Luin näitä omia tekstejäni alusta asti. Huomasin itsestäni piirteen, että kirjoittamisesta on lähtenyt palo pois. En saa siitä enää samanlaista innostunutta mielihyvää, kun sain alussa. Samalla ymmärrän, että sitä elämä on.
Asiat voivat ensin olla valtavan innostavia, mutta kun aikaa on mennyt, innostus lopahtaa ja tuntuu kuin olisi hypännyt tasaisen junan kyytiin. Kirjoittaminen on muuttunut tasaiseksi. Ei enää tule niitä valtavan hienoja kanavoituja tarinoita, kun tekee mieli pysäyttää auto tien reunaan ja kirjoittaa ylös.
Ei tule enää tehtyä muistiinpanoja, että tästä ja tästä kirjoitan.
Ymmärrän sen johtuvan siitä, ettei minulla ollut vastakaikua. Jäin lopulta kirjoittelemaan yksikseni. Ja koska alku oli niin vaikea, eli monta vuotta kirjoittelua yksin vailla lukijoita. Minä sammuin. Työnsin energian toisenlaiseen luovuuteen, sekä työhöni.
Olen oppinut omasta luonteestani, että peilaan asioita muiden kautta. Olin aiemmin eli nuorena melko aikaansaamaton, sillä olemukseni tarvitsi ulkopuolista tukea, enkä sitä juuri saanut. Sain latistamista enemmänkin. Löysin melkoisen paineen alitajunnastani, joka piti purkaa kirjoittamiseen. Sen myötä tekemisestä on tullut vahvempaa. Väitän olevani laiska, mutta olen joissain asioissa melkoisen tarmokas. Niissä yleisissä asioissa kuin kodinhoito, ruoanlaitto ym, niissä saatan loistaa laiskuudella. Sillä ne eivät kiinnosta juuri yhtään ja teen sen mikä on pakko. En jaksa kiillottaa enää kulisseja. (Paitsi työssäni)
Kunhan on puhdasta, mutta tavarat saavat olla hujan hajan.
Näin aikuisena, kun olen vetänyt puoleeni samanlaisia herkkiksiä kuin minä, ideoita on alkanut syntyä. Mutta tätä blogia taas en jaa missään, joten en saa vastakaikua juurikaan.
Korujen teossa ja valokuvien otossa taas saan vastakaikua ja siksi innostun. Tein puoli vuotta melkoisella höyryllä koruja ja ne saivat upean vastaanoton. Otin valokuvia ja niissäkin pääsin niin valtavasti kehittymään. Kun muut ideoivat ja pyysivät asioita - mielikuvitukseni lähti vauhdilla eteenpäin. Uudesta vuodesta asti minulla on ollut luova tauko, josta olin huolissani. Ei huvittanut, enkä kyennyt tekemään korujen eteen juuri mitään. Eilen aivan yhtäkkiä lamppu syttyi ja aloitin. Se tuntui ihanalta.
Ajattelen omasta luovuudestani, että teen sitä jonkinlaisen näkymättömän voiman kanssa. Silloin töistäni tulee vahvempia. Sainkin ihanan palautteen yhdestä onnellisesta korujen kantajasta. Korvakorut toivat onnea työhaastatteluun.
Takaisin kirjoittamiseen. Löysin laatikostani yksittäisiä papereita, joissa oli tarinan kaarta. Otin ne esiin, mutta en tiedä mitä niille tehdä.
Löysin kyllä itseni kaiken tämän kirjoittamisen kautta ja tämä blogi toimii samalla minun oppaana. Tuntuu ihan kivalta käydä hakemassa itseltään neuvoja vuosien takaa.
Olen kokenut melko monessa asiassa sitä samaa, innostun todella paljon, mutta asioiden vieminen eteenpäin tyssähtää. Osittain voi johtua siitä, että olen arka oman itseni suhteen. Olen arka kehumaan itseäni, buustaamaan itseäni esille, mikä tänä päivänä on se juttu.
Suurin syy miksi olen arka, johtuu siitä, kun kuuntelin valtavia tuomitsevia ja kriittisiä haukkumisia koko nuoruuteni. Olen koko aikuisuuteni "parantanut" niitä pois itsestäni.
Kun sain tuossa pari vuotta sitten elämääni pari tällaista tuomitsijaa, muistin taas mikä pelotti. Ei heillä ole mitään merkitystä, mutta silti annoin vallan hetkellisesti. Olemukseni on hiukan epävarma ollut aina, sekin johtuu valtavasta herkkyydestä, jossa luulen muiden olevan enemmän oikeassa kuin minä. Mutta se ei ole totta. On pitänyt kasvattaa vain vahvempi nahka. Joskus sanojen paino ja ulkoinen olemus vaikuttaa muilla vahvemmalta, mutta se on vain olemus. Vaikuttava olemus. Sekin voi olla rooli.
Oppini onkin ollut siinä, etten antaisi niin valtavaa arvoa muiden mielipiteille, sillä se on vain mielipide.
Joskus tuntuu siltä kuin olisi tykinkuula jalassa kiinni hidastamassa tahtia ja lopulta kun se singotaan eteenpäin - sitä mennään sitten ja lujaa.
Ehkä tämä kaikki mitä olen tehnyt työtä itseni eteen, näkyy joskus jossain.
Sen tiedän, että esimerkiksi työelämässä olen ollut melkoisessa oppikoulussa äitiyden ja työn yhdistämisessä, sekä omien voimavarojeni hallitsemisessa. Yrittäjyys on tällä hetkellä ollut aikamoinen mahdollistaja, vaikka lomaa en juuri itselleni salli.
Maiju
