Henkinen kasvu on ihan äärettömän kiehtovaa. Jos sieltä osaa karsia ne kipuilut pois. Osaisinkohan avata sanallisesti mitä tarkoitan. Kipu ei ole kivaa, ainakaan omasta mielestäni. Mutta kipu kasvattaa ja voi tuoda esiin meissä asioita, joita emme ole ennen nähnyt tai tunnistanut.
On todella tärkeää tunnistaa itsessä olevia toimintamalleja; niin kateuksia, tukahduttamisia, ilon aiheita, rakkautta, uskomuksia eli kaikenlaisia käytösmalleja.
Luin hienon tekstin traumakemiasta ja oivalsin jotain isoa itsestäni sekä elämästäni.
Kun on kyse traumakemiasta on aina kaksi vastapuolta: on narsisti ja empaatti. Mutta. nykypäivänä narsistiksi leimataan hyvin helposti. On hyvä tiedostaa terve narsismi ja erottaa se psykopaatti piirteistä täysin erilliseksi narsismiksi, ettei uhriudu.
Traumakemiasuhteessa ei näy rakkaus, se on ikäänkuin ohjelmointi. Päällepäin näyttää hyvältä, mutta sisältä voi olla ns. rikki. Ulkokultainen. Viherpesu. Mitä näitä nyt on. Näytetään ulospäin hyvältä, mutta se on vain kulissi.
Usein yhteisöissä, suvussa, työpaikoissa, järjestöissä on aina molemmat, jotka kasvattavat toisiaan. Kun opit ovat käyty, on aika jatkaa matkaa tai muuntua.
Kun on tarve kasvaa henkisesti ja kun puhutaan ns. Värähtelyn noususta, silloin alkaa kipuilut. Empaatti joka on tottunut tukahduttamaan ja vähät välittämään omasta itsestä alkaakin reagoida oudosti. Valo tunkeutuu persuksista sisään aiheuttaen epämukavaa oloa. Narsistipiirteet älähtää. Empaatti kipuilee, narsisti kipuilee. Älköön käsittäkö tätä väärin. Myös empaatissa asuu narsisti ja myös tervehenkisellä narsistilla on empatiaa. Psykopaatilla ei ole. Tai se on esittämistä.
Kun tietoisuuden valo ikäänkuin alkaa nostaa hiljalleen värähtelyä, alkaa myllerrys. Myös rakennus voi olla narsismin alla. Esimerkiksi työpaikka. Työpaikan johto vetää empaatteja, sekä narsisteja puoleensa.
Kaikki saavat oppinsa hoidettua. Jos me sieluina synnymme tähän pallolle heräämään. Herääminen on ikäänkuin sitä, että tietoisuuden valo nostaa meissä kipuja pintaan, jotka me kohtaamme elämän koulussa. Kun kasvamme perheeseen, jossa on tietynlainen energia, me kasvamme siitä energiasta pois ja tietoisuus auttaa meitä siinä. Meidän tulee oppia näkemään minkälaisiin uskomuksiin olemme syntyneet. minkälaisessa energiassa olemme kasvaneet ja miten opimme siitä pois. Kun tietoisuus ei ole näyttäytynyt meille ja tehnyt työtään, me elämme silloin normaalia elämää autopilotilla, teemme niinkuin kuuluu ja uskomme siihen mitä meille sanotaan. Me elämme ikäänkuin automaattiohjauksella, eikä siihen mahdu erilaisia mielipiteitä, erilaisia ihmisiä, erilaisia tapoja. Tai me uskomme mitä auktoriteetti sanoo. Vaikka se olisi todella räikeää. Harvoin näemme omien tekojemme seurauksia silloin.
Me haluamme silloin että kaikki menee niinkuin ennenkin, eikä muutokset ole tervetulleita. Ja kun muutos tulee, se naamioidaan erilaiseksi egon tavaksi muuttua. Osaanko selittää tätä ymmärrettävästi?
Maailmamme on kohdannut tällaisia kolauksia viime vuosina erittäin paljon. Meitä on ravisteltu ja herätelty ja se on aiheuttanut kipua. Tietoisuus nostaa esiin meidän toimintamalleja alitajunnasta. Minkälaiset selviytymiskeinot me olemme äidinmaidossa saaneet. Minkälaisia uskomuksia meihin on istutettu. Huomaamme ehkä sukupolvien ketjuja käytöksessä. Ehkä ylisukupolven traumoja, karmoja. Ehkä me kuljemme jonkinlaista linjaa, jossa meillä on kipuja, häpeää. Emme halua nolata itseämme, menettää kasvojamme, mutta yhtäkkiä koemmekin painajaista ja kohtaamme kasvojen menetyksiä.
Miksi pitää kokea näitä ääritunteita? Jotta sielu oppii niiden olevan harhaa.
Kun sielu näkee niiden voimattomuuden, se voittaa itselleen henkistä perintöä, jonka seuraavat sukupolvet ja linjat saavat lahjaksi. Tietoisuuden valon tehtävä on kehittää sielua, mutta myös sukulinjaa mihin hän syntyy. Sitä kautta ikäänkuin valo maadoittuu ja maailman värähtely nousee. Se lähtee ruohonjuuritasosta. Me emme voi muuttaa maailmaa, mutta me voimme muuttaa ja muuntaa omaa energiaamme, jotta meidän oma maailma muuttuu ja muuntuu. Ja sen myötä voimme vaikuttaa muihin.
Kun pelko tai pelottelu on voimakasta, keho jähmettyy. Pelon energia jähmettyy ja varastoituu kehoon, ylävatsan alueelle. Jos ei ymmärrä puhdistaa pelkoa pois itsestä, se voi jäädä vaikuttamaan mielen tasolle siirtäen sen seuraavaan henkilöön. Ikäänkuin ketjureaktiona. Siksi on niin tärkeää tunnistaa tunteen siirrosta aiheutuvat tunnereaktiot. Sen voi tehdä joku auktoriteetti johon luotat. Tai se voi olla joku jonka olet tiedostamattasi päästänyt lähellesi. Kun oppii tunnistamaan omat rajoittavat uskomukset, näillä on vähemmän voimaa sinussa. Mutta myös jos itsellä on jokin tunnelukko, opittu malli tai kaava jota emme tunnista, silloin tunteensiirto voi olla jopa kodikasta, niin tuttua ettemme tunnista sitä. Näin myös toimintamallit jatkuvat ja se saa yhteisön hyväksynnän.
Itse koen, että kun kasvamme sukupolvina ja vanhenemme, on vaikeaa ymmärtää ettei seuraavilla sukupolvilla ole samanlaisia itsestäänselvyyksiä kuin meillä. Me koemme huolta, kun he eivät ymmärrä. Mutta kyllä he ymmärtävät, emme me niin paljoa muutu me ihmiset.
Tämä on oma oivallustani, ota kirjoituksista vain se minkä koet itsellesi oikeaksi.
Maiju
