Tunteet vaikuttavat luettuun tekstiin

Huomaatteko? 

Huom lukija. Julkaisin tekstin maanantaina, eli kuva ei ole ajankohtainen viikonlopulle.

Nyt kun some on ollut jo vuosia meille kalkkiksille ja boomereille lähinnä facebookkia ja instagramia, niin olemme oppineet tunteiden kuohunnasta paljon. Joku laittaa väärään paikkaan väärän päivityksen, valtakunta ärähtää. "Etkö sinä herranjestas osaa noudattaa sääntöjä. Et voi laittaa sinun mielestäsi hauskaa kuvaa ryhmään, mikä ei meidän sääntöjen mukaan ole hauskaa. Sinun tulee pysyä rajojen sisällä, eikä yhtään yrittää mennä niiden yli." Yllä oleva teksti muuttaakin muotoaan luetun tekstin jälkeen. 

Jos olisin kirjoittanut elämä on ihanaa, meillä on kaikilla kivaa. Yllä oleva kuvateksti olisi olisi ollut positiivisten tunteiden täyttämää ihanaa pumpulia. Ehkä. Sen sijaan siitä tulikin ristiriitainen ja hämmentävä. 

Markkinointi käyttää hyväkseen positiivisia tunteita. Mutta samalla ajattelen sen olevan ihan hyvä asia. Joskus markkinointi luo hyvää mieltä ja haluan hyvää mieltä.

Voit lukea saman tekstin ja käsittää sen täysin eri tavalla tunteidesi johdosta. Siksi kannattaa aina ottaa hiukan etäisyyttä lukemaasi ja lukea uudelleen ajatuksella. 

Et ole ajatuksesi. Vasta kun tuot pimeät ajatuksesi ulos suustasi, ne ovat silloin omaisuuttasi. Muuten ne ovat vain risteileviä aaltoja myrskyisällä säällä. Meissä on paljon pimeitä varjoja, joita emme itse näe. Mutta sen oppii tunnistamaan niin, että tiedostat milloin ärsyynnyt. Kun sanot ääneen negatiiviset ajatuksesi, ne ovat silloin sinun vastuullasi. Olet päästänyt ne vapaaksi. 

Vaikka luulet, että joku reagoi voimakkaasti –  suuttuu, se ei ehkä olekaan niin. Luulet vain niin itse. Sinä saatat jäädä miettimään pitkäksi aikaa toisen suuttumista, mutta hän on ns. leppynyt samalla hetkellä kun päästi tunteensa ulos. Mutta sinussa heräsi vahvat tunteet. Esimerkiksi kirjoittaessa. Kun et näe henkilön ilmeitä, eleitä, persoonaa –  joudut olettamaan ja turvautumaan omiin tunteisiin. Ja se jos jokin on pelottavaa. Me voimme pitkän aikaa miettiä tunteita, joita nappasimme matkallamme. 

Me ihmiset oletamme paljon asioita, mutta emme ehkä selvitä niiden oikeellisuutta. Me oletamme tietävämme mitä toinen ajattelee ja me oletamme, että muut tietävät mitä me ajattelemme. Ja kun me sanomme nämä ääneen, eivätkä ne menekään perille kuin ajattelimme, voi meitä odottaa mitä erilaisempia reaktioita. Omat tunteet vaikuttavat vahvasti kaikkeen, on siksi tärkeää tuntea omat reagointitavat. 

Samalla voi olla hassua, että luulee tuntevansa –  mutta jokin yllättävä tilanne voi pyörtää meidän pään. Emme enää tunnekaan omia reagointejamme. Tunteet ovat silti valtava rikkaus. Elämä ilman tunteita olisi mielestäni harmaata ja elotonta. Kuin marsissa. 

Maiju

Miltä inspiraatio tuntuu?

 Ne tulevat aaltoina, odottamatta. Innostumisen tuntemukset, joissa värit ovat kauniimmat ja syvemmät, ne tuntuvat syvällä sisimmässäni kauniilta. Ikäänkuin en olisi nähnyt niin aiemmin tai edes aikoihin. Yritän tarttua tunteeseen kiinni, mutta pysähdyn. Jos liikaa yritän - menetän tunteen. Hetken päästä olen jo unohtanut. Samoin on kirjoittamisessa. Olen suihkussa, missä ei ole kynää, eikä tietokonetta, jotta voisin sanat kirjoittaa ylös. Kauniita sanoja valuu mieleeni, samalla kun vesi pesee kehoni. Sanoja jotka kuulostavat uskomattomilta. Epätodellisilta. Kun tulen suihkusta ulos sanat ovat kadonneet johonkin minulta ulottumattomaan. En ymmärrä mihin. 

Aina kun inspiraatio iskee ja kirjoitan ne ylös, alkaa tekstiä tulla niin vauhdilla, etten pysy itsekään perässä. Minut täyttää valtava innostumisen tunne. Kun palaan lukemaan tekstiä jälkeenpäin, en saa siitä mitään selvää. Kirjaimet ovat vaihtaneet paikkoja, sanoista ei saa tolkkua. Ja koko tarina on työlästä siivota. Mutta tunne on mahtava. Se on kuin aalto, joka pyyhkäisee minun läpi. Siihen tulee tarkoituksen tunne syvästi mukaan. Ehkä se on se syy, miksi edelleen kirjoitan, vaikka en ole kokenut siitä vielä hyötyjä. Aina pitää olla jokin hyöty. Sanoo tämän ihmisen ego. Ego ja inspiraatio, ne kun eivät ole parhaita kavereita. 

Maiju

Uskotko itseesi?

 

"Vaikka uskot itseesi, voit olla ihan täys paska"

Oletko kuullut tällaista sanontaa? Ymmärrän tuon täysin, sillä toisinaan voi tuntua tältä. Jokainen aloittaa jostain. Jokainen aloittaa alusta jonkin asian ja kehittyy asiassaan. Mutta silti vaikka kokisit olevasi täys paska, et ole. Jaksa vain uskoa itseesi. 

Vaikka olisi super hyvä ja taitava ja aivan super lahjakas, voi olla ettei menesty. Kun taas joku joka ei ole niin lahjakas menestyy. Miksi? 

Ajatellaan vaikka omaa kirjoittamistani tai valokuvaustani. En ole menestynyt kummassakaan. Mutta. Nämä ovat kehittäneet muita kykyjäni elämässä. Havaitsen maailmaa eri tavalla, olen onnellinen, enkä tunne enää niin mustia tunteita. Oman elämänhallintani kannalta olen siis menestyjä. Siitä huolimatta, vaikka en ole menestyjä valokuvaamisessa ja kirjoittamisessa / tässä bloggaamisessa, olen silti menestynyt elämässä. Asiat, jotka olivat minulle erittäin vaikeita vielä jokin aika sitten –  ei enää ole. 

Olen uskonut omaan kirjoittamiseeni, mutta myös valokuvaamiseeni. Uskoin omaan äitiyteeni ja kosmetologin työhöni. Mutta jokaisessa näissä olen kokenut valtavia epäonnistumisia, sekä pelkoja etten riitä. Missään näissä. Epäonnistuminen kuuluu onnistumiseen. Ne kasvattaa luottamista. Sinä vain tiedät jostain syystä, että menestys kuuluu sinulle. Olethan käynyt jo niin paljon epäonnea ja kipua läpi. Eikö niin?

Sitä voi muuttua vähän niinkuin turraksi, kun liikaa tuntuu hakkaavan päätänsä seinään. Ja olla turta ei ole ihan huono asia. Koska silloin ei yliajattele. Tunteeton ja empatiakyvytön on ikävää, silloin ei tiedä mitä muut ajattelee, eikä voi oikein ehkä samaistua muihin, eli löytää syvempää yhteyttä ihmisiin ja elämään. Mutta jos olet kuljettanut vaikeuksia vuodesta toiseen ja huomaat että nyt riittää. Se on vain hyvä asia. Sillon asiat muuntuu. Ja muuttuu. Helpommiksi. Kun jää yliajattelijan tunteet pois, siirtyy tekemiseen. Se on askel eteenpäin.

Usko vain itseesi, sillä ihan todella saat sen mihin uskot vahvasti. Joskus täytyy vähän niitä hämähäkin seittejä poistella oman uskon edestä. 

Maiju

Resilienssi

 

Tämä sana on noussut käsittelyyni oman elämän hallinnan kautta. Resilienssiä voi kehittää ja kasvattaa. Vaikeat tilanteet voivat muuntua helpommiksi, kun resilienssi kasvaa. Myönteinen asenne elämään kasvattaa resilienssiä. 

Mutta miten he, jotka ovat kasvaneet kriisien keskellä vailla turvaa? Minä kasvoin kriisien keskellä. Ei ollut sotaa, vaan lähiö. Ymmärsin vasta aikuisena, että jo alue ja ihmiset joiden seassa kasvoin ei nostanut resilienssiä, vaan olin melko turvaton lapsi. Jos lapsi kokee turvattomuutta, hän alkaa selviytyä elämästä. Hänellä on tietynlainen automaatio päällä, eikä hän ymmärrä tekojensa seurauksia. Olin onnekas ja minulla oli ehjä perhe. En lähtenyt hölmöyksiin, joihin muut lähti. En uskaltanut. 

Minulle syntyi kuitenkin uskomus, etten saa iloita ja olla onnellinen. Jos olen onnellinen, joku haluaa minulle silloin pahaa ja tekee pahaa. Nyt aikuisena toki ymmärrän rajani ja tiedän elämän haluavan minulle hyvää. Mutta lapsi ei välttämättä tiedä.

Meillä on menneisyys ja moni meistä tekee asioita, joita ei haluaisi tehdä. Voiko kukaan mennä läpi tästä elämästä ilman vaikeuksia. En usko. Mutta myönteinen asenne ja selviytymiseen suuntautuva katse nostaa resilienssiä. Jossain vaiheessa aurinko paistaa. Usko minua.

En halua kuulostaa kruunun kiillottajalta, mutta lasten kasvatus on tärkein tehtävä maailmassa, sekä se ettei vähättele lapsen surua. Ei ole helpoin asia maailmassa kasvattaa lapsia, vaan vaikein. Minun mielestäni. Olla lapsen elämässä läsnä, on tärkein tehtävä maan päällä. Tuosta lapsesta kasvaa kuitenkin aikuinen. 

Henkinen kasvu on nostanut omaa resilienssiäni. Sekä erottelukyky. Kuka haluaa minulle hyvää?  Ja kuka on niin rikki sisältään, ettei tiedä satuttavansa minua. Miten minä kohtelen muita? Jos kohtelen muita mielestäni hyvin, ansaitsenko silloin ihmisiä jotka kohtelevat minua huonosti. Tarvitseeko minun ymmärtää heitä, jotka haluavat minua satuttaa. 

Uskallanko pitää puoleni ja omistaa oman tilani, seistä itseni takana?

Resilienssi kasvaa, kun vaikeuksiaan kohtaa. Maailman alle ei muserru, vaan tuleekin yllättävän vahvaksi. 

Samalla tulee karsineeksi elämästään kipua aiheuttavia tekijöitä pois, joka on vain terveellistä mielenterveydelle. 

Mitä ymmärrän resilienssin olevan? Ymmärrän sen henkiseksi vastustuskyvyksi. 

Maiju

Kasvua, kasvua

 

Tiedätkö sellaista tunnetta, kun mikään ei etene? Olet haaveillut paremmasta huomisesta ja iloisemmasta arjesta ja sellainen tuntuisi jäävän vain haaveiden tasolle. Elämällä on ihmeellinen tapa opettaa meitä kasvamaan. Se näyttää erilaisilla haasteilla meille, mitä meiltä puuttuu, missä meidän on kehityttävä ja joskus se laittaa meitä kiertämään kehää ja käymään uudelleen ja uudelleen samoja tunteita läpi, mitkä luulimme jo jättäneemme taakse. 

Jos elämästä ajattelisi, että se opettaa meitä näillä haasteilla. Nämä kyseiset haasteet tulee silloin ratkaista, jotta opimme ja jotta voimme edetä seuraavalle tasolle. Jos jatkaa eteenpäin, eikä ole oppinut - nämä samat tilanteet odottavat tulevassa, jossain toisessa muodossa. 

Miksi siis ahdistua ja pelätä haasteita, ottaa vain asenne "Bring it on" ja mennä kohti omaa voimaa. 

Meidän ihmisten ongelmat ovat erilaisia haastavuuksiltaan ja niitä on turhauttavaa verrata toisiinsa. Mutta joskus se tosiaan tuntuu sulalta mahdottomuudelta, kun mielemme täyttyy erilaisista rikkaruohoista. "Pitää olla sitä ja pitää olla tätä. Tuolla toisella on sitä joka minulta puuttuu."

Elämä ei estä sinua tuntemasta hyvää oloa, vaikka jossain muualla asiat olisi huonosti. Tai jos jollain on onnea, joka sinulta puuttuu. Sinä teet sen itse. Joten opettele katsomaan elämääsi siitä perspektiivistä, miten omat asiasi ovat nyt ja miten voisit ratkaista tämän haasteesi. Joskus tekee mieli ruikuttaa ja rutista elämälle omaa kurjuuttaan, mutta valo usein loistaa kirkkaimmin meille heikoimpana hetkenämme. Se tuo mukanaan jonkin selkeyden tai muutoksen. Ehkä vapaudumme kahleesta, joka on pitänyt meitä jumissa. Mistä sitä tietää. 

Jos haluat edetä omassa elämässäsi, siirry katsomaan miten sinulla menee ja miten voisit tämän tilanteesi ratkaista. Hae sieltä oma voimasi ja voita tämä oppiläksysi.  

Maiju

Elämän eri tasot

 Kuvitellaan tilanne, jossa elät kuplassa. Kupla on järjestetty näytelmä täysin sinulle. Siellä on juuri niitä asioita, joita uskot saavuttavasi. Siellä on juuri niitä asioita, joita olet aina toivonut elämääsi. Se on sinun kupla. Kaikki mitä kuplan sisällä tapahtuu, on sinun hallittavissa. On sinun elämäsi ja muiden elämä. Sinä otat vastaan vain sellaista tietoa, joka on sinulle tuttua tai sinun kontrollissa. 

Kaikki on sinun luomaa. Värit ovat juuri sinun maailmasi luomia värejä. Et koskaan kyseenalaista mitään tässä maailmassa, sillä se on itsestäänselvää. Saat olla juuri niin oma itsesi kuin koet tarpeelliseksi. 

Muistatteko elokuvan Truman show, jossa Jim Carrey näytteli roolia täydellisessä maailmassa. Hänelle oli rakennettu kupla. Eräänä päivänä hän purjehti päin kuplan seinämää. Ja kaikki muuttui.

Kuvittele itsesi kuplaan, johon yhtäkkiä tuleekin vuoto ja maailmassasi alkaa tapahtua asioita, joita et odottanut. Et arvannut. Värit muuttuvat. Tunteet muuttuvat. Kaikki muuttuu ja muuntuu. Ihmiset joiden kanssa olet viettänyt aikaa, näyttäytyvät eri tavalla sinulle. Alat kokea tunteita, joita et ole tuntenut ja ne pelottaa. Elämä asettaa sinut eri tasolle. Alat yhtäkkiä kuulla ihmisten elämäntarinoita, aivan erilaisia versioita mitä ennen. Ihmiset alkavat puhua sinulle asioita, mitä et ole ennen kuullut. Et tiedä miten reagoida, et tiedä miten tuntea. Sinulla alkaa uudenlainen kokeminen. Toiset turvautuvat siihen, että kaiken on oltava aitoa, toiset turvautuvat siihen, että aito on liian rankkaa, filtterit suodattaa. 

Miltä sinun kupla näyttää nyt? Elämä muuntuu ja muuttuu jatkuvasti. Uutta vastaanottamalla pysyy kehityksen perässä, mutta tunteiden on hyvä olla mukana. Oma kupla voi muuttua täysin.

Selviytymistarinat ovat kauniita. Se miten olemme vaikeuksista mennyt läpi. Kun itse möyrin aikanaan hyvin vaikeissa tunteissa, valitsin itselleni esikuvia. Millainen haluan olla, mitä saavuttaa. Mitä omaan kuplaani vastaanottaa ja mitä kuplastani poistaa. 

"You can choose, you just have to believe"

Maiju

Mikä saa sinut kirjoittamaan?

Kuva Pexels Pixabaystä 

Aika ajoin pysähdyn miettimään –  mikä saa minut kirjoittamaan? Kirjoittamiseen vaaditaan hiljaisuutta. Hiljaisuudella tarkoitan myös elämäntilannetta, tylsääkin ajanjaksoa. Kun elämä on vauhdikasta ja paljon kaikkea prosessoitavaa, voi kirjoittaminen olla haaste. Elämä aika ajoin tuo meille ns. "puhdistus ajanjaksoja". Se tuo meidän eteen vaikeuksia, jotta saamme kohdattavaksemme elämän varjoja. Pieniä, keskikokoisia, suuriakin. Ihan kuin nämä varjot kiertäisivät kehää ja tulisivat aina uudestaan ja uudestaan kohdattavaksemme, eri intensiteetilllä. Miten sitten kohtaamme varjomme, se jää meidän omiin käsiin. Sen olen oppinut, että mitä suurempi varjo, sen kirkkaampi valo. Kun työstää omia varjojaan, saa kirjoittaja pakkiinsa paljon tunteita ja sanoja käytettäväksi. Kirjoittaminen onkin yksi itselleni tärkeimmistä tunteiden purkamis keinoista. 

Aika ajoin törmään muiden kanssa keskustellessa samoihin teemoihin. "Eikö muilla ole vaikeuksia, he kun ovat niin onnea täynnä". 

Sosiaalinen media on opettanut, että harva näyttää ns. "rumaa" puoltaan itsestään. Miksi ei edes kannata näyttää? Koska tunteet moninkertaistuu helposti. Jos ei ole kohdannut varjojaan, voi muiden varjot kuormittaa, siksi hyvää on helpompaa seurata. Se on kevyttä ja iloista ja siitä saa voimia jaksaa. Mutta. Jos emme koskaan näkisi mitään nurjaa elämästä. Ei se olisi silloin elämää. Kaikkien murheet eivät tunnu yhtä voimakkaalta. Kaksi eri ihmistä voi puhua samasta asiasta, mutta toisen ongelma on raskaampi kuin toisen. Se on hämmentävää miksi on näin. Ehkä kyse on resilienssistä. 

Kun omia tunteitaan työstää kirjoittamisen kautta, mieli voi piiskuroida. Kertoa virheistämme. Vääristä sanamuodoista. Olen itsekseni opetellut tätä kirjoittamista nyt vuosia ja edelleen lauserakenteet ovat pielessä. En tunnista päälausetta ja sivulausetta. Se turhauttaa, sillä en ymmärrä niitä. 

Koen välillä itseni huijariksi. Miten voin vieläkin kirjoitella, vaikken opi millään oikein kirjoitusta? En yhdyssanoja, en lauseita. Kirjoitan silti, vaikka en osaa. 

Kirjoittamista voi pitää yllä monin tavoin. Päiväkirjat, kirjeet, runot, työtekstit, sosiaalinen media jne. 

Itselleen kannattaa antaa lupa kirjoittaa kaikkea hassua. Lapsellisia tunteita, vihaisia tunteita, onnellisia tunteita, väritettyjä sanoja, epäuskottavia lauseita. Ja kaikenlaisia mitä mieleen juolahtaa. Kirjoittamisessa pätee se ihanuus, että omaan mielikuvitukseen tutustuessa, sieltä voi syntyä vaikka minkälaisia Harry Potter maailmoja. 

Elämä on siitä jännä, että vaikka se antaisi meille suurta onnea isolla kauhalla, niin se pitää kyllä huolen nöyryydestä meissä. Jos mopo alkaa liikaa keulimaan, se muistaa kaataa hiukan suuremman kauhallisen mutaa päälle. Kun mudan on itsestään puhdistanut, onnikin tuntuu paremmalta ja valo kirkkaammalta. Sitä voisi kutsua myös sielun puhdistumiseksi. Ja siinä jos jossain on aiheita kirjoittaa.

Maiju

Mikä saa sinut tekemään sitä mitä teet mielelläsi?

 Kysy itseltäsi kysymyksiä

Kun kysytään "mikä sinusta tulee isona", moni vastaa "en tiedä. Vieläkään"

Tämä kysymys ei tuntuisi olevan sidoksissa ikään. Toiset eivät ajattele kysymystä koskaan, he tietävät mitä tekevät ja mistä pitävät, toiset taas eivät tai he tyytyvät siihen missä ovat. On ikää sitten 15, 25- tai jopa 60 vuotta. Jos jättäisimme kaikenlaiset ikäkriisit ja missä vaiheessa 'pitää' mitäkin tehdä tai saavuttaa, voisimme päästä lähelle ydin kysymystä: Mitä sinä haluat tai mistä sinä tykkäät? Elämä on kasvua ja haastavia tilanteita ja jos näitä ei koskaan itseltään kysy, saattaa elää tunteen kanssa, että jotain puuttuu. 

En tiennyt mistä tykkään vielä päälle 10 vuotta sitten. Olin lähemmäs kolmekymmentä, enkä tiennyt itsestäni juuri mitään. Kuulostaa hassulta. En tiennyt onko minulla taitoja, osaanko juuri mitään. Uskoin, että selviän näistä elämän jutuista koska niin kuuluu. 

Mutta vasta, kun aloin kohtaamaan todellisia vaikeuksia ja voittamaan vaikeudet – elämääni astui intohimo. Intohimo voi olla seksuaalista, mutta se on myös intohimoa tekemistä kohtaan. Se on jokin asia joka saa sinut tekemään, ilman että edes välttämättä ymmärrät asiaa. Omaksi intohimokseni nousi ensin lapselliset käsityöt. Kohtasin minut pienenä ja sallin itseni tehdä lapsellisia asioita. Kirjoittaminen toimi kanavanani ruikuttaa. Valitin ja käsittelin tunteita. Tunteiden tuominen alitajunnasta ulos oli rankkaa, mutta tein sen. Kun pikku hiljaa aloin olla valmis tunteideni kanssa, aloin haastamaan itseäni. Haastoin itseäni erilaisilla itseäni kiinnostavilla asioilla ja toiset asiat tulivat yllätyksinä. En todella uskonut löytäväni itseäni kauneudenhoitoalalta, enkä todella uskonut kuvaavani luontoa tai ylipäänsä valokuvia tai tehdä taidetta. Tosin en uskonut löytäväni parisuhdetta, tai saavani lapsia. Elämä todella yllätti. 

Elämä toi myös käsiteltäväksi nurjan puolen, sen synkän syyllisyyden puolen, jossa omaa onneaan ei saa näyttää, koska joku voi olla kateellinen. 

Yksi suurimmista oivalluksista on ollut "olemme yksin tässä maailmassa".  Siitä huolimatta, vaikka olisi iso perhe ja paljon ystäviä, voi ystävät tuntua kaukaisilta ja perhe ei ymmärrä. Omassa alitajunnassa voi olla tunteita, joita ei kehtaa tuoda esiin. Kokee olevansa väärässä paikassa, eikä kuulu joukkoon ja se oli tällaiselle ekstrovertille rankka tunnekokemus, joka kesti vuosia. Aloin kysymään itseltäni: kuka olen ja mistä tykkään. Ensin lähes kaikesta mitä tein, kuulin naputtavan äänen mielessäni, joka kertoi tekeväni väärin. Tai naurua, kuinka en osaa. Ne oli lapsen ja alemman minäni tunteita. Miksi yrittää kun en kuitenkaan osaa. 

Aloitin kauneudenhoitoalalla toiminimiyrittäjänä, mutta haasteet kaatoivat minut. Kuulin mielessäni lauseita "yrittäjyys vaatii intohimoa tekemistä kohtaan". Minulta puuttui intohimo. 

Lähdin työntekijäksi. Korona-aika toi erilaisia ihmeellisiäkin haasteita, joka teki tunteisiini melkoisia hyppyreitä ja mielessäni luovutin. Luovuttaminen teki minusta aidon. Aiemmin, koin esittäväni. Esitin olevani sellainen jollainen kuuluu olla. En sellainen joka olen. Kun asiakas sanoi minulle "seurassasi saa olla oma itsensä" –  ymmärsin, että minun on oltava myös, sekä hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Jos en ole, väsyn. 

Esteettisyys on osa minua, se kuuluu osaksi persoonaani. Rakastan kauneutta ja rakastan hyvinvointia. Mutta hypetys ja fanaattisuus näiden asioiden ympärillä on mielestäni väärin. Se aiheuttaa taka-kireyttä, perfektionismia ja luuloa tietävänsä paremmin kuin muut. Se on pilvilinna, joka romahtaa. Kun itseltään alkaa näitä kysymyksiä kysymään, elämä alkaa opettamaan. Ei aina ihan helpoilla tavoilla, mutta intohimo ei koskaan synnykään helposta ja valmiista. Se tulee taistelutahdosta. Taistelutahto on väkevä sisäinen tuli, jota hyvin voisi kuvata kukkaseksi, joka kasvaa asfaltin läpi. Eli ei ihan helppo tehtävä. Älä siis lopeta itseltäsi tuon kysymyksen kysymistä: Kuka minä olen? 

Maiju

Ramppikuume

Muistatko lapsuudesta sen hetken, kun koulun pihalla hypittiin hyppynarulla. Sitä odotettiin jonossa vuoroaan ja lopulta kun vuoro koitti, oli hypättävä hyppimään. Stibluja jännitettiin. 

Entäs kun pyöritettiin kahta hyppynarua samaan aikaan, siinä oli jo enemmän haastetta. Omalla kohdallani koin, että helpompi oli luovuttaa, ettei vain nolaa itseään. Se tunne, että tulee stiblu ja sinulle hörähdetään. Toiset lapset nauroivat räkäisesti, toiset mukana. Kukaan ei halunnut kohdalleen nauramista, varsinkaan minä. 

Moni meistä kasari/ysäri lapsista ja varmasti myös aiemmin syntyneistä on kokenut ramppikuumeen hirveänä. En väitä ettei muut ikäpolvet kokisi sitä. Meidän aikana harva vanhempi oli elämässä mukana. Auttamassa ja tukemassa, kuuntelemassa. Tunteet tuli kätkettyä sisuksiin. Kun ei hallinnut tunteitaan, vaan pidätteli ja tukahdutti –  tunteet ikäänkuin ohjasi ja tilalle tuli automaatio. Omalle kohdalleni automaatio oli täyskieltäminen. En tehnyt mitään, joka aiheutti voimakkaita tunteita. 

Ja kun ei kestä tunteita, niille kääntää selkänsä ja on vaikeaa niitä oppia tunnistamaan. 

Ei tiedä onko onnellinen vai ei. 

Aikuisena saattaa lapsuuden tunteet aktivoitua. Sisäinen lapsi nousta esiin. Tunteet joita menneessä piilotti, voi nousta aikuisena käsittelyyn. Joka on mielestäni ihan hyvä asia, jos kyse on viattomasta väärinkäsityksestä. Monilla kuitenkaan kyse ei ole ihan viattomasta tunteesta eli niitä ei tule väheksyä. Ramppikuume kohdallani on lamauttanut kehoni ja aika ajoin tunteet ottaneet vallan. Siksi niitä kannattaa työstää lempeydellä. Minulla on esiintymiskammo ollut lapsesta asti ja vaikka kuinka työstän asiaa, se nousee edelleen tietyissä hetkissä kummittelemaan. 

Ramppikuume tuntuisi laimenevan, jos antaa itselleen luvan kohdata sen lempeydellä ja hyväksyä sen myötä tulevat tunteet. "Ei se mitään, kaikki on hyvin. Teet parhaasi ja se riittää". 

Mikään ei pahenna oloa niin kuin vähättely, sättiminen ja mollaaminen. 

Lempeys itseään kohtaan on avain. Sekä hyväksyminen. "Minulla nyt on tällainen tunne, ei se mitään. kaikki on hyvin. Katsotaan mihin me pystytään. Yhdessä. "

Maiju

Ajoitus

 Asioilla on oikeat ajoituksensa

Hengitä. 

Rauhoitu. 

Odota. 

Kun haluat jotain, mieli pakottaa kiirehtimään. Se painaa, painaa ja painaa päälle. Toisinaan asioita tapahtuu vauhdilla, toisinaan tuntuu kuin mitään ei tapahtuisi. Asioilla on tapana järjestyä. Se on totta. 

Asioilla on oikea aikansa, ajoituksensa. 

Ihminen luo itse kiireen. Se on tärinä, joka sisimmässä vaatii mahdottomia. Se elää menneessä ja tulevassa, eikä ymmärrä, että nykyhetki on ratkaiseva. 

Hiljenny. 

Pysähdy, anna kehollesi aikaa sopeutua. 

Saat kyllä sen minkä tarvitset, mutta ajoitukset ovat merkittäviä. Jos se ei tule heti, vaan vasta vuoden päästä –  saat vuoden aikaa kasvaa haluamaasi suuntaan. Ehkä huomiosi viedään toisaalle siksi aikaa, että alitajunnassasi kehittyy uusia ideoita. Älä luovuta lopullisesti, ennen kuin olet täysin varma. 

Mutta joskus, vasta luovuttaminen saa asioita tapahtumaan. 

Muista hymyillä läpi matkan, vaikka ikäviäkin sattumia osuu kohdalle. Elämä järjestelee asiasi. Sillä on tapana tehdä niin. 

Luota.

Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita.

Sinä ansaitset hyvää.

Maiju

  

Kuoleman koulu

 Uudelleensyntymisen koulu

Kirjoittajille tekee hyvää käydä läpi kuoleman koulu ja uudelleensyntymisen koulu. Monet kirjoittamisen opettajat puhuvat tästä. Kun kirjoittaa oman kuolemansa –  saa kohdattavakseen tunteita, joita ei ehkä haluaisi kohdata. Järki ymmärtää ettei oikeasti kuole, mutta tunne saattaa kertoa muuta. Shamanistit puhuvat uudelleen syntymästä.

 Olen lukenut joskus, että shamaanit tekevät rituaalin syntyäkseen uudelleen. He kaivavat maahan kuopan ja viettävät yönsä maan sylissä, jotta he voivat herätä uuteen aamuun uutena ihmisenä. 

Shamaanin on pystyttävä tällaiseen, jos haluaa toimia parantajana. 

Kirjoittajan on pystyttävä kirjoittamaan kuolemastaan, sillä se vapauttaa tunteita ja auttaa kirjoittamisessa. 

Eikö? Tämä on kuitenkin vaatimus, joka voi olla harhainen. Jokainen tietää pystyykö vai eikö pysty. Mutta, jos on pelkoja, niitä kohti kannattaa kulkea. 

Kohdallani, minun oli pystyttävä. Kuolemanpelko hallitsi minua liikaa. Se oli kohdattava, sillä se salpasi hengitykseni. Kohtasin kuoleman, näin sen omin silmin ja kävin musertavan suruni läpi. Ylleni laskeutui musta esirippu, jonka sisällä käsittelin pimeät puoleni ja synkimmät tunteeni. Se oli omanlainen maahan kaivautuminen. Mutta synnyin uudelleen. Kun kuoleman koulun käy läpi, vapautuu energiaa elää. Sillä se on jotain niin väkevää ja pelottavaakin. Kun siitä selviytyy –  ymmärtää kuka on ja mistä on tehty. 

Kuolema on osa elämää. Luonnollista elämän kiertokulkua. Meillä on erilaisia kohtaloita jaettu osaksemme, eikä ne ole aina reiluja. Mutta, omalla polulla pysyminen helpottaa elämistä. Me joudumme luopumaan ihmisistä ympärillämme ja se sattuu. Me joudumme luopumaan myös osista itseämme, sekin sattuu. Mutta kivun läpi kahlattuaan, voi löytää timantteja. Ne oli piilotettu syvälle multaan, emmekä olisi edes kaivanut niitä ilman kipua. Ilman kuoleman ja luopumisen kipua. 

Maiju

Liian täydellinen

 Oletko törmännyt tällaiseen puheeseen: "Se on liian täydellinen, siinä on oltava jotain vikaa. En tykkää siitä siksi, koska se on liian täydellinen." 

Usein liian täydellinen voi saada meissä korostumaan heikkoutemme. Mutta täydellisyys on illuusio.

Kun mieli keskittyy heikkouksiin, se näkee ympärillään vain rumuutta ja pinnallisuutta. Kun mieli keskittyy vahvuuksiin, se näkee ympärillään kauneutta ja syvyyttä. Se näkee toisenlaisen todellisuuden. 

Heikkoudet ovat vain yksi näkökulma, vahvuudet toinen. Kun kiinnittää huomion heikkouksiin, ei anna itselleen lupaa olla vahva –  vaan epävarma ja muita / itseään alaspäin polkeva. Samalla kun haluaa nähdä muissa vikaa, näyttää omat vikansa. En näe henkisesti vahvana ihmistä, joka jyrää persoonallaan muut. Näen vahvana hänet, joka saa muut tuntemaan itsensä hyväksi hänen seurassaan. Se on oma näkökulmani. 

Meidän mieli osaa olla yksi piru, sillä maailma ympärillä kertoo sille erilaisia tarinoita, johon mieli joko tarttuu tai ei tartu. Me kaikki tuntuisimme pyrkivän jollain tavalla täydellisyyteen, varsinkin silloin kun haluamme jotain. Usein yritämme haalia liian nopeasti täydellistä. Silloin saatamme epäonnistua, koska harppaamme liian isoja askeleita. Emmekä välttämättä jaksa kantaa vastuuta askelistamme. Itselläni on usein tapana hypätä suoraan syvään päätyyn, sinnitellä uimataidottomana ja vaatia täydellistä. Pöh.

Oletko kuullut sanasta baby steps. 

Tavoitteeseen pääseminen on usein hidasta. Joskus elämä antaa sinun odottaa. Kutsun sitä myös universumiksi. Tullaksesi todelliseksi itseksesi, saatat joutua möyriä muutaman mutaisen ja mätäisen lätäkön läpi. Muta symboloi alitajuntasi likakerroksia. Haitallisia käytösmalleja ja uskomuksia, jotka estävät sinua elämästä sinulle hyvää elämää. Perfektionismi usein tuo lian pintaan, se voi tuoda myös kiukun ja kivun. Mitenkäs nyt suu pannaan, kysyy elämä ja kaataa kuraa lisää niskaan. Yritäs nyt olla täydellinen. Yrität ja yrität, mutta lopulta lika kaataa.

Kun lähdet kulkemaan kohti itseäsi, pääset kiinni iloon. Suunnattomaan iloon, joka saa sinut innostumaan ja hehkumaan. Kunnes tulee lätäkkö. Klomps. Kaadut. Lätäkkö on täynnä haitallisia käytösmalleja, joiden läpi sinun tulee kahlata. Muta tulee puhdistaa, korjata, kunnostaa, pyyhkiä.

Kuva on pixabaysta. Se kuvaa hyvin alitajuntamme roskakasaa. Ajattele mielikuvissa kuinka viet jokaisen roskan roskiin, lakaiset lopulta kadun ja ehkä maalaat vielä rikkoutuneet pinnat. Saman teet samalla alitajunnallesi, kun puhdistat mielesi roskia. 

Kun alat puhdistamaan alitajuntaasi, se voi viedä sinut mielenkiintoisiin paikkoihin. Tavallaan olet eri paikoissa, mutta kaikissa paikoissa ja tilanteissa on jotain samaa kuin tutuissa vanhoissa tilanteissa. Jos saat kiinni itsesi tästä tilanteesta, mieti miten päätät asian. Miten voisit käsitellä asian niin, ettei tilanne toistuisi. Usein nämä tilanteet voivat olla itselle haitallisia. 

Esimerkki: sinulla on ilkeä työkaveri tässä hetkessä, mutta tämän tunteen voimakkuus viekin lapsuuteesi ilkeään kiusaajaan, lällätäjään. Voit hoitaa asian loppuun aikuisena. Rakkaudella tietenkin. Päästämällä tilanteesta ja hänestä irti. Korvaa se paremmalla muistolla. 

Alat tekemään uudenlaisia valintoja, mutta vanhat valintasi saattavat kummitella mielessäsi. Aiemmin elämäsi on pyörinyt aika pienissä kuvioissa, nyt huomaat sen laajenevan mitä enemmän kasvat ja mitä enemmän olet valmis ottamaan vastaan. Silmät saattavat sumentua

Vastuu tulee yhdeksi tärkeäksi piirteeksesi. Mietit mikä on minun ja mikä muiden vastuu, opettelet erottelukykyä. Siitä huolimatta vaikka muut ulkopuolellasi näkevät sinut edelleen samana henkilönä, sinä taas käyt sisälläsi valtavan muodonmuutoksen. 

Kukaan meistä ei ole täydellinen. Kukaan ei kykene sellaiseen, ei silloin olisi ihminen.

Täydellinen peittää alleen aina illuusion. Luulet vain jonkun olevan täydellinen. 

Henkinen kasvu on ollut parasta mitä olen kokenut, se on ollut niin rajua, raastavaa, polvilleni ajavaa, etten vaihtaisi sitä mistään hinnasta pois. En kirjoittaisi tässä, jos en olisi sitä kokenut. Sillä en uskaltaisi. En uskaltaisi ajaa autoa, en kasvattaa lapsiani, en kantaa vastuuta, en kohdata tunteita, en kirjoittaa julkisesti, en tehdä juuri mitään. Olisin supussa, edelleen mieleni luomassa häkissä, mahdollisesti tuurijuoppo. Antaisin alkoholille luvan hallita minua. Mutta uskalsin. Uskalsin kohdata omat pimeät luurankoni, ne jotka hävettivät, ne jotka veivät minulta energiaa. Käänsin ne taiteeseen, käänsin ne lasteni kasvatukseen. Tein virheitä. Paljon virheitä. Mutta en tiedä olisinko osannut tehdä toisin, joten annan itselleni anteeksi. Alkoholi on edelleen aiheena kipeä. Se on syvällä suomalaisten juurissa. Mutta se on sama kuin minkä tahansa muun riippuvuutta aiheuttavan kanssa, jos se hallitsee sinua, etkä sinä sitä. Olet sen orja. En usko olevani sen orja, mutta elämä on opettanut minut varovaisuuteen. En voi milloinkaan tietää.

Opin myös sen, että kukaan ei voi lukea meidän ajatuksia. Kenelläkään ei ole sellaisia valtuuksia. Empaattisena voi tuntea syvästi mitä toinen käy läpi, mutta empaattinen ei voi kantaa toista ihmistä.

Sanat ovat  tärkeitä. Teot ovat tärkeitä. Syyllistäminen tai muiden päälle hyökkääminen ja sen jälkeen asian kieltäminen, vie erilaiseen laatikkoon. Kivun laatikkoon, joka johtaa satuttavaan perfektionismiin.

Henkisessä kasvussa opitaan kasvamaan parhaaksi versioksi itsestä. Nähdään omat haitalliset toimintamallit ja luodaan tilalle paremmat. Joskus ihmissuhteet menevät jäähylle, osa loppuu kokonaan –  mutta se on vain kasvun luonnollista siirtymää. 

On viisautta antaa itselleen armoa ja on viisautta olla olematta liian täydellinen. Liian täydellinen aiheuttaa särkyneitä sydämiä matkalla. 

Maiju

Itseinho

 Kaikenlaisia tunteita 

Aika ajoin tulee kärsittyä itseinhosta. Mitä sitä kieltämään. Mutta. Sille ei kannata antaa liikaa valtaa, antaa sen vain toimia aika ajoin polttoaineena. Hetkellisesti. Meidän kuuluu aika ajoin tuntea erilaisia tunteita, niin itsesääliä, itseinhoa kuin suruakin, kunhan emme viivy niissä tunteissa liian pitkään. Kun omia alhaisia tunteitaan kohtaa ja hyväksyy, ne opettavat nöyryyttä elämää kohtaan. 

Olen oppinut omista tunteistani tässä neljänkympin iässä, että herkkyyteen kuuluu aallonpohjat ja harjat. Nuorena ne ovat rajumpia, ne sattuvat kovemmin. Voivat viedä masennukseen asti. 

Milloin itseinho jää ikäänkuin seisomaan pidemmäksi aikaa herkällä? 

Omalla kohdallani seura vaikuttaa. Saavatko muut minut tuntemaan itseni hyväksi, vai huonoksi? Kun pyydän mielipidettä ja saan vastaukseksi tyrmäyksen. Sen seurauksena jos jalkani tärisee, keho uupuu. Ehkä loukkaanun. Kysyn silloin itseltäni : Oliko vastaus sellainen jota arvostan? Kysyisinkö häneltä uudestaan? Vastaisin, että en. En ole masokisti. Mutta joskus olen ollut. Hain hyväksyntää minua satuttavalta. Sain koviakin vastauksia. Ne osuivat johonkin niin syvälle minun sisimpään, että päätin olla tuntematta tunnetta uudelleen. Siksi tässä iässä toleranssi on pienempi. En salli enää itselleni tärinää aiheuttavia ihmisiä. Arvostan omaa tilaani. 

 Ei ole väliä onko henkilö ihan kiva. Jos ihan kiva henkilö saa itseni tuntemaan huonoksi, ei omia asioitaan kannata hänelle kertoa. Se on itsesuojelua. Oman herkkyyden suojelua. 

Itseinho syntyy herkästi jyrkistä mielipiteistä, ajattelemattomista sanoista ja samoin jos itse sanoo jyrkästi ja joku siitä huomauttaa tai ei edes huomauta, mutta tiedostaa sen olevan väärin. 

Oman mielenrauhan takia juuri siksi on hyvä oppia tuntemaan itsensä.

Herkkyyteen kuuluu välillä huutaminen ja karjuminen, itkeminen ja rypeminen. Mutta jos näitä tunteita ei itselleen salli, herkkyys menee tukkoon ja ei voi olla oma itsensä. Koska herkkä tuntee niin vahvasti ympäristönsä, on mahdollista alkaa miellyttämään ympäristöään kieltäessään tunteensa. 

Jos herkkä tuntee muiden surun, hän luonnostaan paijaa selkää. Jos se kenen selkää paijaa ei kestä sitä, herkkä voi vetää sen itseensä. Ottaa siis nokkiinsa. 

Jos herkän ympärillä on kovia ihmisiä, julmia ihmisiä, empatiakyvyttömiä –  voi vaarana olla loppuunpalaminen. 

Ei ole missään nimessä niin, ettei herkkä olisi vahva ja voimakas ja pystyisi pitämään puoliaan. Mutta herkän on pidettävä huoli omasta elintilasta, aurastaan niin sanotusti, jotta voi vahvistua. 

On hyvä oppia tiedostamaan kenet päästää lähelle ja kuka työnnetään etäälle. 

Sehän on niin, että jopa herkkä on vastuussa omista tunteistaan, loukkaantuu tai ei. Mutta jos jatkuvasti loukkaantuu, kannattaa miettiä onko omassa seurassa. Jos kokee olevansa, silloin kannattaa vahvistaa itseään. Ja opetella päästämään asioita toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ettei itseinho jää pysyväksi matkakumppaniksi. Oma arvo on hyvä tuntea. 

Maiju

Hidasta

Tarvitseeko pysähtyä?

Tämän puhun itselleni, mutta myös sinulle. Kun on kiire ja kaikille kaikkea –  vaatii muiltakin nopeutta ja keskittymiskyky on heikkoa. On sanottu, että nykyajan ihmisen keskittymisen taso on heikompaa johtuen älypuhelin maailmasta. Kun skrollaa somemaailmaa, oli se tiktok, ig tai fb, tarjontaa on niin paljon, ettei päivityksiä juuri jäädä miettimään. 

Työelämästä on tullut myös vauhdikasta. 

Moni tekee tänä päivänä vuorotyötä, sillä useat työpaikat ovat auki kellon ympäri. Epätasainen rytmi saa sisäisen kellon sekoamaan.

Millainen on sinulle sopiva rytmi? Rytmi ei välttämättä löydy viikon sisään, vaan siinä voi mennä jonkin aikaa, kunnes rytmi asettuu. Kun minulla oli aiemmin rytmi, kirjoitin paljon ja olin luova taiteessa.

Kun rytmini katosi, luovuus siirtyi ajanhallintaan. Oli käytettävä luovuutta aikatauluissa pysymiseen. Kirjoittaminen ja inspiraatiot katosivat. Kaikesta tuli vähän "ihan sama" meininkiä. 

Kun alkaa ärsyyntymään herkästi muista ja asioista, on silloin liian kiire ja samalla vaativa. Työelämä saa meidät ärsyyntymään. Sillä on niin paljon hallittavia asioita ja jos asiat eivät suju, ärsyyntyy. 

Kaikella on aikansa. Kaikella on paikkansa. Kun hidastaa, voi saada enemmän aikaan ja olo on onnellisempi. 

Opettelin hidastamaan jonkin aikaa. Kunnes en enää hallinnut sitä. Kun hidastaa, aistit voivat vahvistua. Saatat huomata ympärilläsi tuoksuja, ääniä ja maistaa makuja. Kun on liian kiire, kaikki ovat yhtä massaa. Kunhan menee vain eteenpäin. 

Hidastaminen tekee siis hyvää. 

Maiju

Kirjoittajan kupla

Kun vaivun kirjoittajan kuplaan

 

Kun on hyvä aikakausi ja istun kirjoittamaan, tekstiä virtaa alitajunnastani sormien välityksellä melko paljon näppäimistölle, silloin on todella vaikeaa keskittyä muuhun maailmaan. Kun kirjoitan –  minussa vilisee kaikenlaisia tunteita ja tuntemuksia. Niitä risteilee sekaisin ilosta suruun. Niitä ei aina tunnista mitä ne ovat tai mistä tulevat, sillä ne aaltoilevat. On lähtenyt pumpulia, raivoa, vitsailua, naurua –  kaikenlaisia tunteita. Ja silloin kun niitä kirjoittaa, olen pitänyt tärkeänä tunnistaa mikä tunne on päällä. 

Jokin aikaa sitten, jostain syvältä alitajunnastani kumpusi tunnistamatonta raivoa ja se asetti minut kuplaan. Kirjoitin sitä auki. Kun istahtaa koneelle ja hengittää, pitkiä syviä vetoja – keho rauhoittuu. Sekava ajatuksien massa voi lähteä selkiytymään.

Koska elämä kohtelee meitä aina välillä väärin ja silloin tunteet on hyvä käsitellä, kirjoittaminen on loistava työkalu siihen. Kirjoita itsellesi.

Kerro mikä harmitaa, miksi harmittaa. Jos on kehollinen ja kokee kipuja kehossaan kun suututtaa, voi huomioida kehoaan mitä se viestittää kivuillaan. Tarinankerronta voi olla parantavaa. Se voi auttaa muita sanoittamaan omia tunteita. Silloin kun jokin asia ei itsestä tunnu juuri miltään, joku toinen voi saada siitä apua. Älä siis suinkaan vähättele itseäsi käsitellessäsi tunteitasi. Voit auttaa samalla muita. Me emme koskaan tiedä, mitä muut käyvät sisimmässään läpi. 

Maiju

Heikkoudet

 Uskallatko sanoa omia heikkouksiasi ääneen? 

On helpompaa puhua omista heikkouksistaan, jos ei tiedä mitä niistä selän takana puhutaan. Mutta siinä vaiheessa, kun joku lyö sinua kasvoillesi omista heikkouksistasi –  olo vaikeutuu. 

Meillä kaikilla on heikkouksia. Muiden heikkouksien mollaaminen ja omien vahvuuksien korostaminen nostaa vain esiin oman heikkouden. Sehän on ristiriitaista eikö?

Toiset ihmiset ovat kuin kiertoilmauuneja, heidän samat sanat korostuu ja vanhat muistot puheissa pintautuu. Samoin on myös minulla. Minulla on paljonkin ominaisuuksia, niin heikkouksia kuin vahvuuksiakin, mutta siinä vaiheessa kun huomioni on vain muiden heikkouksissa –  ollaan jo hataralla maaperällä. 

Toki väärässä paikassa sanotut heikkoudet, saavat ihmiset epäilemään meitä. Mutta myönnä ne itsellesi ja seiso itsesi takana. Kun heikkoutensa myöntää ja niiden kanssa on sinut, muuttuu heikkoudet vahvuuksiksi. Kun niitä ei myönnä, tekee huomaamattaan virheitä, joita muut kyllä näkee, itse taas niille voi olla sokea. 

Minun heikkous on sekava persoona. Jos luet alla olevan tekstin, saat selvää tai et saa. Hah. Kirjoitan silti. ja olen hassu.

Jos me ymmärtäisimme, että asioilla on oikeat ajoitukset ja meidän erilaisuutemme ovat rikkauksia –  meidän ei tarvitsisi painostaa, eikä mollata. Mutta ihminen on kärsimätön. Se ei edes tiedosta kuinka paljon hänen suusta tulee erilaista tekstiä, joka satuttaa. Eikä se tajua, että niin kauan kuin hänen suustaan tulee tuota tekstiä on hän itse sen puheen vanki. 

Kaikki tapahtuu juuri oikealla ajallaan. Ei välttämättä silloin kun mielemme vaatii, vaan kun aika on oikea. 

Elämämme on täynnä heikkouksia, joiden jälkeen niistä tulee vahvuuksia. Kun on todella ollut polvillaan, tietää mitä oikeanlainen vahvuus on. Jos heikkouksiaan ei kohtaa, niistä ei välttämättä tule vahvuutta, ainoastaan tukahdutettua kipua. Tukahdutettu taas usein on vääristynyttä, joka voi pintautua raivona. 

Nähdään siis omat kipumme, missä meidän tulee parantua. Vaikka se on niin kovin vaikeaa. Kun muutamme ajattelumme ja sisäisen maailmamme puheen, ulkopuolinen maailma muuttuu ja muuntuu. Siinä vaiheessa kun itse lopettaa riitelyn ja tekee tarvittavat rajat, on elämän pakko muuttua. Eikö?

(Muokattu 30.5.22)

Maiju

Elämäntehtävä

 

Mitä haluat elämälläsi tehdä?  

Kysymys joka on meidän jokaisen omana tehtävänä miettiä, mutta ei kannata koskaan rajata omia mahdollisuuksia. Muuten voi jäädä näkemättä ja kokematta ihania mahdollisuuksia. 

Kun tätä kysymystä alkaa kysyä itseltään, elämä alkaa johdattaa suuntiin, joita haluaa ja joita ei halua. Mielestäni elämään kuuluu jatkuvien kysymyksien kysyminen itseltään. 

Kun tällainen elämäntehtävien pohdinta tuli vuosia sitten mietittäväkseni, en ymmärtänyt siitä mitään. En oikeastaan ymmärtänyt kuinka automatisoitua elämäni oli. Olin kasvanut tietynlaisessa ympäristössä, tietynlaisten ihmisten ympäröimänä. Luulin, että näin kuuluu olla ja tehdä. Ei ollut hyvä eikä huonokaan olla. Elämä pysäytti totaalisesti. Vaikeuksia alkoi satamaan enemmän kuin ymmärsin, kehoni reagoi vahvemmin kuin olin koskaan kokenut. Samalla opin rajullakin tavalla mielen voimasta. Minä päätin tehdä elämästäni hyvää.

Kirjoittaminen tuli tärkeäksi osaksi matkaani. Päiväkirjaan kirjoitin tunteitani auki. En osannut aiemmin tunteitani sanoittaa. Osasin mielestäni oikeinkirjoituksen ennen, nyt huomaan sen taidon olevan kiven alla. Edelleen googlaan sanoja, onko ne oikein vai ei. Jos minun pitäisi nyt miettiä mikä on oma elämäntehtäväni, se varmaan olisi hyvän mielen tuottaminen muille, auttaminen. Mutta niinkuin lentokoneen ohjeistus kuuluu: happinaamari ensin itselle, sitten muille. Ei voi auttaa muita, ellei itsellä ole kaikki hyvin. Toki voi, mutta se vie enemmän voimia. 

Elämän suurimmat kysymykset tuntuisi olevan kätkettynä pienien asioiden alle. Jos luulee, että elämäntehtävä on ajaa lamborginilla auringonlaskuun, saattaakin huomata auringonlaskun olevan se juttu. Kun luulee haluavansa omistaa ison talon, saa huomata ison talon olevan tyhjä ja kolkko, sieltä puuttuu elämä. Kun haluaa paljon rahaa, saa kohdattavakseen tilanteita, kun rahaa ei ole. Elämä on siitä ihmeellistä, että ihan kuin se johdattaisi oikeanlaisiin paikkoihin. Muistathan, että nämä ovat vain retorisia mielikuvia. Ei se kaikilla näin mene. Eivät kaikki halua lamborgineja ja isoja taloja. Toiset tahtovat ystäviä, ihmisiä ympärilleen. Meillä kaikilla on omat halumme ja toiveemme. Itseltäni puuttui pitkään yhteys ihmisiin. Olin yksinäisyyden kahleissa. Ei ole enää. 

Kun pyytää hyvää, tulee käsitellä huono pois. Ikäänkuin puhdistaa elämästään asioita, joita ei tarvitse. 

Elämä tuo meidän eteen asioita, joita mielemme luulee hienoksi. Ja pinnan alta voi paljastua jotain muuta hienoa. Ympäri mennään yhteen tullaan, on loistava sananparsi. Ehkä elämän tarkoitus on tuoda omat sinulle kuuluvat asiat näkyviksi, jotta oppisit arvostamaan sitä mitä sinulla on. Ja nähdä se myös. Joskus meille itsestäänselvät asiat on muille hienoja asioita ja joskus me ihailemme muilla sitä mitä he eivät itse arvosta.  Vaikeaa joskus tämä tallustaminen telluksella. 

Onko elämäntehtävän miettiminen liian raju kysymys, joka saa itsensä tuntemaan jollain tavalla alemmuutta? Sen ei tarvitse olla niin. Ehkä elämäntehtävä on sana joka saa meidät käymään tunteissamme ylhäällä ja alhaalla ja lopulta me ymmärrämme, että kaikki onkin ihan hyvin ja oikein. 

(Muokattu 1.6.22)

Maiju

Kirjoitanko turhaa tekstiä

 

Kysymys jota olen pohtinut. 

Kirjoittamisen "säännöissä" sanotaan, että tulisi vain jatkaa kirjoittamista vaikka asiaa ei olisi. Mutta kannattaako julkaista kirjoituksia, joissa asiaa ei ole. Sehän on sama asia kuin puhuisi kaiken mitä sylki suuhun tuo. 

Kirjoittamisessa puhutaan tiivistämisestä. Jos käyttää pitkiä lauseita ja paljon täytesanoja, teksti voi tuntua raskaalta ja lukija jättää sen kesken. 

Omat ongelmani kirjoittamisessa on liikkunut sen välillä, osuuko otsikko tekstin kanssa yhteen ja sopiiko kuva tekstiin. Jos hakisin kuvia pixabaysta, joka on ilmainen kuvapankki –  kuvat saattaisi sopia. Mutta. Minä harrastan kuvausta, joten eivät ne sovi, sillä ne ovat kuvia luonnosta tai jostain mikä itseäni kiinnostaa.

Tänä päivänä puhutaan niin koulussa kuin työelämässä itsensä reflektoinnista. Osaatko reflektoida omia heikkouksia ja vahvuuksia. 

Siihen aikakauteen johon synnyin, heikkouksia käytettiin meitä vastaan. Edelleen maailmassa on heitä, mutta julkinen maailma ei sitä hyväksy. Oletteko huomanneet?

Joten on ihan sallittua tuoda esiin omia kehitettäviä piirteitään. Edelleen on heitä, jotka järkyttyvät ja puhuvat kuinka epäammattimaista tai kuinka typerää se on. Mutta silloin kannattaa miettiä, ovatko nämä ne joille haluat puhua. 

Kohdenna kirjoituksesi hänelle jolle haluat sielusi avata. 

Olen opetellut tässä kirjoittamista jo jonkin aikaa ja markkinointiakin. Aloitin myös amk:n viestinnän kurssin ja kaikissa näissä puhutaan melko samanlaista kieltä. 

Kenelle sinä puhut. Ole selkeä. Tulevaisuuden juttu on läpinäkyvyys ja selkeys. 

Siivoa luurankosi kaapista, hyväksy ne ja ole se joka olet.

Maiju

 

Aitous

Uusia tuulia! Sain starttirahan ja aloitan yrittäjyyden kauneushoitolassa. Olen tästä iloinen, sillä se on myös askel kohti työtä valokuvaamisen ja kirjoittamisen parissa. Kirjoittamista on niin monenlaista, kanavia paljon, mutta niin on lukijoitakin. Siksi tuo kohderyhmän tarkentaminen on edelleen ollut niin vaikeaa minulle. 

Minulla on yksi iso möykky rinnassa jota olen työstänyt jo vuosia. Meinaan esillä olon pelko. Olen niin monia kirjoituksia lukenut someraivoista ja jännittänyt tuomitsevia ihmisiä, että nyt. En tiedä. Onko sillä väliä. 

Mutta tänään oivalsin, että kohderyhmäni on lempeät, itseään etsivät –  itseään rakastamaan opettelevat persoonat. En rajaa sukupuolta, koska sillä ei ole väliä. Mutta sielun kieli on oltava samaa kieltä puhuva. Ihminen ihmiselle.

Kauneudenhoitoalalla olen oppinut, että pinta on pintaa, mutta lähelle sielua pääsee vain avaamalla sydäntään. Täydellinen iho, täydellinen vartalo ajaa ihmiset illuusioon täydellisyyden tavoittelusta. Se ajaa erilaisiin häiriö tiloihin. Oikea ihminen ei ole täydellinen. Oikea ihminen kantaa arpia. Mutta arvet kaunistaa, jos itseään uskaltaa niiden läpi rakastaa. Jopa täydelliset ihmiset kantavat arpia. Inhimillisiä arpia. 

Millainen on oikea ihminen? Se on kooltaan sellainen missä sillä on hyvä olla. Se on ulkonäöltään sen näköinen, että hän kantaa itsensä arvokkaasti. Hän antaa muiden olla omia itseään. 

Oikea ihminen on kaunis. Oikea ihminen on samaistuttava. Ei kukaan voi samaistua nukkeen. Vai voiko?

                                                             

                                                         

Resepti aitoon       kohtaamiseen:

Katso silmien kautta sieluun, 

sytytä tunne sydämeen.

Kohtaa ja arvosta. 

Kunniota.

Ole.

💖

Maiju

Paha mieli

 

Paha mieli voi syntyä ihan mistä vaan. Sen on tämä maailmanaika opettanut. Samalla tämä sosiaalisen median aika on opettanut meitä pitämään puolemme. Kun itse olin lapsi, meidät kiltit vaimennettiin kasvatuksessa ja opetuksessa. Ei ollut omaa ääntä. Tänä päivänä meille painotetaan omaa ääntä ja sen löytymistä. 

On aina persoonasta kiinni kuka kontrolloi itseään ja muita. Kun haluaa näyttää ulospäin vain hyvää puolta, sitä saattaa kontrolloida ympäristöään sen mukaiseksi. Mutta, kontrollointi satuttaa. 

Kontrolli ja kuri on silti hyvä asia, jos sillä ei kahlita yksilön omaan tahtoon. Kontrollilla voidaan opettaa tietynlaista käytöstä, esimerkiksi opettaja opettaa luokkaa, työpaikka opettaa työntekijöitään. Meillä pitääkin olla jokin suunta. Mutta jos me emme tee yhteistä sopimusta, esimerkiksi sovi pelisääntöjä, kuinka meillä toimitaan, mitkä ovat arvomme - odottaa silloin edessä rutkasti pahaa mieltä, rutinaa, käden vääntöä ja sutinaa. Olipas runollista. 

Diana Cooperin enkelikorteista voi lukea lauseen "kuriton koira on vaaraksi ihmiselle". 

Kuriton ihminen on vaaraksi itselleen? Eikö?

Kun on sisäistänyt kurin, elämä on helpompaa. 

Ihmisyys on vaikeaa. Kun kaikilla on mielipide, voimakaskin –  saattaa edessä odottaa yksinäisyys, jos mielipiteet ovat liian voimakkaita ja toisistaan eriäviä. Liika kontrollointi voi asettaa yksinäisyyden kahleisiin. Liika täydellisyys toisin sanoen. Mutta, se ei ole aina huono asia. Voi olla, että menettää ne ihmiset, jotka ovat edessäsi, mutta ei heitä silloin ole sinulle edes tarkoitettu. Jos sinun täytyy kontrolloida ihmisiä, jotka ovat lähelläsi –  he eivät ole silloin sinun ihmisiä. Ihminen pysyy vapaasta tahdostaan luonasi, jos hänen kuuluu siinä olla. Toiset ovat vain käymässä, saattavat tulla vuosien päästä jopa takaisin. Jos sallii ihmissuhteissa vapauden, eikä kahlitse toista –  syntyy luottamussuhde, joka ei välttämättä katkea koskaan. Jos kontrolloi ja kahlitsee ympäristöään, ympäristö pyristelee eroon. 

Hyvän kommunikoinnin synnyttämisessä kannattaa välttää syyttäviä ja kontrolloivia sanoja. Paha mieli syntyy syyttämisestä. Mutta jos syytökselle on aihetta, silloin vastaanottajan paha mieli on turha. Kuka sen sitten päättää mikä on turha. Ehkä se on sielun sopimus. 

Elämä on laina –  lauletaan. Niin on. Ja kaikki mitä koemme ja näemme on meillä lainassa. Paha mielikin menee ohi, kun opimme sen opetuksen. Lapseni sanoivat pienenä "minulla on maha mieli".

Maiju

Sanojen vakavuus

 Olenko selkeä viestinnässäni

Olen toisinaan joutunut opetella jyrkkyyden sanoissa. Sekä selkeyden. Jos en ole selkeä, vaan ristiriitainen viestinnässäni, minua on vaikea ymmärtää. Olen oppinut tällaisia pieniä juttuja kantapään kautta. Jos haluan saada viestini perille, on oltava selkeä, ytimekäs ja kohtelias, sekä seistä sanojeni takana. Hyökkääviä viestejä ei jaksa lukea, eikä hyökkääviä sanoja kuulla. Ja jos aina peruu puheensa jälkeenpäin –  uskottavuus vähenee.

Jos on riitatilanne ja omat ajatuksensa haluaa tuoda ilmi, ne suuttumuksen tunteet myös –  syyttelyt kannattaa jättää pois. "Sinä olet sellainen, sinä et osaa, sinä sanoit että minä..." Vastapuoli hyökkää tällaisista takaisin, eikä sovintoa välttämättä tule. Kun kääntää sen edes muotoon "Minusta tuntuu tältä.." Teksti kevenee.

Ihmiset jäävät kantamaan sanotut sanat. 

Jos viljelet suustasi kaikkea mitä sylki suustasi tuo –  jätät jälkeesi kysymyksiä, joita ei välttämättä enää tulla kysymään sinulta. Siksi kommunikointi on taitolaji, sen on oltava hienovaraista. Varsinkin tilanteissa jossa olet uudella maaperällä. Isolla egolla ja isoilla askeleilla, 'sydämiä särkyy' ja niitä on vaikeaa korjata jälkeenpäin. 

On kuitenkin hyvä tiedostaa, että siitä huolimatta vaikka kommunikoisit millä tavalla hyvänsä, on mahdollisuus, että joku suuttuu. Varsinkin jos teet jotain vierasta. 

Tärkeää olisi kuitenkin, että seisoisit sanojesi takana. Jos sanoo "tekosyyn", joka paljastuu lopulta hataraksi ja jopa valheeksi. Sitä tulee loukanneeksi ihmisiä, vaikka se olisi mielestäsi tahatonta. 

On joskus vaikeaa olla rehellinen tässä maailmassa, sillä on ihmisiä jotka kuulevat asiat niin kuin he haluavat kuulla. Esimerkiksi johdattelevat sinut vastaamaan tavalla, joita he tulevat käyttämään sinua vastaan. Siksi on hyvä oppia tuntemaan erilaisia tapoja kommunikoida ja tuntea itsensä miten kommunikoi. 

Miellyttäjä haluaisi tehdä asioita niin, että kaikilla on hyvä olla. Mutta miellyttäjän itsensä kannalta kannattaa tehdä myös niin, että itselläkin on hyvä olla. Jos kaikkia miellyttää, tulee loukanneeksi aina jotakin. 

Sillä uupumus odottaa, jos ei itseään kunnioita. 

Maiju

Oletko vapaa?

 Ihminen tottuu kaikenlaiseen. Niin hyvään kuin huonoonkin. Sitä saattaa kipuilla läpi kovien haasteiden ja jäädä sen myötä kiinni turvallisuuden tunteeseen, joka on saavutettu voitetuista vaikeuksista. Turvallisuus kuitenkin on saattanut rakentua heikkojen perustusten päälle. Siksi olisikin hyvä oppia mitä tarkoittaa oma vapauden tunne. Milloin tunnen olevani vapaa? Olen oppinut vapaudesta –  sen olevan mielen tila. Kun katsomme tätä maailmaa ympärillämme, mitä tässä on ihmiskunnalle tapahtunut –  olemme ymmärtäneet ettei kukaan meistä ole vapaa. Sitä on vähän niinkuin aina jonkin asian vanki. Jopa omien ajatustensa. Jos ulkoinen maailma kahlitsee, silloin vapaus ei ole läsnä. 

Aikanaan tein oivalluksen kävellessäni korkeasaaressa. Upeat merikotkat istuivat häkeissään. Vapautta symboloiva lintu. Häkissä. Sisälleni syntyi outo pahan olon tunne ja tajusin, etten itsekään ollut sen vapaampi. Vaikka luulin niin. Siitä asti lähdin vapauttamaan itseäni häkistä. Olen vapaa kun minun annetaan toimia kuin haluan, eikä yritetä vaikuttaa manipuloiden. 

Maailma on täynnä heiluvia ihmisiä, jotka korostavat omaa valtaansa ja he voivat saada vieressään olevat manipuloitua valtaansa. On täysin eri asia joutua kahlituksi väkisin tai "uhaten" kuin tulla "kahlituksi" vapaasta tahdostaan. 

Vapaus syntyy siitä kun on oman elämän hallinnassa tietoinen omista asioistaan. Kun jokin uhkaa vapauttamme, keho reagoi. Silloin voi asialle tehdä jotain. 

Vapaus on sitä että keskittyy omiin asioihin, eikä takerru muihin. Pystyykö todellisuudessa tässä maailman ajassa olemaan täysin vapaa? Olen yrittänyt tätä selvittää. Jos olisit täysin vapaa, eläisit mielen ulottumattomissa jossain vuoren huipulla, etkä eläisi tässä maailmassa. Pahoittelut tästä lauseesta. Tarkoitan ehkä tällä, että meillä ihmisyydessä on lakeja, ja emme voi milloinkaan olla vapaita niistä. Mutta kun sisäistämme arvomme sekä sisällytämme sen ulkoiseen maailmaamme, ehkä silloin olemme vapaita? Mutta voinko minäkään kertoa mitä vapaus on? Sillä se on jokaiselle henkilökohtainen tunne. 

Intuitio matkakaverina voi olla ainoa ystävä, jos haluaa päästä eteenpäin matkallaan. Elämä tarjoilee eteen tilaisuuksia, jotka voivat pelottaa. Jännittää. Hirvittää. 

Kaikkiin hömpötyksiin ei kannata ryhtyä, se on selvä, sillä jonkinlainen järki on hyvä olla matkakaveri.  Mutta. Joskus intuitio vie hömpötyksiin ja jos se tuntuu todella oikealta, silloin se kivi kannattaa kääntää. En olisi löytänyt intuitiooni yhteyttä, jos en olisi kuunnellut niitä kummallisia merkkejä. 

Mutta, kun elämä kysyy oletko valmis menemään eteenpäin, mitä vastaat? Olemmeko koskaan valmiita? Joskus on vain keskeneräisyydessään pompattava ja lähdettävä matkaan. Välttyäkseen ahdistavalta kivulta on silti hyvä olla hiukan valmistautunut. Liian syvään päähän hyppääminen, saattaa hukuttaa ja sen jälkeen tahtoo kuivalle maalle. Turvaan. Koska huomasi, ettei osannutkaan uida.

Silloin voi vetäytyä maan pinnalle ja opetella uimaan ja kokeilla myöhemmin uudestaan. 

Kommunikointi

Joskus eteemme tulee ihmisiä, joiden kommunikointi on mielestämme vääränlaista. Kunnes, tulee joku jonka kommunikoinnin taidot ovat vielä heikommat, kuin edellisen. Maailma opettaa meitä jatkuvasti erilaisilla tavoillaan vastaanottaa tietoa. Joskus meidät pakotetaan saappaisiin, jotka eivät ole meidän –  saappaisiin joihin emme halua. Silloin maailma puhuu mukavuusalueesta ja sen ulkopuolelle menemisestä. 

Henkinen kasvu on kipua, kivun perään. Voitettujen tunteiden jälkeen, saamme palan mielenrauhaa kannettavaksemme. Ehkä opastaaksemme muita, jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa. Tai ehkä vain kasvattaaksemme itseämme. 

Sydämen ääni/intuitio on vaimea ja hiljainen ääni. Ego on voimakas ja hyvinkin äänekäs. Tämän äänen selvittäminen / erotteleminen toisistaan vaatii itseltään hiukan työtä. 

Kun elämä kysyy oletko valmis, se asettaa meitä haasteisiin, joihin emme ehkä osaa varautua. Jos jatkuvasti kuuntelemme sisäistä ääntämme ulkoisen hälyn sijaan, ehkä me silloin voimme päästä maaliin.

Kun olet vapaa mielesi kahleista, osaat lukea tilanteita joita järki ei osaa. Järki haluaa aina selityksiä ja perusteluja, joka on ihan hyvä asia, mutta joskus on hyvä osata päästää järjestä irti –  ettei jää polkemaan paikalleen. 

Toivottavasti en suututtanut sinua kirjoituksellani. Silloin kun ärsyyntyy, se taitaa kuitenkin olla viesti itselleen. 

Oi että kuinka joskus ärsyttääkin oma mieli. Ja henkinen / sisäinen kasvu. 

 

Maiju

Merkitystä etsimässä

 

Olen joskus lukenut käsitteen, että ulkopuolinen maailma heijastaa sisäistä maailmaani. Peiliteoria.

Aloin elämään tämän ideologian mukaan ja olen siitä oppinut hyvin paljon. Valokuvaamisessa minua on inspiroinut vesipisarat ja olen kovasti pohtinut tähän syytä. Ystäväni sanoi pisaroiden heijastavan takaisin päin. Niinpä otin valokuvan ja tosiaan, sieltä heijastuu kuva. Mutta. Oivalsin myös, että itku on ollut tapani puhdistaa sielua. Eli jos on liian pitkään kova stressi tai vaikeaa, itku on puhdistanut kipuni. Itku väsyttää, mutta se lopulta virkistää, sillä sitä alitajuisesti vain sinnittelee monessakin asiassa. 

Ymmärsin, että luonto "itkee" puolestani, kun itse en pysty. Silloin ihailen sadetta. 

Maailmamme voi olla todella kova herkälle sielulle ja kiire / jatkuva paine tyrehdyttää herkkyyden. Mutta myös huolet, esimerkiksi taloudelliset huolet, jotka liittyvät juurisakraan –  elämän peruskallioon. Kun talousasiat ovat kunnossa, stressiä voi olla huomattavasti vähemmän. Sillä juurichakra on yhteydessä maailmaame. 

Chakrojen opettelun myötä, omaan elämään voi tulla tietynlaista rauhaa ja tasapainoa –  sillä se on yksi iso osa meitä ja omaa itsetuntemustamme. Mutta, se saattaa joillain mennä yli hilseen. "Ne ovat niitä hörhöjen juttuja". 

Oma mieli voi kieltää hörhöilyn ja pysyä tiukasti jalat maassa, sekä olla uskomatta mihinkään. Mutta siitä huolimatta samat asiat vaikuttavat taustalla vaikka niihin ei uskoisikaan. 

Meillä on peruskäsityksen mukaan 7 chakraa. Värit menevät samassa järjestyksessä kuin spektrit, eli myöskin sateenkaaren väritys. Joku ihminenhän nämäkin on keksinyt, jos on pakko epäillä. Jotain. 

Juurichakra on yhteytemme maahan, värinä on voimakas punainen ja se liitetään myös talouteen ja omistamiseen, materiaaliin. Ihminen tarvitsee materiaalia ympärilleen, ellei ihan pilvilinnoihin halua lähteä ja leijua. En kuulu siihen porukkaan. Vaan minun turva on koti, perhe, talous ja ystävät, sekä työ – eli merkitys elämässä. Haluan tehdä työtä jossa arvoni kohtaavat työn kanssa. Olen myös överi sosiaalinen ja taiteilijamainen, joten näitä piirteitä täytyy löytyä työstäni tai vahvasti elämästäni. Etsin myös rauhaa.

Sakraalichakra liittyy taiteisiin –  eli luovuuteen ja seksuaalisuuteen. Jos tämä toimii, ja olemme balanssissa siinä suhteessa –  on luovuus tasapainossa, eli taitomme ovat esillä ja seksuaalinen energia –  joka kuuluu ihmisyyteen on kunnossa. 

Solar plexus taas on ympäröivän maailman ajatukset. Tämä sijaitsee navan yläpuolella ja aikanaan kun harjoitin tätä, laitoin laastarin napaan merkiksi suojautumisesta. Pelot asuvat tässä chakrassa, sekä muilta tulevat ajatukset. Se on väriltään keltainen. Kun itseensä alkaa tutustua, siellä ajatuksissa huutaa maailman ajatukset. Kollektiivin uskomukset. Kulttuuri ym. Niiden seasta tulisi löytää se oma itse. Siksi tutustuessaan itseensä on hyvä suojautua muiden ajatuksilta. 

Sydänchakra –  no sehän on selvä. Siellä asuu rakkaus maailmaa ja rakkaus itseään kohtaan. Väri on vihreä tai vaaleanpunainen. 

Kurkkuchakra –  Tämä on sininen ja yhteydessä kommunikaatioon. Usein kurkku ilmentää sanomattomia sanoja. Pidätettyjä tunteita. Myös joskus opin tällaisen lauseen, jonka hyväksyin omakseni –  energiat kohtaavat kurkussa ( jos kivulle ei löydy mitään syytä). Kommunikointi ei aina ole helppoa. 

Otsachakra –  se on näkökyky henkiseen maailmaan. Puhutaan näin, että alimmat chakrat tulisi hoitaa ennen tämän avaamista, sillä voi lähteä liikaakin leijumaan ja jalat irtoaa maasta. Indigon sininen väriltään. 

Krunuchakra –  Tämä on taas yhteys universumiin, omaan korkeampaan minään ja sieluun. Väri on liila. Juurichakran ja kruunuchakran välistä virtaava energia tasapainottaa sielun ja kehon energiat. 

Nonih tästä tulikin henkinen postaus, jota en todella suunnitellut. Pidän hörhöminän mieluiten piilossa. Joku oman egoni juttu. Mutta merkityksellinen elämä tarkoittaa itselleni yhteyttä maailmaan. Olla sinut ihmisten kanssa joiden kanssa kommunikoin. Olla yhteydessä työhön ja maailmaan. Olla osa yhteisöä. Se on oma merkityksellisyyteni. Ja tätä kun lähdin aikanaan etsimään – möyrin kyllä jokaisessa muta-lätäkössä mitä eteeni tuli. Menin turvalleni ja haavoitin egoani ja paljon. Mutta. Olen saanut myös kokemuksen tuomaa arvokasta viisautta. Joka ei silti aina ole parhaakseni. Vaikka luulen näin. Mutta. Matka jatkuu ja opiskelemassa tätä elämää täällä ollaan. 

Maiju

Henkinen kasvu

 Yleensä vasta silloin, kun kohtaamme elämässämme vaikeuksia –  ajaudumme henkisen kasvun polulle. Ehkä siinä tulee samalla pohdittua uskonnollisiakin ajatuksia. En mene niihin, sillä uskon asiat ovat hyvin iso osa mielikuvia ja mielipiteitä. Henkinen kasvu on taas kysymyksiä. Kuka minä olen? Mihin uskon? Mitkä ovat arvoni? Kohtaavatko arvoni ihmisten kanssa, joita on ympärilläni? Henkinen kasvu vie sielun pimeyteen. Se vie useimmiten kipuihin ja tunteisiin, joita emme ole kohdannut, ainoastaan hyväksynyt –  sillä ne ovat muodostuneet kollektiivista ympärillämme. Se tuo tietynlaisen kapinallisen myös esiin itsessämme. Henkinen kasvu on henkisyyttä, mutta se ei tarkoita samaan kastiin istumista kaikkien henkisten ihmisten kanssa. Sen opin matkallani. Tie vie yhteenkuuluvaisuuteen, sekä täydelliseen eristäytyneisyyteen. Yksinäisyys tuo esiin tunteita itsestä. Toiset viihtyvät yksinäisyydessä, toiset ahdistuvat.

Kun kipu tulee kohdalle, sitä hakeutuu parempaan luonnollisesti. Kivusta voi tehdä kaunista. Elämästä voi muodostua symbolista. 

Kasvu tuo eteemme peilin – mistä tykkään ja mistä en tykkää itsessäni. Siinä puhutaan myös puhdistautumisesta. Kun ihminen sairastuu, se puhdistuu. Keho pakottaa lepäämään. Lepo ei ole helppoa hänelle, joka on tottunut suorittamaan. Ympäristö saattaa huutaa ympärillä kuinka on kiellettyä olla kipeä. Mutta oma mieli on se pahin huutelija. Korona taas on opettanut kaikkia maailman ihmisiä lepäämään, kun on kipeä. 

Henkinen kasvu tuo lähemmäs itseä. Mitä minä haluan? 

Omaan kasvuuni on kuulunut taiteellisuuden esiin tuominen. En tiedostanut omaavani minkäänlaista taiteellista kykyä, mutta kipu ajoi siihen suuntaan. Taide toimi terapiana. 

Henkinen kasvu toi minut lähemmäs omaa sielua, mielihyvän tunnetta. Onnellisuutta. Ensin piti karsia "kuka minä en ole" piirteitä. Muut ihmiset toimivat opastajana tietämättään. Kipua toi tieto, etten ole kuin muut. Lapsesta asti kun olin tiedostamattani halunnut kuulua joukkoon. Niinkuin hyvin hyvin moni nuori haluaa, vaikka kieltäisikin asian. 

Henkiseen kasvuun voi kuulua myös mystisyyttä, sekä vahvoja illuusioita, sekä illuusioista pois oppiminen. Siihen kuuluu myös vahvasti maadoittuminen. Jokaisella on oma polku. Vaikka joskus tekisi mieli sohaista muiden polkuja ja repiä mukanaan omalle polulle, niin heillä on silti oma polku. 

Henkisessä kasvussa parannetaan uhri meissä, sekä haavoitettu sisäinen lapsi. Mutta myös haavoittaja parannetaan. Kun ihminen toimii tiedostamattomana, silloin hän ei tiedä olevansa vahingollinen ympäristölleen. Mutta myöskään, kun ei tiedä olevansa uhri - sitä on jatkuvasti tilanteissa missä uhriminän rooli käynnistyy. Kipua kivun perään. Kunnes ehkä ymmärtää punaisen langan / kaavan. 

Osaisinpa kertoa miten näistä pääsee irti. Mutta kirjallisuutta aiheesta on laajasti. Intuitio ohjaa oikeiden kirjojen, sekä oikeiden ihmisten äärelle, kun oppii kuulemaan. 

Tutustu itseesi. Kuka olet, mitkä ovat uskomuksesi asioista, elämästä, ihmisistä ympärilläsi? Oletko onnellinen? Riitätkö ja riittävätkö muut sinulle. Mitä tarkoittaa jalat maassa oleminen sinulle? Jos olet nopea tekemään päätöksiä ja vaihtamaan suuntaa, mieti voisitko opetella pysymään paikallasi. Jos et millään suostu liikkua, mieti voisitko liikahtaa. Elämä muuttuu ja muuntuu koko ajan. Uskallatko kulkea muutoksen mukana. Uskallatko päästää irti asioista, joita haluat –  mutta jotka eivät kuulu sinulle? 

Henkisen kasvun lainalaisuuksien kanssa ( jos tällaista sanaa uskaltaa käyttää) kuuluu: Kun olet oppinut mitä kipu sinulle opetti, olet valmis jatkamaan matkaa. Pääsemään ns. seuraavalle tasolle itsesi kanssa. 

Kun alat kyselemään, maailma alkaa vastata sinulle. Jos sallit mystisyyden astua elämääsi ja intuitiosi astua tärkeäksi matkakumppaniksi – tulette voimapariksi ja elämääsi voi tulla ihmeitä. Sinun ihme, voi olla jonkun toisen luonnollinen olotila. Sinun luonnollinen olotila voi olla toisen ihme. Älä rajaa, älä tuomitse –  vaan kuule mitä maailma sinulle haluaa kertoa. Ja nauti matkasta. 

Vielä tähän loppuun: 

Henkiseen kasvuun tulee myös iso teema käsiteltäväksi. Minä ja muut. En minä, mutta muut. Ei muut, vaan minä. Kun silmät alkaa aueta, näkee muiden olevan myös ihmisiä, samoilla kivuilla ja haavoilla kuin mekin. Oli tulotaso ja status mikä hyvänsä. Kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Samalla opit erottelukykyä. Hienoja ristiriitaisia asioita, ettei mikään ole niin kuin joku väittää. Kaikkien roolien takana on sydän –  haavoitettu tai haavoittaja, jota on haavoitettu. Älä sorru ulkoisen olemuksen perusteella arvottamiseen, sillä saatat olla hyvinkin väärässä. 

Ihminen luo itselleen roolin jo lapsena ja hän on oppinut roolia pitämään yllä selvitäkseen. 

Ollaan siis lempeitä toisillemme, emme koskaan tiedä mitä kipua muut kantavat sisällään. Mutta meidän ei silti tarvitse ottaa kenenkään kipuja kannettavaksi, vaikka niitä ymmärtäisimme. 

Maiju

Voinko minä muuttua?

 Ihminen jalostuu

Kun olin nuori - elämäni oli aika mustavalkoista. Näin vain yhdenlaisia todellisuuksia ja silloin myöskään en uskaltanut uskoa hyvään, enkä positiiviseen muutokseen. Muutokset tuntuivat kipeiltä puristuksilta. Vastustin muutosta. Minulla oli oletuksia ja ajatuksia ettei ihminen voi muuttua, mutta elämä antoi minulle monenlaisia opetuksia.

-Voin vierähtää jonkun toisen nahoissa hetkellisesti, mutta kun vietän siellä liikaa aikaa –  kadotan itseni.

-Erilaiset ihmiset tuovat meille käsiteltäväksi meissä olevia uusia tunteita, mutta voin valita itse miten reagoin ja minkälaisia piirteitä vahvistan itsessäni.  

-Voin pyrkiä kehittämään omia piirteitäni, mutta minulla on tietyt piirteet jotka eivät koskaan muutu.

-Voin oppia tiettyjä asioita, joilla jalostaa itseäni, mutta esimerkiksi empatiakykyni on sisäsyntyistä.

-Voin sanoittaa paljonkin itseäni, mutta voin samalla tiedostaa, että mielipiteeni muuttuvat koetun elämän myötä. 

-Jos en koskaan kohtaa vaikeita tunteitani, voin toimia autopilotilla. 

-Minun ei tarvitse tykätä kaikista. Kilteille painotetaan, että kaikkien kanssa on oltava, vaikka he satuttaisivat. "No äläs nyt pienestä suutu". Mutta jos on liian herkkänahkainen kaikesta, voi olla että löytää itsensä yksinäisyydestä. Maailma vastaan minä. 

-Ihmisen elämänkaareen kuuluu vaikeudet. Jos kaikki olisi aina simppeliä, tulisi helposti luokseni –  voisi elämä jäädä hyvin pinnalliseksi. Minä kaipaan syvää ja rikasta henkistä elämää, jossa minun kanssani samankaltaiset, ei samanlaiset ihmiset jakavat kanssani arkea. Ei ole samanlaista kuin minä, enkä tiedä haluaisinko sellaista tuntea. 

-Jos jokin asia tuntuu nyt vaikealta, se voi olla muutaman vuoden päästä luonnollista ja helppoa. 

Voinko minä siis muuttua muunlaiseksi, vai muutunko minä enemmän omaksi itsekseni? Naamiot joita olen kerännyt matkani varrella karisee pois. 

Henkiseen kasvuun kuuluu egon ja sydämen äänen erottelu. Ego haavoittuu, sydäntä ei kiinnosta. Sydän vain liukuu eteenpäin. Kysynkin itseltäni, miksi haluan egoani sattuvan. Päästän irti. Ihmiset joissa roikun, eivät ole kiinnostuneita minusta. He ovat kiinnostuneita itsestään. HE joissa ei tarvitse roikkua ovat ihmisiäni. 

Nyt kysynkin sydän sinulta, mihin haluat viedä minut, sillä egoni on alkanut kärvistellä?

Maiju

Uusi minä

Uusi minä on valmis ottamaan seuraavan askeleen elämässään. Uusi minä on valmis jättämään taakse sellaisia tunteita ja kipuja, joita uusi minä ei halua kantaa enää mukanaan. Uusi minä haluaa parempaa ja tasaisempaa elämää. Uusi minä on vanhempi ja vahvempi. Uusi minä ei rakenna itsetuntoaan muiden varaan, hän rakentaa sen itsensä varaan. Vaikka uusi minä saisi kuulla asioita menneestä itsestä, hän ei enää kuule, eikä kuuntele. Hän vaihtaa suuntaa. Hän vie mukanaan uuteen opittuja taitoja ja tietoja, sekä kuljettaa vain vahvuudet ja opit, jotka ovat kehittyneet ja jalostaneet uudesta minästä paremman ja inhimillisemmän ihmissuhdetaiturin. 

Uusi minä haluaa vain hyviä asioita elämäänsä. Uusi minä haluaa konkreettisia tekoja hienojen sanojen sijaan. Uusi minä jatkaa eteenpäin elämässään. Uudelle vuosikymmenelle. Tervetuloa uusi! 

Maiju