Itseinho

 Kaikenlaisia tunteita 

Aika ajoin tulee kärsittyä itseinhosta. Mitä sitä kieltämään. Mutta. Sille ei kannata antaa liikaa valtaa, antaa sen vain toimia aika ajoin polttoaineena. Hetkellisesti. Meidän kuuluu aika ajoin tuntea erilaisia tunteita, niin itsesääliä, itseinhoa kuin suruakin, kunhan emme viivy niissä tunteissa liian pitkään. Kun omia alhaisia tunteitaan kohtaa ja hyväksyy, ne opettavat nöyryyttä elämää kohtaan. 

Olen oppinut omista tunteistani tässä neljänkympin iässä, että herkkyyteen kuuluu aallonpohjat ja harjat. Nuorena ne ovat rajumpia, ne sattuvat kovemmin. Voivat viedä masennukseen asti. 

Milloin itseinho jää ikäänkuin seisomaan pidemmäksi aikaa herkällä? 

Omalla kohdallani seura vaikuttaa. Saavatko muut minut tuntemaan itseni hyväksi, vai huonoksi? Kun pyydän mielipidettä ja saan vastaukseksi tyrmäyksen. Sen seurauksena jos jalkani tärisee, keho uupuu. Ehkä loukkaanun. Kysyn silloin itseltäni : Oliko vastaus sellainen jota arvostan? Kysyisinkö häneltä uudestaan? Vastaisin, että en. En ole masokisti. Mutta joskus olen ollut. Hain hyväksyntää minua satuttavalta. Sain koviakin vastauksia. Ne osuivat johonkin niin syvälle minun sisimpään, että päätin olla tuntematta tunnetta uudelleen. Siksi tässä iässä toleranssi on pienempi. En salli enää itselleni tärinää aiheuttavia ihmisiä. Arvostan omaa tilaani. 

 Ei ole väliä onko henkilö ihan kiva. Jos ihan kiva henkilö saa itseni tuntemaan huonoksi, ei omia asioitaan kannata hänelle kertoa. Se on itsesuojelua. Oman herkkyyden suojelua. 

Itseinho syntyy herkästi jyrkistä mielipiteistä, ajattelemattomista sanoista ja samoin jos itse sanoo jyrkästi ja joku siitä huomauttaa tai ei edes huomauta, mutta tiedostaa sen olevan väärin. 

Oman mielenrauhan takia juuri siksi on hyvä oppia tuntemaan itsensä.

Herkkyyteen kuuluu välillä huutaminen ja karjuminen, itkeminen ja rypeminen. Mutta jos näitä tunteita ei itselleen salli, herkkyys menee tukkoon ja ei voi olla oma itsensä. Koska herkkä tuntee niin vahvasti ympäristönsä, on mahdollista alkaa miellyttämään ympäristöään kieltäessään tunteensa. 

Jos herkkä tuntee muiden surun, hän luonnostaan paijaa selkää. Jos se kenen selkää paijaa ei kestä sitä, herkkä voi vetää sen itseensä. Ottaa siis nokkiinsa. 

Jos herkän ympärillä on kovia ihmisiä, julmia ihmisiä, empatiakyvyttömiä –  voi vaarana olla loppuunpalaminen. 

Ei ole missään nimessä niin, ettei herkkä olisi vahva ja voimakas ja pystyisi pitämään puoliaan. Mutta herkän on pidettävä huoli omasta elintilasta, aurastaan niin sanotusti, jotta voi vahvistua. 

On hyvä oppia tiedostamaan kenet päästää lähelle ja kuka työnnetään etäälle. 

Sehän on niin, että jopa herkkä on vastuussa omista tunteistaan, loukkaantuu tai ei. Mutta jos jatkuvasti loukkaantuu, kannattaa miettiä onko omassa seurassa. Jos kokee olevansa, silloin kannattaa vahvistaa itseään. Ja opetella päästämään asioita toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ettei itseinho jää pysyväksi matkakumppaniksi. Oma arvo on hyvä tuntea. 

Maiju

Hidasta

Tarvitseeko pysähtyä?

Tämän puhun itselleni, mutta myös sinulle. Kun on kiire ja kaikille kaikkea –  vaatii muiltakin nopeutta ja keskittymiskyky on heikkoa. On sanottu, että nykyajan ihmisen keskittymisen taso on heikompaa johtuen älypuhelin maailmasta. Kun skrollaa somemaailmaa, oli se tiktok, ig tai fb, tarjontaa on niin paljon, ettei päivityksiä juuri jäädä miettimään. 

Työelämästä on tullut myös vauhdikasta. 

Moni tekee tänä päivänä vuorotyötä, sillä useat työpaikat ovat auki kellon ympäri. Epätasainen rytmi saa sisäisen kellon sekoamaan.

Millainen on sinulle sopiva rytmi? Rytmi ei välttämättä löydy viikon sisään, vaan siinä voi mennä jonkin aikaa, kunnes rytmi asettuu. Kun minulla oli aiemmin rytmi, kirjoitin paljon ja olin luova taiteessa.

Kun rytmini katosi, luovuus siirtyi ajanhallintaan. Oli käytettävä luovuutta aikatauluissa pysymiseen. Kirjoittaminen ja inspiraatiot katosivat. Kaikesta tuli vähän "ihan sama" meininkiä. 

Kun alkaa ärsyyntymään herkästi muista ja asioista, on silloin liian kiire ja samalla vaativa. Työelämä saa meidät ärsyyntymään. Sillä on niin paljon hallittavia asioita ja jos asiat eivät suju, ärsyyntyy. 

Kaikella on aikansa. Kaikella on paikkansa. Kun hidastaa, voi saada enemmän aikaan ja olo on onnellisempi. 

Opettelin hidastamaan jonkin aikaa. Kunnes en enää hallinnut sitä. Kun hidastaa, aistit voivat vahvistua. Saatat huomata ympärilläsi tuoksuja, ääniä ja maistaa makuja. Kun on liian kiire, kaikki ovat yhtä massaa. Kunhan menee vain eteenpäin. 

Hidastaminen tekee siis hyvää. 

Maiju

Kirjoittajan kupla

Kun vaivun kirjoittajan kuplaan

 

Kun on hyvä aikakausi ja istun kirjoittamaan, tekstiä virtaa alitajunnastani sormien välityksellä melko paljon näppäimistölle, silloin on todella vaikeaa keskittyä muuhun maailmaan. Kun kirjoitan –  minussa vilisee kaikenlaisia tunteita ja tuntemuksia. Niitä risteilee sekaisin ilosta suruun. Niitä ei aina tunnista mitä ne ovat tai mistä tulevat, sillä ne aaltoilevat. On lähtenyt pumpulia, raivoa, vitsailua, naurua –  kaikenlaisia tunteita. Ja silloin kun niitä kirjoittaa, olen pitänyt tärkeänä tunnistaa mikä tunne on päällä. 

Jokin aikaa sitten, jostain syvältä alitajunnastani kumpusi tunnistamatonta raivoa ja se asetti minut kuplaan. Kirjoitin sitä auki. Kun istahtaa koneelle ja hengittää, pitkiä syviä vetoja – keho rauhoittuu. Sekava ajatuksien massa voi lähteä selkiytymään.

Koska elämä kohtelee meitä aina välillä väärin ja silloin tunteet on hyvä käsitellä, kirjoittaminen on loistava työkalu siihen. Kirjoita itsellesi.

Kerro mikä harmitaa, miksi harmittaa. Jos on kehollinen ja kokee kipuja kehossaan kun suututtaa, voi huomioida kehoaan mitä se viestittää kivuillaan. Tarinankerronta voi olla parantavaa. Se voi auttaa muita sanoittamaan omia tunteita. Silloin kun jokin asia ei itsestä tunnu juuri miltään, joku toinen voi saada siitä apua. Älä siis suinkaan vähättele itseäsi käsitellessäsi tunteitasi. Voit auttaa samalla muita. Me emme koskaan tiedä, mitä muut käyvät sisimmässään läpi. 

Maiju

Heikkoudet

 Uskallatko sanoa omia heikkouksiasi ääneen? 

On helpompaa puhua omista heikkouksistaan, jos ei tiedä mitä niistä selän takana puhutaan. Mutta siinä vaiheessa, kun joku lyö sinua kasvoillesi omista heikkouksistasi –  olo vaikeutuu. 

Meillä kaikilla on heikkouksia. Muiden heikkouksien mollaaminen ja omien vahvuuksien korostaminen nostaa vain esiin oman heikkouden. Sehän on ristiriitaista eikö?

Toiset ihmiset ovat kuin kiertoilmauuneja, heidän samat sanat korostuu ja vanhat muistot puheissa pintautuu. Samoin on myös minulla. Minulla on paljonkin ominaisuuksia, niin heikkouksia kuin vahvuuksiakin, mutta siinä vaiheessa kun huomioni on vain muiden heikkouksissa –  ollaan jo hataralla maaperällä. 

Toki väärässä paikassa sanotut heikkoudet, saavat ihmiset epäilemään meitä. Mutta myönnä ne itsellesi ja seiso itsesi takana. Kun heikkoutensa myöntää ja niiden kanssa on sinut, muuttuu heikkoudet vahvuuksiksi. Kun niitä ei myönnä, tekee huomaamattaan virheitä, joita muut kyllä näkee, itse taas niille voi olla sokea. 

Minun heikkous on sekava persoona. Jos luet alla olevan tekstin, saat selvää tai et saa. Hah. Kirjoitan silti. ja olen hassu.

Jos me ymmärtäisimme, että asioilla on oikeat ajoitukset ja meidän erilaisuutemme ovat rikkauksia –  meidän ei tarvitsisi painostaa, eikä mollata. Mutta ihminen on kärsimätön. Se ei edes tiedosta kuinka paljon hänen suusta tulee erilaista tekstiä, joka satuttaa. Eikä se tajua, että niin kauan kuin hänen suustaan tulee tuota tekstiä on hän itse sen puheen vanki. 

Kaikki tapahtuu juuri oikealla ajallaan. Ei välttämättä silloin kun mielemme vaatii, vaan kun aika on oikea. 

Elämämme on täynnä heikkouksia, joiden jälkeen niistä tulee vahvuuksia. Kun on todella ollut polvillaan, tietää mitä oikeanlainen vahvuus on. Jos heikkouksiaan ei kohtaa, niistä ei välttämättä tule vahvuutta, ainoastaan tukahdutettua kipua. Tukahdutettu taas usein on vääristynyttä, joka voi pintautua raivona. 

Nähdään siis omat kipumme, missä meidän tulee parantua. Vaikka se on niin kovin vaikeaa. Kun muutamme ajattelumme ja sisäisen maailmamme puheen, ulkopuolinen maailma muuttuu ja muuntuu. Siinä vaiheessa kun itse lopettaa riitelyn ja tekee tarvittavat rajat, on elämän pakko muuttua. Eikö?

(Muokattu 30.5.22)

Maiju

Elämäntehtävä

 

Mitä haluat elämälläsi tehdä?  

Kysymys joka on meidän jokaisen omana tehtävänä miettiä, mutta ei kannata koskaan rajata omia mahdollisuuksia. Muuten voi jäädä näkemättä ja kokematta ihania mahdollisuuksia. 

Kun tätä kysymystä alkaa kysyä itseltään, elämä alkaa johdattaa suuntiin, joita haluaa ja joita ei halua. Mielestäni elämään kuuluu jatkuvien kysymyksien kysyminen itseltään. 

Kun tällainen elämäntehtävien pohdinta tuli vuosia sitten mietittäväkseni, en ymmärtänyt siitä mitään. En oikeastaan ymmärtänyt kuinka automatisoitua elämäni oli. Olin kasvanut tietynlaisessa ympäristössä, tietynlaisten ihmisten ympäröimänä. Luulin, että näin kuuluu olla ja tehdä. Ei ollut hyvä eikä huonokaan olla. Elämä pysäytti totaalisesti. Vaikeuksia alkoi satamaan enemmän kuin ymmärsin, kehoni reagoi vahvemmin kuin olin koskaan kokenut. Samalla opin rajullakin tavalla mielen voimasta. Minä päätin tehdä elämästäni hyvää.

Kirjoittaminen tuli tärkeäksi osaksi matkaani. Päiväkirjaan kirjoitin tunteitani auki. En osannut aiemmin tunteitani sanoittaa. Osasin mielestäni oikeinkirjoituksen ennen, nyt huomaan sen taidon olevan kiven alla. Edelleen googlaan sanoja, onko ne oikein vai ei. Jos minun pitäisi nyt miettiä mikä on oma elämäntehtäväni, se varmaan olisi hyvän mielen tuottaminen muille, auttaminen. Mutta niinkuin lentokoneen ohjeistus kuuluu: happinaamari ensin itselle, sitten muille. Ei voi auttaa muita, ellei itsellä ole kaikki hyvin. Toki voi, mutta se vie enemmän voimia. 

Elämän suurimmat kysymykset tuntuisi olevan kätkettynä pienien asioiden alle. Jos luulee, että elämäntehtävä on ajaa lamborginilla auringonlaskuun, saattaakin huomata auringonlaskun olevan se juttu. Kun luulee haluavansa omistaa ison talon, saa huomata ison talon olevan tyhjä ja kolkko, sieltä puuttuu elämä. Kun haluaa paljon rahaa, saa kohdattavakseen tilanteita, kun rahaa ei ole. Elämä on siitä ihmeellistä, että ihan kuin se johdattaisi oikeanlaisiin paikkoihin. Muistathan, että nämä ovat vain retorisia mielikuvia. Ei se kaikilla näin mene. Eivät kaikki halua lamborgineja ja isoja taloja. Toiset tahtovat ystäviä, ihmisiä ympärilleen. Meillä kaikilla on omat halumme ja toiveemme. Itseltäni puuttui pitkään yhteys ihmisiin. Olin yksinäisyyden kahleissa. Ei ole enää. 

Kun pyytää hyvää, tulee käsitellä huono pois. Ikäänkuin puhdistaa elämästään asioita, joita ei tarvitse. 

Elämä tuo meidän eteen asioita, joita mielemme luulee hienoksi. Ja pinnan alta voi paljastua jotain muuta hienoa. Ympäri mennään yhteen tullaan, on loistava sananparsi. Ehkä elämän tarkoitus on tuoda omat sinulle kuuluvat asiat näkyviksi, jotta oppisit arvostamaan sitä mitä sinulla on. Ja nähdä se myös. Joskus meille itsestäänselvät asiat on muille hienoja asioita ja joskus me ihailemme muilla sitä mitä he eivät itse arvosta.  Vaikeaa joskus tämä tallustaminen telluksella. 

Onko elämäntehtävän miettiminen liian raju kysymys, joka saa itsensä tuntemaan jollain tavalla alemmuutta? Sen ei tarvitse olla niin. Ehkä elämäntehtävä on sana joka saa meidät käymään tunteissamme ylhäällä ja alhaalla ja lopulta me ymmärrämme, että kaikki onkin ihan hyvin ja oikein. 

(Muokattu 1.6.22)

Maiju

Kirjoitanko turhaa tekstiä

 

Kysymys jota olen pohtinut. 

Kirjoittamisen "säännöissä" sanotaan, että tulisi vain jatkaa kirjoittamista vaikka asiaa ei olisi. Mutta kannattaako julkaista kirjoituksia, joissa asiaa ei ole. Sehän on sama asia kuin puhuisi kaiken mitä sylki suuhun tuo. 

Kirjoittamisessa puhutaan tiivistämisestä. Jos käyttää pitkiä lauseita ja paljon täytesanoja, teksti voi tuntua raskaalta ja lukija jättää sen kesken. 

Omat ongelmani kirjoittamisessa on liikkunut sen välillä, osuuko otsikko tekstin kanssa yhteen ja sopiiko kuva tekstiin. Jos hakisin kuvia pixabaysta, joka on ilmainen kuvapankki –  kuvat saattaisi sopia. Mutta. Minä harrastan kuvausta, joten eivät ne sovi, sillä ne ovat kuvia luonnosta tai jostain mikä itseäni kiinnostaa.

Tänä päivänä puhutaan niin koulussa kuin työelämässä itsensä reflektoinnista. Osaatko reflektoida omia heikkouksia ja vahvuuksia. 

Siihen aikakauteen johon synnyin, heikkouksia käytettiin meitä vastaan. Edelleen maailmassa on heitä, mutta julkinen maailma ei sitä hyväksy. Oletteko huomanneet?

Joten on ihan sallittua tuoda esiin omia kehitettäviä piirteitään. Edelleen on heitä, jotka järkyttyvät ja puhuvat kuinka epäammattimaista tai kuinka typerää se on. Mutta silloin kannattaa miettiä, ovatko nämä ne joille haluat puhua. 

Kohdenna kirjoituksesi hänelle jolle haluat sielusi avata. 

Olen opetellut tässä kirjoittamista jo jonkin aikaa ja markkinointiakin. Aloitin myös amk:n viestinnän kurssin ja kaikissa näissä puhutaan melko samanlaista kieltä. 

Kenelle sinä puhut. Ole selkeä. Tulevaisuuden juttu on läpinäkyvyys ja selkeys. 

Siivoa luurankosi kaapista, hyväksy ne ja ole se joka olet.

Maiju

 

Aitous

Uusia tuulia! Sain starttirahan ja aloitan yrittäjyyden kauneushoitolassa. Olen tästä iloinen, sillä se on myös askel kohti työtä valokuvaamisen ja kirjoittamisen parissa. Kirjoittamista on niin monenlaista, kanavia paljon, mutta niin on lukijoitakin. Siksi tuo kohderyhmän tarkentaminen on edelleen ollut niin vaikeaa minulle. 

Minulla on yksi iso möykky rinnassa jota olen työstänyt jo vuosia. Meinaan esillä olon pelko. Olen niin monia kirjoituksia lukenut someraivoista ja jännittänyt tuomitsevia ihmisiä, että nyt. En tiedä. Onko sillä väliä. 

Mutta tänään oivalsin, että kohderyhmäni on lempeät, itseään etsivät –  itseään rakastamaan opettelevat persoonat. En rajaa sukupuolta, koska sillä ei ole väliä. Mutta sielun kieli on oltava samaa kieltä puhuva. Ihminen ihmiselle.

Kauneudenhoitoalalla olen oppinut, että pinta on pintaa, mutta lähelle sielua pääsee vain avaamalla sydäntään. Täydellinen iho, täydellinen vartalo ajaa ihmiset illuusioon täydellisyyden tavoittelusta. Se ajaa erilaisiin häiriö tiloihin. Oikea ihminen ei ole täydellinen. Oikea ihminen kantaa arpia. Mutta arvet kaunistaa, jos itseään uskaltaa niiden läpi rakastaa. Jopa täydelliset ihmiset kantavat arpia. Inhimillisiä arpia. 

Millainen on oikea ihminen? Se on kooltaan sellainen missä sillä on hyvä olla. Se on ulkonäöltään sen näköinen, että hän kantaa itsensä arvokkaasti. Hän antaa muiden olla omia itseään. 

Oikea ihminen on kaunis. Oikea ihminen on samaistuttava. Ei kukaan voi samaistua nukkeen. Vai voiko?

                                                             

                                                         

Resepti aitoon       kohtaamiseen:

Katso silmien kautta sieluun, 

sytytä tunne sydämeen.

Kohtaa ja arvosta. 

Kunniota.

Ole.

💖

Maiju

Paha mieli

 

Paha mieli voi syntyä ihan mistä vaan. Sen on tämä maailmanaika opettanut. Samalla tämä sosiaalisen median aika on opettanut meitä pitämään puolemme. Kun itse olin lapsi, meidät kiltit vaimennettiin kasvatuksessa ja opetuksessa. Ei ollut omaa ääntä. Tänä päivänä meille painotetaan omaa ääntä ja sen löytymistä. 

On aina persoonasta kiinni kuka kontrolloi itseään ja muita. Kun haluaa näyttää ulospäin vain hyvää puolta, sitä saattaa kontrolloida ympäristöään sen mukaiseksi. Mutta, kontrollointi satuttaa. 

Kontrolli ja kuri on silti hyvä asia, jos sillä ei kahlita yksilön omaan tahtoon. Kontrollilla voidaan opettaa tietynlaista käytöstä, esimerkiksi opettaja opettaa luokkaa, työpaikka opettaa työntekijöitään. Meillä pitääkin olla jokin suunta. Mutta jos me emme tee yhteistä sopimusta, esimerkiksi sovi pelisääntöjä, kuinka meillä toimitaan, mitkä ovat arvomme - odottaa silloin edessä rutkasti pahaa mieltä, rutinaa, käden vääntöä ja sutinaa. Olipas runollista. 

Diana Cooperin enkelikorteista voi lukea lauseen "kuriton koira on vaaraksi ihmiselle". 

Kuriton ihminen on vaaraksi itselleen? Eikö?

Kun on sisäistänyt kurin, elämä on helpompaa. 

Ihmisyys on vaikeaa. Kun kaikilla on mielipide, voimakaskin –  saattaa edessä odottaa yksinäisyys, jos mielipiteet ovat liian voimakkaita ja toisistaan eriäviä. Liika kontrollointi voi asettaa yksinäisyyden kahleisiin. Liika täydellisyys toisin sanoen. Mutta, se ei ole aina huono asia. Voi olla, että menettää ne ihmiset, jotka ovat edessäsi, mutta ei heitä silloin ole sinulle edes tarkoitettu. Jos sinun täytyy kontrolloida ihmisiä, jotka ovat lähelläsi –  he eivät ole silloin sinun ihmisiä. Ihminen pysyy vapaasta tahdostaan luonasi, jos hänen kuuluu siinä olla. Toiset ovat vain käymässä, saattavat tulla vuosien päästä jopa takaisin. Jos sallii ihmissuhteissa vapauden, eikä kahlitse toista –  syntyy luottamussuhde, joka ei välttämättä katkea koskaan. Jos kontrolloi ja kahlitsee ympäristöään, ympäristö pyristelee eroon. 

Hyvän kommunikoinnin synnyttämisessä kannattaa välttää syyttäviä ja kontrolloivia sanoja. Paha mieli syntyy syyttämisestä. Mutta jos syytökselle on aihetta, silloin vastaanottajan paha mieli on turha. Kuka sen sitten päättää mikä on turha. Ehkä se on sielun sopimus. 

Elämä on laina –  lauletaan. Niin on. Ja kaikki mitä koemme ja näemme on meillä lainassa. Paha mielikin menee ohi, kun opimme sen opetuksen. Lapseni sanoivat pienenä "minulla on maha mieli".

Maiju

Sanojen vakavuus

 Olenko selkeä viestinnässäni

Olen toisinaan joutunut opetella jyrkkyyden sanoissa. Sekä selkeyden. Jos en ole selkeä, vaan ristiriitainen viestinnässäni, minua on vaikea ymmärtää. Olen oppinut tällaisia pieniä juttuja kantapään kautta. Jos haluan saada viestini perille, on oltava selkeä, ytimekäs ja kohtelias, sekä seistä sanojeni takana. Hyökkääviä viestejä ei jaksa lukea, eikä hyökkääviä sanoja kuulla. Ja jos aina peruu puheensa jälkeenpäin –  uskottavuus vähenee.

Jos on riitatilanne ja omat ajatuksensa haluaa tuoda ilmi, ne suuttumuksen tunteet myös –  syyttelyt kannattaa jättää pois. "Sinä olet sellainen, sinä et osaa, sinä sanoit että minä..." Vastapuoli hyökkää tällaisista takaisin, eikä sovintoa välttämättä tule. Kun kääntää sen edes muotoon "Minusta tuntuu tältä.." Teksti kevenee.

Ihmiset jäävät kantamaan sanotut sanat. 

Jos viljelet suustasi kaikkea mitä sylki suustasi tuo –  jätät jälkeesi kysymyksiä, joita ei välttämättä enää tulla kysymään sinulta. Siksi kommunikointi on taitolaji, sen on oltava hienovaraista. Varsinkin tilanteissa jossa olet uudella maaperällä. Isolla egolla ja isoilla askeleilla, 'sydämiä särkyy' ja niitä on vaikeaa korjata jälkeenpäin. 

On kuitenkin hyvä tiedostaa, että siitä huolimatta vaikka kommunikoisit millä tavalla hyvänsä, on mahdollisuus, että joku suuttuu. Varsinkin jos teet jotain vierasta. 

Tärkeää olisi kuitenkin, että seisoisit sanojesi takana. Jos sanoo "tekosyyn", joka paljastuu lopulta hataraksi ja jopa valheeksi. Sitä tulee loukanneeksi ihmisiä, vaikka se olisi mielestäsi tahatonta. 

On joskus vaikeaa olla rehellinen tässä maailmassa, sillä on ihmisiä jotka kuulevat asiat niin kuin he haluavat kuulla. Esimerkiksi johdattelevat sinut vastaamaan tavalla, joita he tulevat käyttämään sinua vastaan. Siksi on hyvä oppia tuntemaan erilaisia tapoja kommunikoida ja tuntea itsensä miten kommunikoi. 

Miellyttäjä haluaisi tehdä asioita niin, että kaikilla on hyvä olla. Mutta miellyttäjän itsensä kannalta kannattaa tehdä myös niin, että itselläkin on hyvä olla. Jos kaikkia miellyttää, tulee loukanneeksi aina jotakin. 

Sillä uupumus odottaa, jos ei itseään kunnioita. 

Maiju

Oletko vapaa?

 Ihminen tottuu kaikenlaiseen. Niin hyvään kuin huonoonkin. Sitä saattaa kipuilla läpi kovien haasteiden ja jäädä sen myötä kiinni turvallisuuden tunteeseen, joka on saavutettu voitetuista vaikeuksista. Turvallisuus kuitenkin on saattanut rakentua heikkojen perustusten päälle. Siksi olisikin hyvä oppia mitä tarkoittaa oma vapauden tunne. Milloin tunnen olevani vapaa? Olen oppinut vapaudesta –  sen olevan mielen tila. Kun katsomme tätä maailmaa ympärillämme, mitä tässä on ihmiskunnalle tapahtunut –  olemme ymmärtäneet ettei kukaan meistä ole vapaa. Sitä on vähän niinkuin aina jonkin asian vanki. Jopa omien ajatustensa. Jos ulkoinen maailma kahlitsee, silloin vapaus ei ole läsnä. 

Aikanaan tein oivalluksen kävellessäni korkeasaaressa. Upeat merikotkat istuivat häkeissään. Vapautta symboloiva lintu. Häkissä. Sisälleni syntyi outo pahan olon tunne ja tajusin, etten itsekään ollut sen vapaampi. Vaikka luulin niin. Siitä asti lähdin vapauttamaan itseäni häkistä. Olen vapaa kun minun annetaan toimia kuin haluan, eikä yritetä vaikuttaa manipuloiden. 

Maailma on täynnä heiluvia ihmisiä, jotka korostavat omaa valtaansa ja he voivat saada vieressään olevat manipuloitua valtaansa. On täysin eri asia joutua kahlituksi väkisin tai "uhaten" kuin tulla "kahlituksi" vapaasta tahdostaan. 

Vapaus syntyy siitä kun on oman elämän hallinnassa tietoinen omista asioistaan. Kun jokin uhkaa vapauttamme, keho reagoi. Silloin voi asialle tehdä jotain. 

Vapaus on sitä että keskittyy omiin asioihin, eikä takerru muihin. Pystyykö todellisuudessa tässä maailman ajassa olemaan täysin vapaa? Olen yrittänyt tätä selvittää. Jos olisit täysin vapaa, eläisit mielen ulottumattomissa jossain vuoren huipulla, etkä eläisi tässä maailmassa. Pahoittelut tästä lauseesta. Tarkoitan ehkä tällä, että meillä ihmisyydessä on lakeja, ja emme voi milloinkaan olla vapaita niistä. Mutta kun sisäistämme arvomme sekä sisällytämme sen ulkoiseen maailmaamme, ehkä silloin olemme vapaita? Mutta voinko minäkään kertoa mitä vapaus on? Sillä se on jokaiselle henkilökohtainen tunne. 

Intuitio matkakaverina voi olla ainoa ystävä, jos haluaa päästä eteenpäin matkallaan. Elämä tarjoilee eteen tilaisuuksia, jotka voivat pelottaa. Jännittää. Hirvittää. 

Kaikkiin hömpötyksiin ei kannata ryhtyä, se on selvä, sillä jonkinlainen järki on hyvä olla matkakaveri.  Mutta. Joskus intuitio vie hömpötyksiin ja jos se tuntuu todella oikealta, silloin se kivi kannattaa kääntää. En olisi löytänyt intuitiooni yhteyttä, jos en olisi kuunnellut niitä kummallisia merkkejä. 

Mutta, kun elämä kysyy oletko valmis menemään eteenpäin, mitä vastaat? Olemmeko koskaan valmiita? Joskus on vain keskeneräisyydessään pompattava ja lähdettävä matkaan. Välttyäkseen ahdistavalta kivulta on silti hyvä olla hiukan valmistautunut. Liian syvään päähän hyppääminen, saattaa hukuttaa ja sen jälkeen tahtoo kuivalle maalle. Turvaan. Koska huomasi, ettei osannutkaan uida.

Silloin voi vetäytyä maan pinnalle ja opetella uimaan ja kokeilla myöhemmin uudestaan. 

Kommunikointi

Joskus eteemme tulee ihmisiä, joiden kommunikointi on mielestämme vääränlaista. Kunnes, tulee joku jonka kommunikoinnin taidot ovat vielä heikommat, kuin edellisen. Maailma opettaa meitä jatkuvasti erilaisilla tavoillaan vastaanottaa tietoa. Joskus meidät pakotetaan saappaisiin, jotka eivät ole meidän –  saappaisiin joihin emme halua. Silloin maailma puhuu mukavuusalueesta ja sen ulkopuolelle menemisestä. 

Henkinen kasvu on kipua, kivun perään. Voitettujen tunteiden jälkeen, saamme palan mielenrauhaa kannettavaksemme. Ehkä opastaaksemme muita, jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa. Tai ehkä vain kasvattaaksemme itseämme. 

Sydämen ääni/intuitio on vaimea ja hiljainen ääni. Ego on voimakas ja hyvinkin äänekäs. Tämän äänen selvittäminen / erotteleminen toisistaan vaatii itseltään hiukan työtä. 

Kun elämä kysyy oletko valmis, se asettaa meitä haasteisiin, joihin emme ehkä osaa varautua. Jos jatkuvasti kuuntelemme sisäistä ääntämme ulkoisen hälyn sijaan, ehkä me silloin voimme päästä maaliin.

Kun olet vapaa mielesi kahleista, osaat lukea tilanteita joita järki ei osaa. Järki haluaa aina selityksiä ja perusteluja, joka on ihan hyvä asia, mutta joskus on hyvä osata päästää järjestä irti –  ettei jää polkemaan paikalleen. 

Toivottavasti en suututtanut sinua kirjoituksellani. Silloin kun ärsyyntyy, se taitaa kuitenkin olla viesti itselleen. 

Oi että kuinka joskus ärsyttääkin oma mieli. Ja henkinen / sisäinen kasvu. 

 

Maiju

Merkitystä etsimässä

 

Olen joskus lukenut käsitteen, että ulkopuolinen maailma heijastaa sisäistä maailmaani. Peiliteoria.

Aloin elämään tämän ideologian mukaan ja olen siitä oppinut hyvin paljon. Valokuvaamisessa minua on inspiroinut vesipisarat ja olen kovasti pohtinut tähän syytä. Ystäväni sanoi pisaroiden heijastavan takaisin päin. Niinpä otin valokuvan ja tosiaan, sieltä heijastuu kuva. Mutta. Oivalsin myös, että itku on ollut tapani puhdistaa sielua. Eli jos on liian pitkään kova stressi tai vaikeaa, itku on puhdistanut kipuni. Itku väsyttää, mutta se lopulta virkistää, sillä sitä alitajuisesti vain sinnittelee monessakin asiassa. 

Ymmärsin, että luonto "itkee" puolestani, kun itse en pysty. Silloin ihailen sadetta. 

Maailmamme voi olla todella kova herkälle sielulle ja kiire / jatkuva paine tyrehdyttää herkkyyden. Mutta myös huolet, esimerkiksi taloudelliset huolet, jotka liittyvät juurisakraan –  elämän peruskallioon. Kun talousasiat ovat kunnossa, stressiä voi olla huomattavasti vähemmän. Sillä juurichakra on yhteydessä maailmaame. 

Chakrojen opettelun myötä, omaan elämään voi tulla tietynlaista rauhaa ja tasapainoa –  sillä se on yksi iso osa meitä ja omaa itsetuntemustamme. Mutta, se saattaa joillain mennä yli hilseen. "Ne ovat niitä hörhöjen juttuja". 

Oma mieli voi kieltää hörhöilyn ja pysyä tiukasti jalat maassa, sekä olla uskomatta mihinkään. Mutta siitä huolimatta samat asiat vaikuttavat taustalla vaikka niihin ei uskoisikaan. 

Meillä on peruskäsityksen mukaan 7 chakraa. Värit menevät samassa järjestyksessä kuin spektrit, eli myöskin sateenkaaren väritys. Joku ihminenhän nämäkin on keksinyt, jos on pakko epäillä. Jotain. 

Juurichakra on yhteytemme maahan, värinä on voimakas punainen ja se liitetään myös talouteen ja omistamiseen, materiaaliin. Ihminen tarvitsee materiaalia ympärilleen, ellei ihan pilvilinnoihin halua lähteä ja leijua. En kuulu siihen porukkaan. Vaan minun turva on koti, perhe, talous ja ystävät, sekä työ – eli merkitys elämässä. Haluan tehdä työtä jossa arvoni kohtaavat työn kanssa. Olen myös överi sosiaalinen ja taiteilijamainen, joten näitä piirteitä täytyy löytyä työstäni tai vahvasti elämästäni. Etsin myös rauhaa.

Sakraalichakra liittyy taiteisiin –  eli luovuuteen ja seksuaalisuuteen. Jos tämä toimii, ja olemme balanssissa siinä suhteessa –  on luovuus tasapainossa, eli taitomme ovat esillä ja seksuaalinen energia –  joka kuuluu ihmisyyteen on kunnossa. 

Solar plexus taas on ympäröivän maailman ajatukset. Tämä sijaitsee navan yläpuolella ja aikanaan kun harjoitin tätä, laitoin laastarin napaan merkiksi suojautumisesta. Pelot asuvat tässä chakrassa, sekä muilta tulevat ajatukset. Se on väriltään keltainen. Kun itseensä alkaa tutustua, siellä ajatuksissa huutaa maailman ajatukset. Kollektiivin uskomukset. Kulttuuri ym. Niiden seasta tulisi löytää se oma itse. Siksi tutustuessaan itseensä on hyvä suojautua muiden ajatuksilta. 

Sydänchakra –  no sehän on selvä. Siellä asuu rakkaus maailmaa ja rakkaus itseään kohtaan. Väri on vihreä tai vaaleanpunainen. 

Kurkkuchakra –  Tämä on sininen ja yhteydessä kommunikaatioon. Usein kurkku ilmentää sanomattomia sanoja. Pidätettyjä tunteita. Myös joskus opin tällaisen lauseen, jonka hyväksyin omakseni –  energiat kohtaavat kurkussa ( jos kivulle ei löydy mitään syytä). Kommunikointi ei aina ole helppoa. 

Otsachakra –  se on näkökyky henkiseen maailmaan. Puhutaan näin, että alimmat chakrat tulisi hoitaa ennen tämän avaamista, sillä voi lähteä liikaakin leijumaan ja jalat irtoaa maasta. Indigon sininen väriltään. 

Krunuchakra –  Tämä on taas yhteys universumiin, omaan korkeampaan minään ja sieluun. Väri on liila. Juurichakran ja kruunuchakran välistä virtaava energia tasapainottaa sielun ja kehon energiat. 

Nonih tästä tulikin henkinen postaus, jota en todella suunnitellut. Pidän hörhöminän mieluiten piilossa. Joku oman egoni juttu. Mutta merkityksellinen elämä tarkoittaa itselleni yhteyttä maailmaan. Olla sinut ihmisten kanssa joiden kanssa kommunikoin. Olla yhteydessä työhön ja maailmaan. Olla osa yhteisöä. Se on oma merkityksellisyyteni. Ja tätä kun lähdin aikanaan etsimään – möyrin kyllä jokaisessa muta-lätäkössä mitä eteeni tuli. Menin turvalleni ja haavoitin egoani ja paljon. Mutta. Olen saanut myös kokemuksen tuomaa arvokasta viisautta. Joka ei silti aina ole parhaakseni. Vaikka luulen näin. Mutta. Matka jatkuu ja opiskelemassa tätä elämää täällä ollaan. 

Maiju

Henkinen kasvu

 Yleensä vasta silloin, kun kohtaamme elämässämme vaikeuksia –  ajaudumme henkisen kasvun polulle. Ehkä siinä tulee samalla pohdittua uskonnollisiakin ajatuksia. En mene niihin, sillä uskon asiat ovat hyvin iso osa mielikuvia ja mielipiteitä. Henkinen kasvu on taas kysymyksiä. Kuka minä olen? Mihin uskon? Mitkä ovat arvoni? Kohtaavatko arvoni ihmisten kanssa, joita on ympärilläni? Henkinen kasvu vie sielun pimeyteen. Se vie useimmiten kipuihin ja tunteisiin, joita emme ole kohdannut, ainoastaan hyväksynyt –  sillä ne ovat muodostuneet kollektiivista ympärillämme. Se tuo tietynlaisen kapinallisen myös esiin itsessämme. Henkinen kasvu on henkisyyttä, mutta se ei tarkoita samaan kastiin istumista kaikkien henkisten ihmisten kanssa. Sen opin matkallani. Tie vie yhteenkuuluvaisuuteen, sekä täydelliseen eristäytyneisyyteen. Yksinäisyys tuo esiin tunteita itsestä. Toiset viihtyvät yksinäisyydessä, toiset ahdistuvat.

Kun kipu tulee kohdalle, sitä hakeutuu parempaan luonnollisesti. Kivusta voi tehdä kaunista. Elämästä voi muodostua symbolista. 

Kasvu tuo eteemme peilin – mistä tykkään ja mistä en tykkää itsessäni. Siinä puhutaan myös puhdistautumisesta. Kun ihminen sairastuu, se puhdistuu. Keho pakottaa lepäämään. Lepo ei ole helppoa hänelle, joka on tottunut suorittamaan. Ympäristö saattaa huutaa ympärillä kuinka on kiellettyä olla kipeä. Mutta oma mieli on se pahin huutelija. Korona taas on opettanut kaikkia maailman ihmisiä lepäämään, kun on kipeä. 

Henkinen kasvu tuo lähemmäs itseä. Mitä minä haluan? 

Omaan kasvuuni on kuulunut taiteellisuuden esiin tuominen. En tiedostanut omaavani minkäänlaista taiteellista kykyä, mutta kipu ajoi siihen suuntaan. Taide toimi terapiana. 

Henkinen kasvu toi minut lähemmäs omaa sielua, mielihyvän tunnetta. Onnellisuutta. Ensin piti karsia "kuka minä en ole" piirteitä. Muut ihmiset toimivat opastajana tietämättään. Kipua toi tieto, etten ole kuin muut. Lapsesta asti kun olin tiedostamattani halunnut kuulua joukkoon. Niinkuin hyvin hyvin moni nuori haluaa, vaikka kieltäisikin asian. 

Henkiseen kasvuun voi kuulua myös mystisyyttä, sekä vahvoja illuusioita, sekä illuusioista pois oppiminen. Siihen kuuluu myös vahvasti maadoittuminen. Jokaisella on oma polku. Vaikka joskus tekisi mieli sohaista muiden polkuja ja repiä mukanaan omalle polulle, niin heillä on silti oma polku. 

Henkisessä kasvussa parannetaan uhri meissä, sekä haavoitettu sisäinen lapsi. Mutta myös haavoittaja parannetaan. Kun ihminen toimii tiedostamattomana, silloin hän ei tiedä olevansa vahingollinen ympäristölleen. Mutta myöskään, kun ei tiedä olevansa uhri - sitä on jatkuvasti tilanteissa missä uhriminän rooli käynnistyy. Kipua kivun perään. Kunnes ehkä ymmärtää punaisen langan / kaavan. 

Osaisinpa kertoa miten näistä pääsee irti. Mutta kirjallisuutta aiheesta on laajasti. Intuitio ohjaa oikeiden kirjojen, sekä oikeiden ihmisten äärelle, kun oppii kuulemaan. 

Tutustu itseesi. Kuka olet, mitkä ovat uskomuksesi asioista, elämästä, ihmisistä ympärilläsi? Oletko onnellinen? Riitätkö ja riittävätkö muut sinulle. Mitä tarkoittaa jalat maassa oleminen sinulle? Jos olet nopea tekemään päätöksiä ja vaihtamaan suuntaa, mieti voisitko opetella pysymään paikallasi. Jos et millään suostu liikkua, mieti voisitko liikahtaa. Elämä muuttuu ja muuntuu koko ajan. Uskallatko kulkea muutoksen mukana. Uskallatko päästää irti asioista, joita haluat –  mutta jotka eivät kuulu sinulle? 

Henkisen kasvun lainalaisuuksien kanssa ( jos tällaista sanaa uskaltaa käyttää) kuuluu: Kun olet oppinut mitä kipu sinulle opetti, olet valmis jatkamaan matkaa. Pääsemään ns. seuraavalle tasolle itsesi kanssa. 

Kun alat kyselemään, maailma alkaa vastata sinulle. Jos sallit mystisyyden astua elämääsi ja intuitiosi astua tärkeäksi matkakumppaniksi – tulette voimapariksi ja elämääsi voi tulla ihmeitä. Sinun ihme, voi olla jonkun toisen luonnollinen olotila. Sinun luonnollinen olotila voi olla toisen ihme. Älä rajaa, älä tuomitse –  vaan kuule mitä maailma sinulle haluaa kertoa. Ja nauti matkasta. 

Vielä tähän loppuun: 

Henkiseen kasvuun tulee myös iso teema käsiteltäväksi. Minä ja muut. En minä, mutta muut. Ei muut, vaan minä. Kun silmät alkaa aueta, näkee muiden olevan myös ihmisiä, samoilla kivuilla ja haavoilla kuin mekin. Oli tulotaso ja status mikä hyvänsä. Kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Samalla opit erottelukykyä. Hienoja ristiriitaisia asioita, ettei mikään ole niin kuin joku väittää. Kaikkien roolien takana on sydän –  haavoitettu tai haavoittaja, jota on haavoitettu. Älä sorru ulkoisen olemuksen perusteella arvottamiseen, sillä saatat olla hyvinkin väärässä. 

Ihminen luo itselleen roolin jo lapsena ja hän on oppinut roolia pitämään yllä selvitäkseen. 

Ollaan siis lempeitä toisillemme, emme koskaan tiedä mitä kipua muut kantavat sisällään. Mutta meidän ei silti tarvitse ottaa kenenkään kipuja kannettavaksi, vaikka niitä ymmärtäisimme. 

Maiju

Voinko minä muuttua?

 Ihminen jalostuu

Kun olin nuori - elämäni oli aika mustavalkoista. Näin vain yhdenlaisia todellisuuksia ja silloin myöskään en uskaltanut uskoa hyvään, enkä positiiviseen muutokseen. Muutokset tuntuivat kipeiltä puristuksilta. Vastustin muutosta. Minulla oli oletuksia ja ajatuksia ettei ihminen voi muuttua, mutta elämä antoi minulle monenlaisia opetuksia.

-Voin vierähtää jonkun toisen nahoissa hetkellisesti, mutta kun vietän siellä liikaa aikaa –  kadotan itseni.

-Erilaiset ihmiset tuovat meille käsiteltäväksi meissä olevia uusia tunteita, mutta voin valita itse miten reagoin ja minkälaisia piirteitä vahvistan itsessäni.  

-Voin pyrkiä kehittämään omia piirteitäni, mutta minulla on tietyt piirteet jotka eivät koskaan muutu.

-Voin oppia tiettyjä asioita, joilla jalostaa itseäni, mutta esimerkiksi empatiakykyni on sisäsyntyistä.

-Voin sanoittaa paljonkin itseäni, mutta voin samalla tiedostaa, että mielipiteeni muuttuvat koetun elämän myötä. 

-Jos en koskaan kohtaa vaikeita tunteitani, voin toimia autopilotilla. 

-Minun ei tarvitse tykätä kaikista. Kilteille painotetaan, että kaikkien kanssa on oltava, vaikka he satuttaisivat. "No äläs nyt pienestä suutu". Mutta jos on liian herkkänahkainen kaikesta, voi olla että löytää itsensä yksinäisyydestä. Maailma vastaan minä. 

-Ihmisen elämänkaareen kuuluu vaikeudet. Jos kaikki olisi aina simppeliä, tulisi helposti luokseni –  voisi elämä jäädä hyvin pinnalliseksi. Minä kaipaan syvää ja rikasta henkistä elämää, jossa minun kanssani samankaltaiset, ei samanlaiset ihmiset jakavat kanssani arkea. Ei ole samanlaista kuin minä, enkä tiedä haluaisinko sellaista tuntea. 

-Jos jokin asia tuntuu nyt vaikealta, se voi olla muutaman vuoden päästä luonnollista ja helppoa. 

Voinko minä siis muuttua muunlaiseksi, vai muutunko minä enemmän omaksi itsekseni? Naamiot joita olen kerännyt matkani varrella karisee pois. 

Henkiseen kasvuun kuuluu egon ja sydämen äänen erottelu. Ego haavoittuu, sydäntä ei kiinnosta. Sydän vain liukuu eteenpäin. Kysynkin itseltäni, miksi haluan egoani sattuvan. Päästän irti. Ihmiset joissa roikun, eivät ole kiinnostuneita minusta. He ovat kiinnostuneita itsestään. HE joissa ei tarvitse roikkua ovat ihmisiäni. 

Nyt kysynkin sydän sinulta, mihin haluat viedä minut, sillä egoni on alkanut kärvistellä?

Maiju

Uusi minä

Uusi minä on valmis ottamaan seuraavan askeleen elämässään. Uusi minä on valmis jättämään taakse sellaisia tunteita ja kipuja, joita uusi minä ei halua kantaa enää mukanaan. Uusi minä haluaa parempaa ja tasaisempaa elämää. Uusi minä on vanhempi ja vahvempi. Uusi minä ei rakenna itsetuntoaan muiden varaan, hän rakentaa sen itsensä varaan. Vaikka uusi minä saisi kuulla asioita menneestä itsestä, hän ei enää kuule, eikä kuuntele. Hän vaihtaa suuntaa. Hän vie mukanaan uuteen opittuja taitoja ja tietoja, sekä kuljettaa vain vahvuudet ja opit, jotka ovat kehittyneet ja jalostaneet uudesta minästä paremman ja inhimillisemmän ihmissuhdetaiturin. 

Uusi minä haluaa vain hyviä asioita elämäänsä. Uusi minä haluaa konkreettisia tekoja hienojen sanojen sijaan. Uusi minä jatkaa eteenpäin elämässään. Uudelle vuosikymmenelle. Tervetuloa uusi! 

Maiju

Hyvän maun rajat kommunikoinnissa

 

Tunnistatko tällaisia kommunikoinnin tapoja joita hyvin suuri osa tekee, mutta mitkä satuttavat ja mitkä saavat joko niskavillat pystyyn tai riidan aikaiseksi:

– Vitsaile toisen heikkouksista

– Pohdi ääneen ryhmässä ryhmään kuuluvan heikkouksia. Ihmettele tai kummastele miksi on jokin heikkous, kun itsellä ei ole. Ryhmässä on aina niitä jotka lähtevät tähän mukaan. 

– Kiertele sanoja, älä sano suoraan asiaa ja väitä jälkeenpäin että olet sanonut. 

– Tai sano asia ja väitä jälkeenpäin ettet ole sanonut.

– Sano asia epäselvästi viestillä ja kun toinen yrittää ymmärtää –  pyörrä pääsi ja ehkä syytät toista epäselvästä kommunikoinnista. 

– Älä koskaan kerro mistä olet vihainen, mutta katso vihaisesti. Paisko ovia ja kiukuttele. Kun sinulta kysytään onko kaikki hyvin. Oksennat sanaoksennukset toisen päälle.

– Ja sano aina viimeinen sana, koska olet kilpailuhenkinen ja nautit siitä. Sano, vaikka se loukkaisi tai olisit väärässä.

–  Puhu toisen suulla. Väitä asioita henkilöstä –  tietäväsi paremmin asioita hänestä kuin hän itse. 

Hyvä kommunikaatio on vuoropuhelua. Ei yksin puhelua. 

Olen 'harrastanut' henkistä kasvua eli itseni reflektointia muutaman vuoden, eli niin kauan kuin olen kirjoittanut. Samalla se on asettanut minut tarkkailijan rooliin. Toistuvasti olen tilanteessa, jossa minun heikkouksiani pohditaan ääneen tai lapseni heikkouksia mitä pidetään heikkoutena. Muut saattavat sanoa "en minä vaan ja ei meidän lapsi". 

No kun teidän lapset ovat sitä ja tätä. 

Liian kova tarve päteä ja olla oikeassa tuo mukanaan vain särkyneen sydämen. 

Kenelläkään ei pitäisi olla niin vahva itsetunto, että 'arvostelee' millään muotoa toista ihmistä. Jos ei itse tiedä mitä arvostelu tarkoittaa, suosittelen silloin olemaan puhumatta mitään. Ihmiset jäävät kantamaan sanotut sanat. Olet menettänyt silloin jo kasvosi. 

Kaikkiin edellä mainittuihin sanon neuvoksi. Pysy hiljaa ja kanna vastuusi. 

Maiju

Vahvuuskartoitus

Missä olet hyvä?

 Kaipaus

Pyysin facebookissa apua kuvan nimeämiseen ja sain vastaukseni

Oletko huomannut, että tänä päivänä puhutaan paljon menestymisestä ja uran luomisesta. Ihmiset näyttävät upeita kotejaan ja omaisuuttaan, vapauttaan, unelmatyötään. Toiset lapsiperhearkea ja vain siitä hyviä asioita, onnea. Ne joilta onni tuntuisi puuttuvan, ovat kateellisia, surullisia, kipeitä tunteistaan. Tuntevat köyhyyttä, vähäpätöisyyttä. Mutta jos tunnistaa kateuden alta sen syvimmän tunteen: miksi olen tästä kateellinen - voi päästä itsensä kanssa monta askelta eteenpäin. Kateus on tunne, jossa ei kannata viihtyä liian pitkään. Se katkeroittaa. Enemmänkin antaa sen toimia polttomoottorina omaan onneen. 

Kun kirjoittaa itselleen auki ajatuksiaan, voi löytää helmiä sanojen joukosta. 

Suomalaisuuteen tuntuisi kuuluvan itsensä latistaminen. "En mä mitään osaa" "No ei tää nyt oo mitään." Mutta kansa ärsyyntyy myös siitä, kun joku ei ole hyvä ja se joku on sitä mieltä, että hän on paras. "Ylimielinen", helposti ajatellaan. Mutta miten sitten tällaisien piirteiden kanssa elää ja toimia. On hyvä tiedostaa ettei osaa kaikkea, mutta ei suinkaan mollata itseään. Ja sitten taas liian kova itsevarmuus voi pudottaa kovaa ja korkealta. Kultainen keskitie, se olisi ainakin itselleni se paras. 

Kysele muilta missä olet hyvä? Miten he näkevät sinut. Jos ympärillä on ihmisiä jotka ilmaisevat itseään heikosti, se voi tuntua ettei kukaan osaa vastata. Kehuja voi olla vaikeaa antaa, niitä voi olla myös vaikeaa ottaa vastaan. 

Jokainen osaa jotain, jokainen suosittelee jotain, jokainen haluaa jotain. 

Miten erottaa itsensä muista. Mikä voisi olla sellainen juttu, mikä on se oma vahvuus? 

Tänä päivänä muotisanontoihin kuuluu: "uskalla sanoa ei". Jos oikein ymmärrän, niin tällä lauseella tarkoitetaan milleniaaleja ja vanhempia. Kun opetamme sanomaan ei, energia pysähtyy. Älkää hermostuko. Yritän selittää auki. 

Huonoon kohteluun tulee sanoa ei. Huonoihin ihmissuhteisiin tulee sanoa ei. Muiden mollaamiseen tulee sanoa ei. Kun puhuu yleisesti koko maailmalle, koko maailma –  kaiken ikäiset ihmiset vastaavat. Kun yrittää puhua kaikille, kaikki eivät ymmärrä. Siksi puhutaan kohderyhmästä. Omista ihmisistä. 

Jotta voi löytää omia vahvuuksiaan, tulee löytää omat ihmiset. Samankaltaiset. Samoista asioista kiinnostuneita persoonia. Jos on itsensä vastakohtien kanssa tekemisissä, voi huono itsetunto kolkuttaa, sekä ulkopuolisuuden tunne jäytää. 

Kun olin nuori, kaikki oli kallista. Käsityöt olivat halpoja, joten tehtiin itse. Kaupasta sai kallista, sitä ei ostettu. Maailma on mennyt nurinpäin. Kaupasta saa halvalla, käsityöt –  myös materiaalit ovat kalliita. Meidän kasvatukseen kuului ei. Älä tee sitä, älä tee tätä. Älä koske. Tämän päivän kasvatukseen (joillain) on "ei:n" käyttö kielletty. Kun lapsi ei kuule koskaan ei sanaa niin... 

Sano ei ikäville ihmisille, mutta pyri näkemään ikävissä asioissa myös hyvää. En tarkoita väkivallassa: fyysisessä tai henkisessä. Se ei ole koskaan hyvää. 

Jos joku kaikesta huolimatta, vaikka olet yrittänyt omaa käytöstä/asennetta muuttaa - käyttäytyy sinua kohtaan huonosti. Jätä tuo suhde taaksesi. Kaikki ihmissuhteet eivät toimi, vaikka sanoilla niitä kaunistelisimme. Ikäville ihmissuhteille saa sanoa ei. Olen kokenut myös sen, että asiat puhutaan halki ennen isoa päätöstä katkaista suhde, mutta en ole varma onko se aina ihan toimiva keino. Varsinkaan jos vastapuoli nauttii viimeisestä sanasta. 

Pettymykset kuuluvat elämään. Mutta onhan ei:n sanomisessa sellainenkin mutta, liittyen vaikka työhön. Jos otat ihan kaikki työtehtävät vastaan joita tulee jonossa ja pilvin pimein, niin onhan se vähän niin, että silloin voi kuluttaa itsensä loppuun. Tällaisiin toki tuleekin sanoa ei. 

Jos sinulle sanotaan jatkuvasti ei, se voi lopulta tehdä ihmisestä onnettoman. Jos tuot ehdotuksiasi esille ja edessä on aina jyrkkä ei tai ei se kuitenkaan onnistu -ajatus. Se todella tekee onnettomaksi. Minusta se teki. Ajattelin ”Miksi edes yrittää, sillä aina sanotaan ei.”

On ihmisiä jotka sanovat heti ensireaktiona ei. Ei häneltä välttämättä uudelleen kysytä. Se saattaa olla henkilön defenssi. Hän sanoo aina ei. 

Henkisessä kasvussa puhutaan sielun pimeästä yöstä. Osaisinpa kertoa ja sanoittaa mitä se tarkoittaa. 

Kun katse on valossa –  hyvissä ja onnellisissa ajoissa, omat mielen mustuudet noustessa pintaan eivät kaada. Ja vaikka ne kaataisi, valo nostaa kyllä ylös. 

Opettele hyvät tavat ja kohteliaisuus. Sitä tässä maailmassa on liian vähän. 

Opettele kasvattamaan omaa auktoriteettia, omaa sisäistä voimaa. Uskalla sanoa ei, mutta älä sano oppiläksyille ei. Älä sano ei kehitykselle ja eteenpäin menemiselle. Sillä seisova vesi alkaa lopulta haista. 

Jos sanot aina ei, voi olla että lopulta sinulle sanotaan ei. 

Henkisessä kasvussa opetetaan omasta voimasta. 

Uskalla siis sanoa myös kyllä, varsinkin niille asioille jotka pelottaa. Älä silti koskaan siedä huonoa kohtelua ihmisiltä. Siihen ei löydy oikeutta. Älä kohtele itsekään muita huonosti, usko karmaan. Hyvä lisää hyvää. Paha saa palkkansa. Vaikka tämä tuntuisi vaikealta, niin isossa mittakaavassa –  se on aika lohduttava ajatus.  

Maiju

Kauneus syntyy tummasta

 Kenen silmät kauneutta katsoo?

Kirjoitin aiemmin otsikon kipu on kirjoittajan polttoaine ja nyt otsikko kertoo: kauneus syntyy tummasta. Nämä ovat kaksi melko samaa asiaa minulle. Pyrin näkemään kauneutta kipeissä asioissa. Näen kauneutta selviytymistarinoisssa.

Taide on vaikeaa tulkita ja moni tulkitsee niin taiteen, kuin sanatkin oman suodattimensa kautta. Meillä on erilaisia symboleita sanoille. Eikä aina löydy yhteyttä toisiin juuri siksi. 

Omasta mielestäni isoimmat ja merkityksellisimmät taideteokset syntyvät suurista ja vahvoista tunteista, rakastumisesta, haavoista, sydänsuruista, häpeästä. Häpeä tuntuisi olevan yksi ikäänkuin perisynti meille suomalaisille. Häpeällähän meidät on kasvatetttu. Jos ei kotona, niin koulussa tai muualla. 

Tavallaanhan häpeää ei saisi myöntää yleisessä ajatusmallissa, mutta sen myöntäminen lopulta helpottaa elämää. Kun sallii häpeän olemassaolon, sille voi alkaa tehdä jotain.

Kirjoita siitä mikä pelottaa. Kirjoita siitä mitä häpeät. Kirjoita kun olet valmis. 

Mikä on nolointa ja häpeällisintä mitä olet kokenut? Kirjoita siitä, puhu siitä, tunne se. Kyllä, se nostaa paniikkia ja pelkoa. Se hävettää ja laittaa vatsan sekaisin, ehkä jopa ripuli lentää seinään. Mikä on noloa ja mikä on häpeällistä? Voiko nainen istua hajareisin minihameessa? Voiko mies käyttää vaaleanpunaisia tangoja? Shokeeraavaa. Vai pysytäänkö ihan vain laatikossa: Nainen käyttää korsettia ja mies liituraitapukua. Se entisajan ihanne. Kun naiset olivat naisia ja miehet miehiä. Kaikki esittivät jotain muuta kuin olivat, eikä kukaan saanut ilmentää erilaisuuttaan. Naurettiin halveksien heille jotka olivat erilaisia. Oli pysyttävä laatikossa. 

Aina kun on jotain erilaista ihmiset älähtää. 

Jos mieli on täynnä tuomitsevia "Katso nyt totakin miten se kävelee puheita", niin opettele kävelemään juuri niin kenet on tuomittu ja vapauta sisäinen kävelijäsi. Ihmiset vieroksuvat kummallista ja outoa. Ole outo. Jokaisen meidän sisällä on jokin salaisuus, jokin outous joka piilotetaan muilta. Ihminen, joka tuomitsee muita –  pyrkii kätkemään omat outoutensa piiloon. Ihminen joka nauttii tuoda julki muiden heikkouksia, on epävarma itse. Uskalla olla vahva, varma ja voimakas. Itsevarma. Mutta ole reilu. Älä sorru itse asioihin, joita joudut korjaamaan jälkeenpäin. Vaan tee aina parhaasi. Älä tee toisille pahaa tietoisesti. Sieltä syntyy kauneus. Kauneus syntyy hyvistä teoista. Rumuus on likaa, likaisuutta, alhaista, valheita. Mutta sekin tulee sallia toisinaan itselleen. Me olemme likaisia ja rumia, mutta silti niin kauniita ja siistejä. Sehän riippuu ihan siitä kenen silmät meitä katsoo. Eikö? 

Kun joku toimii meitä kohtaan väärin, loukkaa, valehtelee meille, käyttäytyy päinvastoin kuin puhuu. Se sattuu. Kipu, josta voi parantua on kaunista. Ihmiset voivat olla vihaisia. Minäkin olen sisältäni vihainen. Mutta millä tavalla vihan kanavoi? Käyttääkö sen väkivaltatekoihin, käyttääkö sen muiden arvosteluun vai käyttäisikö sen oman itsensä nostamiseen ylös suosta? 

Maiju

Erottelukyky

 Sanojen erottelukyky

Olen puhunut aiemminkin blogissani "ihmisille yhteisestä ymmärrettävästä symboliikasta". Kuinka meidän sanoilla tuntuisi olevan yhteinen universaali symbolinen merkitys. Kun lähtee vähän rajojen ulkopuolelle symboleista ja keksii omia merkityksiä sanoille, voi olla vaikeaa löytää yhteistä kommunikointia muiden kanssa. On slangia, murretta, eri kielistä tuodaan hienompia sanoja Suomen kielelle. Meillä tuntuisi katoavan näiden myötä yhteinen ymmärrettävä kieli. On akateemisesti lahjakkaita ihmisiä, jotka puhuvat akateemisten kieltä. Sitten on duunarit, jotka puhuvat duunareiden kieltä. Sitten on vielä sanojen merkitykset itselle. Jos kaksi ihmistä keskustelee, eikä heillä ole yhteistä ymmärrystä sanoista, se voi olla tai oikeastaan yleensä on riidan paikka. "Mitä sä tolla tarkoitat!?!" Mitä tuokin tulee tänne pätemään hienoilla sanoillaan tai hitsi mikä juntti, eikö se ymmärrä selkeää Suomea.? 

Kun molemmat tulevat toisiaan vastaan keskustelussa –  syntyy ymmärrys. Magneetit vetävät puoleensa.

Kun molemmat ovat toisiaan vastaan –  syntyy riita. Magneetit hylkivät toisiaan.

Jos on herkkänahkainen/herkkähipiäinen, voi kommunikointi olla yhtä ruutinarun syttymistä. Patam! BOOM!

Olen sitä mieltä, että sydämen kieli on ymmärrettävin suurimmalle osalle. Aitous. Se on tärkeintä. Jos meistä ihmisistä riisuttaisi kaikki ylimääräiset yrittämiset pois, tilalle jäisi aito olemus. Ymmärtäisimmekö toisiamme paremmin? Jos meidän ei tarvitsisi väitellä mielen tasolla kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä, olisiko meillä rauha? Jos kukaan ei nostaisi itseään näkymättömälle jalustalle ja lähtisi ojentamaan toista. Tai alentaisi itseään ja nostaisi muita itsensä yläpuolelle. 

Minäkään en ole aina oikeassa. Vaikka kirjoitan näin, joku on aina eri mieltä. Olen vain ajatusten heittelijä. Uskon, että meillä jokaisella on jonkinlainen mittari sisällään, joka ottaa tietoa vastaan, joka hänen kuuluu ottaa. Jos me ottaisimme ihan kaiken, minkä kuulemme tai luemme totuuksina, olisimme hulluja. Koska suuri osa luetusta on mielipidettä. Ihmisen kirjoittamaa. Suuri osa puheesta meidän maailmassa on mielipidettä, suusta suuhun puhuttua, rikkinäisen puhelimen kautta kerrottua. 

Tässä vaiheessa maailmanaikaa, meillä on jo niin paljon eri kulttuureista tänne Suomeen muuttaneita, että heidän opiskellessa Suomea voi olla vaikeaa ymmärtää Suomen kielen monimuotoisuutta. Mutta mikä on se yleiskieli jolla me kaikki ymmärtäisimme toisiamme? Koko maailma ymmärretään toisiamme. Tunteiden kieli? Rakkaus? Ystävällisyys, empatia? Musiikki. Jos toinen hakee itseään ja omia sanojaan ja häntä ei ymmärretä, vaan tuomitaan – syntyykö yhtenäisyyttä? 

Kun sisäisesti vastustaa jotain, se voi vaikuttaa sanojen ymmärtämisessä. Jos itsellä on jokin asia, minkä takana seisoo ja joku puhuu päinvastaisesta asiasta, sitä saattaa kuulla asian juuri niin kuin oma mieli haluaa. 

Kipakka kommunikointi on useimmiten pelkoa/kärsimättömyyttä. "Minä vaadin". 

Koen tämän ajan nostavan meissä ihmisissä uusia puolia pintaan. Voi olla vaikeaa erotella mikä on oikein ja mikä on hyväksi, kun tiedon paljoutta tuntuisi olevan käsittämättömän paljon. Mielipiteitä on ilmassa nyt enemmän kuin koskaan, tai siltä ainakin tuntuu. Mitä kuunnella? Mielipide muuttuu ja muuntuu. Jos olen 5 vuotta sitten ollut jotain mieltä, elämä tässä välissä on opettanut toisen version tai toisen puolen kolikosta, mielipiteeni muuttuu. Se usein saattaa viedä ihmiset erilleen toisista. Mielipiteet ovat useinkin nämä toiset ihmiset erkaannuttavat asiat. 

Kun kasvaa, voi alkaa löytää erilaisia kiinnostuksen kohteita. Löytää itsensä yllättävistä tilanteista ja paikoista, jos lähtee avoimin mielin, eikä kontrolloi liikaa. Tekee sitä mikä tuntuu hyvältä. 

Pelko estää ja tuomitsee. Pelon kieli kertoo uhkakuvia menneestä ja mahdollisia kauhukuvia tulevasta. Pelko arvostelee. Mumisee pään sisällä uhkakuvista. Pelko aiheuttaa vastustusta kehossa, lukkii jalat, saa sydämen tykyttämään, kurkkuun kasvaa kuristumisen tunne, niska jäykistyy ja hartiat ovat tukossa. Olen myös huomannut pelon naamioituvan taitavasti kontrolloimiseen, käskyttelyyn ja pelokas voi nostaa itsensä jopa huomaamatta muiden yläpuolelle. Mutta se tekee myös toisinpäin.

Sain itseni kiinni mielestäni hienolla tavalla. Herkkyyteen kun kuuluu ääripäiden kokeminen tunteissa. Ystäväni kertoi erästä aikaamme kuuluvaan ilmiöön liittyvää 'tarinaa'. Minussa heräsi pelko ja käytin sanaa pelottelu. Ystäväni sanoi, ettei se ole mitään pelottelua vaan sehän on vaan kerrottu juttu. Juuri näin, mutta kehoni suodatti sen pelon kautta, kehoni lähti pelkoenergiaan mukaan. Saattoi mennä liian monimutkaiseksi. Mutta kun on ääripää tunnekeho, se nappaa ääripää tunteet. Se voi olla järkyttävä kauhu tai se voi olla upea rakkaus. Koska kauhu aiheuttaa hengen salpaamista, pidän kauhun pois itsestäni. Kun myönnän oman pelokkuuteni, on mahdollista alkaa pikku hiljaa purkamaan pelkoa pois. 

Tsemppiä tunteiden erotteluun. 

Maiju

Taide, kommunikointi = tulevaisuuden taitoja

 Luin aikanaan tulevaisuuden tutkijan haastattelun, joka kertoi arvokkaista taidoista tulevassa. Taiteet ja sosiaaliset taidot jäivät siitä mieleeni. Kommunikointi on erittäin tärkeää. Yhä enemmän ja enemmän ihmiset tutustuvat tuntemattomiin kanssakulkijoihin niin somessa, kuin muissakin viestintä kanavissa. Taide taas on terapeuttinen keino tutustua itseensä, tutustua omiin iloihin ja suruihin. Jos tuntee itsensä, kommunikointi on helpompaa. 

Kommunikointi voi taas avata kipuja menneestä ja muiden avulla voi parantaa itsessään olevia syviäkin haavoja. Samoin jakamalla omia asioitaan, muut saavat siitä itselleen apua. Samankaltaisuuden kokeminen muissa voi tuoda helpotuksen tunteen omiin taakkoihin nähden ja vapauttaa tunnelukkoja. Kommunikointi on rikkaimmillaan tunteiden vaihtoa, joka nostaa ihon kananlihalle. 

Mutta ihanaa, että omat taitoni ovat tulevaisuuden taitoja, joskus kun tuntuu, että pääni osuu hyvin kovaakin seinään. Sitä miettii helposti, että mitähän hyötyä tästä ja tästäkin on. Olen toisinaan über sosiaalinen, joskus taas über hiljainen. Tasapaino kaikessa. Sitä etsin kovasti. Tasapainoa. Katsotaan ovatko ne taidot niin pitkällä tulevaisuudessa, että olen jo harmaa ja eloton. 

Oma kirjoittamiseni oli vuosia hyvin synkkää, sillä kaivelin kipeitä asioita itsestäni, alitajunnan syvistä uumenista. Kohtasin jokin aika sitten pienen breikin elämässäni ja kirjoittaminen loppui siitä kuin seinään. Tuotin tekstiä sitä ennen hyvin paljon ja nopealla tahdilla; tarinoita, lauseita, runoja ja blogi-tekstiä. Sitten se vaan humps. Loppui. Luin sitä ennen kirjoitus jumeista ja ihmettelin aihetta, sillä olin kirjoittanut jo yli 10 vuotta. Kaikella on aikansa. Lepo teki hyvää. Se tekee aina hyvää. 

Olen ihan pienen pienesti viime aikoina alkanut kokemaan ikä-kriisiä. En uskonut koskaan sanovani näin. Kun täytin 30 vuotta, elämäni kaikki suuret teemat tekivät kärrynpyörää. Nyt. En tiedä. Aivan jäätävän iso möykky myllertää rinnassa, jotain muutosta on tehtävä. Olenko liian vanha kohta.? En halua olla vanha. Haluan laittaa nahkahousut jalkaan, laittaa rastat ja värjätä hiukset siniseksi silloin, kun minusta tuntuu että olen vanha. Ihan vain todistaakseni etten ole vanha. Noh, niinkin rajun muutoksen tein, kuin ostin henna väriä ja värjäsin hiukseni punaiseksi. Eläköön ikäkriisit! 

Vielä pari vuotta sitten minulle oli äärettömän tärkeää jättää jälki tähän maailmaan. Nyt. En tiedä. Ihan kuin olisin turta. Toivottavasti vain hetkellisesti. 

Tällainen lausahdus tipahti vahvana mieleeni autoa ajaessani: 

Elä vahva elämä, sillä sen muistaa. Laimeita ei kukaan muistele. 

Hah, ettäs tiedätte. 

Maiju

Kipu on kirjoittajan polttoaine

Tuo kipusi varjoista valoon

Olen tavallinen duunari. En haluaisi sanoa duunari, koska yhdistän sen lähinnä raksatöihin, joka taas on kaukana omasta työstäni. Mutta tarkoitan tällä, etten ole korkeakoulutettu kirjallisuuden professori. (Joka haluaisin olla, mutta en edes uskaltaisi toivoa sellaista)  

Eli en ole ammatiltani kirjoittaja, olen harrasteleva itse oppinut kirjoittaja. Olen itseoppinut valokuvaaja. Olen itseoppinut äiti/kasvattaja. Olen itseoppinut koiranomistaja. Olen itseoppinut elämänmyönteisyyden kannattaja. Olen itseoppinut keittiöpsykologi. Miksi sanon näin, koska maailma tuntuisi asettavan meille vaatimuksia, milloin olen riittävä johonkin. Oli aikakausi kun kipuilin enemmänkin oman riittävyyteni kanssa. En riittänyt äitinä, en riittänyt maailmankansalaisena, en riittänyt ihmisenä, en myöskään työntekijänä. Kipu sai minut kirjoittamaan. Kipu sai minut tekemään taidetta. Kipu sai herkkyyteni pintaan. Uskon kohdanneen pohjani kivun tunteissa lasten ollessa pieniä. Stressitasot olivat erittäin kovat. Nyt kun katson taaksepäin, olin hermostunut, vihainen ja vetäytyvä. Tämä aihe on kipeä kirjoittaa, sillä on tiettyjä seurueita joissa kipujaan ei ääneen saisi sanoa. Mutta. Olen saanut olla onnekkaassa asemassa tässä elämässä, että sain sanoa kaiken ääneen. Samalla olen sallinut myös muiden tuoda omia kipujaan minun kuultavakseni. 

Kun kirjoittaa kivusta ja hädästä – välittää tunteita kanssakulkijoihin. Kipu avaa sydämiä ymmärtämään maailmaa. Samalla kun ihmisten sydämet aukeaa, on valitettava tosiasia, että sitä voidaan käyttää myös hyväksi. Siksi itseään tulee myös suojata. Jaa kipusi hänelle johon luotat. Jaa kipusi sellaiselle, joka ei lyö sitä kasvoillesi. Haastavinta tässä on, ettei kaikilla ole luotettavaa henkilöä jolle purkaa asioitaan. Se läheisin saattaa olla kylmä ja kova, eikä kestä kipua, jolloin oma kipu voi koventua. Silloin voi ottaa kirjoittamisen matkakaveriksi. Anna tulla suoraan sielustasi, haavat ja tuskat. Tunteet jotka tulevat mukana – lähetä ne matkoihinsa mielikuvaharjoitusten avulla. Samalla kun antaa mielikuvaharjoitusten tehdä tehtäväänsä –  saa mieli tarinoita kannettavakseen. 

Kirjoita itsellesi tarina. Kirjoita kipein kokemuksesi. Kerro kuinka pahalta sinusta tuntui ja mitä olisit halunnut sanoa henkilölle ( jos sellainen tarinaasi liittyy). Kuvittele hänet eteesi ja uskalla rohkeasti kertoa kaikki mitä olisit halunnut hänelle sanoa. Voit kirjoittaa kirjeen itsellesi tai hänelle, tuoda kipusi esiin. Anna alitajuntasi nostaa esiin outoja tuntemuksia, joita olet piilottanut hädän alle. Joita mielesi on tyrehdyttänyt ja ehkä mollannutkin, ettet tällaisia saisi edes ajatella. Kirjoita se kaikki esiin nähtäville –  valoon. Kun olet katsonut kirjoitustasi, seiso selkä suorana ja hävitä paperi. Joko polttamalla tai saksilla silppuamalla. Anna anteeksi itsellesi. Että satutit sinua kantamalla kipuasi näin kauan. Anna anteeksi hänelle. Anteeksiantaminen ei ole aina helppoa. Älä vaadi itseäsi antamaan koko paketille anteeksi, vaan vaikka pienelle osalle. Ja jatka kirjoittamista. Kirjoita kirjeelle positiivinen vastine, jotta muokkaat itsellesi hyviä tunteita. Esimerkiksi jotain tämän kaltaista: "Kiitos tästä kokemuksesta. Ilman tätä kokemusta en olisi löytänyt voimavaroja kohdata tulevaa asiaa". Anna alitajuntasi ohjata tässä. 

Oma kokemukseni kipeistä asioista kirjoittamisessa oli, että hartiani olivat tulessa ja pää oli kipeä. Anteeksianto oli mahdottomuus. Iso mörkö. Kun aikaa on kulunut ja olen saanut oksentaa tuskani paperille, en muista niitä enää. Ulkoistin ne itsestäni. Olen onnellisempi ja hermoni ovat kuin lehmällä. hah. Ammuu. No ei, ehkä olen hermoraunio. Nauran. Mutta onnellinen hermoraunio.

Mieli tarttuu kivun hetkellä sanoihin, sanamuotoihin. Tutustu tunteisiin, joita olet kätkenyt sanojen taakse. 

Se on valtavan oivalluttavan hienoa, upeaa ja mahtavaa. Kestätkö ylistyssanoja? Kestätkö rakkauspuhetta? Kestätkö ylisuuria tunteiden purkauksia? Vai menisitkö mieluiten matalemmalla tasolla? Ei liikaa tunteita, varsinkaan tunteita herättäviä tunteita. Ei rakkautta, ei vihaa, ei draamaa, eikä missään nimessä itkua. 

Maiju

Tavoitteeni

 

Mitä seuraavaksi?

Seuraava tavoitteeni kirjoittajana on – kirjoittaa Englanniksi. Ammattikoulussa aikanaan enkku oli lempiaineeni, en vain koskaan päässyt sitä käyttämään. Kielitaito siis tyrehtyi. Viimeisenä parina vuotena olen päässyt hiomaan kielipäätäni asiakastyössä ja vihdoin olen saanut kielipäästäni otteen. Jollain tasolla. Nyt vain kirjoittamaan. Ehkä jos avaisin valokuvaamista käsittelevän blogin kansainvälisenä. Pääni on todella kuin muurahaispesä. En kestä paikallaan oloa ja sitä, etten pääse eteenpäin ja nyt tuntuisi olevan sellainen ajanjakso elämässäni. Hmm. Tämä voisi todella olla seuraava tavoitteeni ja jos puhun siitä ääneen, se täytyy laittaa toteen eli toimintaansa. 

Tavoitteet olisi muutenkin hyvä olla esillä, jotta ne muistuttavat meitä toimimaan. Suunnittelin kannen kirjalleni ja tulostin sen valokuvausliikkeen kautta. Siinä se makuuhuoneessa vaatekaapin ovessa muistuttaa tavoitteestani. Ihailen kuvaa joka päivä kun herään –  ajatellen: "vielä jonain päivänä". Kun on vain aikaa keskittyä. Asioilla on aikansa. Olen oppinut, että päätä seinään hakkaamalla saa lahjapaketissa uupumuksen, joten asioille on aikansa. Oikea aikansa.

Minun tämän hetkinen tavoitteeni on saada rutiineja ja rytmi elämääni. Ilman niitä, olen kuin ulkoa-ohjattu zombi. No joo, se vain tuntuu siltä näin aamulla, kun silmät ( ja aivot) eivät ole vielä heränneet. Olen kielellistä persoonallisuutta etsinyt jo aika kauan itsestäni. Se jokin juttu mistä tietää, että hei tuohan on Maiju joka kirjoittaa. Ystäväni tietävät minut tunteelliseksi rakkauden ylistäjäksi, jota muuten inhosin nuorena ylitse kaiken. Kaikki mitä nuorena inhosin olen nyt. Hah. 

Tavoitteeni on kehittyä kirjoittajana (myös Englanniksi), kehittyä valokuvaajana, luoda rytmi elämääni ja olla luonnossa niin paljon kuin mahdollista. Valmistaudun aikakauteen, kun lapseni eivät viihdy enää kotona. Se on jo aika lähellä. Tavoitteeni on myös keskittyä asioihin jotka ovat elämässä hyvin ja kiinnittää niihin huomion. Elämässä aina vallitsee tasapaino hyvien ja huonojen asioiden välillä. Niitä kun tulee tasaiseen tahtiin. Mutta, ettei jäisi kiinni huonoihin vaan kulkisi eteenpäin. Rinta rottingilla. Kehonkielellä on muuten oma merkityksensä hyvään oloon. 

Yhteenveto: jos listaan tavoitteeni julkisesti, ehkä ne toteutuu.

Maiju

Tahmainen olo

 

Milloin mieli kirkastuu?

Silmät ovat rähmässä, olo on sekava. Pään sisällä kuhisee muurahaisia, jotka ovat valmiina töihin, mutta eivät saa mitään aikaiseksi. On paljon to do –  listoja, mutta ne jäävät vain listoiksi. Haluaisit olla osa jotain suurempaa kokonaisuutta, mutta et tiedä mitä kokonaisuutta, sillä kaikki mitä epämääräisesti tunnet - tuntuu mielessä kuin risteäviltä sekavilta ajatusmassoilta, joista on vaikeaa ottaa yhdestäkään kiinni. 

Pysyvyys. Opettelen pysyvyyttä, etten olisi heiluva huojuva torni, joka kaatuu ensimmäisestä vastoinkäymisestä. Vastoinkäymisiä on saanut roppakaupalla niskaan viimeisten parin vuoden ajan, varmasti jokainen maailman kansalainen. Positiivinen tsemppaus tuntuu melkein nurinkuriselta –  onko lupa olla onnellinen tässä ajassa, kun kaikki kokevat jollain tavalla vaikeuksia? 

Mutta mitä tämä aika on opettanut ? Olen jättänyt menneisyyden vaikeudet taakse ja keskittynyt tämän ajan vaikeuksiin, jotka eivät ole niin voimakkaita. Minulle. Ihminen oppii. Kun vaikeuksia sataa kaatamalla, sitä tulee ikäänkuin turtuneeksi. Ei jaksa tuntea jokaista pientä hankaluutta voimalla. Tai ei ole aikaa tuntea. 

Hyvä lisää hyvää. Paha lisää pahaa. Tämä on hyvä pitää mielessä. Mille annan energiaani? Mieli on epäileväinen –  onko hyvä minulle mahdollista? Kyllä on. Mihin keskittyy, se lisääntyy elämässä. Sinulle voi tapahtua paljonkin huonoja asioita, mutta niihin ei tarvitse jäädä kiinni. Keskity niihin asioihin jotka ovat hyvin, sen huomaa kyllä omassa olossa. 

Elämähän on jatkuvaa itsensä opiskelua. Rutiininomaiset asiat jäävät automaatioiksi elämään ja muuttuvat helppoudeksi, mutta jos ulkopuolinen maailma on kaikkea muuta kuin rutiinia, on vaikeaa tehdä mistään helppoa. 

Nyt elämä sanoo: Olet esteiden edessä, jotka voitettuasi pääset pidemmälle kuin aikoihin. Uskalla mennä läpi ja kohdata ne tunteet, joita et ole uskaltanut kohdata aiemmin. Tämä tuo palkkiosi uurastuksesta. Muista, että läheisten tuki on tärkeämpää kuin koskaan. 

Kaikilla on vahvuuksia, kaikilla on heikkouksia. Mitkä vahvuudet otat voimaksesi, mitkä heikkoudet silität piiloon. Anna niiden olla ja katso lempeästi niitä silmiin ja hyväksy ne. 

Hyvä ja terve itsetunto rakentuu siitä, että tunnet varjopuolesi ja rakastat niitä. Oi että, se on joskus vaikeaa. Ole siis lempeä itsellesi kohdatessasi haasteita. Rakasta, rakasta, rakasta haavojasi. Silitä ja paijaa, puhalla pipi pois. 

Psykologit ovat jo todenneet, että puhalluksella on tehoa. Kun lapsella on pipi ja aikuinen puhaltaa sitä, pipi paranee. Niin toimii myös rakkaus ja tsemppaus. Muista olla hyvä lähimmillesi. Sillä se on valtava voimavara tässä ajassa. Meistä monet käyvät nyt alitajuisia kipuja läpi ja niiden kohtaaminen vaatii hellyyttä. Herkkyyttä ja lämpöä. Jos joku kertoo peloistaan ääneen, älä ole se joka painaa hänet alas. Vähättelee tai tuomitsee. Ole se, joka on hiljaa, kuuntelee ja silittää. 

Jos elämä on kasvattanut kovaksi, voi herkyyttä olla vaikeampi vastaanottaa. Sillä se voi olla ristiriidassa opittujen uskomusten kanssa. Vain kovat pärjäävät. Herkät ovat heikkoja. Pidä ulkokuori ja näytä vain vahvuudet. Höpöhöpö sanon minä. Ole aito, uskalla olla herkkä ja aito. Sillä olet joka tapauksessa vahva. 

Herkkyys on supervoima, joka tuo intuition esiin. Kovuus on vain kuori, joka karkottaa lähellä olevat pois.

Haluan uskoa, että omat jumit aukeaa ja elämä avaa uusia ihania ovia! Niitä odotan kovasti. Toivottavasti myös sinä saat hyvää ja sitä mistä olet salaa haaveillut. 

Maiju 

Onko pilkuilla ja pisteillä väliä?

 On ja ei

On selvää, että pilkuille ja pisteille on oma paikkansa. Sanojen merkitykset muuttuvat ilman niitä. Kirjoitamme tänä päivänä erittäin paljon, sillä some on monelle ainoa viestintäväline. Somessa käytetään pilkkujen sijaan hymiöitä ja lisätään lauseita värittäviä emojeja tekstiin. Mutta, esimerkiksi tarinan itsestä ulos tuomisessa jos liikaa keskittyy pilkkuihin ja pisteisiin, tarina voi jäädä tulematta. Tärkeintä on saada tarina itsestään ulos, korjata se sitten myöhemmin. On myös paljon ammattimaisia kieltoja ja sääntöjä, kaikessa. Luovuus ei tunne ammattilaiskieltä. Jos yrittää olla liian ammattimainen, voi olla, että luovuus jää pinnalliseksi. Töihin ei tule syvyyttä ja tunnetta, vaan se on kuin konekirjoitusta. Älä yritä olla mitään vaan ole. 

Uskalla uhmata ammattilaisten sääntöjä. Mitä sitten, vaikka mistään ei tulisi milloinkaan mitään. Uskalla silti. Maailma on täynnä ruikuttajia ja huutelijoita, missä asioissa teemme väärin, mutta jos kuuntelemme –  voi olla, että oma luovuus jää näkemättä ja kokematta. Miellytämme vain muiden mieliä tällöin. 

Kirjoittaminen on selkeästi sama asia, kuin esimerkiksi autolla ajo. Opit ajamaan vain ajamalla. Teoriaa voit tietää paljonkin, mutta vasta kokemus tekee hyvän kuskin. Uskoisin, että kirjoittamiseen pätee sama asia. Elämään myös. Vain kirjoittamalla oppii näkemään omia virheitään, tunnustelemaan miltä teksti tuntuu ja miten se soljuu eteenpäin. Olen lukenut suosittuja kirjoja viime aikoina ja kiinnittänyt huomiota, että ihan yhtä lailla sieltä puuttuu pilkkuja. 

Eli se ei ole aina ihan niin justiinsa. Aina on saivartelijoita, jotka nauttivat takertua pilkun viilailuun ja toisinaan se on ihan hyväkin asia, mutta toisinaan se vain turhaan hidastaa. Joskus ajattelen, että saivartelijat ovat päässeet liian helpolla elämässään, siksi heillä on aikaa ruikuttaa. 

Joten vinkkini sinulle, lopeta ruikutus ja liika täydellisyyteen pyrkiminen ja vain tee ja toimi. Sanon tämän itselleni myös. Virheistä syntyy mahtavia tarinoita. Ja olisihan se aika kamalaa, että hyvä tarina jäisi kertomatta vain siksi, että siinä on liikaa yhdyssanavirheitä tai pilkut puuttuisi, joten sitä ei silloin kehtaisi muille näyttää. Eikö niin?

Maiju

Taide ei ole sinä, se on vain teos

Voimakkaat tunteet 

Kohti romaania

Kun kirjoitat –  on hyvä tiedostaa, että itse kirjoitus ei ole sinä. Se ei ole ikinä suoraa tekstiä sinun elämästä. En tarkoita tässä päiväkirjaa, vaan fiktiivistä tekstiä, johon käyttää omasta elämästään teemoja. Vaikka käyttäisit teemoja omasta elämästäsi, se ei kuitenkaan ole omaa elämää, vaan väritettyä totuutta. Kirjoittamisessa voi hyödyntää omaa tuskaa ja kipua, jotta tekstistä saa toden tuntuisemman, mutta on tärkeää tiedostaa tunteiden olevan ns. harhaa. Vain osa tarinaa. Selittelen tätä myös itselleni, sillä kirjoittaessani romaania upposin tunteisiin niin vahvasti, että kuvittelin niiden olevan omiani. Nyt etäisyyttä ottaessani alan olla ehkä valmis jatkamaan tekstiä. Kirjoittaminen on aina prosessi. Toisille tuntuisi olevan helpompaa tuottaa paljon kirjoja tiiviissä ajassa, toiset taas ovat hitaampia. Taidan kuulua hitaampien joukkoon. Blogissa ei ole ollut ongelmaa tuottaa tekstiä, mutta romaani, jossa pitää pitää tarinaa koossa ja pysyä kärryillä itsekin on vähän haastavampaa. Tai paljonkin haastavaa. 

(Koska blogeissa luetaan viimeinen teksti ensin, on ehkä parempi vielä tähän sanoa, etten ole julkaissut mitään. Kirjani on kesken. )

Päiväkirja on ihan hyvä lähdetiedosto ns. ajatusten ulkoistaja. Kun tarvitsee inspirointia, voi käyttää päiväkirjaa lähteenä.

Olen harrastanut kirjoittamista aktiivisesti 12 vuotta. En silti voi sanoa osaavani kirjoittaa täydellisesti. 

"Ollakseen kirjailija tulee elää kirjailijan elämää." Törmäsin tähän tekstiin kirjailijanloput – Facebook ryhmässä. 

Ehkä yleisin lause mitä moni joilla on tarina sisällään sanovat "elämäni on tylsää, eikä ole mitään kerrottavaa."

Uskon, että kaikkien tarina on kiinnostava, jotka ovat valmiita siitä kertomaan. 

Itselläni yksi isoimmista kirjoittamisen laukaisevista aiheista on ollut kipu. Koska kipu on ollut niin suuri, olen naamioinut oman kipuni sivuun ja pyrkinyt auttamaan muita omalla paranemisellani. 

Perhonen on hyvä esimerkki upeasta lopputuloksesta. 

Perhosen metamorfoosi onkin symboli "anna itsellesi aikaa" lopputulokselle. Hitsit, joskus on vaikeaa muodostaa selkeää lausetta.

Perhosen muodonmuutos toukasta perhoseksi on yleinen voiman symboli. Kirjoittaja voi olla kärsimätön pilkunviilaaja, suuttua ja turhautua, lamaantuakin, sillä oma sisäinen kriitikko voi olla ankaraakin ankarampi. Ehkä siksi on hyvä antaa itselleen aikaa. Ehkä se tilaisuus sieltä joskus tulee. Ei voi tietää.

Ehkä onkin hyvä ottaa teokseensa etäisyyttä, ettei pidä sitä liian henkilökohtaisena. Muuten saattaa jäädä tunteidensa vangiksi. En tiedä. Kunhan kirjoittelen. Jotain. Luulen tietäväni jostain jotain. Mutta enpä oikeastaan tiedä. Hah.

Maiju

Pysähdys

Lepo

 Elämä muistuttelee meitä aika ajoin pysähtymään. 

Kun keho pysähtyy, mieli jatkaa kulkuaan. Syntyy tila uupumuksen. 

Mieli taistelee tehtävien ja pakkojen kanssa, kehon kaataessa sänkyyn. 

Mieli oppii levossa sen minkä kiire siihen synnytti. 

Muista siis levätä. 

Sisäisten taisteluiden sijaan, rauhoita mieltäsi vastaanottamaan uutta - pelon väistyessä tieltä. 

Ei ole pelättävää, joten miksi ruokkisit itseäsi kauhukuvilla? 

Luonnollinen muutos saavuttaa sinut jatkuvasti, joten anna mielellesi rauha. 

Paijaa ja rakasta ruoskan sijaan. Mitään ei tapahdu, mitä et salli itsellesi, joten ajattele hyvin.

Uskotko siihen itse. Mitä hyvää opit itsestäsi matkallasi?

Maiju