi vastaanottajaa on säilyttänyt kirjeeni. Eilen sain luettavakseni toisen. Ajatella, säilyttänyt niitä näin monta vuotta, eli 29 vuotta. 

"24.1.1993 Moi. Mulle kuuluu hyvää. Entä teille? Kiitos kirjeestänne.... Tää on tuoksupaperia ja toivottavasti tää on sit hyvää eli nättiä paperia"

Kirjoitin kirjeitä vuoteen 2009 asti, kun ystäväni muutti Espanjaan. Siitä siirryin messenger -kirjeisiin, tai skype -kirjeisiin. Olen aina kirjoittanut tunteitani ja ajatuksiani ylös ja hetkinä kun olen kokenut vaikeita tunteita vailla tukea, olen kääntynyt itseni puoleen. Ei ole mitenkään itsestäänselvää, että ympäristö tukee omia ajatuksia. Kun ei itsekään tiedä mitä ajattelee, silloin on hyvä kirjoittaa ajatuksiaan ylös. Näin voi löytää oman elämänsä punaisen langan. 

Tämä blogi on jatkumoa omalle kirjoittamiselle. Koska tämä on vapaaehtoista, tekstiä on helppoa tuottaa. Mutta jos se olisi väkinäistä, se muuttuisi. 

Kirjoitin käsin todella pitkään, kunnes ostin 2014 kannettavan tietokoneen. Sillä kirjoitin elämäni ylös. Se oli omanlainen elämäni puhdistus jakso. Käsittelin lapsuuden kipeimmät tuntemukset, sillä ne kummittelivat mielessäni. Päästin niistä irti samalla. Kirjoitin n. 240 sivua tiukkaa tekstiä niin itsestäni kuin suvustani. Jos tutustuu omiin juuriinsa, ymmärtää enemmän itseään ja omia toimintamalleja. Se on raskas prosessi, mutta itselleni erittäin tärkeä. 

Serkkuni sanoi kuullessaan haaveestani kirjoittaa kirja: Se on niin yksinäistä puuhaa. Siinä istutaan vuosi tai puolitoista vuotta omien ajatuksien kanssa. Hän tuntee kirjailijoita ja katsonut sitä sivusta. 

Kirjoittaminen on itselleni ristiriitaista. Toistan itseäni paljon ja se on osa luonnettani. 

En meinaa kestää tätä yksinäisyyttä, mitä kirjoittaminen aiheuttaa. Enkä sitä vastakaiun puutetta. Kun joku muu lukee ajatuksiasi ja kertoo rehellisen mielipiteensä, se voi oikeasti olla raastavan viiltävää, vaikka se olisi hyvä palaute. Huh. 

Jatkan silti. Kirjoitan. Kirjoitan. Kirjoitan.

                                Maiju

Tunnetko sinä itsesi?

 Tiedätkö kuka olet, miltä vaikutat ulkopuolisten mielestä ja kuinka sinut olet sen asian kanssa?

Lapsuus muokkaa meitä, opimme käytösmallin elämään perheeltämme tai ympäristöltämme, jossa kasvamme. 

Meillä on ydinminä, sisin joka on omanlainen ja kaunis, kuin koskematon kukka, mutta ulkokuoremme voi olla ympäristön muovaama kova kuori. 

Kaikki haavat ja iskut, niin fyysiset kuin henkisetkin ovat voineet kasvattaa kuorta entisestään. Kun tunteita ei ole käsitellyt, ne ovat jääneet suojaksi kehoomme. 

Mitä itsessäsi kannattaa vahvistaa? 

Kiinnitä huomiota ulkoiseen maailmaasi, jolla tarkoitetaan ympäristöä. Esimerkiksi tapaa miten sinulle puhutaan ja sitten kiinnitä huomio itseesi, tapaan miten puhut itse itsellesi. Minkälaisia ajatuksia mielessäsi pyörii. Siivoustyö omien ajatusten puhdistamiseksi voi olla työläskin prosessi, jos koko ympäröivä maailma tukee sisäistä maailmaasi.

Tarkoitan tällä sitä, että koet tarvitsevasi muutosta –  koska et ole onnellinen, mutta koko ympäröivä maailma vastustaa sinun muutosta. Silloin joutuu ponnistella hiukan kovemmin.

 Jos kaikki on hyvin ja olet onnellinen, silloinhan tiedät asioiden olevan hyvin, eikä puhdistettavaa juuri ole. Mutta epäilen tätä. Meillä on varmasti jokaisella siivoustyötä tehtävänä, emmehän me silloin olisi ihmisiä –  inhimillisiä ihmisiä. 

Voimakkaimmat tunteet jäävät pyörimään mieleen ja esimerkiksi häpeän kokemukset ovat hyvin vahvoja tunteita lukkiutumaan kehoon. Tai, että joku on satuttanut sinua joko henkisesti tai fyysisesti, se on jo todella vahva kokemus. Jos minulla olisi liittää tutkimus tähän, liittäisin, mutta ei ole: 

On tutkittu, että henkinen satuttaminen osuu aivoissa samaan osioon, kuin fyysinen lyöminen. Ajattele, että jokainen loukkaus on kehollesi lyönti. Pahoinpitely. Mutta mieli ei suostu myöntämään sitä pahoinpitelyksi, se on liian raju sana. Mutta sitä se tuntuisi nykyvalossa olevan.

 Kaikki kokemukset muovaavat meitä. Negatiivisille kokemuksille me usein annamme voimamme, sillä ne pyörivät mielessämme vahvemmin kuin positiiviset. Mutta ne on hyvä selvittää ja puhdistaa kehosta pois, jotta emme luo uusia samanlaisia tilanteita. 

Omassa maailmassani muutoksen tarve oli valtava. Elämäni on lähes aina muutosprosessissa, mutta tapa miten minulle puhuttiin oli törkeä. Olin lihava, kalpea, oli iso perse ja mitä näitä nyt oli. Todellisuus oli, että ison perseen huomauttelijalla oli isompi perse kuin minulla. Silloin ymmärsin jotain kieroa omasta maailmastani ja muiden puheista ympärilläni. Puhdistin kaikki tällaiset ihmiset elämästäni. Ja puhdistin itsestäni myös tällaiset ajatukset. 

Itselleni on ollut hirveintä kokea ja tuntea olevani itse vastuussa tunteista joita minussa herää, jotka joku muu on laukaissut. Olen yrittänyt syyttää ja uhriutunut kyseisestä tunteesta, mutta lopulta etäisyyttä otettuani –  myönsin, että kyllä, se olin minä. Minä reagoin. Se ei koskaan sulje pois ja anna hyväksyntää vastapuolelle, mutta silloin kun tiedostaa olevansa vastuussa tunteesta joita itsessä herää –  on helpompi päästä asian kanssa eteenpäin. Silloin kun mieli ei myönnä, on vaikeaa muuttua ja muuntua. 

Se että joku näkee sinut jollain tavalla –  kertoo hänen tavastaan nähdä maailmaa. Jos hän näkee sinut jollain tavalla heikkona tai vääränlaisena, on hän oppinut elämästään ja kasvattanut jonkinlaisen suojakuoren –  jossa tietyntyyppiset ihmiset pärjäävät. Esimerkiksi vain laihat ja kauniit ovat kelpaavia, mutta sitten on maailma joka inhoaa laihoja ja kauniita. Ihan turhaa energian hukkaan heittämistä molemmilla suunnilla. 

Maskuliininen maailma on hallinnut jo pitkään, mutta feminiininen vesimiehen aika on jo alkanut ja se tarkoittaa sitä, että tunteita alkaa näkyä ja kuulua entistä enemmän. Naiset ja feminiiniset miehet tulevat esiin. Maskuliiniselle puurtajalle se voi olla vaikeaa. Maailmassa kaikki on hidasta. Mutta on hyvä tiedostaa, että meissä kaikissa on maskuliininen ja feminiininen puoli. Ja tiedostaa milloin meissä herää mikäkin puoli. Meissä on myös hyvä ja paha, mutta niitä on opittava hallitsemaan tässä ajassa. Ja kaikissa ajoissa.

Maiju