Minulla on ääni

 

Jos ei riitä, olet väärässä seurassa!

Mutta on hyvä muistaa: jos herätät vihaa ja pelkoa ja muut voivat huonosti seurassasi, silloin on hyvä katsoa peiliin. 

Hukkuuko ääneni metellin alle? Osaako muut kertoa asioita ja toimia paremmin kuin minä? Vai mitä jos vaan aloittaisin? 

Olen istunut tässä tyhjän paperin kammoisena nyt jo jonkun aikaa. Ei tule tarinoita, ei mielikuvitusjuttuja, ei markkinointia. Muistan kirjoittaja kurssilla vuonna 2018, kun kävimme lausetta "Minulla on ääni".  Samaan aikaan kun ajattelen että olen lukossa, kirjoitan pitkiä kirjoituksia tänne blogiin. Eli ei ole lukkoa tänne suuntaan, vaan sinne mihin en suostu kirjoittaa. Samalla kun katson markkinointia mitä olen tehnyt kollegoideni kanssa, olemme tehneet paljon. Silti tule sanomista. 

Tiedän, että tämä lukkotila on harhaa ja voisin hyvin kirjoittaa mitä vain. Mutta takaraivossa huutaa ääni: Ammut itseäsi jalkaan, jos puhut tällaista ja tällaista. 

Ole asiantuntija.

Minusta on ehtinyt tulla ihmissuhteiden asiantuntija tässä vuosien saatossa. En tiedä miten kykenisin jakaa omia kirjoituksiani, kun tiedän niistä olevan hyötyä joillekin. Olen vain välillä tukossa. 

Epävarmako? 

Mistä epävarmuuteni on aikanaan itseeni syntynyt? Ristiriitaisuudesta. Epäselvistä ohjeista lapsena. Mutta tämä ei ole täysin näin. Kun lapsi ei saa kehua ja kannustusta, vaan pärjäilee yksin –  se voi tehdä lamaantuneen, yksinpuurtajan. Haluaa olla kuin muut, koska muilla on asiat paremmin. 

Kun ohjeet ovat ristiriitaisia, toiselle puhutaan toista kuin toiselle, ei voi tietää miten toimia. 

Maailma tuntuisi olevan hyvin epäselvä omalla kohdallani. 

Jari Sarasvuon uutiskirjeestä bongasin lauseen: Sinun ihmissuhteesi ovat heijaste sinun maailmankuvastasi. Sinua kohdellaan niin kuin olet pitkään opettanut elämäsi ihmisiä kohtelemaan itseäsi"

Tämä lause pysäytti. Samalla kun tunnistan lauseen, samalla vastustan sitä. Mutta niin hirveää kuin se onkin, olen saanut sellaista kohtelua, jonka tunnistan lapsuudestani / nuoruudestani viime aikoina. 

Tiesitkö, että moni asia maailmassa on rakennettu niin, että niitä tulee pelätä? Vanhempia, mörköjä, rosvoja ym. Kun lapsi saa todellisia pelon kokemuksia, syntyy trauma. Kun kasvaa aikuiseksi traumat kytee alitajunnassa. 

Olen kiitollisessa osassa tässä maailmassa, että minulle puhutaan. Tiedän, että traumoja kantavia ihmisiä on hyvin hyvin paljon. Myös niissä "paremmissa piireissä".  

En ole siis yksin. Mutta miten kohdata ihminen jolla on traumoja? Lämmöllä, sanon sinulle. Lämmöllä. Mitä kovempaa kohtelet, sitä vihaisempaa saat aikaan. 

Olen pyrkinyt ottamaan itselleni tällaisen ajatusmallin: Teen asioita niin hyvin ja niin hyvällä omalla tunnolla kuin voin ja kun lopulta aika jättää ja katson taakseni, en kadu. Tällä ei ole mitään tekemistä siihen mitä muut ovat minusta mieltä. Elämääni on osunut yksi jos toinen manipuloija, jolle olen kertonut haavoistani tai traumoistani. Nämä ovat käyttäneet heikkouksiani minua vastaan ja samalla tehneet palveluksen. Olen oppinut välttelemään tällaisia tyyppejä. He ovat elämäni pahikset, ne roistot joita tulee pelätä ja vältellä. 

Kun on empaattinen ja näkee maailmassa paljon parannettavaa, on löydettävä rajat jotka eivät kaada itseä. Koska tämä elämä ei ole mikään helpoin matka tallata, on opeteltava tuntemaan itsensä. 

Olen pohtinut omaa asiantuntijuuttani työstäni, mietin olenko nyt ihan varma tästä ja tästä. Sillä joskus tuntuu, että huutelen tyhjille seinille. Mutta olen toisinaan maadoittumaton. En löydä fyysistä paikkaa tehdä työtä. Sellaista, jossa ihan oikeasti saisin tehtyä yhteistyötä. Jossa myrkyllisyys ei olisi se päälimmäinen asia. Myrkyllisyyttä on monenlaista. 

Minulla on tällainen motto: Jokainen luokseni tuleva kohdataan avoimella sydämellä ja kunnioituksella. Jatko riippuu siitä, miten he ottavat avosydämisyyden vastaan. Jos he päättävät ottaa vallan sydämestäni, sättimällä, mollaamalla ja vaatimalla –  sydän menee kiinni. 

Minulla ei riitä energiaa nuolla kenenkään persettä. Ärsyttää, että meidän maailma on luotu sellaiseksi, että tällaista pitää edes ajatella. 

Maiju

Kommunikoinnin salat

Kuva Pexels Pixabaystä 

 Kommunikoinnin salat on tärkein asia, jota sosiaalisessa kanssa käymisessä täytyy tietää. 

Se kertoo hyvin paljon ihmisistä, miten kohtaa toisen. Miten kohtaa esimerkiksi vanhemman ihmisen, lapsen tai työkaverin joka vasta on aloittanut uudessa työssä. Miten kohtaa alaisen tai esimiehen. Miten kohtaa parisuhteessa toisen vanhemmat tai suvun ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Miten he kohtaavat sinut. Miten kohtaat henkilön, josta koet hänen olevan jollain tavalla heikompi kuin sinä. Katsotko silmiin. Miten puhut itsellesi huonon kohtaamisen jälkeen. 

Useinhan ensikohtaamisissa on jännitys. Sitä sanotaan, että usko ensivaikutelmaan, mutta tämä ei suinkaan pidä paikkaansa. Minä aina pidin suojakeinona ensivaikutelmaa. Mutta kun näin tein, jäi kokematta jotain oman kasvun kannalta tärkeää. 

Ei ole itsestäänselvää, että kemiat kohtaa. Ei millään muotoa. 

On hyvää ja heikkoa kommunikointia. Se ollaan opittu jo keskustelupalstoilla. Sinne huudellaan törkeyksiä. Someen huudetaan sellaista mitä ei sanota suoraan päin kasvoja ja se tekee ristiriitaseksi maailman. 

Olen kasvanut perheessä, jossa kommunikointi ei ollut sopivaa. Ääneen ei sanottu asioita ja tunteita ei näytetty. Tällainen tukahduttaminen ruokkii pahaa silmää, pahaa ilmaa. Koska siellä on taustalla pelko. 

Kun isäni kuoli, minun sisuksissa tapahtui jotain kummallista. En voi sitä sanoittaa, sillä se ei ole ymmärrettävää kuin vasta oman menettämisen kautta. 

On paljon asioita, joita ei voi ymmärtää kuin vasta äärimmäisten vaikeuksien kautta. 

Kommunikointi voi olla töksäyttävää ja ymmärtämätöntä heille, jotka eivät ymmärrä. Eivätkä halua ymmärtää. 

Suora töksäytys ilman lempeyttä harvoin menee läpi. Suora töksäytys nolaamisella ja kiukulla maustettuna harvoin saa aikaan sitä mitä odotat. Ne osuvat kehokilpeen. Vastaanottaja nostaa kilven eteen ja alkaa puolustatutua sinua vastaan. Lopputulos on riita. Jos olet viisas, olet lempeä. 

Kirjoittaa myötätuntoisesti ja puhua myötätuntoisesti on vaikeaa jos kokee, että itseä ei ymmärretä. Jos kokee, että on halveksittu tai vähätelty. 

Jos hyökkää kommunikoinnissaan, voi saada vastahyökkäyksen. Jos huutaa, voi saada vastahuudon. 

Huutaminen ei ole koskaan oikea tapa kommunikoida hedelmällisesti. Vaikka sillä puhdistetaan ilmaa, se voi silti viedä erilleen. Ja jos ei ole riittävää liimaa, joka pitää teidät yhdessä –  ei välttämättä ole syytä taistella. 

Olettaminen on kommunikoinnin vaikein muoto mielestäni. Oletat toisen olevan ja tekevän jotain. Kun hän ei tee, huudat. Pidättelet ja pidättelet, kunnes se tulee suustasi paineena ulos. Kun olettaa toisen olevan ja tekevän, mitä ei ole hänelle kerrottu –  ei ole mitenkään selvää, että hän tietää mitä tehdä. 

Ihminen kuuntelee jatkuvasti toista muillakin aisteilla kuin korvilla. Herkkä lukee kehonkieltä ja kuuntelee äänenpainoa, tapaa miten puhuu. Jos kommunikointi on epäselvää –  se tuntuu huudolta. Ja huuto ei ole hedelmällistä jos haluaa tuottavaa. Sillä sanojen purkaminen on täyttä työtä. Tätä on vaikeaa ymmärtää aikuisten maailmassa, koska aikuiset olettaa puhuvan aikuisille ihmisille. 

Me aikuiset olemme vaikeiden tunteiden edessä usein taantuvia pikkulapsia. Myös sinä olet. Hermostuminen, räjähtäminen, huutaminen, nurkkaan ahdistus, käskyttäminen, mollaaminen, nolaaminen. Nämä ovat vanhan maailman keinoja hiljentää lapsi. Kun aikuinen ei ole näitä malleja käsitellyt itsessään ja kohtaa aikuisena tällaista –  siitä ei voi odottaa hedelmällistä lopputulosta. Hajota ja hallitse. 

Koska meidän maailma on uupumassa. Ihmiset väsyvät työssään. On tehtävä jotain. Esimerkiksi lapsi ei voi muuttaa perheen dynamiikkaa. Vanhemman on oltava aikuinen. Työntekijä on kuin lapsi, esimies toimii vanhempana. Jos vanhempi ei ota vanhemman roolia ja esimies ei ota esimiehen roolia, mitä siitä muuta syntyy kuin uhkaa ja tottelemattomuutta. Toiset alistuu ja toiset muuttuvat vaikeiksi. Vaikeat taas oikeasti opettaa, mutta heidät nujerretaan tai poistetaan kuvioista. 

Tämä on kipeä aihe, kun elää menneessä. Ennen lapsia sai kurittaa –  tarkoitti, että lapsia saa lyödä ja nolata. Lasta saa "kurittaa", eli laittaa lapsi vastuuseen teostaan, mutta harva osaa. Kurittaa voi kuulostaa negatiiviselta. Jos laitat yksivuotiaan tai koiranpennun häpeämään, voitko odottaa häneltä muuta kuin huutoa ja tottelemattomuutta. Eivät he ymmärrä. Molemmat tarvitsevat syliä ja lepertelyä. 

Olin se äiti, joka huusi ja riehui. Ei auttanut huuto. Mutta nyt kun lapsi on 17 vuotias, kysyin miltä tuo suuttuminen tuntui. "Se oli pelottavaa, mutta kun sä oot karaissut meidät, ei tuntunut niin pahalta." 

 Lapsen tulee kantaa vastuunsa tekojensa seurauksista, muuten lapsi ei kasva.  Jos vanhempi tekee kaiken lapsen puolesta, lapsi ei kasva. Mutta miten tehdä hankalan lapsen kanssa? Joka ei toimi niinkuin olet itse tottunut. Häneen ei tehoa perinteiset kiristä, uhkaa ja rankaise keinot. Toimiiko tämä työ yhteisössäkään? 

Emme voi huutaa maailmaa muuttumaan, jos ei itse muutu. Meidän jokaisen tulee muuttua uuden maailman mukana. 

Mikä muuttaa maailman? Rakkaus. Mutta rakkaus täytyy kohdistaa itseensä ennen kuin sitä voi levittää maailmaan. Et osaa rakastaa muita, jos et itseäsikään osaa. 

Me olemme erilaisista lähtökohdista tulleet työelämään. Erilaisilla puolustusmekanismeilla ja jos joudut olla jatkuvasti varpaillasi, että sinua lyödään –  se kuluttaa loppuun. Jos taas itse olet valmiina lyömään –  kulutat jonkun toisen loppuun. 

Pystytkö puhua saman asian minkä puhut selän takana –  katsoen silmiin henkilöä josta olet puhunut -hänelle itselleen. Pystytkö olla kiertelemättä ja kaartelematta, seistä selkä suorana puheessasi. Jos henkilö on pelottava ja väkivaltainen, myös henkinen väkivalta lasketaan, ei tarvitse tätä tehdä. Mutta muut. Kysy itseltäsi, pystytkö. 

Moni huutelee selän takana sääntöjä, mutta kun tulee tilanne kohdata asia, sitä kierretään ja kaarretaan ja ns. pestään kädet. Ei katsota silmiin. 

Henkistä väkivaltaa on nolaaminen, uhkailu, kuittailu muiden edessä, haukkuminen, arvostelu, selän takana puhuminen. Ne ovat myös huonon kommunikoinnin merkkejä. 

Hajota ja hallitse: lyö lyötyä, puhu toisen heikkouksista ääneen, nolaa, puske ja oleta. Oleta ja oleta. 

Kasvata ja kukoista: Kehu, kiitä, kerro tehtävät ja anna tilaa oppia. 

Hyvää kommunikointia on silmiin katsominen, kiittäminen, kertominen jos jokin vaivaa. Ohjeiden kertominen. Jos on paljon ohjeita, eikä niitä lue missään, saat täriseviä ja stressaantuneita ihmisiä lähellesi.

Mutta. Mistäpä minä mitään tiedän. Sinä teet niin kuin olet tähänkin mennessä oppinut ja minä teen niin mistä olen oppinut jo pois. 

Ihminen kuuntelee vasta kun hän kohtaa omat vaikeutensa, sitä ennen hän hiljaa hyväksyy. Myös muiden kaltoin kohtelemisen. 

Maiju

Ainutlaatuinen

 

Olet ainoa laatuasi. Uniikki. Ei ole toista kaltaistasi. Me olemme jokainen ihminen erilaisia, vaikka haluaisimmekin olla kuin joku toinen. Emme voi olla joku toinen, sillä meillä ei ole samoja vanhempia, samaa perimää, eikä samaa sukua. Vaikka olisimme sisaruksia, emme voisi olla samanlaisia. Me olemme silti yksilöitä. Myös kaksoset ovat yksilöitä. Kun tämän oman ainutlaatuisuuden ymmärtää, voi alkaa miettiä –  Mikä tekee juuri sinusta ainutlaatuisen. Mitä hyvää sinussa on? Siitä huolimatta vaikka ei tuntuisi yhtään siltä, että itsessä olisi hyvää, niin se ei ole totta. Sinussa on. 

Jos sinun silmäsi katsovat valoon, sinun kehosi kulkee perässä. 

Kun alat pohtia missä olet hyvä, mistä tykkäät –  voit löytää johtolangan eteenpäin, kohti hyvää.  

Maailmassa on paljon esikuvia, mieti mikä todella on hyvä esikuva. Onko esikuvalla oikeanlaiset arvot, hyvät arvot. Tekeekö hän hyvää? Kun pohdit näitä, alitajunnastasi pulpahtaa lisää pohdittavaa 💜

Maiju

Elämäntehtäväsi löytäminen, stressaako tämä?

 

Sinulla on tehtävä edessäsi, mutta et ehkä tiedä mikä se on. Se on aavistus. Se ei ehkä liity siihen mitä ajattelet. Se voi olla hyväntekijän rooli. Se voi olla työhön liittyvä rooli tai se voi olla henkilökohtaiseen elämään liittyvä rooli. Joka tapauksessa, sinulla on kuitenkin arvokas tehtävä. Olit sitten minkä ikäinen tahansa ja missä elämänvaiheessa tahansa. Myös eläkkeellä voit pohtia tällaista. Maailma on täynnä pahuutta, elämäntehtävä on yleensä hyvää. 

Elämäntehtävän ei tarvitse olla mikään "minä valloitan koko maailman" juttu. Tai "minusta tulee rikas, menestynyt "jne. 

Se voi olla ruohonjuuritasolla olevaa ystävällisyyttä, masentuneen auttamista, vanhuksien hoitamista. Elämäntehtävä on kuitenkin tehtävä, joka tuo hyvää muille. Hyvä muille tuo aina hyvää itselle. 

Mieti vaikka niin, että sinulle on syntynyt voimakas mielipide sinua kohtaan tekemästä vääryydestä. Kohtaat masentuneen, josta näet hänen kamppailevan, mutta suusi avattuasi sanot jotain hyvin ankaraa ja käskevää. Ehkä nauravaa. Koska sinullekin on sanottu niin. Silloin teet toiselle haittaa, eikä oma olosi tule tästä kohenemaan, päinvastoin. Saat huonon omantunnon. Ehkä voit pyydellä anteeksi, mutta jos masentunut otti lauseen syvälle itseensä, voi olla ettet saa anteeksi. Siksi on niin tärkeää pitää omat voimakkaat mielipiteet kurissa. 

Kun tehtävää lähtee pohtimaan ja suunnan ottamaan, se ei aina ole "naps" ja se oli siinä. Se on alku ja sitä kohti alkaa kasvu. 

Kun tehtävää alkaa pohtia, on hyvä miettiä mitä energiaa ruokit. 

Ruokitko tietoisesti hyvää vai ruokitko tietoisesti pahaa. Haluatko olla oikeudenmukainen ja reilu, vai haluatko syrjiä muita ja töniä kyynärpäillä pois tieltä. Sinä valitset ja universumi vastaa. 

Kun me emme tiedä mitä haluamme, saamme en tiedä energiaa, jotta me osaamme suunnata elämän kohti sitä minkä haluamme. 

Kuuntele mitä puhut ja mitä ajattelet. Kuuntele ympäristösi sanoja. Mieti mihin tunteesi ohjautuu. Sitä alitajuisesti vedät puoleesi. Mieti mitä haluat ja hiljennä ympäristösi. Luo hyvä pohja elämällesi. Sinä todella meinaan tulet siihen pystymään ja osaamaan. Ja siinä onnistumaan. Huomaa ajoituksien tärkeys. 

Maiju

Luotanko minä vai en?

 

Osallistuin Henna Salorannan manifestointi kurssille. Rakastan ohjattuja enkelimeditaatioita. En ole aikoihin tällaisia tehnyt, enkä liiemmin kertonut uskovani enkelijuttuihin. Mutta nyt ehkä tässä on aika jo tuoda omia juttujani esiin. Minulla on ollut paljon erilaisia henkisiä kokemuksia elämäni varrella. Mutta niiden esiin tuominen on ollut vaikeaa, sillä en ollut selvittänyt kuka olen. Alan olla selvillä pikku hiljaa. 

Omaan itseensä tutustuminen on ehdoton juttu oman terveen mielenterveyden kannalta. 

Minulla on ollut ilo tutustua ihaniin asiakkaisiin, jotka ovat kertoneet minulle elämästään ja samalla olen saanut siitä voimia jaksaa itsekin eteenpäin. Nyt tahtoisin olla se, joka auttaa muita. Tiedän, että olen ollut sitä jo aina. On ymmärrettävä minkälaista apua haluan tarjota. En halua auttaa toista kiipeämään minun yli. Se ei ole eettistä. Minun on tunnettava rajani ja kunnioitettava itseäni, tiedän ettei kaikkia voi auttaa mitenkään, enkä ota sellaista vastuuta. Aina voin lähettää hyvää kohteelle, se ei ole minulta pois. 

Mistä tiedät olevasi hyvässä seurassa ja elämäsi on hyvää? 

Olet energinen ja innostunut, saat asioita aikaan ja tiedät pärjääväsi. Ympärilläsi olevat näkevät sinut iloisena ja kannustavat sinua, tsemppaavat ja ovat rehellisiä. Jos menet väärään suuntaan, he uskaltavat sen sanoa. Sinun sisäinen äänesi on kirkas ja olet ajatuksissasi vahva. 

Mistä tiedät olevasi huonossa seurassa?

Innostunut olemuksesi pikku hiljaa kuihtuu. Menet automaatio tilaan. Et tunne iloa, etkä surua. Et saa mitään aikaseksi, sinua patistetaan ja pusketaan, menet vain entisestään lukkoon. Ihmettelet epämääräisiä olotilojasi, joista pidät itseäsi vain hulluna ja epäluuloisena. Huomaat muuttuvasi valittavaksi ja vihaiseksi. Lopulta itsetuntosi laskee ja sisäinen äänesi muuttuu sinua itseäsi halventavaksi. 

Toki voit myös itse olla tuo kyseinen hyvä tai huono seura. 

Tunnista oma energiasi, se henkilökohtainen tila jossa elät. Katsele ympärillesi. Jos jokin asia vaatii huomiotasi, puhdista se. Sinun intuitiosi osaa katsoa tuota oikeaa asiaa. Voit ottaa muutaman kerran syvään henkeen ja kysyä tätä itseltäsi vaikka ääneen, jos tuntuu että mielessäsi vilisee miljoona asiaa. 

Jos olet empaattinen, tunne vastuusi ja rajasi. Tiedä mikä kuuluu sinulle ja mikä ei kuulu. 

Kun tiedostat ja ne nousee esiin, olet valmis tekemään asioille jotain. Ennen et voi muuttaa olosuhteitasi, ennen kuin tiedät missä on vika. Mutta se hetki, kun tunnistat mistä mikäkin johtuu –  olet todella lähellä. Tunne on hyvä purkaa kehostasi pois, jotta voit muokata tunteen. 

Elämä todella on maagista, kun ymmärtää energioista ja teemoista joita elämässämme on. 

Luottamus elämään on melko iso teema – jos olet kasvanut niin, ettei muihin voi luottaa. Mutta se hetki, kun voit hengittää ja luottaa, ah se on upea tunne se! 

Tsemppiä sinulle ja minulle tähän prosessiin!

Maiju

Minä ansaitsen hyvää

 Olen ollut aivan totaali jumissa yrittämiseni ja ammattini kanssa kohta puoli vuotta. Aloitin toukokuussa ja päätin, että nyt kun yrittäjäksi ryhdyin, en enää työntekijäksi lähde. Mutta joka kerta kohtaan kriisin. Tällä kertaa kriisiini sisältyy muutama teema. Miten minua kohdellaan ja mitä minä haluan välittää. Olen puolen vuoden aikana kouluttanut itseäni jos jonkin verran. Ensin avoimen ammattikorkeakoulun viestinnän kurssilla, järjestelmäkamerakurssilla, ilmaisilla some kursseilla ja nyt aloitin brändäyksen kurssin. Mahtuu tähän yksi enkelikurssikin väliin. Ja tietenkin vielä kahden eri tuotesarjan opettelu, uusien hoitojen opettelu ja koko hoitolan käynnistäminen. Näkyvyyden saaminen, googlen merkinnät. Samalla ymmärrän, että tein lähes ilmaista työtä toiselle. Enkä edes tiedä mitä opin. *Jälkihuomio* Sain kuulla myöhemmin minusta puhuttavan: "Miten se Maiju on käynyt kaikenlaisia kursseja, eikä se mitään saa silti aikaseksi. "Mutta ehkä hän on oikeassa, en todella saa aikaseksi vaikka seisoisin päälläni. 

Olen kouluttautunut erilaisilla kursseilla elämässäni, niin kirjoittamiseen, taiteeseen, energiahoidon maailmaan, minulla on kaksi ammattia, että ehkä voisin vähän makustella ja alkaa tehdä sitä mitä rakastan. Tuntuu, että viimeiset vuodet olen saanut vain märkiä rättejä. 

Rakastan enkelikursseja, varsinkin niitä joissa mennään meditaatioissa enkelimaailmoihin. Ne ruokkivat tunteitani ja luovuuttani. Ovat puhdasta ja ihanaa pumpulia. 

Olen kokenut tässä yrityksessä, että minua yritetään ahtaa johonkin johon en kuulu. Enkä edes itse sitä ymmärrä, että mihin kuulun, sillä se ei ole vielä valjennut. Tein ajattelemattoman seuraamisen instagramissa jestools sivulle ja he ottivat heti kontaktia joka tuntui hyvältä. He kutsuivat ilmaiseen sporttitapahtumaan, joka on luotu yrittäjien verkostoitumisen mahdollistamiseksi. Vuorossa oli ilma– akrobatiaa. Löysin itseni sieltä.  

Löysin kehollisia rajoitteita itsestäni paljon ja totesin, että nyt on herätettävä tämä neljäkymppinen nainen. Yrittäjät ovat eteenpäin menijöitä. Useimmat. Tämä ryhmä antoi kuitenkin niin paljon, että se sai minussa jotain liikkeelle, enkä osaa sanoa mitä. Löysin itseni heidän brändäys kurssilta. 

Olen ollut mielestäni negatiivinen ajatuksiltani viimeisen parin kuukauden ajan, enkä pidä tästä. Olen löytänyt itseni sellaisista keitoksista, että huomaan ärsyyntyväni ja epäileväni kaikkien motiiveja. 

Minun on aika alkaa tehdä itseni eteen hyvää. Alkaa toimia itseni hyväksi, eikä itseäni vastaan ja jos jatkan tässä energiassa missä nyt olen, en tule voittamaan. Työ ei ole kannattava. 

Miten minua kohdellaan: olen alipalkattu. Mitä haluan välittää? Haluan nostaa ihmisten itsetuntoja. Mutta miten ihmeessä voin nostaa muiden itsetuntoja, jos minä olen sallinut tällaista itselleni. jossa lumouduin siitä hyvästä joka minulle tarjoiltiin, enkä kuunnellut varoituksia. Kun en tehnyt kuin toinen halusi, hän nolasi minut toisen edessä, sitä hän on tehnyt jo pari kertaa. Hän on juoksuttanut, käskyttänyt ja uhkaili. En minä tätä ansaitse, todellakaan. 

Maiju 

 

Minä tarvitsen rakkautta.

Tarvitsen hyväksyntää ja tarvitsen oman äänen, sekä sen että ääntäni kuunnellaan. 

Tarvitsen rakkautta, jotta en lakastu. Jotta henkeni ei lytisty ja painu maahan. kuole pois. 

Tarvitsen hyväksyntää, sillä teen asioita sinun kanssasi, en yksin. Jos et näe minua, en ole olemassa. 

Tarvitsen sinua. Tarvitsen sinua kertomaan jos teen jotain väärin. 

Tarvitsen sinua muistuttamaan minua siitä, ettei tarvitse pärjätä yksin. 

Tarvitsen minua, jotta arvoni säilyy. Tarvitsen minua, jotta maailma ei lyttää.

Tarvitsen meitä molempia, jotta olen kokonainen

Maiju

Saako olla vihainen, jos suututtaa?

Kun olin nuori, elin melko rikkinäisessä ympäristössä. Opin lapsena manipuloimaan, jotta sain kaverit pysymään luonani. Ymmärsin etten ollut koskaan kaverieni ykkös-vaihtoehto. Olin porukassa jossa meitä saattoi olla jopa parikymmentä ellei enemmänkin, mutta olin yksi joukosta. Oikeastaan vasta aikuisena sain ensimmäisen parhaan kaverini ja sain sen ensimmäisestä työpaikastani. En tunnistanut kaltaisiani, eikä juuri ollut tällaisia herkkiksiä kuin minä ympärilläni. Olen herkkä, mutta en kuitenkaan sanoisi itseäni nössöksi, vaikka joku kovanaama niin väittäisi.

Kun havahduin omalle manipuloimiselleni –  aloin tekemään työtä irrottautuakseni tästä. 

Nyt kun olen jo neljäkymppinen, niin on aika aikuistua niin minun kuin ihmisten ympärilläni. Ai miksi? Koska hei, jos vielä kuusikymppiset ovat hukassa oman minuutensa kanssa ja manipuloivat, käyttävät valtaa, saavat ympärillä olevat uupumaan omasta käytöksestä, niin meidän maailmassa on jokin todella pahasti pielessä. 

Pahoittelut, ravistelen nyt egoasi. Jos sinä pelkäät muiden suuttumista itsellesi tai vieressäsi on ihminen joka puhuu sinulle rumasti, niin ota voimasi käteen ja käske häntä hiljenemään. Kyllä, meillä on eri diagnooseilla maustettuja ihmisiä, mutta yksikään diagnoosi ei ole poikkeus kohdella toista huonosti. Jos et voi sanoa hänelle, ole hiljaa –  laita korvatulpat itsellesi ja lakkaa kuuntelemasta. Katoa paikalta. Sanon tämän meille molemmille. 

Joskus ajattelen olevani sairas mieleltäni, mutta ymmärrän että hei, jos elät rikkinäisten ihmisten keskellä –  kyllä, sinusta tulee lopulta myös sairas. Henkisesti. Jos joudut kuunnella paskapuhetta, haukkumista, epätasapainoista reagointia, mielipiteiden muuttumista jatkuvasti ja mitä näitä nyt on, niin mielesi sairastuu pikku hiljaa. Se mustuu mustumistaan, ja lopulta sinustakin tulee sellainen. Kun olet tämän käytöksen oppinut ja vaihdat seuraa, älä vie tätä satuttavaa käytöstä mukanasi ja siirrä sitä muihin. 

Minä tiedän ja ymmärrän monilta osin mistä tällaiset käytökset johtuvat, niiden juuret ulottuu sinne missä heitä on kohdeltu huonosti. Kun he eivät käsittele näitä tunteita –  he siirtävät sen tunteen siirtona muihin. Ja kaiken huippu on, että he eivät edes itse sitä tiedä, eivätkä tiedosta. 

Me olemme vastuussa omasta henkilökohtaisesta tilastamme mitä otamme vastaan muilta ja mitä tuomme muille. 

Mutta me emme ole vastuussa siitä mitä muut ottavat meiltä kantaakseen. Ihmiset meinaan käyttävät meidän sanomisia ihan eri tarkoituksiin, mitä alkuperältä ajattelimme ja se on hei sairasta se! 

Olen tästä saanut kyllä jo paljon kokemusta tämä pienen elämän urani aikana. 

On helppoa olla pahis, mutta ihan äärettömän vaikeaa olla hyvis. On helppoa käskyttää ja kaataa oma likasanko herkän niskaan, mutta on vaikeaa olla kaatamatta ja itse asiassa on aika rohkeaa puhdistaa oma likakaivo ja olla kaatamatta omia roskia toisien niskaan. 

Olen kyllästynyt. Lopen kyllästynyt ihmisiin jotka täyttävät sinun tilasi antamatta sinulle mitään. He vain tulevat ottamaan ja imevät mehut sinusta. Ihmettelet, kun uuvut ja muutut negatiiviseksi ja alat näkemään maailmasi rumuuden kautta, Se on merkki, että joku on täyttänyt maailmasi rumuudellaan. 

Jos olet negatiivisessa seurassa, juokse!!! Sillä sinä tulet muuttumaan samanlaiseksi. Tarkkaile siis ympäristöäsi. Jos valitset jäädä, tiedosta mistä oma tuleva masennuksesi johtuu. Maailmasi on täyttynyt paskapuheesta ja kehosi on alkanut reagoida! 

Jos tunnistat olevasi herkkä, auttava ja empaattinen joka haluaa muille hyvää, kuuntele minkälaisia ajatuksia mielessäsi pyörii. Kysy onko ne omiasi vai kenties otettu ulkopuoleltasi. Jos sätit itseäsi, näet itsesi rumana tai vääränlaisena, kysy oletko? Et ole, vastaan. 

Olen loputtoman kyllästynyt tällaiseen kaksinaamaisen passiivis-agressiiviseen maailmaan, jossa sinun on opeteltava laittamaan maski kasvoille jottei sinusta puhuttaisi pahaa. Mitä sitten jos puhutaan. Lopultahan se joka puhuu, se on hänen maailma.

 Hän näkee maailman rumana, sillä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Piste! Olen todellakin vihainen. Se on tämä marraskuun pimeys joka laittaa tunteet liikkeelle. 

 Ja todella tämä henkilö voi saada ison joukon taakseen, ja siitähän massa-kiusaaminenkin syntyy. 

Muista, että todellinen bad ass on rohkea ja uskaltaa kohdella muita hyvin. Ne oikeasti menestyvät ihmiset eivät hallitse toisia pelolla ja vallankäytöllä, ne on niitä pieniä sieluja ne. 

Kuuntele itseäsi eri seurassa, laitatko eri roolisuorituksen päälle eri seurassa? Joskus rooleja tarttetaan, mutta satuttavaa roolia ei ikinä, se on raukkamaista se! 

Maiju

En nyt keksi otsikkoa, olen turhautunut

 

Mitä jos tarkoitus ei olekaan sättiä itseäni ja vaatia tehokkaampaa ja parempaa? Mitä jos tehtäväni olisi osoittaa itselleni armollisuutta suhteessa muihin? Mitä jos minun ei kuulu ottaa tätä vastuuta joka minulle työnnetään, sillä se ei kuulu minulle. Koska en valinnut tätä. 

Maailma hokee tehokkuuden ja säännöllisen toiston merkitystä. Mitä jos se ei ole minun maailma. Jos en elä maailmassa mihin tämä maailma on viety. Pelkoon ja vallankäyttöön. 

Nyt pysäytän tuon pelon kautta elämisen. Tuon vaatimuksien ja oletuksien maailman, johon taas sujahdin. Jossa kadotin ääneni. Äänen jota niin kovin pyrin pitämään pinnalla. 

Mitä jos tässä onkin erottelukyvyn ja rajojen oppiläksy menossa itselläni?

Minun kehoni kertoo, ettei ole kaikki oikein. Mutta mieleni painostaa. Se painostaa tekemään. Se herättää jopa viikonloppuna tekemään. Ei salli edes öitä nukkua. Jos minun mieleni ottaa tällaista puhetta ympäristöstäni, minun vastuullani on muuttaa ympäristöäni. Miten sen teen? Hiljennän ympäristöni? Älä käsitä tätä väkivallan kautta. Hiljentäminen tarkoittaa etten ole enää tekemisissä näiden tyyppien kanssa ja käsittelen itsessäni nämä tunteet. 

Lumoutuminen toisesta on merkki ottaa takapakkia! Muista se. 

Henkinen maailma on opettanut jo vuosia ottamaan oman voimani takaisin. Olen oppinut muiden kautta miten he näkevät minut. Olen sallinut ihmisten sanoa minusta erinäisiä alentavia asioita ja joka kerta olen hämmästynyt. Mitäh? Muuta ympäristösi. Ole armollinen itsellesi ja sulje korvat. Jokainen ulkopuoleltasi sanottu arvostelu, ruma sellainen on selkeä merkki sanojasta. Hän on alistettu, jollain tavalla. Häntä on haukuttu ja mollattu ja hän siirtää sen sinuun tunteen siirtona. Älä siis usko, kun joku sanoo sinua laiskaksi, lihavaksi, laihaksi, kalpeaksi, tyhmäksi, saamattomaksi ja mitä näitä on. 

Todellisuus on se, että kun nämä ihmiset sallivat itsensä puhua sinulle näin, heitä kohdellaan myös jatkuvasti huonosti. Kun he lopettavat, ehkä tämä loppuu myös. 

Odotan tieteellistä faktaa tälle.

Mutta mitä sinä voit tehdä? Sulje korvat, äläkä anna heille tilaisuutta puhua sinulle näin. Tiedän, se on vaikeaa, varsinkin jos on sinisilmäinen toisinaan kuin minä. Minä uppoan syvälle ja kun olen syvällä, alan reagoimaan ja näkemään todellisuuden ja silloin minua taas sattuu ja sitten lähden lätkimään kun kehoni ei enää jaksa. Raskas on roolini. Olen tunnollinen, jonka päälle kaadetaan omat roskat. Huoh. Ja pääsenkö tästä helvetti edes eroon, sillä aina on jokin saatanan urpå, joka ei tunne itseään ja minun pitää opettaa. Vituttaa!

Maiju

Maailma silmissäsi

 

On aika tehdä jotain toisin. On aika vetäytyä ja tehdä asioita eri tavalla kuin aiemmin. On aika katsoa omia rajojasi ja miten tekisit toisin, jotta et uupuisi seuraavalla kerralla. Maailmamme uuvuttaa, sillä otat vastaan käskyjä, jotka eivät sinulle kuulu. 

Sä voisit tehdä –  voisitko tehdä?

 Hei, mitä jos sinä ottaisit tämän asian hoitaaksesi? 

Tee sinä –  Voisitko sinä tehdä tämän. Korvaan tämän sinulle.

👇

Tee, tee, tee. Ole sitä ja tätä ja tota. Miksi et tee. Miksi et muka pysty. Naapurin Kaijakin pystyi. Tuo on vain tekosyy. Sinä olet vain laiska ja nähtävästi blondi. 

Tämä uuvuttaa. Sillä tunnollinen, joka on hitaampi lämpeämään - saattaa mennä solmuun. 

Lopulta –  lopettaa tekemisen ja kuuntelemisen. Automaatio kätkeytyy päälle. Lakkaa tuntemasta hyvää oloa. Alkaa sättiminen ja myös itsensä sättiminen. Kiukuttelu, väsymys, ehkä kehokin reagoi. 

Muista, että jos teet asioita vapaasta tahdosta –  et uuvu niin helposti. Mutta jos sinua käskytetään ja manipuloidaan..

On silti ymmärrettävä, että jotain on tehtävä. Mutta ne asiat jotka eivät sinulle kuulu... Työnnä ne pois. Ja jos et voi työntää, etsi uusi suunta. Olet silloin väärässä seurassa. 

On täysin eri asia tehdä innoissaan asioita vapaasta tahdosta, kuin tehdä käskyjen kautta. Koska on pakko, koska pitää. Keho ei koskaan lopeta kierroksiaan. 

Miten maailma ympärilläsi puhuu sinulle ja miten sinä puhut itsellesi ja muille? 

Täydellinen ei voi olla, mutta armollisuus kannattaa. Elämme meinaan nyt aikoja, jotka eivät ole keveimmästä päästä. Maailma on murroksessa, jossa on opittava tunnistamaan itsensä ja tarpeensa. Omat rajansa. 

Mistä tunnistat mikä on sinulle hyväksi ja mikä ei. Kuuntele tapaa miten puhut itsellesi ja kuuntele tapaa miten sinulle puhutaan. Työ voi uuvuttaa, mutta niin voi myös omat ajatuksetkin. Ja niin voi oma kotikin. 

Miten minä voisin tietää, kun ei ole opetettu miten kohdata ihmisiä ja miten vaatia hyvää kohtelua muilta, jos ei koskaan saanut nähdä mallia. Mistä minä olisin voinut tietää. Nyt tiedän, nyt näen. Ettei tämä mitä nyt olen saanut kokea ole missään nimessä hyvää kohtelua, tämä on naamioitua kohtelua. Hyväntekijän takana on piru joka maskinsa takana esittää pelastajaa. Samalla vaatisi itse pelastajaa. Jonkun joka sanoisi että nyt riittää. 

"Lopeta tuo esittäminen ja naamarin edestakaisin laittaminen. Ja ole aito. Ihan sama, kuinka sinua on kohdeltu, mutta lakkaa kohtelemasta muita epäkunniottavasti jos haluat hyvän sinulla säilyvän. " Huudan sisimmässäni.

Miksi maailma heijastaa tätä minulle uudestaan ja uudestaan? 

Nyt aikakausi mitä eletään on melkoisen kova. Meillä on paljon pelkotiloja ilmassa ja kollektiivi on hämillään. Se kuka johtaa näyttää esimerkkiä. Jos johtaja ei ole tasapainossa, ilmapiiri on myrkyllinen. Jos vanhempi ei ota vanhemman roolia ja ole aikuinen, lapsi kipuilee. 

Ymmärrän nyt, että yritin liikaa. Olla jotain mitä en ole. Enkä edes nähnyt. Lähdin taas parantamaan ympäristöäni, antamaan aikaani sellaisille, jotka eivät sitä ottaneet vastaan. Satutin siis vain itseäni. Nyt hiljenen. En voi ymmärtää ihmisiä, en heitä jotka luulevat, että minun heikkouksista saa huomautella. Nostaa niitä jalustalle ja sättiä näkyvästi. En voi ymmärtää miten ajauduin taas tähän. Ja hei, tämä ei ole minun syyni. Sen minä tiedän. Vaan vastapuoli teki valinnan puhua minulle näin. Minun pinnani on vähän turhan pitkä. Voisi olla lyhyempikin tällaisissa asioissa. 

Älä siis ole piru itsellesi vaan osoita sinulle lempeyttä.  Sanon itselleni ja sinulle. Elämme hämmentäviä aikoja ystäväni. Ole siis hyvä itsellesi. 

Maailma silmieni kautta, millainen se on? 

Minun elämässäni on ihanat läheiset. Se on ollut työn takana, että yhteisömme on tiivis. Egoa on joutunut katsella silmiin. On pitänyt ymmärtää itsestäni asioita ja samalla opettaa niitä muille. Nyt ei enää ole aikakausi, jossa minun tulee selitellä itseäni. Nyt minun on aika vetää puoleeni ihmisiä joiden kanssa ihan oikeasti saan olla oma itseni. Joiden seurassa ei tarvitse tuntea itseäni pieneksi, heikoksi, rumaksi, lihavaksi. 

Vanhempana olen yrittänyt ehkä jopa liikaa. On päästettävä irti. Mutta työelämässä ansaitsen kyllä enemmän. Sen tiedän. Ja sen myös saan. 

Maiju

Yhteys kehoon, mieleen ja henkeen.

 Tiedättekö ne kauniit puheet, elämä on zeniä ja ihanaa. Oikeasti mieli on kaaos, koti on kuin räjähdyksen jäljiltä ja keho on kuin raskas raato. Mieli on sotkuinen tai tuntee olonsa väsyneeksi. 

Olen tutkinut omaa mieltäni jo jonkin aikaa. Tiedän omia puutteitani ja heikkouksiani, mutta niiden tuominen esiin on pelottavaa. Miksi ihmeessä? Mikään ei ole niin sympatioita herättävää kuin aito elämä. 

Mutta aito elämä aiheuttaa myös vastustuksen heissä, jotka ovat tottuneet kätkemään ja tukahduttamaan. Elämä tuo eteeni jatkuvasti ihmisiä, joista koen että pitää opettaa. Kun he kohtelevat toisiaan huonosti, koen velollisuudekseni opettaa ja parantaa ympäristöäni. Lopultahan minulla on ns. itsekäs aikomus, ihan vain, jotta ympäristöni muuttuisi rauhalliseksi ja minulla on hyvä olla. Mutta onko se huonoa itsekkyyttä vai tervettä itsekkyyttä? 

Onnistuin tekemään tämän vektorikuvan aivan vahingossa canvalla. Se on näkemykseni sotkuisesta elämästä. Siihen on ladattu päällekkäin mandalaa. Ja aivan tarkoituksellisesti. Yleensä se on esteettisempi. 

Minulle on tärkeää tuntea itseni, mutta on hienoa kun ulkopuolella on myös sanoittajia. Heitä joilta pystyn sanoittamisen ottaa vastaan. 

En ota vastaan sanoitusta heiltä, jotka puhuvat muiden suulla. Opettavat minulle sitä, mistä heillä ei ole kokemusta tai eivät itse noudata tätä opetustaan. Se tekee minusta ehkä hiukan hankalan. 

En ole ollut valmis liikunnalle. Kehoni on ollut lukossa, sillä mieleni ohjaa sitä. Huomasin sen toissapäivänä ilma-akrobatia tunnilla, johon heittäydyin sponttaanisti mukaan. Jalkani ei noussut tangolle millään ja kun piti ponnahtaa ylös, pelkoni ohjasi jalkojani. Mutta jotain tein, sillä lihakset ovat ihanasti kipeät. 

Olen alkanut myöntää pelkoja itselleni viime vuosina, sillä ne ovat lukkineet minua. 

Sanoittaminen on tärkeää, jotta voin tehdä elämässäni isoja asioita ja muutoksia. Mutta sanoittamista on monenlaista. Ratkaisukeskeinen sanoittaminen on se juttu. 

Sain hienon lauseen, kun puhuin mielen coutsin Sami Kokkosen kanssa. Hän käytti sanaa sosiaalinen turvallisuus. Se oli iso lause minulle, sillä kun olen puhunut turvan puutteesta kotonani, se on ollut tuota. Sosiaalista turvattomuutta. Ei ole lupaa olla oma itsensä, ei näyttää tunteita. Sosiaalinen turvattomuus on sitä, kun sinua kielletään tuntemasta, reagoimasta, itkemästä. Pidätät hengitystä, sillä et uskalla olla. Ja tämä on ollut lapsuudessani kollektiivinen malli, ei mikään vanhempieni juttu vain. Eli nyt ei osoiteta vanhempiani sormella. Itselläni on kolme vahvaa tyttöä, armoa siis myös itselleni. 

Tämä loka– marraskuu on ollut voimakasta aikaa, niin voimakasta. Tunteita on liehunut laidasta laitaan, niin minulla kuin muillakin, niin minua kohtaan kuin minulla muita kohtaan. Olen ollut jopa hämmentynyt.

Pääsin käsiksi valtavan isoon omaan tunteeseen, jota olen kantanut mukanani vuosia. Eräs henkilö raivosi silmittömästi edessäni, hän sanoi minulle sellaista mitä en sulattanut, enkä myöntänyt –  reaktioni oli nauru. Nauru on mielestäni pahinta mitä voi toiselle tehdä, kun toinen on vihainen. Kun käsittelin itsessäni tätä tunnetta, ymmärsin sen olevan myös suojautumiskeino. Nauru kertoi etten ole samaa mieltä, mutta en myöskään ottanut tunnetta sisälleni vaan skippasin sen. Olen kantanut muistoa jossa minulle naurettiin, kun huusin. Se oli hirveä tunne. En olisi ikinä uskonut, että minä nauraisin toiselle kun hän on vihainen. Se osoittaa inhimillisyyttä. Elämä tarjoilee kasvun paikkoja. Ehkä voin nyt tiputtaa tuon vanhan tunteen pois. 

Se on hassua, kun ei halua muistaa asioita, mutta ne siellä vain kummittelee. Silloin nämä tunteet on hyvä käsitellä. 

Olen päässyt viime aikoina käsiksi kehooni –  mieleni ei löytänyt yhteyttä kehoni ponnistusvoimaan tangolle. Jännitin niin etten muistanut mitään koko tilanteesta. 

Mieleeni –  raivoa, itkua ja huutonaurua. 

Henkeen –  tunnistin henkeni taustalla kun katsoin etäältä huutoa. Näin tilanteen syvemmän puolen. Me olemme tässä ihmiskehossa henkenä. Mieli reagoi. Keho tottelee mieltä. Henki on ikäänkuin kulkija mukana. Henki antaa ihmisen tehdä asioita, mutta siltä kun pyytää apua, se todella auttaa. Sitä on henkisyys. Ja kun henkisyyttä alkaa harjoittaa, mieli menee kierroksille, erilaiset riippuvuus–  toimintamallit voi kadota. Henki alkaa puhdistaa mieltä ja kehoa. Joskus tunteet ovat liikaa ja se voi viedä masennukseen. 

Kun huutaa – anteeksipyyntö neutralisoi. 

Jos ottaa voimakkaat tilanteet hengen järjestäminä oppiläksyinä –  huomaa saaneensa itsestään osia takaisin.

Vaikeaa, niin vaikeaa. 

Mutta mitä se elämä täydellisenä voisi olla? Tylsää ja tasaista. Olen kuitenkin valmis irrottauttumaan negatiivisista toimintamalleista. Ja menemään askeleen itseni kanssa eteenpäin. Sallimaan hyvää itselleni, niin henkisesti kuin materiaalisestikin. 

Onko se liikaa pyydetty?

Maiju

Kun valo lisääntyy, varjot korostuu

 

Uskallanko kertoa, että olen hörhö? 

Olen varmasti kertonut tämän ennenkin, mutta kerron taas. Vaikeat hetket elämässäni ovat saaneet minua hakemaan apua näkymättömästä. En kokenut ihmisyydessä juuri yhtään auttavaa kättä, joka olisi osannut puhua minulle niin mitä tarvitsin. Egoni oli valmistautunut suojautumaan ja puolustautumaan ihmisiltä. Rajojani oli rikottu lapsesta asti erilaisin manipuoloivin keinoin, sanoin ja jopa väkivallan uhalla. 

Löysin isäni sairastumisen myötä itseni näkijältä. Hän kertoi asioita suvustani, joista en tiennyt. Vanhempani vahvistivat tiedon ja siitä alkoi polkuni. Olin saanut ohjausta jo aiemmin, kuitenkaan uskomatta. Se oli ensimmäinen kerta, kun sisälläni käynnistyi etsijä. Elettiin alkuvuotta 2010. 

Istahdin näkijän tapaamisen jälkeen sohvalle ja sanoin ääneen: Jos nyt olet mamma (kuollut jo kun olin teini) tässä vieressäni, niin opasta minua. Löysin netistä rakkaudentähden sivuston ja siitä alkoi kasvuni. Kasvu on ollut hidasta. Olen puhdistellut kipujani –  omia traumojani joskus voimakkaasti, joskus vähemmän voimakkaasti. 

Lähdin energiahoitajan polulle melkeinpä samalta istumalta, mutta odotin ensin oikeaa opettajaa. Energiahoidoissa ei toimi asiat kuin meidän fyysisen maailman jutuissa. Kun olin tehnyt päätöksen, energia alkoi jo työskennellä kanssani. 

Lopulta lähetimme perheeni kanssa isäni taivasmatkalle energiahoidon saattelemana. Kohtasin kuoleman ja aloitin elämään. Aloin ymmärtämään kuinka turhia asioita elämässäni olikaan mukana. Kuinka turhia riitoja ja kuinka hukkaan heitin energiaani sellaisten ihmisten seurassa jotka olivat pelkkää pintaa. Tai aiheuttivat pahaa oloa itsessäni. Aloin kasvaa aikuiseksi. Halusin tulla rehelliseksi ja vetää rehellisiä ihmisiä puoleeni. Puhdistaa varjoni. 

Luulin tietenkin olevani aikuinen, mutta henkisellä tasolla en ollut kasvanut, sillä kannoin kaikkia menneisyyden ihmisiä ja kokemuksia mukanani. Hyvästelin heitä pois ajatuksistani. Asetin itseni tähän hetkeen. Keitä elämässäni on tällä hetkellä, heihin minä panostan. Ketkä tuovat hyvää. Piirini pieneni. 

Kysyin, kuka on minusta kiinnostunut, kun itse koin roikkuvani kaikissa elämäni tärkeissä ihmisissä. Irrotin otetta. Elämästäni tuli ensin vaikeaa, sillä koin yksinäisyyttä. Eikä se helpottanut vuosiin. Aloin pohtia kuka olen, mistä päästän irti, ketkä ovat minun ihmisiäni ja kuka oikeasti minua rakastaa. Todella rakastaa. Rakastanko itseäni. Tämä oli ehkä tärkein kysymykseni, sillä en rakastanut. Näin itseni viallisena. Kaikin puolin. Naureskelin, minulle naureskeltiin. Hörähdeltiin. Kaikki elämäni lika tuli näkyväksi. Aloin puhdistautua. Siivosin, puhdistin kotiani, energiaa kodistani - ympäristöstäni. Siivottavaa oli todella paljon. Tulin lähemmäs itseäni ja omia arvojani. Vaikka minua ei kasvatettu, minulla oli geeneissäni kuitenkin oikeudentuntoa, kiltteyttä, auttavaisuutta, ymmärtäväisyyttä ja vahvasti empatiaa. Opettelin näitä. Empatian kykyni olikin ollut minun elämässäni epätasapainossa, en ollut sallinut sitä minulle itselleni – vaan ruoskin itseäni milloin mistäkin nuorena ja vielä nuorena äitinä. Helpotus tuli vasta reilusti yli kolmekymppisenä. 

Ruoskiminen oli pahinta, kun kaksoset olivat pieniä. Sain lahjaksi elämääni kaksi hyvin voimakasta tyttöä, jotka rikkoivat egoni. 

Minulle hörhö-sana on ihastuttava, joillekin se on loukkaava ja vihastuttava. Se riippuu ihan siitä, mitä itse sanasta ajattelee. Kun itselleen osaa perustella sanan –  sanaan kiinnitetyt tunteet vapautuu. Ymmärtää sen olevan vain sana. 

Kaikkein rohkeinta on myöntää omaa häpeää, joka on lukkinut sisimmän. Pelkoja joka salpaa hengityksen. Ihailun jollaiseksi haluaisi tulla. Ilon joka on perusolemuksemme. Rakkauden jonka on kokenut puuttuvan. Sylin minkä tarvitsi, kun oli hätä.

 Valon lisääntyessä näkee omat varjot, mutta varjojen kauneus tekee valosta upean –  taidetta! Joskus taidekin on aika raakaa! hah.

Kun myöntää oman heikkoutensa –  valo alkaa loistaa ja näyttämään meissä asuvat varjot. Omia varjoja on satuttavaa katsoa, varsinkin jos elämänsä on rakentanut niin, että varjot peitellään ja naamioidaan. 

Ystäväni sanoi, ettei ymmärrä peiliteoriaa. Näet muissa sen mitä et näe itsessäsi. Tätä on vaikeaa mielestäni sanoin avata. Mutta olen omalla kohdallani sen nähnyt. Olen opetellut muiden kautta mitä olen ja mitä en ole. Olen kokenut samaistuvani toiseen ihmiseen. Se teki minusta samalla raivohullun. Kun irrottauduin, raivoni väheni. 

Rakastin itseäni riittävästi, että saatoin ottaa etäisyyttä. Tällä tavalla näin toisessa itseni, itseni toisessa, mutta tein valinnan irrottaa itseni tilanteesta, jotta en olisi raivohullu. Nin elämä näyttää meille inhimillisyyden. En minä ole sen täydellisempi kuin tuo, tai ei tuo ole sen täydellisempi kuin minä.

Jos näet muissa sellaista mistä et pidä, muuta ajatuksesi itsestäsi. Helpommin sanottu kuin tehty. 

Kun valo lisääntyy, varjot korostuu. Sisältä nousee taistelija, valon soturi. Joka ei pelkää heiluttaa miekkaansa oikeudenmukaisuuden puolesta, joka ei pelkää suojella arvojaan. Hahaa dramatiikkaa. Onko se edes sana?

Kun aloitin yrittäjänä – tiesin, että henkinen kasvu jatkuu ja varjot tulevat esiin. 

Varjoihini kuuluu puheisiin mukaan meneminen. Aloitan parantamaan ympäristöäni. Lopulta huomaan, että muiden negatiivinen puhe tarttuu minuun, kohdistan itseeni halveksivia sanoja ja alan nähdä itseni viallisena. Alitajuisesti alan kertomaan heikkouksistani ääneen ja joku joukosta tarttuu siihen ja alkaa puhua minulle heikkouksieni kautta. Sä olet sellainen, sä olet tällainen. Ja siinä kohtaa menen lukkoon. En antanut hänelle lupaa mollata, mutta hän luulee sen mollaamisen olevan sallittua. Minä en kerro sitä hänelle. Eikä tarvi! Hän teki valinnan ja oletti, että minulle saa puhua niin. Tämä on kipeää myöntää, sillä minä olen oppinut miellyttämään. Olen kuullut, kuinka se on velvollisuuteni kertoa toiselle hänen heikkouksistaan. Minä päätän sen. Kerronko vai en. 

Maiju

Ps. Henkinen kasvu on vaikeaa, mutta jos on joku kenen kanssa saa olla täysin oma itsensä, olet onnekas. Erittäin onnekas

Rajat

 

Henkinen ryöpytys. Mistä tiedän milloin rajani on ylitetty? Kun minun asioitani puhutaan selkäni takana ja painostetaan tekemään jotain. 

Kun minussa on jokin näkymätön pelko, mitä en ymmärrä ja sitä pusketaan ulkopuolelta –  menen lukkoon. Se kuka puskee, joutuu perääntyä. (Jos hänellä on oma lehmä ojassa odottaessa minusta jotain.) Sillä lopetan toimimasta täysin. Minulle on haitallista olla ihmisten lähellä, joilla on taipumusta muiden tuomitsemiseen. Ja mikä pahinta – minun tuomitsemiseen. Minun tekemiä virheitä ei saa puhua ääneen jälkikäteen minulle, sillä minäkään en tee sitä muille. Me tehdään virheitä meinaan jatkuvasti. Jos ei tehtäisi, ei opittaisi. Ja jos elämässäni on ihminen joka korostaa "Voivoi kun sä teit sen virheen silloin vuonna nakki ja perunankuori, niin nyt sulla on tällaista. " Se on tuhoavaa ja suorastaan vittumaista. En haluaisi kiroilla, mutta joskus on vaan pakko. 

Ystäväni Susanna Aarnikallio on kirjoittanut kirjan: Tunteiden mestariksi –  kohti sisäistä tasapainoa. 

Hän on puhunut minulle aiemmin dissosioitumisesta, mutta en ihan ymmärtänyt mitä se tarkoittaa. 

Kun avasin kirjan äsken, huomasin hänen puhuvan suullani. "Dissosioituminen tarkoittaa, että on osittain irrallaan itsestään. Mielen rakenteiden välille syntyy haitallisia katkoksia eli yhteys tunteiden, muistin, ajattelun, toiminnan ja identiteetin välillä katkeaa tilapäisesti tai pitkäaikaisesti. Dissosioitumisen syynä ovat käsittelemättömät traumat lapsuudesta"

Olen puhunut tässä blogissa, että lapsuuteni oli turvallinen, huolimatta vaikeista jutuista. Ei se ollut. Meillä ei puhuttu tunteista, pelkäsin huutoa, minun piti opetella lukemaan isäni reaktioita. Hän ei ollut väkivaltainen, mutta hän oli epätasapainoinen. Jos hänelle sanoi jostain, hän suuttui. Meillä ei vallinnut puhumisen kulttuuri ja minä en saanut olla oma itseni. Minua ei nähty. Minä selviydyin koko elämäni. Kun muutin pois kotoa 18 vuotiaana, jätettiin yksin selviytymään siitäkin. Se on ehkä normaalia monille, mutta omille lapsilleni se ei saa olla normaalia. 

Tällainen toimintamalli ruokkii kiusaamista. Meidän perheen sisällä kiusattiin. Tätä myös vähäteltiin.  

Kun minusta tuli äiti, jätettiin yksin selviytymään. Annettiin epämääräisiä neuvoja, mutta yksin piti pärjätä. Masennuin. Mieheni paransi minut, sen jälkeen koirani. Sain lepoaikaa, että pääsin ulos päänsisäisestä kaaoksesta. Kun aloin kasvamaan ja kasvattamaan lapsiani sisältäni nousi raivoa. Olisin tarvinut paljon apua, enemmän mitä sain. 

Olen yrittänyt luoda lapsilleni turvallista lapsuutta –  puhumisen kulttuuria, mutta en tiedä olenko toiminut oikein. Luulin, että olen. En kuitenkaan tiedä. Minä en tarvi keneltäkään neuvoja perheeni suhteen, keneltä en sitä pyydä. Itse asiassa jos saisin –  pinna palaisi. 

Olimme I love me – messuilla tyttärieni kanssa ja siellä oli ihana Afrikkalainen nainen kojussaan myymässä saippuoita. Olin törmännyt häneen jo hengen ja tiedon messuilla. Esittelin tyttäreni hänelle ja hän haastatteli lapsiani englanniksi. Kysyi kuka on lapsista pisimpään suihkussa. Nauroimme kaikki, tyttärieni osoitellessa sormia toisiaan kohtaan hänen kysessä kysymyksiä. Sitten hän kysyi "which one of you is the angry one, who yells a lot?" Kaikki tytöt osoitti minua ja nauroimme. Minusta on tullut kuin isäni. Huudan. Kun kasvatin lapsiani, olin niin epävarma ja sulkeutunut, en kestänyt ojennusta, enkä äitiyteni arvostelua, joten suljin ihmiset ulkopuolelleni. Minulta puuttui työ, joka piti minut sosiaalisuudessa kiinni. Se stressasi, sillä olen erittäin sosiaalinen. Kun palasin töihin lasteni ollessa pieniä, hajosin, sillä elämäämme tuli ongelmia. Työ ja lasten kasvatus – pitää heidät erossa ongelmista oli vaativaa ja täyttä työtä. Ymmärrystä en saanut. Ympärilläni on aina vähätelty. Oma mielenterveyteni on ollut koetuksella jo vuosia, sillä kannan ihmisiä. 

Olen pohjimmiltani ollut lapsi, joka ei uskaltanut rakastaa –  uskoin, että satutetaan jos rakastan. Ja tämä haava on avattu taas. 

Mieheni opetti minulle rakkauden, että voin rakastaa ilman pelkoa. En mene enää rikki. Kannan kuitenkin häntä harteillani. Kun mieheni pelkää, huolehtii raha-asioita tai töissä tulee ongelmia, alan parantaa häntä. Samalla menetän voimani. Kun minä repeän – mieheni ei kestä sitä. Joudun kannatella itseäni, ettei perheeni repeä. Näin koen. 

Mutta kun minulta vaaditaan jotain tai minua pyydetään olemaan jotain mitä en ole, pakotetaan tekemään jotain mitä en kykene, menen tilaan missä menetän muistini. 

Työelämä avaa haavani. 

Minulla on oma rytmi, oma tapani toimia. Mutta se ei riitä. Täytyy olla enemmän ja parempi. Täytyy tehdä sitä ja tätä, hyödyntää sitä ja tätä ja tuota. Olla sitä ja tätä ja miksi en pyydä apua? Pelkäänkö muita, olenko jotain. Onko rahat loppu. Olet ahne. Onko se ahne, miksi se ei tee jotain. Oletko tehnyt sitä ja tätä ja tuota. Miksi teet sitä ja tätä ja tuota. Tee näin, miksi teet näin? Älä ole niin täydellinen, oletko sinäkin sellainen kuin toi, miksi olet sellainen, no kun sekin on sellainen ja tällainen. 

Tee ja kun teen, miksi teet. Sama epäselvä kaava kuin lapsena. Turva puuttui, koska epätasapaino. Epämääräiset ohjeet, muuttuvat mielipiteet.. Hohhoijaa. 

Rajojani on nyt sörkitty, liian moneen otteeseen liian pienen ajan sisällä ja en tiedä miten toimia. Levitän kädet. 

Luin aivan mahtavan hyvän kirjoituksen, jonka lähteen unohdin: Muista aina pettää muiden odotukset, ettei sinun tarvitse pettää omia lupauksiasi!

Mitä rahaan ja työelämään tulee, sekä varmaan myös ihmissuhteisiin. Yksin me täällä ollaan. Pidä oma tilasi puhtaana ja pysy uskollisena itsellesi! 

Maiju

Kuinka paljon uskallat rakastaa?

 

Rakkaus on voima, joka parantaa, puhdistaa ja eheyttää. Rakkaus myös pelottaa. 

Ihminen naamioi rakkauden myös kipuun ja hyväksikäyttöön. Käyttää toisia hyväkseen rakkauden sanoin.

 Mutta kuinka paljon itseään on valmis rakastamaan, tekemään niin kuin oma sydän sanoo. Kuinka uskaltaa antaa itselleen hyvää, siitä huolimatta vaikka maailma ei sitä ulkopuolelta antaisi. 

Oletko kuullut vanhasta Hawaijilaisesta rukouksesta Ho'o'pono'ponosta?

Olen pahoillani

Anna minulle anteeksi

Rakastan sinua 

Kiitos

Tätä voi käyttää puhdistusrukouksena. Se on valtavan kaunis ja kohottava mantra, jonka voi kohdistaa mihin vain. Ihmissuhteisiin, omaan kehoon, verisuoniin, vatsaan, kaverisuhteisiin, menneisyyteen jne. 

Esimerkiksi: "Minulla on riitaa kaverini kanssa, enkä voi antaa hänelle anteeksi." Kohdista rukous teidän väleihin ja hoe mantraa. 

Sinulla on negatiivisia muistoja lapsuudesta –  kohdista tämä lapsuuteesi. Monia, monia kertoja. Käytä tätä mihin tahansa tilanteeseen, missä vain –  Sinun intuitio ohjaa. Luota siihen. 

Rakkaus ei ole meille kaikille samanlaista. Se muuttaa muotoaan ihmisen kasvun mukana, sen sekaan sekoittuu ripaus egoa, ihmisyyttä ja ulkopuolelta tulevaa ohjausta. Joskus rakkaus on himmeänä taustalla oleva, ohjaava valo kävellessämme mudassa ja roskassa. Kun tuntuu, ettei voimia löydy selviytyä ja kun tuntuu ettei kukaan auta –  rakkaus on mukana. Se on taustalla oleva voima, joka on väkevämpi kuin yksikään ego. Kun tuntuu, että maailma on palasina, pirstaleina –  rakkaus on opas. Se heijastaa pimeään huoneeseen valon heikoimmalla hetkellä. Kun ihmettelet miksi? Rakkaus vastaa. Se on ihmeellinen voima, joka löytyy meistä jokaisesta. 

Rakkauden täyteistä päivää sinulle!

Uskalla rakastaa.. Sinua! Sen myötä tulet rakastamaan ympäristöäsi. Kun et rakasta ympäristöäsi, rakasta silloin sinua. Kohdista rakkaus itseesi. Rakasta kipujasi, jotta käsityksesi ympäristöstä muuttuu. 

Maiju

Toivo

 

Mistä saa toivoa ja lohtua suurimman hädän keskellä? Jos tukiverkosto puuttuu? 

Itsestäsi. 

Tee sinusta itsestäsi paras kaverisi. Kirjoita itsellesi kirje. Kirjoita itsellesi viestejä. Kanavoi alitajuntaasi. Istu alas lempipaikallesi, ota kynä ja paperia. Vedä syvään henkeen pari kolme kertaa ja kirjoita sinulle. Mitä haluaisit sanoa sinulle. Entä pienelle sisäiselle lapselle. Sinulle lapsena. Kirjoita hänelle. Lohduta. 

Kun alat tuottaa tekstiä itsellesi, piilottele viestejäsi pitkin kotiasi. Jonain päivänä kun tarvitset viestiä –  löydät sen oikealla hetkellä. Sinä, itsesi paras ystävä kertoo sinulle viestillään mitä tulee tehdä. 

Maailma on siitä nurja ja kurja, että se voi heitellä meitä. Meiltä voi kadota tukiverkosto, yhteys muihin yllättäen. Silloin, me voimme turvautua vain itseemme. Kun kohtaa yksinäisyyden tunteita, joita ei kykene selittää muille –  sillä niitä ei itsekään tunne, voit olla itse itsesi tuki. 

Kun kohtaa surun, käsittämättömän ja pohjattoman surun, voi olla vaikeaa löytää toivoa. Voi olla vaikeaa ottaa vastaan hyvää. Vaikka muut kuinka lohduttaisi, voi kipu olla kovuudessa niin suuri, ettei pysty ottaa vastaan muilta lohtua. Tämä voi viedä yksinäisyyteen. Silloin paras kaverisi on sinä itse, sinulle. 

Kun kirjoitan tätä, minulla herää kipu. Minussa herää yksinäisyyden kipu, sillä olin yksin vuosia. Tarkoitan tällä, etten löytänyt yhteyttä muihin. Halusin ihmisiä lähelleni ja koin, että minut työnnettiin pois. Se teki minuun pienen kuoren. Selviytymisen keinoni on suojella sydäntäni kivulta. 

En ole nyt yksin. Minulla on paljon ympärilläni. Olen päässyt surussani pitkälle ja se on muuttunut haikeudeksi. 

Taustastani hiukan: menetin rytinällä läheisiä ja sukulaisia kuolemalle, myös kavereita kymmenen vuoden jaksossa. Kaverit katosivat, heille tuli omia juttuja elämässään, niinkuin tuli minullekin. Perhe. 

Iso ystäväpiirini kutistui hyvin pieneksi. Tämä jakso laittoi minut kohtaamaan omat varjoni, yksinäisyyteni ja kauhuni. Hain pala palalta itselleni valoa, rakkautta ja lohtua. (On minulla edelleen ystäviä ja paljon, mutta näin heitä liian harvoin)

Lopulta löysin nämä kauniit tunteet minusta itsestäni. Rakkauden. Toivon. Hyväksynnän ja aidon sisimpäni. Kuka minä olen. 

Nyt, kun olen nämä tunteet kohdannut, (en kuitenkaan selättänyt) –  voin kirjoittaa sinulle. Aiemmin kirjoitin vain ja ainoastaan itselleni. Jos sinä olet löytänyt tekstini, kiitän. Ja sanon, sinä tiedät sisimmässäsi mikä sinulle on parhaaksi. Kun kuorit sipulin kerroksia pinnalta pois, löydät sisältäsi sen oikean sinut, aidon ja upean tyypin. 

En sano, ettet nyt olisi hyvä tyyppi. Elämä vain tuntuu tekevän niin, että satuttamalla meitä keräämme ympärillemme suojamuureja, joista käytökseemme tulee satuttavaa, egoisistista ja uhoakin omaavaa persoonan piirrettä. Ehkä. Mistä minä mitään tietäisin. 

Olisi epäinhimillistä olla täydellinen ihminen tässä maailmassa. 

Maiju

Pelot

 

Kuva: Stefan Keller pixabaysta

Pelko on tunne, joka voi salpaa hengen. Se voi olla pieni tai iso tunne. Se voi olla huomaamaton, alitajuinenkin. Rohkeus ei ole sitä ettei pelkää –  vaan sitä, että tekee jotain pelosta huolimatta. Päänsisäiset möröt voivat lukkia mielen. Jalat. Kädet. Ei tee, eikä toimi, koska jonkinlainen pelko asettaa lukon sisimpään. 

Kohtaa pelkosi. 

Kun ollaan isoimpien pelkojen äärellä, voi olla vaikeaa selittää niitä muille. Muut saattavat nähdä sinut aina samalla tavalla, riippumatta siitä mitä itse olet asiasta mieltä. Kun jokin oma voimakas pelko lähestyy, se voi käynnistää itse-epäilijän, mieli selittelee ja työntää tuon pintaan nousevan tunteen takaisin piiloon, jos sitä ei ole valmis kohtaamaan. 

Hakeudu itsesi hyväksyvään seuraan, kun alat kipuja kohtaamaan. Pelot on helpompaa kohdata ymmärtäväisessä ilmapiirissä. 

Herkkyyteen kuuluu vastapuoli. Täysi tunteettomuus. Aika ajoin nämä kulkevat rinnakkain, mutta toisinaan vaaka kallistuu toiseen suuntaan. Sitten mylvitään taas voimakkaiden tunteiden äärellä hetki, kunnes taas elämä menee tasapainoisemmaksi. 

Peloista puhutaan, että niiden ollessa voimakkaimmilaan –  ihminen ei ole jalat maassa. 

Jos uskallat mennä kohti sitä mitä pelkäät, saat sen voiman itsellesi. Tämä on niin iso lause, että sitä on syytä kokeilla käytännössä.

Niin kauan kun pelot ovat päällä, ne hallitsevat meitä ja ympäristöä. On hyvä myös ymmärtää, etteivät kaikki ole valmiita peloistaan luopua. 

Kirjoittamisessa opetetaan kirjoittamaan siitä mitä pelkää. Kirjoita pahimmasta pelostasi. Kirjoita kuolemastasi. Hui. Moni sanoo. "Miksi altistaa itseään tunteelle?" 

Mutta, jos uskallat tuijottaa tuota inhottavaa tunnetta, saat sen voiman itsellesi. Se on vain tunne. Kaikki mikä on iljettävää, ällöttävää, pelottavaa tai kauhua aiheuttavaa –  on hyvä kohdata tunteena. Hakea oma voima sieltä takaisin. Pienin askelin. Ei haukata turhan suurta palaa, vaan pilkkoa se pieniin osiin. 

Rohkeutta matkallesi. Tulet vahvemmaksi henkisesti, viisaammaksi ja valoisammaksi, kohdatessasi pelkosi. 

Maiju

Roolit

 Kuva Gerd Altmann Pixabaystä 

Tiedätkö ja tunnistatko miten puhut erilaisessa seurassa? 

Muuttuuko persoonasi, kun paikalla on joku muu. 

Huomaatko, että joskus kuuntelet puhetta, josta ymmärrät hänen laittaneen maskin kasvoilleen. 

Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota mistä johtuu se, että meille tulee paha olo jonkun ihmisen seurassa. Ensin todella hyvä olo, sitten todella paha olo. 

Samalla voin katsoa peiliin ja miettiä toiminko itse samoin. En voi tunnistaa itsessäni olevia piirteitä ja muokata niitä, jos en ymmärrä niitä. 

"Maailman" muuttaminen lähtee aina oman itsensä muuttamisesta. 

Meidän käytökseen vaikuttaa hyvin vahvasti :

💛Kasvatus

💛Perheen status

💛Onko sinulla sisaruksia 

💛Mihin sisaruskatraassa kuulut (kuopus, keskimmäinen, esikoinen)

💛 Sosiaalinen kenttä, ympäristö mihin olemme kasvanut

💛Oman perheen tuki

💛Traumat

💛Onko rakkauden tarpeemme täytetty

💛Kuinka rehellinen on itselleen

💛Herkkyys

Tässä vain osa. 

Meissä voi aktivoitua eri ihmisten seurassa eri triggereitä. Jokin käsittelemätön kipu aktivoituu vahvan tapahtuman seurauksena, jossa on joku henkilö osallisena. Voimme työntää tuon tunteen laukaisevan ihmisen pois elämästämme, mutta jos kipua ei ole hoidettu – tilanne odottaa edessämme jonkun toisen henkilön nahkapukuun verhoutuneena oppiläksynä. Auts. Tähän auttaa ainakin  terapeuttinen energiahoito. Esimerkiksi www.oivallustenolohuone.fi

Minun taustani on, ettei lapsena sanoitettu kuin yksipuolisesti asioita. Vain negatiiviset tunteet sanoitettiin. Se oli kollektiivin tapa. Ihminen haluaa olla pohjimmiltaan hyvä, mutta se on vaikeaa jos saat kuulla olevasi jotain huonoa. 

 Äitini oli kotiäiti, hän hoiti erityislapsia ja samalla me olimme kotona. Hän oli kotona, mutta ei kotona minua varten. Minun kasvattaminen jäi. Olin näkymätön neljäs lapsi ja ikäerot olivat niin suuria, että ehkä kohdallani ei jaksettu enää. Minun roolini oli miellyttää. Kun aikanaan lähdin purkamaan tätä tunnetta, mitä miellyttäminen kohdallani tarkoittaa –  siihen meni neljä päivää. Neljä päivää meni myöntää olevani miellyttäjä. Niin kipeää se tällaiselle kovanaamalle oli. En ollut kovanaama, luulin vain.

Minulla oli valtava rakkauden nälkä, rakkauden vajaus, enkä osannut sanoittaa sitä. Mutta tämä sanoitettiin huomionkipeäksi, en kestänyt sitä sanaa –  turrutin nälkäni. Meidän aikana lapsuudessa kehu tarkoitti, että meistä tulee itserakkaita. Siksi ei kehuttu. Takerruin tavaraan. Koin, että ihminen joka osoitti minulle tavaran, rakastaa minua. Koska uskomus oli niin vahva, menin vielä aikuisena tästä sekaisin. 

Isäni oli duunari, kova tekemään työtä. Mutta lapsilleen hän ei ollut läsnä. Hän ei osannut. Tuijotti kirjoja  ja rakensi venettä. Teki pitkiä päiviä töissä. Nämä kaikki kuulostaa normaalilta elämiseltä. Lopulta isäni sairastui aivoinfarktiin ja jäi sairaseläkkeelle. Se sai hänet vihaiseksi, hänen persoona muuttui. 10 vuotta myöhemmin hän kuoli syöpään. Vanhempani kuitenkin tekivät parhaansa, sen ajan tapojen mukaan. Ei heitä voi syyttää mistään. Vaikka sitä kyllä yritin marttyyrin tunteissani. Syyttäminen tekee vain uhriksi. Ei kannata. 

Koska koin, ettei minua kohtaan oltu aitoja lapsena, olen kyllästynyt rooleihin aikuisena. Olen väsynyt siihen, että ihminen jonka kanssa olen tekemisissä –  piiloutuu jonkinlaisen maskin taakse. Varsinkin niissä tilanteissa missä satutetaan toista. Minua ei haittaa positiivinen maski, mutta sellainen maski, joka nolaa, mollaa, juoruaa, valehtelee, huutaa, käskyttää, nakittaa jne. En halua aktivoida itsessäni näitä piirteitä. Joten rajat on tehtävä tällaisessa seurassa.  

Milloin ihminen sitten on aito mielestäni? Silloin, kun hänen ääni on rento. Silloin kun hän on kodin omaisessa ympäristössä. Hän ei nosta ääntään kun puhuu, hän ei säti. Hän ei mollaa, ei kiusaa.  Hän pyytää, ei käskytä. On ystävällinen. Ihminen on kotona oma itsensä, mutta kodin ulkopuolella hän voi asettaa naamarin ylle. Hän piiloutuu kännykän taakse. Hän on oma itsensä kahden kesken, mutta kolmas henkilö kun on paikalla, alkaa roolisuoritus. Mutta jos ihminen saa olla kotona miten haluaa, puhua miten haluaa. Se on huolestuttavaa. Silloin hän on rajaton myös muualla. Satuttaa ja todennäköisesti tietämättä. 

Ei ole tarvis olla täydellinen, mutta satuttaa ei saa. 

Miten minä kasvoin: Koska näin ja tunsin naamioiden läpi, ymmärsin ettei minulle olla selkeitä ja rehellisiä. Minulle ei puhuttu asioiden oikeilla nimillä –  peläten tunteitani. He suojelivat itseään minun tunteilta –  kääntäen sen tietenkin minulle, että he suojelivat minua minun tunteiltani. Ja vielä jos mennään syvemmälle –  he suojelivat itseään omilta tunteiltaan. Tunteet meinaan sattuu. Minusta kasvoi valehtelija. Valehtelin itselleni. Minulla on kaikki hyvin sanoin ja hymyilin. Vaikka olin juuri kohdannut henkistä väkivaltaa. 

Roolien taakse kätkeytyy hymyilevä, naurava, surullinen, vihainen, voimakas, egoistinen jne. persoona. 

Roolien purkaminen on täyttä työtä. Olla oma itsensä on vaikeinta mitä maailmassamme on. Sillä massa sanelee mikä on hyvä, ei yksilö. Lopulta kuitenkin yksilö voi saada paljon aikaan. Ilman rooleja. Siinä vaiheessa kun rooli/naamari on ollut liian kauan päällä ja uuvut, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tutustua siihen kuka olet. 

En tiedä voiko millään muulla tavalla tutustua itseensä, kuin ottamalla oman naamion pois. Surullista, mutta yleistä –  meidän on vaikeaa nähdä itseämme. 

Mutta, on mielestäni väärin huomauttaa toisen henkilön persoonasta negatiivisesti. Sillä siitä vasta rooleja syntyy. 

Maiju

Itsekriittisyys – sisäisen sensorin vastustus

 

Kuva S. Hermann / F. Richter Pixabaystä 

Tiedättekö sen tunteen, kun oma kriitisyys estää sinua tekemästä asioita joista pidät? Sinulla on suunnitelmia mielessäsi ja tiedät miten asiat kuuluisi olla. Saat ehkä kuulla valtavan määrän mielipiteitä, mitkä ovat oikeinkirjoitus säännöt tai miten somea pitää tehdä. Tai mihin tahansa muuhun asiaan jota hoidat. Saat monesta paikasta kuulla ehkä jopa liikaa kommentointia omasta tekemisestäsi. 

Sensorisi on vähän niinkuin häiriintynyt. 

Kieltoa, ehkä mollaamista. "Mitä oikein ajattelit" – kommentointia

Itselläni on kasvanut melko vahva itsetunto vuosien kirjoittamisesta ja tunteiden kohtaamisesta, mutta silti koen näitä alemmuuden tunteita. 

Aloitin toukokuussa yrittäjänä ja olen kirjoittanut tähän blogiin maaliskuussa haaveilevani markkinoinnista. Aika nopeasti toiveeni toteutui, en vain arvannut sen menevän niin vauhdilla. Nyt olen siinä tilanteessa, jossa en saa ns. palkkaa jos en osaa markkinoida. Se aiheuttaa pienen paineen. Itseäni ei helpota se, että sain ihan ensimmäisestä julkaisusta kommentin "Ihan hirveä, mitä oikein ajattelit?Kamala postaus" Säikähdin kommenttia niin, että poistin sen julkaisun. Ja valahdin veteläksi. Toisessa suunnassa taas sanotaan, älä ota sitä niin vakavasti. 

Minullahan ei ole markkinointi koulutusta, eikä kokemusta. Vain tuo viestinnän kurssi, joka ei ollut markkinointia. 

Minun oma taustani on erittäin vaativa. Olen sisältäni, ehkä jopa lapsesta asti ollut erittäin ankara itselleni kaikessa minkä teen. Ja havahduin tähän vasta aikuisena. Yritin olla täydellinen äiti kokemattomana kaksosille, vailla minkäänlaista vertaistukea. Minulla oli vain kasa kommentointia jotka olivat hyvin painostavia, syyttäviä ja suorastaan mollaavia. Olen persoonana aina syvään päähän hyppäävä ja jonkin aikaa hörpin vettä keuhkot täyteen kunnes opin uimaan. 

En kirjoita mitään hakeakseni minkäänlaista säälin tunnetta, vaan kirjoitan vertaistuki mielessä. Kuinka muuttaa oma elämä. Yes you can!

Nyt olen ottanut tavoitteekseni olla aito markkinoinnissa. Läpinäkyvä. Mutta vanhempien ihmisten vaativat puheet estävät minua. Edelleen. Et voi puhua noin, et voi olla sitä, etkä tätä. Tiedän niin monien käyvän samoja tunteita läpi, mutta en osaa tuoda itseäni esiin. Se on vaikeaa. Tiedän maailman käyvän nyt melkoista myllerrystä, voimattomuutta ja väsymystä läpi. Ego ei enää voi hallita. Ihmiset repeävät. 

Maailma ei tarvitse enää yhtään mollajia, se ei tarvitse enää yhtään arvostelua, mustamaalaavia ihmisiä. Eikä valehtelijoita. Eikä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tätä tekevänsä. Sillä niin moni tekee tätä, mutta he eivät edes itse sitä ymmärrä. 

Kun nämä sisäiset sensorit aktivoituvat, olisi vain tehtävä siitä huolimatta. Mennä tulta päin, eikä antaa ajatelulle valtaa. Eikä missään nimessä muiden puheille. He kun katsovat ihan eri suunnasta elämää kuin sinä. Ja se ei ole sinun suunta vaan heidän. 

Ole parhain versio itsestäsi. Mutta älä ole kenenkään toisen versio hänestä. 

Lopeta siis vertailu ja kilpailu! 

Olinpa minä sekava.

Maiju

Mikä on lukkinut minut?

 Kuva Michaela Pixabaystä 

Olen ollut lukossa. Enkä ymmärrä miksi. En lepää, en meditoi. En tee mitään niitä ihania ja hyviä asioita, joita tein aiemmin. Nyt olen yrittäjänä, eikä ole asiakkaita. Minulla olisi aikaa kirjoittaa, aikaa tehdä vaikka mitä. Mutta en saa tehtyä. Mieheni kysyi eilen illalla, mikä minulla on. Olen kuin en olisi enää paikalla. Istut siihen nojatuoliin ja katoat johonkin. Et kuule enää meitä, tuijotat vain puhelinta. Se on merkki uupumuksesta. 

Eilen olin niin väsynyt, että teki jopa pahaa mennä töihin. Enkä ole kipeä. 

Mutta tunteita on niin paljon ilmassa, etten kykene. Olen saanut uusia ihmisiä elämääni ja he eivät tunne minua. Nyt ymmärrän, etten ehkä annakaan heidän tuntea. Olen meinaan ehtinyt aika pienessä ajassa kokea vanhojen jo käsiteltyjen asioiden palaamisen. Olen saanut ihmistyyppejä menneisyydestäni takas elämääni. Paljon. Mutta nämä ihmiset eivät ole syypäitä näihin tunteisiin, vaan se mikä minussa aktivoituu. Jokin vanha trauma. Minussa on usein käynnistynyt dissosiaatiohäiriö. Menetän muistini. Koko viime vuosi meni niin, että kärsin muistinmenetyksestä. Nyt pieni tilanne saa sen aktivoitumaan.

Mikä lukki aikanaan kirjoittamisen, romaanin suhteen? Liityin kirjoittajien ryhmään, jossa mielipiteitä jaettiin. Kuka saa olla ja mitä. "Kirjailijaksi saa nimittää itseään vasta kun on julkaissut kaksi kirjaa kustantajan kautta". Eteeni ilmestyi korkea muuri. Luovutin. Sillä koin olevani yksin kirjani kanssa ja sitä se kirjoittaminen on –  yksinäistä ja hidasta ja todella vaikeaa. 

Kun tein ensimmäisen markkinointitekstini ja kysyin mielipidettä, sain vahvan mielipiteen : Ihan hirveä! Kehoni tärisi ja sen seurauksena, menin lukkoon. Seuraava mielipide oli "Olit niin laiska, ettet tehnyt sitä markkinointia, siksi on nyt näin" (Tämä olisi pitänyt kohdistaa sanojalle itselleen) .Yksin näitäkin tein. 

Tässä on syitä omalle lukkiutumiselleni. Olen ankara itseäni kohtaan ja jos ympärillä on ankaria lauseita, käynnistyy oma ruoskani ja menen lukkoon. Enkä voi joka ihmistä opettaa, miten minulle puhutaan. En ole vihainen heille, vaan olen vihainen itselleni, että sallin tämän tapahtua. 

Toivon itselleni lempeyttä ja toivon ympäristöni muuttuvan lempeäksi myös. En jaksaisi enää olla ihmisten roskaämpäri, johon saa työntää sielunsa pimeimmät kivut olettaen, että kannan ne. Olen kyllästynyt siihen, ettei ihmiset tunne omia käytösmallejaan, vaan sallivat itselleen luvan olla ilkeitä ja sallivat itselleen luvan haukkua minulle muita. Tai minua. 

Miksi tällainen puhe lukkii minut? Olen yrittänyt selvittää tätä. Olen koko elämäni kuljettanut asioita sisälläni, enkä ilmaissut itseäni. Vaikka olin turvassa, en silti kokenut että minua kuunnellaan. Pidin itseni turvassa, en ilmaissut negatiivisia tunteita –  sillä koin uhkaa. Uhka oli mielestäni aika raakaa. Minua ei kehuttu, mutta toruttiin kyllä. Kasvatin siis suojamekanismin ylleni. 

En ole kaivanut vihaa itsestäni, sillä viha ja muiden roskat ovat laukaisseet minussa migreenin. Aina kun saan jonkun henkisen ryöpytyksen, minussa aktivoituu migreeni.  Haluaisin kirjoittaa pimeydestä ihmisissä. Pimeyttä on jokaisessa ihmisessä. Joka ikinen terve ihminen osaa olla julma, ajattelematon ja hän saattaa luottaa sokeasti, että saa kaataa toisen päälle huolensa. Kaataa, paino sanalla. Tunteiden purkaminen on eri asia. 

Itselläni on sellainen eriskummallinen piirre. Kannan ja kuuntelen huolia, otan vastaan ja tuen, mutta. Kun tämä henkilö jota olen tukenut, seuraavaksi kohdistaa vihansa minuun –  hämmennyn ensin, sitten nostan muurin eteeni. Tämä vastapuoli tämän seurauksena syyttää minua väärin kohtelusta, kiusaamisesta ja mitä näitä nyt on. Ja näitä on paljon. Olen vain väsynyt siihen, että heille täytyy jokaiselle selittää nämä piirteet. Kasvattaa heitä. Ei tarvitse, sanon minulle. 

Tarvitsen ympärilleni herkkiä, nauravaisia ja itsensä tuntevia ihmisiä. Ihmisiä, jotka tuovat hyvää tasaisesti. Onko se liikaa pyydetty? Vai onko se toisiaan niin, että täytyy itse kaivaa oma pimeys esiin, jotta saa hyviä ihmisiä lähelleen. En tarvitse ihmisiä, en minkään ikäpolven edustajia, jotka oksentavat omat roskansa toisten päälle. On aivan sama kuinka kurjaa heillä on, jokaisella meillä on kurjaa. 

Maiju

Pimeys vs. valo

 

Olen utelias tutkiskelija luonne. Olen pienestä tytöstä asti ollut empaattisuuteni kanssa parantamassa ympäristöäni. Kun muutimme lähiöstä toiseen lähiöön – sain koettavaksi melkoisen rankkoja teemoja käsiteltäväksi. Tiedostan näiden tunteiden ja kokemusten edelleen kulkevan pienen itseni mukana. Olen tutustunut tuhansiin ihmisiin elämässäni. Nyt työni kautta määrä on kasvanut. Erilaisia tarinoita, erilaisia kohtaloita. Ihmisten pimeys on erilaista kaikilla. Sellainen, joka ei ole kohdannut rankkoja asioita lapsuudessaan, ei ehkä ole kasvattanut paksua nahkaa. Mutta hänen ei ehkä tarvitse olla niin rajuissa kuvioissa aikuisenakaan. Tämä ei ole ilmaistu vertaillaakseen pahalla. Kun omasta lapsuudesta on kivut käymättä, mutta ne ovat aktivoitunut –  on myös vaikeaa kohdata tässä hetkessä vaikeita, samankaltaisia tilanteita.

Nyt tämä korona ja Ukrainan sota on nostanut käsittelyyn asioita, joita ei ole tarvinnut kohdata aiemmin. Meillä näkyy nuorisossa häiriö käyttäytymistä. Rikotaan paikkoja, kiusataan, jengiydytään. Ihan kuin omassa nuoruudessani. Surullista. Tiesin, että korona aiheuttaa mielenterveydelle isot ongelmat – mutta minkä sille olisi voinut? 

Me koemme elämän eri tavalla. Sinä näet maailman eri tavalla kun minä, mutta me käytämme yhteisiä sanoja ymmärtääksemme elämää ja ymmärtääksemme toisiamme. Ei ole mitenkään sattumaa, että luet tätä kirjoitusta juuri nyt. Tekstini voivat olla vaikeita niellä, etkä ehkä halua ottaa vastaan minun sanojani, koska sinulla on oma sanapankki, omat arvot ja omat ajatukset. Se ei silti tarkoita, että emme voisi puhua ja kommunikoida ja pitää toisistamme. Kun tunnistamme meissä asuvia tunteita, meissä asuvia sanoja, kipuja ja kaunojakin –  me ymmärrämme omaa tunnemaailmaamme. Silloin meidän voi olla helpompi kommunikoida. Sinä olet minä ja minä olen sinä. Siinä vaiheessa kun sinä yrität vakuuttaa minut sinun maailman oikeellisuudesta, me emme ehkä kohtaa. Tai minä yritän vakuuttaa sinua. Mutta siinä vaiheessa kun hyväksyt minun maailman ja minä hyväksyn sinun –  silloin kuljemme samaa tietä ja samaan suuntaan. Me emme ole ketään meistä maailman kansalaisista samanlaisia. Me emme voi olla. Se on mahdottomuus, mutta me voimme silti ymmärtää toisiamme. Eikö olekin ihmeellistä? 

Jos pimeys vallitsee, miten nostaa omaa valoaan ylös? 

Nuorena, en nähnyt hyvää juurikaan. Hyvä oli pientä ja piilotettua. Ihmiset kohtelivat toisiaan törkeästi. Aloitin itsestäni. Pidin ovia auki takana kulkevalle, tein pieniä hyviä tekoja. Valo lisääntyy lisäämällä sitä itse. Vihaista nuorisojoukkoa ei saa kuriin vihalla ja huudolla. Se on sama asia kuin heittäisit bensaa liekkeihin. He ovat jo vihaisia. 

Hyvä on niin paljon väkevämpi voima kuin paha, jos sen vain todella jokainen ymmärtäisi. 

Choose love, hate is heavy

Maiju

Parantaja

 

Näkijä Nina-Matilda Kuusisto sanoo, että parantajan voimat ovat moninkertaiset parantajan näköisessä tilassa. Minulla on taipumus parantaa, vaikka se on joidenkin mielestä egoistinen sana. Kun minulta poistetaan vapaus, lakkaan toimimasta. 

Olen omaa tilaani puhdistellut, niin kotia kuin työpistettäni. Ymmärrän, että minulla on vielä tehtävää. 

Ymmärrän kuitenkin, etten voi toista ihmistä parantaa –  vain itseni. Kun parannan itsestäni osia, vedän uusia ihmisiä puoleeni tai vanhat suhteeni muuntuvat. 

Löysin mielenkiintoisen sivuston : https://www.reuel.name/2021/09/22/musta-ja-valko-pimeys-ja-valo/#comments

Kun yritän olla todella valoisa –  vedän pimeyttä puoleeni ja toisinpäin. Tämä oli hienosti kerrottu, sillä kun polkuni käynnistyi ja suruni nousi pintaan –  vedin puoleeni valoisia ihmisiä. Kun yritin olla valoa, vedin pimeitä puolia pintaan. 

Aikanaan lähdin henkiselle polulle isäni sairastuttua. Hänellä todettiin valtava kasvain keuhkoissa. Se oli itselleni voimakas pysäytys. Odotin kuopustani ja tarvitsin kipeästi vanhempieni tukea. Kaksoset olivat pieniä ja heidän kanssaan oli omat vaikeudet. Kun ymmärsin tuen olevan mennyt, minussa heräsi valtava kriisi. Kuka minä olen. Aloin hakea itsestäni kipua esiin. Kipua kaivaessa, nousi paljon asioita alitajunnastani joita oli vaikeaa katsoa silmiin, mutta sen tiesin ettei vaihtoehtoa ollut. Minä en tarkoita, että syöpää sairastavan isän olisi minua tuettava, vaan että tarvitsin tukea jota en enää saanut. Isä oli minun pilarini. Isän silmät kertoivat hänen haluavan pois kehostaan. 

Tämä omien kipujen silmästä silmään katsominen opetti minua omasta asemasta elämässäni, rooleista missä olen ollut ja mitä vastaanottanut. Olen ollut onnekas miesrintamalla, mutta työrintamalla en. 

Tutustuin molempiin sukulinjoihini. Mietin mikä johtui mistäkin. Miksi kannan pimeyttä mukanani.

Kun havahduin omille vahvuuksilleni, mietin miksi ne oli ollut piilossa. Miksi en tiennyt näistä kyvyistäni. Lopulta ymmärsin sen johtuvan ympäristöstäni. Paskan jauhamisesta ympärilläni. Jatkuva negatiivinen puhe, selän takana juoruilu ja muiden mollaaminen minun kuullen –  sai minut häpeämään itseäni jo ennen kuin mitään olin edes yrittänyt. Syy miksi en yrittänyt oli muiden puheet. Paskan jauhamiseen on helppo osallistua. Siihen on helppo mennä mukaan, mutta vaikeaa irrottautua. Ja juuri siksi, siitä kannattaa irrottautua. 

Minulle on helppo puhua. Minuun luotetaan niin paljon, että minulle monesti haukutaan ihmisiä, mutta myös puretaan tunteita. Tunteiden purkauksen hyväksyn, haukkumista en. 

Minuun myös luotetaan niin, että päälleni saa kaataa muiden omat ongelmat tuputtaen ja syyllistäen, minua syyllistäen. Samoin minun kautta monesti peilataan omia kipuja olettaen minun olevan jotain. Siksi aina kun kuulen halveksintaa, pyrin vetäytymään tilanteesta pois. 

Meillä on monia olettamuksia ja uskomuksia ihmisistä ja ihmisyydestä. Niin kauan kun emme osaa katsoa ihmistä edessämme aitona ja uutena ihmisenä, avoimena ja ilman ennakkoluuloja, niin kauan pyöritämme samoja tarinoita uudestaan ja uudestaan. Vedämme puoleemme myös samanlaisia ihmisiä. Lopulta emme ymmärrä, että uudet ihmiset saattavat juosta karkuun meitä, kun tuputamme kipumme heidän harteilleen. Aina löytyy empaatikko, joka on valmis kantamaan. 

Miten löysin oman ääneni?

Irrottauduin muista. Eristäydyin, jotta tutustuisin omiin käytösmalleihini. Opettelin erottelemaan omat asiani muiden asioista. Ja nyt ymmärrän ja paljon. 

Minua ei kasvatettu. Pidettiin vanhempana kuin olin, ei opetettu, mutta oletettin. Asioita ei milloinkaan kerrottu suoraan rauhallisella äänensävyllä –  vaan ne "oksennettiin" päälleni kun oli aika. Kun ei enää jaksettu käytöstäni. Ja kun sanoin "te aina huudatte" –  minulle naurettiin tai asiaa korostettiin, me ei todellakaan huudettu. Mutta herkkä tuntee kun asiaa ei sanota normaalisti. Koska reagoin, minulle ei kerrottu asioita. Minua "suojeltiin". Se ei valitettavasti ollut minun suojelua. 

Kun ns. johtaja ei ota johtajan roolia –  kasvattajan roolia, alaiset ja lapset ovat villejä. Rankkaa ymmärtää tämä. Mutta liian johtaja ei saa olla. Johtajalla ja kasvattajalla on aina toinen ääripää. Liian ankara ja ahdas tyyli. Niistä voi syntyä sama lopputulos. Rakkauden kautta, sanoi eräs viisas. 

Elämässä on opeteltava erottelukykyä. Kun omaa herkän kehon ja ympärillä on voimakkaita, sinusta asioita ulos kaivavia persoonia. Herkkyyteni voi mennä ajan kanssa ääritilaan aiheuttaen migreenin. 

Meidän maailmassa on kieroutta enemmän kuin arvaammekaan. Meidän jokaisen olisi kannettava vastuuta tietyistä asioista. Opeteltava sanomaan asioita rehellisesti ja rauhassa kun on sanottavaa. 

Parantajan rooli voi olla vaikea, mutta ketään ei tarvitse pelastaa. Ketään ei voi pelastaa, joka ei sitä halua. Se on ollut itselleni melkoinen oppi. Empaatikko minussa on ollut vuosia pelastus tehtävässä, joka on ollut ns. turha. En ole voinut ottaa toisen pelastamisesta vastuuta. 

Oma voima tulee ottaa takaisin itselle, kaikista tilanteista. Muuten tulee poltettua kynttilää molemmista päistä.

On hyvä hyväksyä omat pimeät puolet, sekä valoisat puolet. Kun näen toisen pimeää, kiitän. Sillä näin saan tutustua omaan pimeyteeni. Kun näen toisen valoa, kiitän –  näin näen valon itsessäni. 

Kiitos, kiitos, kiitos. 

Maiju